Helmikuun 2018 juttujani

FM Mauri Junttila

Helmikuu on talvikuukausia. Silloin voivat olla talven kovimmat pakkaset. Helmikuu voi olla tammikuuta kylmempi. Helmikuuta sanotaan usein myös ”pikkutammeksi”. Kansantarinoissa se on kovasti uhoava. ”Tekisin, mitä tahansa. Jäädyttäisin vaikka varsan tamman mahaan, jos toinen silmä ei vettä vuotaisi”.

Helmikuu ei ole hiljainen kuukausi

Helmikuun ensimmäisiä almanakassa huomioituja päiviä on kynttilänpäivä. Sanotaan päivän pidentyneen silloin yhden kynttilän verran. Eräs määritelmä kynttilänpäivän nimeksi on ollut myös se, että ennen seurakuntalaiset maksoivat kirkollisverojaan myös kotona valmistetuilla kynttilöillä. Ne siunattiin tehtäviinsä kynttilänpäivän messussa.

Kynttilänpäivänä on tavallisesti aloitettu luterilaisen kirkon yhteisvastuukeräys. Vanhaan aikaan eräs Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukeräyksen kerääjiä oli korvenkyläläinen 1900 – luvun mies, maanviljelijä Toivo Kaikkonen. Oli suotavaa hänen keräysalueensa talojen varata viisimarkkainen keräykseen. Se oli kerääjille mukavampaa tulipalopakkasten aikaan, jos raha oli viiden markan seteli.

Helmikuun merkkipäiviä on myös laskiainen. Suomen katolisen kirkon aikana se oli ollut huomatumpi ja useampipäiväisempi. Nykyisin juhlimme laskiaissunnuntaita ja laskiaistiistaita. Niitä saatetaan juhlia karnevaalinomaisesti – lähes riehakkasti.

Laskiaisena laskeudutaan pääsiäiseen kestävään suureen paastoon. Syödään vahvaa hernekeittoa, rasvarieskaa ja makeita laskiasipullia, pitkää paastoa odotellessa. Paaston aikana syömisten odotetiin otettavan paljon rauhallisemmin. Uskon näkemysten takia. Paaston nähtiin olevan osa uskovaisen kilvoittelua paratiisin hyvään, onnelliseen vanhurskauteen, maallisesta elämästä pois lähdettyäme.

Ystävänpäivää vietetään vuosittain 14.2. Se on uudempia tulokkaita juhlapäivänä. Ystävänpäivän postikorttien lähettäminen on vakiintunut tapa.

Runebergin päivä

Helmikuun 5:ttä päivää vietetään vuotuisjuhlana Runebergin päivänä, liputuspäivänä. Hän oli syntynyt vuonna 1804 Pietarsaaressa ja kuoli 1877 Porvoossa. Johan. Ludvig Runeberg oli suomenruotsalaisia. Häntä pidetään kansallisrunoilijanamme. Runeberg kirjoitti tuotantonsa ruotsiksi.

Hän eli autonomisessa Suomessa. Runeberg sai elinaikanaan suurta kunnioitusta. Hänen syntymäpäiväänsä alettiin juhlia merkkipäivänä jo hänen elinaikanaan. Ylioppilaita kävi laulamassa hänen ikkunansa alla aina helmikuun 5. s päivä.

Kalevalan päivä

Suomalainen, myös merkittävä 1800 – luvun suurmiehemme, Elias Lönnroth kokosi kansalliseeppoksemme Kalevalan. Hän kiersi suuritöisesti runojen keruumatkoilla laajassa Karjalassa ja Vienassa. Tarinain mukaan hän oli kulkenut jopa paljasjaloin runonkeruumatkojaan.

Lönnroth oli ollut monipuolinen, kyvykäs mies. Hän oli ollut myös oppinut lääkäri. Kalevalan päivä on merkittäviä vuotuisjuhliamme vuodenkierrossa. Se on myös liputuspäivä meillä.

Luonto helmikuussa

Keskialvea eletään helmikuussa. Lunta on kinoksittain maassa ja paljon puissa. Joidenkin näkemysten mukaan helmikuu nimen nähdään tulevan siitä, että lumisilla puiden oksilla ja hangilla kimaltelee monin miljoonin kirkkaita lumikide helmiä.

Lopulla helmikuuta on pienessä määrin myös eläinkunnan heräilyä. Käpylintuja voi alkaa puuhailla pesän laittopuuhissaan. Pöllöjä voidaan tavata myös rakentamassa pesiään. Nuo mainitut linnut voivat munia muniaan kovien pakkasten keskellä. Niiden hiljaisen puoleista ääntelyä voidaan myös kuulla helmikuussa.

Vanhaan aikaan helmikuu oli myös ollut tärkeitä savottatöiden kuukausia. Suomi eli metsistään huomattavan pitkän ajan. Miehiä meni savotoihin metsätöihin hevostensa kanssa. Jotkut olivat menneet savotoihin jo syksyllä ensimmäisten lumisateiden ja pakkasten alkaessa. Mukana oli tavallisesti ollut paljon kauraa ja heiniä hevosille. Ruokatarpeita oli ollut myös itselle.

Isojen metsäyhtiöiden suursavotoissa oli ollut asunto-ja ruokailukämppiä emäntineen. Oli ollut kahvin ja keiton myyntiä. Hevosille oli myös ollut ruuan myyntiä. Mutta, olihan se eläinten ja ihmisten ruokain tuottajain käytännöllistä viedä niitä myös kotoaan. Savotoissa oli ollut paljon työmiehiä puiden kaatotöissä ja kuorimassa pöllejä paperipuiksi valtaviin pöllipinoihin.

Helmikuussa tapahtui ennen

Helmikuun manifesti nimen saanut valtava nimien keruu asiakirja oli koottu talvella 1899. Keräsimme sen silloin vastalauseeksi silloisten isäntiemme, venäläisten venäläistämispolitiikkaa vastaan.

Silloin olivat meillä alkaneet katkerat, surulliset sortovuodet. Suomen alkutaival Venäjän autonomiassa oli ollut kovasti auvoisaa onnen ja rauhan aikaa. Jatkuva haavoissa, monissa sairauksisssa, vilussa ja nälässä sotiminen Ruotsin kuninkaiden mielitekojen mukaan oli päättynyt jo vuonna 1809.

Ihmiset alkoivat rakentaa uusia asuntaloja entisten mustien nokisten pienen pienten hirsikömmädöiden, savutupien ja hatarien havu-ja risumajojen sekä turpasmökkien tilalle. Suomalaiset olivat saaneet pitkän autonomian ajan rauhan aikana myös kerättyä hiukan jyviä aittojensa laareihin.

Autonomian ajan, mukavien kulta – aikojen maatalojen keittiöiden padoissa keitettiin vahvoja lihaperunakeittoja suurissa padoissa. Makean imellyslippuviipaleen päälle vuoltiin paksulti voita ja uunissa paistettua lihaa. Juomana oli monilla taloilla sydäntalvellakin maistuvaa täysmaitoa tai makoisaa kirnupiimää eli huitua.

Tie vapaussotaa

Sortokaudet nimen saaneen yhteiskunnallisen tilanteen alkaessa keisarillinen Venäjä alkoi kiristää otettaan autonomiassamme. Se alkoi suunnitella lisää maksuja ja velvollisuuksia meille. Sotimaan lähdöillä ja asevelvollisuudella Venäjän armeijassa uhkailtiin myös. Helmikuun manifesti (1899) oli ollut suuri vastalause mielenosoitus.

Keisarin valta päättyi Venäjällä vuonna 1917. Siihen oli liittynyt epäjärjestystä, mellakoita, kahakoita ja lakkoja Venäjällä. Oli tapahtunut suuri yhteiskunnan muutos. Venäjä eli valtavaa murroskautta. Tsaarien valta – aika päättyi. Yhteiskunnallisten tapahtumien Venäjällä nähtiin antavan mahdollisuudet Suomen saada itsenäisyys.

Yleisesti Suomen vuoden 1918 sodan, vapaussodan, sisällissodan nähdään alkaneen 27.1.1918. Se oli helmikuun alkua vuonna 1918, kun Oulun valtaus nimen saanut pienehkö nopeatempoinen sota käytiin. Nopeaan, Oulun kahakan voittaneet valkoiset alkoivat laatia ohjelmia hallitsemilleen alueille.

He alkoivat kehoittaa perustamaan alueilleen suojeluskuntia. Temmeksellekin oli perustettu oma suojeluskunta Oulun suojeluskunnan kehoituksesta helmikuussa 1918. Se perustettiin Temmeksen kunnallislautakunnan kanssa. Paljon, kymmenittäin oli saatu temmesläisiä mukaan silloin käynnissä olleeseen Suomen vapausotaan.

Temmesläiset perustivat siis oman suojeluskunnan. He saivat paikallispäällikökseen maanviljelijä Eero Junttilan (vv.1870-1948). Hän oli ottanut päällikkyytensä vastaan 25.2.1918.

Alajunttilan Eero isäntä oli ollut vanhan Suomen kaartin käynyt mies ja aliupseeri. Hän oli ollut paikallissuojeluskunnan päällikkönä 18.9.1918 saakka. Sitten hän oli ollut Temmeksen suojeluskunnnan esikunnan (E:n) jäsen. Hän oli toiminut esimerkiksi suojeluskuntansa kasvatuspäällikkönä vuonna 1919. Tehtävää hoiti hänen jälkeensä Temmeksen poliisi Kalle Honka. Temmeksen suojeluskunnan seuraavaksi paikallispääliköksi tuli Temmeksen kirkkoherra Hannes Mustakallio 18.9.1918. Hän oli samalla toiminut myös Tyrnävän ja Temmeksen suojeluskuntien aluepäällikkönä.

Temmesläisiä oli osallistunut monin kymmenin miehin vapaussotaan jo ennen oman paikallissuojeluskunnan perustamista. Esimerkiksi Tyrnävän suojeluskuntalaisista oli Oulun valtauksessa ollut mukana mm. autoilija Jaakko Pasanen (vv. 1888-1962).

Temmeksen Haurukylän Tomperin talon vanhaisäntä Heikki Karppinen oli kulkeutunut vapaussodan sotareissullaan kauas aina Sallan (Kuolajärvi) rintamille. Hän oli tullut sieltä kotiinsa kesän 1918 aikana. Hän oli kävellyt kotimatkansa.

Tuuli idästä ja lännestä.

Hyvin harva, vain muutama oli uskonut itsenäiseen suomalaisten hallitsemaan Suomeen. Olihan se ennestään tuntematon asia. Monet pitivät suomalaisen miehen kunniana vielä vapaussodan aikana, että vuodattaa hurmeensa valkoiselle hangelle Ruotsin kuninkaan puolesta, vaikkapa Norjan vuorilla. Kaarle XII kaatui Norjassa.

Paljon oli myös ollut sitä mielipidettä, että Suomi neidon pitää mennä seuraavaksi Saksan keisarin syliin, päästyään Venäjän vahvan karhun syleilystä. Naurettavalta, kuin höperön, kuin jollain tapaa vajakin höpinöiltä vaikutti silloin sinivalkoinen, itsenäinen Suomi ajatus vuonna 1918.

Paljon oli ollut vapaussodan ajan seuduilla mielipiteitä, ettemme ole kykeneviä itsenäisyyteen. Vaikeaa näyttää olevan itsenäisyys meille. Se nähtiin kouriintuntuvasti 1990 – luvulla. Me suomalaiset ainoat oikeat Euroopan eurooppalaiset, silloin vielä itsenäiset äänestimme itsemme Euroopan Unioniin. Äänestettiin kiviriippa kaulaan. Ruotsi on esimerkiksi säilyttänyt kruunun rahanaan.

Ennen Euroopan Unioiniin liitymisvaaleja oli puolueiden ja EU parlamentin ehdokkaiden propagandaa. Aina propaganda on kovaa ja vääristävää. Muuttaa valkoisen mustaksi. Ei siitä EU – ehdokkaiden propagandasta saa kuvaa, että huomioidaanko yhteinen hyvä. Vaikuttaa, ettei silloin eikä myöhemminkään ole mitään hyvää haluttu meille suomalaisille.

Lähteitä:

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/helmikuu/

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-292.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/5._helmikuuta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

marraskuu | 2015 | Suomen historian tapahtumia

historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

25.11.2015 – Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kynttil%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

 

kuvitteeelliset muinaissuomalaiset mies ja nainen

 

 

 

 

 

 

Tammikuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Päivät pidentyvät

Kauniina 1950 – luvun tammikuisena pakkasaamuna huomasi aamulla Haurukylän kansakouluun hiihdellessä päivän jo pidentyneen. Koulu alkoi niinä aikoina tavallisesti aamulla kello 09:00. Silloin saattoi olla jo hiukan valonkajoa taivaanrannalla kouluun mennessä. Lumisadepäivinä sitä vastoin oli hämärää läpi päivän.

Joululahjasuksilla kouluun

Hiihtovälineinä 1950 – luvun koululaisella saattoivat olla joululahjasukset, – sauvat ja jopa monot. Suksina niinä aikoina oli esimerkiksi Esko Järvinen – merkkiset sälesukset. Suksia saatiin siis jo niinä aikoina hyvinä sälesuksina. Niissä olivat esimerkiksi kovasta hickorypuusta tehdyt reunat.

Oman aikansa uutuuksia sälesukset olivat. Kotona veistetyt mäystinsukset alkoivat jäädä historiaan. Suksisauvat kokivat myös muodonmuutoksen ja uudistuksen.

Suositut ja hyvät suksisiteet olivat metalliset ns. Y – siteet. Oli myös Voitto – merkkisiä metallisia suksisiteitä. Sangen suosittuja niinä 1950 – luvun aikoina olivat myös Karhu – merkkiset sälesukset. Paljon hiihtäneellä ja hyvin hiihtokilpailuissa pärjänneellä korvenkyläläisellä koululaisella Matti Tolvasella olivat Karhu – merkkiset sälesukset ja niissä olivat hyvät rotanloukuiksi sanotut metalliset suksisiteet.

Valoilmiöitä

Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan kohdalla oli talvisina pakkasaamuina nähtävissä erikoisempia valoilmiöitä. Vajaan 40 km:n päässä olevan Oulun kaupungin kerrostalot erottuivat taivaanrannalla korkeina, monine kirkkaine valoineen. Kyseiset kaupungin kerrostalovalot, valoilmiöt olivat eräänlaisia kangastuksia.

Kangastuksia voidaan nähdä usein myös kesäisin. Esimerkiksi kesäisenä hellepäivänä autoilijan tai pyöräilijän edessä oleva maantie näyttää joskus, ettei se enää jatku suoraviivaisesti tavallisena maantienä.Se vaikuttaa ja näyttää olevan edessäpäin, kuin kummasti kerroksittain. Kangastukset valoilmiöt näyttivät toisinaan myös kuin, että edessäpäin maantiellä olisi ollut kuin suuria vesirapakoita, – lammikoita.

Erikoisia valoimiöitä ja luonnonilmiöitä nähtiin myös metsissä tai metsän reunoissa. Jotkut vanhat puunkannot ja vanhat puunjuuret ja vanhat, joskus maahan pudonneet oksat kiiltelivät maanpinnan tasolla, kuin niissä olisi ollut valaisevaa fosforia.

Kalakauppiaat kulkivat ennen autoillaan syrjäkylillä myyden kulkukaupalla silakoita ja muita pieniä kaloja. Kun, niitä oli laitettu pirtin lattialle vadille ruuaksi kissalle. Ne saattoivat kiiltää siellä yöllä fosforin lailla. Niitä sanottiin kalastetun Oulunlahdesta ja sieltä lähistöltä. Niissä oli fosforia – saastetta.

Suojasäita

Talvet olivat ennen vanhaan Tyrnävän ja Temmeksen seuduilla aina runsaslumisia pakkastalvia. Mutta, monena 1950 – luvun talvena oli myös kovia suojasäitä. Silloin, leikittiin iloisina ja puuhakkaina suurissa lumikinoksissa ja tehtiin esimerkiksi kookkaita lumilinnoja ja runsaasti lumiukkoja hiilinenineen.

Vaivansa oli suojakelistä suksilla koulussa kulkiessa. Suojakelin voiteita oli vähän ja niitä ei osattu käyttää. Suojasäällä satanut lumi tarttui, pakkaantui suksen pohjiin. Oli helpompaa kantaa sukset olalla ja kävellä ladulla.

Temmeksen Haurukylän kansakoulun luona ollut Temmesjoen Hoikkalan törmän koululaisten mäki oli suojasäiden jälkeen jäinen, liukas ja turhan kova. Oli vaara loukkaantua mäessä. Suksia siellä meni poikki silloin tällöin.

Suojasään jälkeen tuli tavallisesti pakkasia. Kovat jäiset hanget ja suksenladut olivat hiihtäjille huonoja ja suksen pohjia kuluttavia. Niissä saattoi lähteä suksien pojista voiteet ja vaivalla paahdetut tervaukset pois.

Suksen pohja saattoi kulua valkoiseksi paljon kovalla hiihdetyn hankihiihdon jälkeen. Joskus kulumat olivat niissä niin kovat, että suksenpohjan urakin katosi. Se kului tyystin pois. Kovilla jäisillä hankikeleillä oli suuri vaara hiihtää sukset piloille.

Kansakoulussa kuljettiin

Haurukylän kansakoulu oli monien lasten opinahjo esimerkiksi taannoisella 1950 – luvulla. Paljon oli talviaamuisin koululaisten suksia ja sauvoja nojallaan koulun seinää vasten. Keväisin ja syksyisin lapset kulkivat kävellen kouluun. Pyöräilyä kouluun alkoi tulla enemmän esille vasta myöhäisellä 1950 – luvulla.

Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti toimintansa 1920 – luvulla. Se alkoi toimia ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon suuressa pirtissä. Kansakoulu sai myöhemmin oman koulurakennuksen vierestä. Haurukylän kansakoulu laajentui paljon ns. sodanjälkeisten suurten ikäluokkien tullessa kansakouluikään.

Maailma muuttuu

Ensin maaseudun kyliin saatiin kaivattuja kyläkouluja ja sitten niitä alettiin lakkauttaa. Kansakoulu on ollut lakkautettuna Haurukylästäkin jo kymmeniä vuosia sitten. Lapset alkoivat käydä kansakoulunsa ja myöhemmän ajan peruskoulun mukavilla lyhyessä ajassa kauas ehtineillä, joutuisilla koulukyydeillä kaukana kotoa.

Sen voi uskoa vaikuttaneen paljon yhteiskunnassamme, kun saimme viisipäiväisen työviikon vuonna 1966. Peruskouluuudistuksen voi arvella olevan jollain tapaa yhteydessä koululaistenkin työviikkoa muuttaneeseen 5 – päiväiseen työviikkoon.

Kyläkoulussa kulun pitkä historia

Kansakouluja alettiin perustaa jonkin verran kauan sitten Venäjän keisarillisen kouluasetuksen ja määräyksten mukaan. Niitä alettiin perustaa autonomiseen Suomeen 1860 – luvulta lähtien.

Pohjois – Pohjanmaan Liminka, edistyneenä maalaiskuntana sai ensimmäisen kansakoulunsa eli ns. kivikoulun kirkonkylään jo vuonna 1866. Eräs maaseudun lapsi ylitemmesläinen vuosina 1900 – 1952 elänyt Yrjö Erkki Junttila oli käynyt nuorena kansakoulunsa kotinsa vieressä Temmeksen kirkonkylän kansakoulussa.

Kyläkouluja aiemmin oli ollut seurakuntain ylläpitämiä ns. lukkarinkouluja. Niissä oli opetettu vain lukemaan. Ei siis kirjoittamaan. Pääpaino lukkarinkouluissa oli ollut raamatunhistorian kertomuksissa. ”Akanottolupa” oli aikoinaan ollut lukkarinkoulun suorittamisen takana.

Supistetussa kansakoulussa opittiin

Nuoreen Suomeen saatiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Se tuli uuden tasavaltamme presidentti K.J.Ståhlbergin alkuaikana. Siitä kaavailtiin 6 – luokkaista.

Taloudelliset olot kansan keskuudessa olivat ennen olleet hyvin huonot, ankarat, surkeat ja karut. Ei köyhillä kunnillakaan juuri ollut varaaa perustaa kansakouluja, saati rakentaa niihin uusia koulurakenuksia.

Monen lapsen kansakoulun käynti jäi esimerkiksi 1930 – luvun ankarana pula – aikana, taloudellisen taantuman aikana vain 4 – vuoden mittaiseksi. Se piisasi monina silloisina hädänalaisina vuosina pakollisen oppivelvollisuuden suorittamiseksi.

Historian tuntemalla pula – aikanamme noin vajaa 90 vuotta sitten, moni maaseudun lapsi joutui lähtemään raskaisiin savotta – ja uittotöihin heti hiukan vartuttuaan. Niitä töitä oli ollut silloinkin, niinä huonoina taloudellisen taantuman aikoina. Koulun käynnit saivat jäädä monilta lapsilta vain muutamien vuosien mittaisiksi.

Äärimmäisissä maaseudun kurjuustapauksissa suuressa lapsiperheessä saattoivat olla vain yhdet kunnolliset kengät. Koulumatkat olivat ennen myös olleet hyvin pitkiä.

Lasten lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan oppimisessa oli tarvittu paljon omatoimisuutta. Perheen vanhemmat lapset olivat opettaneet nuorempia siskojaan ja veljiään.

Opetusmateriaalia oli myös olleet vähänlaisia. Vanhan ajan kauppaostosten käärepaperit, paperisäkit ja paperipussit soveltuivat uusiokäyttöön piirustus – , kirjoitus – ja laskento alustoiksi. Vanhempien siskojen ja veljien käyttämiä koulukirjoja lukivat edelleen pienemmät siskot ja veljet.

Erilaisuuksia 1930 – luvun laman aikana

Erilaisuuksia oli ollut 1930 – luvun lama – aika. Taannoisella vuosikymmenellä 1930 oli esimerkiksi ollut pitkä lämpimien kesien kausi. Kyseistä taloudellisen taantuman, ikävää pula – aikaa ei voi verrata vanhan ajan 1860 – luvun suuriin nälkävuosiin.

Ihmiset olivat oppineet jonkin verran päivittäisen talousrahan käyttöön 1920 – 1930 luvuilla. Jokapäiväisestä käyttörahasta ennnenkaikkea oli pulaa 1930 – luvulla. Pankkilainojen lainojen lyhennyksiin olisi myös tarvittu selvää rahaa. Veronmaksuja oli sillon myös toisilla.

Satoisan makoisan leipäviljan ja osin kotieläimillekin ruuaksi annetun hyödyllisen melko satoisan vehnän viljely levisi kauas pohjoiseen aina Rovaniemelle ja kauas Kemijokivarteen saakka. Tyrnävän isännät perustivat kuntaansa harvinaisen vehnämyllyn 1930 – luvulla. Sitä ennen pohjoisin vehnämylly oli ollut Kalajoen Tyngän mylly.

Pula – aikana oli ollut paljon maatalojen pakkohuutokauppoja. Pankit omistivat niinä aikoina paljon heille tuottamattomia maatiloja. Niitä oli myös vuokrailtu viljelijöille pankkien toimesta.

Tyrnävänjoki varressa oli ollut kookkaita, joitakin ns. manttaalitaloiksi sanottuja suurtiloja. Niistä osa siirtyi pula – aikana pankkien omistukseen. Monet niistä saivat Tyrnävällä uusia pirteitä maahenkisiä isäntiä kohta viime sotien jälkeen Karjalan ja Kuusamon sotaevakoista.

Taannoinen 1930 – luvun suuri taloudellinen lama oli vaiva koko Suomessa. Pohjois- Pohjanmaan piippolalainen kirjailija Pentti Haanpää kirjoitti romaaneissaan myös pula – ajasta. Hän kirjoitti kokemuksista pääasiassa maaseudun ihmisten kokemina.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kangastus

http://ilmatieteenlaitos.fi/tahtitieteelliset-vuodenajat

https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/yrittajan-abc/tyonantajan-abc/tyoaika/arkipyhat-2018-567825

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/469213-unohdettu-historia-kultakaudella-neljannes-suomen-puusuksista-valmistettiin-porvoon

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_J%C3%A4rvinen

https://www.urheilumuseo.fi/portals/47/virtuaalimuseo2009/42hakulinen.swf

https://vanhojamainoksia.blogspot.fi/2017/03/rotanloukku-1953-ja-y-side-1951.html

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/kansakoulujen-hiihtokilpailujen-historiasta/

http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/KOLMASTOISTA.html

http://metsastajaliittofi.adv3.nebula.fi/liitteet/jahti/jahti2011_2_s21.pdf

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001195785.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

https://www.eduskunta.fi/pdf/saadokset/101-1921.pdf

http://www.kirjastovirma.fi/kulttuuri-identiteetti/13

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/09/pentti-haanpaan-isannat-ja-isantien-varjot-kertoi-siita-mista-haluttiin-vaieta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Haanp%C3%A4%C3%A4

http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/kirjallisuus/kotimainen/haanpaa/02_tuotannosta

http://brantberg.fi/Haanpaa%20Pentti.htm

mauri junttila vuonna 1952

Vuoden 2017 joulukuun juttuja

FM Mauri Junttila

Vanha Sillankorvan talo sijaitsi kauan Yli – Temmeksellä nelostien ja Kestilän maanteiden risteyksessä. Taloa ei ole ollut siellä enää vuosikymmeniin. Monien vanhan ajan Temmeksen Junttiloiden tarinat liittyvät Sillankorvaan.

Suomen sodan aika oli muutosten aikaa

Eräässä vuoden 1933 maatilamatrikkelissa Sillankorvan silloinen isäntä Juuso Junttila vpi (vv. 1878-1960) kertoo Sillankorvan olleen suvullaan hiukan yli 130 vuotta. Tilan päärakennus oli silloin vuonna 1933 ollut hänen mukaansa hiukan yli satavuotias.

Usein nähdään Sillankorvan 1. Junttila sukuisen isännän olleen vuosien 1808-1809 Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva (vv. 1790-1856). Ehkä Sillankorvassa oli asunut jo hänen isänsä Jaakko Matinpoika Kärsämä – Junttila (vv. 1741-1797)? Hän oli kuollut Juhon ollessa vasta 7 – vuotias.

Sillankorvan isännän Juuso Junttilan vpi (vv. 1878-1960) maatilamatrikkelikirjan tarinan mukaan Junttiloita alkoi asua omistajina Sillankorvassa pian 1800 vuosisadan alusta tai kohta 1700 – luvun lopusta. Esimerkiksi Suomen sodan aikana seikkaillut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva oli ollut vuonna 1800 kymmenvuotias lapsi.

Juuso Junttilan (vpi) tarinan mukaan Sillankorvan asuinrakennus oli ollut vuonna 1933 noin satavuotias. Sen rakentamispäivä olisi siis voinut olla noin vuosi 1833? Sillankorvan historian merkittävin mies Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila olisi silloin ollut jo noin nelikymppinen raavas, riski mies.

Suuria muutoksia oli sekin, että Suomen sodan jälkeen meistä tuli Venäjän autonomian hyvinsyöneitä, hyvinvoipia asukkaita, vapaassa lähes itsenäisessä autonomiassa. Saimme keisariksemme rauhan miehen, jalon ja sivistyneen venäläisen ruhtinaan Aleksanteri I:n.

Jatkuvat, toistuvat sotimiset Ruotsin kuninkaiden mielihalujen puolesta lakkasivat. Oli jouduttu sotiin esimerkiksi Norjaa ja Tanskaa vastaan. Sodittiin myös Baltiassa, Narvassa ja Kuurinmaalla. Oltiin sodissa myös etu – ja taka – Pommerissa, Puolassa, monin paikoin Saksassa ja laajasti, laajalla Venäjällä sekä kaukana Ukrainassa.

Temmeksen Kärsämänkylä

Järvitalon järven viereinen Kärsämänkylä oli aikoinaan ollut merkittävä erämaakylä. Siellä oli esimerkiksi ollut Temmeksen kansakoulupiiriin eräs kyläkouluista. Kansakouluilla järjestettiin vuorollaan Temmeksen kunnan jokatalviset koulujen väliset hiihtokisat. Kärsämänkylässä toimi myös Temmeksen srk:n eräs rukoushuone.

Temmeksellä oli vanhaan aikaan asunut Kalle Molander niminen hyvä hiihtäjä ja erämies. Olisiko se ollut vuoden 1951 talvea, kun Kalle Molander ja Rantsilan mies Eino Isoviita kävivät kilpailemassa Tyrnävän hiihdoissa vai olisivatko olleet osallistujina Oulu hiihdoissa? He vierailivat samalle reissulle Korvenkylän Junttilan Erkillä. Molemmilla miehillä olivat komeat palkinnot repuissaan heidän palatessaan takaisin silloisista hiihtokisoista. Isoviita oli ollut naimisissa Erkin lähisukulaisen kanssa. Ennen kilpahiihtäjät olivat kulkeneet kilpailumatkojaan hiihtäen.

Vuoden 1957 Temmeksen kunnan Kärsämänkylässä järjestetyissä koulujen välisissä hiihtokisoissa propagandaa hallinneet koululaiset sanoivat, että Molanderin Teemu on oikeasti hirvenhiihtäjiä. Ei kannata lähteä hänen kanssaan kilpaileen voitosta! Ei!

Vanhanajan erikoisempi hevoskiertomeijeri oli ollut merkittävä osuustoiminnallinen liikeyritys pirteässä Kärsämäkylässä. Se oli toiminut 1800 – luvun lopulta eteenpäin vielä runsaat 50 vuotta. Siellä oli ollut esimerkiksi meijerirakennus laitteineen ja kirnuineen. Siellä oli myös ollut täysitoimisesti palkattu meijerska. Hänellä oli ollut oma pieni asunto meijerirakennuksen yhteydessä.

Kärsämänkylän osuusmeijeri oli ollut silloisen yleisimmän tavan mukaan voita valmistava meijeri. Vertauksena voidaan mainita, että Tyrnävän kirkonkylän melko kookas osuusmeijeri alkoi valmistaa suuria emmental – juustoja jo sangen varhain.

Kärsämänkylästä voit olivat viety useina vuosina kerran viikossa noin 8 kilometrin päähän Rantsilaan vilkkaammin liikennöidyn maantien varteen. Ei ole esimerkiksi tietoa sitäkään, että olivatko Kärsämänkylän isännät saanet ostaa myymästään täysmaidosta palautusostoina voinvalmistuksessa sivutuotteena syntynyttä tuoretta maistuvaa kirnupiimää eli huitua?

Kärsämänkylässä toimii edelleen toimelias kylän oma nuorisoseura. Se on jo hyvin kauan toiminut nuorisoseura omine toimitaloineen. Kärsämänkylässä oli aikoinaan toiminut myös Temmeksen suojeluskunnan reipas alaosasto.

Temmeksen kirkonkylän ja Kestilän kirkonkylän välinen kestopäällysteinen seututie rakennettiin 1960 – luvulla. Sen yhteyteen rakennettiin myös kookas lentokoneiden varalaskupaikka kivalle luonnokauniille paikalle kirkasvetisen Järvitalon järven luo.

Kärsämänkylän kautta on kuljettu ikiaikaisesti. Aikojen kuluessa siellä on risteillyt useita talvi – ja muita teitä ja polkuja sinne ja sieltä eteenpäin, kaus muihin kyliin ja pitäjiin. Esimerkiksi eräs vanhan ajan talvitie oli kulkenut Kärsämänkylän kautta Tyrnävälle – Kolmikantaan Mälliselle ja sieltä edelleen eri reittien kautta Ouluun.

Kärsämänkylässä on aina ollut kookkaita hirsirakennuksia suurine pirtteineen ja pihoineen. Siellä oli aikoinaan ollut myös kievareita kyytihevosineen. Se sijaitsi vanhaan aikaan keskeisemmin kesä-ja talvikulkureittien varrella. Monien eri kuntien asukkaista koostunut pieni Kärsämänkylä yhdistettiin läheiseen, viereiseen Siikajokiltatvan Rantsilaan vuonna 2001.

Eräitä entisiä kärsämänkyläläisiä

Myöhempi sotaveteraani ja Mannerheimin ristin ritari Kustaa Similä oli ollut alkujaan Kärsämänkylän poikia. Hän oli aikoinaan ollut Temmeksen Kärsämänkylän suojeluskuntalaisia ja oli ollut tarkka ampuja. Hän oli ollut niitä, joka oli ampunut tavallisella pienoiskiväärillä lentävää metsoa silmään. Ennen oli niin tarkkoja miehiä!

Oulun vanhimpana asukkaana 105 – vuotiaana elänyt Valde Tenhula oli syntynyt ja elänyt nuorukaiseksi Kärsämänkylässä. Hän oli aikoinaan seurannut monien kärsämänkyläläisten esimerkkiä ja matkusti Atlantin taakse ”kultaa vuolemaan”.

Sieltä palattuuan hän oli toiminut Oulussa poliisina niinä aikoina, kun poliisit vielä veivät pakkasilla selässään tai polkupyörän tangolla/tarakalla sammuneita mukaville putkan lämpimille olkipahnoille ”leppäilemään”. Tenhula oli simmemmin toiminut viinakaupan myyjänä eläkeikäänsä saakka Oulussa. Valde oli ollut kolmen sodan veteraaneja. Vapaussodassa hän oli vartioinut Temmeksen suojeluskuntalaisena Temmesjoen ylittävää merkittävää Pohjanmaan radan rautatiesiltaa Limingassa.

Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva

Tarinani, Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut ”Juntti Jussi” oli elänyt Ylitemmeksellä vuosina 1790-1856. Suomen sodan aikana hän oli joutunut Vitalin talossa majailleiden venäläisten vangiksi.

Hänet oli laitettu lujasti vangiksi pönkän taakse Vitalin talon saunaan. Venäläiset eivät juuri ottaneet vankeja Suomen sodan aikana. Juntti Jussi oli ollut eräs poikkeus säännöistä.

Vangitun Juntti Jussin, Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorvan Stina äiti oli juossut hädissään silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo. Hän oli pyytänyt Hildeniä kirjoittamaan venäläisille anomuksen Juhon puolesta. Kirjeessä oli esimerkiksi mainittu, että ”kuinka väärin oli ollut ottaa leskiäidin ainoa poika”.

Juhon oli onnistunut paeta Vitalin saunasta. Siitä on erilaisia tulkintoja, että miten se oli oikeasti tapahtunut? On arveltu, että venäläisten kanssa asioidessaan hänen Stina äitinsä oli ohikulkiessaan potkaissut pönkän nurin saunan ovelta.

On tarinoita myös siitä, että hänen tuleva vaimonsa Brita Haapa – Perttula olisi kaatanut pönkän Vitalin saunan ovelta. Britalla oli nähtävästi ollut kaverina Sillankorvan viisas ja rohkea Halli? Juntti Jussin kasvattama koira. Kun, Juho oli kuullut pönkän kaatuvan ovelta, hän oli lähtenyt pakoon ja hyvin liukkaasti lähti. Salamana hän oli paennut! Eivät häntä tavoittaneet nuolena kiitävät kasakat, eivätkä muutkaan venäläissotilaat pyssyineen.

Suomen sota oli päättynyt sunnuntaina 17.9.1809 Haminan rauhaan. Juho oli palaillut sotapakolaisten tavoin piilostaan. Suomen sodan jälkeen alkoivat heti rauhan työt. Peltojen kylvämiset ja kyntämiset olivat ensisijaisia. Oli ollut polttopuuhalkojen noutamisia metsistä jne. Rakennuspuitakin uusiin rakenuksiin alettiin kuljetettaa metsistä.

Monet isännät piristyivät ja uskalsivat alkaa uuden suopean keisarin hallinnon alla jopa suurempiin pihapiirien parantamistöihin. Siihen asti totutut mustat, synkät savutuvat ja – pirtit alkoivat hilkalleen väistyä uusien valoisain pirttien, savuhormillisten ja ikkunallisten mukavien ja myös lämpimimpien asuinrakennusten tieltä.

Venäjän jalo keisarillinen hallitsija oli luvannut Porvoon valtiopäivillä 1809 korottaa suomalaiset kansana maailman muiden kansakuntien joukkoon. Samalla Suomen säädyt olivat vannoneet Porvoon valtiopäivillä uskollisuuttaan Venäjän keisarille.

Erilainen oli ollut Suomen sodan jälkeinen tilanne kuin isonvihan. Isonvihan aikana oli venäläisillä ollut selvä kansanmurha tavoitteena. Suomen sodan aikana, sotaa eivät kokeneet monet edes lähes armeijoiden kulkureiteillä asuneet.

Suomen sodan jälkeen suomalaisten miesten ei tarvinnut enää lähteä Ruotsin kuninkaiden mielioikkujen mukaan jatkuviin, usein toistuviin sotiin. He saivat alkaa rauhassa kyntää ja kylvää peltojaan sekä korjata satojaan. Saivat täyttää aittojaan.

Sillankorvan Juuso Junttila vpi

Viimeinen Sillankorvaa isännöinyt Junttila oli ollut Juuso Junttila vpi (1878-1960). Hän oli ollut menestyneitä hyvin pärjänneitä miehiä. Juusolla oli eläissään ollut paljon ja laajisti maita ja mantuja. Hän oli myös pitänyt vaimonsa Aino Junttila os. Klaavun kanssa menestyvää sekatavarakauppaa Sillankorvassa.

Juuso oli ollut kaikinpuolin suosittu ja tykätty mies. Juuso oli ollut mukana kaikessa Temmeksellä. Hän oli ollut kirkkoväärti ja pankkien johtokunnissa istunut mies. Hän oli myös ollut Temmeksen suojeluskunnan esikunnan (E) jäsen. Juuso oli ollut suojeluskunta – alikersantti.

Juuso Junttila (vv. 1878-1960) oli nuorempana ollut pitkä komea tummahipiäinen voimakasvärinen mies. Vanheneminen nakersi Juusoakin. Hän oli esimerkiksi vuonna 1957 Haurukylän kansakoulussa pidetyillä kinkereillä seurakunnan edustajana. Jo, paremmin rumanpuoleinen harmaa mies oli jo Juuso silloin.

Sillankorva oli aikoinaan ollut myös harjoittelutila. Oulun läänin Pyhäjärven – /Pyhäsalmen meijerissä meijerskana pitkän päivätyön tehnyt, varhaisella 1920 – luvulla syntynyt Fanni Junttila oli nuorena aloittanut vaadittavat työharjoittelunsa lähinaapurissaan Temmeksen Sillankorvassa.

Jorman lato

Eräs Sillankorvan mailla talossaan asunut Sillankorva – Junttila sukuinen oli ollut maanviljelijä Jorma Jooseppi Junttila (s.1926) Hänen 11 vuotta nuorempi serkkunsa Temmeksen taiteilija Seppo Similä oli maalannut paljon kauniita ja komeita maalauksia myös fyysisen mallin mukaan. Taiteilija Similä maalasi aikoinaan tosi kauniin maalauksen esimerkiksi Jorman ladosta.

Sillankorvasta oli erotettu 1800 – luvun lopulla viereiset Alajunttila ja Ylijunttila. Niissä on asunut ja asuu vanhan Ylitemmeksen Sillankorvan Junttila sukulinjaan kuuluvia Junttiloita. Kyseiset talot ovat olleet aina sangen elinvoimaisia maataloja runsasmaitoisine, isotissine lypsylehmineen ja muine hyvinvoipine karjoineen.

Jouluja vietettiin

Joulunviettojen suhteen voimme puhua perinteisistä jouluista. Joulun viettotavat ovat säilyneet samoina kauan. Esimerkiksi joulukuusi ja runsaat maistuvat jouluruuat ovat jo edellisiltä sukupolvilta tuttuja ja vuodesta toiseen toistuvia. Joulupukki on myös suurille ihmisjoukoille vanha kiva jouluisin lahjoineen vieraileva toivottu tuttu.

Kinkku, joululaatikot, joululimppuineen, joululeivoksineen, maistuvine nisuineen ovat tuttuja jouluruokia. Jouluinen riisipuuro, sekahedelmä, väskynä-, luumu – tai rusinasoppa nostavat edelleen vuosikymmenten jälkeen veden kielelle.

Tarinallisuus on tärkeä osa jouluja. Jouluisin herkistytään muistelemaan lapsuuden jouluja. Tavanomaisesti jouluisin tarinoidaan mieleenjääneistä asioista ja ihmisistä.

Oli jonkin verran joululahjoja meille lapsukaisille myös 1950 – luvulla. Toisena joulupyhänä eli Tapanina saatiin yleisen tavan mukaan mennä katsomaan minkalaisia joululahjoja olivat naapurit saaneet?

Esimerkiksi kotikylän naapuri Tolvasen Matti (s. 1943) sai jouluisin joitain kivoja kaupasta ostettuja joululahjoja. Niihin sain minäkin koskea ja katsella. Naapurini Pasasen Markku (s. 1944) sai esimerkiksi: Tex Willer, Davy Crocett, Wild West ja Pecos Bill seikkailulehtiä, joita sain minäkin lukea.

Joululahjojen voidaan nähdä olevan vanhaa perua. Raamatun kertomusten kolme Itämaan viisasta tietäjää matkasivat vuonna nolla pieneen Betlehemiin. Mukana heillä oli arvokkaita lahjoja vastasyntyneelle Kristus – lapselle, tulevalle Kuninkaiden Kuninkaalle ja meidän Häneen uskovien Vapahtajalle. Kristillisessä jouluperinteessä joulahjat ovat olleet jo kauan mukana joulunvietossa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulutanaan2/lohi-maistuu-tenhulan-valdelle/241626/

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/karsamankylan-rukoushuone-ei-prameile/527714/

http://www.kirjastovirma.fi/liminka/tahystaja/1955-04-29

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentokoneiden_varalaskupaikka

Suomen maatilta osa IV

Tunnus

24680

Kunta

Temmes

Kylä

Temmes

Tilan nimi

Sillankorva

Tilannevuosi 1933

Yli Temmeksen Sillankorvan talo 1930 – luvulla

 

 

 

 

mauri junttila v.1958

Marraskuun 2017 tarinoita

FM Mauri Junttila

Muistaakseni sinä marraskuisena päivänä oli aurinkoinen melko lämmin sää. Vesalan Veikko isäntä ajeli uutuuttaan hohtavalla vihreällä Deutz – Fahr traktorillaan peltotiellään. Hän arvioi ja katseli peltojensa kuntoa odotellessaan tulevaa talvea.

Marraskuun puuhia

Vesalan isäntä tuumaili, että ”hyvällä näyttää olevan mallilla”. Talon kyntövuorossa olleet pellot olivat kauniinnäköisiä, hyvin kynnetyillä kynnöksillä, viilloksilla. Pellot saavat nyt levätä rauhassa talven yli. Ne ovat hyviä kylvöalustoja sitten ensi keväänä.

Vanhat, käytännön töissä viljelemään oppineet miehet puhuivat ennen, että peltojen kuuluu saada levätä välillä, muisteli hän. Niin on vuoroviljelyssä, opettivat ennen myös maamieskoulut. Siitä kirjoittavat myös monet maatalousalan julkaisut ja lehdet.

Veikko oli sinä päivänä kierrellyt traktorinsa kanssa viljelyksillään. Hän oli ajanut ensin talon kauimmaiselle pellolle. Hänellä oli mukanaan kevyt kirves, kevyt saha, lapio, vasara ja myös hiukan nauloja. Veikolla oli ollut mielessä kaiken viimeistely. Hän oli esimerkiksi tarkastellut niittylatojensa kuntoa, katsellut peltonsa veto – ojia. Hän heitti niihin pudonneet turppaat ja multakokkareet pois. Pellot olivat hänellä salaojissa, joten sarkaojia ei niissä ollut.

Nittylatojensa luona hän liikkui myös tarkkailevin katsein. Hän katseli sitä, että mitä pieniä puita hän antaa kasvaa ladon seinustoilla ja mitä vesoja karsii pois? Pienet muutamat puut ladon seinustoilla ovat maisemallisesti kauniita.

Merkitystä niillä on myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Pienet puut sopivat esimerkiksi rakennusalustoiksi pikkulintujen pesille. Niihin ne voivat kyhätä pesiään ja kasvattaakseen poikasiaan. Erään niittylatonsa räystän alle hän naulasi laudanpätkän suojaisaan paikkaan. Veikko tuumaili, että sen varaan saattaa peloilla ja niityillä viihtyvä pikkulintu rakentaa pesän ei kesänä. Omalta osaltaan silläkin on merkitystä maaseudun luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.

Ympäristön seuraamista ja kahvinjuontia

Hän ajoi vielä tehtaan maalilta tuoksuvan traktorinsa erään niittylatonsa aurinkoiselle seinustalle. Hän alkoi viettää siellä kahvitaukoa. Veikko tuumaili, että ”nautitaanpa nykyajan mukavuuksista”. Hän sääti traktorinistuimen miellyttävimpään asentoon. Laittoi saapasssukat ja saappaat turvaohjaamon lämpöpuhaltimen kuumaan henkeen. Hän etsi radiosta aseman, josta luetaan uutiset ja päivän peili. Veikko otti kahvit ja eväsvoileivät esille ja alkoi nauttia kauniin aurinkoisen marraskuisen päivän hetkistä.

Tuolla Korventien ja nelostien välisellä uudehkolla yhdystiellä näyttää kulkevan autoja silloin tällöin”: tuumi hän. Hyvää vain, ettei siitä turhan suosittu tullut. Paljon kulkee nykyisin autoja nelostiellä. Jos, niitä alkaa vain osa liikennöidä tuota kautta. Kohta liikaa nekin saattaisivat olla? Kova autoliikenne vaatii esimerkiksi kovan tiepohjan. Melu – ja muuta ikävää haittaa ja saastetta autojen mukana kulkee myös.

Tuossa näkyi hetki sitten ajelevan paikallisia seminologeja. Temmeksen Keppaisen Matti meni Tyrnävän suuntaan ja Tyrnävän Matias Leuanniemi Temmeksen suuntaan. Muutamia tuntemattomia kulki myös tuossa autoillaan. Alasaarelan tohtoripojat tuossa myös liikkuivat. Kävivät katselemassa entisen kotinsa raunioita. Kiikareiden ja kameroiden kanssa olivat liikkeellä. Osaavia lintumiehiä kuuluvat he kaikki olevan.

Hetki sitten tuossa kulki kaksi mustalaisnaista autollaan kulkukaupalla lämpimiä suomalaisia miesten kerrastoja. Toinen heistä oli kuvankaunis tumma nainen ja toinen heistä klenkkasi ikävästi. Kivaa, kun liikkuivat kahvitaukoni aikana ja minulla sattui olemaan massi mukana. Ostin kerrastot itselleni ja Esko pojalleni.

Takalonlinjaksi sanotulla Keskikylään menevällä peltotiellä näkyy myös auto silloin tällöin. Erikoisempi tien nimi on mielestäni ”Takalonlinja”. Mutta, sillä nimellä se on kulkenut jo satoja vuosia. Se on niittytie Keskikylän ikivanhalle Takalolle. Linja nimi tien nimessä saattaa johtua siitä, että peltotie on viivasuora, kuin pyssyllä ammuttu.

Tuolla Junttilan luona näyttää traktorikaivuri olevan pienessä pellonraivaustyössä. Kovin onkin heidän piha – alueensa ja kotilaidun pieniä elää lypsykarjan kanssa. Nyt ovat ilmat hyviä siihenkin puuhaan. Maa ei ole jäässä. Se on melko kuivaa syksyn maapohjaksi ja eivätkä ole myöskään vielä lumet vaivana.

Veikko pohdiskeli: ”Koirista olen aina tykännyt. Itse olen Suomen pystykorvamiehiä, mutta en voi olla ihailematta Junttilan Ansaa”. Nytkin se näyttää olevan ahkerana mukana raivaustyössä. Vääntelee ja kääntelee siellä touhukkaasti äristen pieniä kiviä ja kantoja. On sopivan kaukana traktorikaivurista, ettei ole vaaraa sen vahingoittua, mutta lähellä, että välillä voi nätisti kipaista kaivurimiehen rapsutettavaksi.

Kun, käyn vierailuilla Junttilassa, niin heidän sakemanni Ansansa on ystävällisesti hymyillen ovella vastassa. Sanoo jopa käsipäivää. Ansa on valioluokan paperikoira, kympin arvosanoin suorittanut koirakoulun testit. Ulkonäöltään komean kaunis, suurikoinen sakemanninarttu, se on. Aina iloinen ja reipas koira se on.

Se tuli Junttilaan muuan vuosi sitten. Helsingissä puutarhurina työskentelevä Liisa toi sen sinne mukanaan tullessaan kotiinsa kesälomalle. Ansa oli Junttilassa tarpeen ja hyvin se on sinne sopeutunut. Sillä on siellä aina kavereita ja puuhaa aamusta iltaan.

Se on hyvä ja luotettava kaverikoira. Kovasti hyödyksi se on heille ollut. Esimerkiksi Ansan Junttilaan tulon aikoihin lähes 10 hirven, uroshirven johtama hirvilauma oli ottanut talon pihan ja lähilaitumen omakseen – ”eellensä”. Pistoolin laukauksin peloteltuinakin, ne jääräpäisesti vain tulivat sinne jyrsimään. Ne hetkessä söivät tyhjäksi talon viereisen pienen kylvetyn italianraiheinälaitumen. Sekin ikävää, että lauma vei mennessään sorkissaan aitalangat kauas metsiin ”laitumella vierailessaan”.

Satuin juuri silloin pyöräileen Tyrnävälle Pömilään, kun näin Ansan olevan hirvien karkoituspuuhissaan. Pelkäsin jo kauhissani, että miten Ansa polon käy? TV:n luontokuvissa esimerkiksi Alaskasta susilauma tappaa karibuja ja muita hirvieläimiä ruuakseen. Joku, susi heidän laumastaan saattaa saada pahan tällin päähänsä hirven potkusta. Ansa riepu oli karkoituspuuhassaan täysin yksin ison hirvilauman keskellä.

Sarvipää ja hirvilehmät esittivät vastalauseitaan sarvin ja sorkin. Mutta, taipaleelle lähtö niille tuli. Ansa on kookas, poikkeuksellisen nopea ja voimakas. Ehti ketteränä jopa nopsasti hypätä hirvisonnin selkään, pelotellekseen sen laumoineen matkoihinsa.

Ehkä siinä jutussa on perää, kun Mauri oli eräänä kesäpäivänä ollut Ansan kanssa hillojen perässä kaukana Leppijärven takana. Eräs karhu olisi halunnut tulla jakamaan juuri poimitun hillasangollisen.

Oli ajattelemattomasti ja varomattomasti mennyt nuuhkimaan Maurin hillasankoa. Maurin täysinäinen hillasangon nuuhkimiset eivät sopineet Ansalle. Ei ollenkaan!

Niin siinä kohta kävi nolosti, että Metsän Kuningas juoksi niiltä marikoilta karmeasti ”saata – peetä” kiroillen ja takapuoltaan pidellen Ansan karkoittamana. Pienen matkan päässä se alkoi jäähdytellä tulikuumia killuttumiaan suosilmäkkeesä kylmällä vedellä. Se sieltä vielä pui vihaisena nyrkkiään ja käytti suuriäänisesti hyvin rumaa kieltä!

Näyttää Esko autoilevan takaisin Oulusta, kääntyi tuossa juuri pihalle, tuumi Veikko. Esko lähti aamusella ostamaan joitain lypsykoneen osia ja siihen uusia – uusimisen vuorossa olevia nännikumeja Oulusta. Lähden tästä katsomaan, että saiko hän niitä ja oliko hän ehtinyt ostaa Oulun torilta toivomiani markkinarinkeleitä?

Uskovaisten kylä

Uskovaisten, pääasiassa vanhoillislestadiolaisten (VL) kylä oli liminkalaisista ja tyrnäväläisistä koostunut pieni Korvenkylä. Sittemmin tapahtui Korvenkylässä sitä, että vuoden 2001 suuren kuntaliitoksen jälkeen kaikki ovat olleet asuinkunnaltaan tyrnäväläisiä. Entisestä itsenäisestä Temmeksen seurakunnasta tuli kappeli Tyrnävän seurakunnalle.

Ennen käytiin pyhäisin seurakunnan sunnuntaimessuissa Tyrnävän kirkossa. Hyvin harvoin käytiin Limingan kirkossa. Joskus käytiin Temmeksen kirkossa. Monet kylän uskovaiset kävivät sunnuntaiseuroissa Tyrnävän Rauhanyhdistyksellä. Siellä on ollut sitä käytäntöä, että vanhoillislestadiolaisten seurat ovat sunnuntaisin kello 18 00.

Rippikoulussa käytiin enimmäkseen Tyrnävällä. Temmeksellä kävi rippikoulunsa muutamia korvenkyläläisiä, jotka olivat syntyneet 1920 – luvulla. Kotiseudullaaan ja kotona kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Uskovaisten seuroja on ollut muuan kerta kylän joka talossa. Aktiiveja uskovaisia Korvenkylässä ovat olleet: Alasaarelat, Laukat ja Kaikkoset. Puhujapapeista seuroista voidaan mainita esimerkiksi Tyrnävän entiset kirkkoherrat Jaakko Kaltakari ja Lauri Mustakallio. Esimerkiksi 1950 – luvun aluilla lestadiolaisseuroissa Alasaarelassa puhujina oli myös maallikoita.

Olin eräänä 1950 – luvun kesänä mukana, kun veikkani Kalervo Junttila ja setäni Eino Junttila kävivät seuroissa Alasaarelassa. Jotain he puhuivat seurain puheista ja tapahtumista illalla Junttilassa. En muista, että mitä he kommentoivat. Lapsen mieleen jäi vain jotain yleiskristillistä ja, että oli oltu uskovaisten seuroissa.

Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti 1950 – luvulla useiden vuosien ajan pyhäkoulua Korvenkylän lapsille kotonaan. Pyhäkoulu toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Eräänä kesäsunnuntaiaamuna menimme Korvenkylän pyhäkoululaisten joukolla Tyrnävän kirkon sunnuntaimessuun. Pyöräilimme sinne joukolla Keskikylän kautta. Lähdimme ensin Korvenkylästä kylätietä eli Takalonlinjaa myöten.

Kova kaatosade yllätti meidät. Niillä kohdin oli keskikyläläisen Keräsen Sulon uusi, vielä tuoreelle puulle tuoksuva heinälato. Se antoi hyvän suojan sateelta. Sinne tuli suojaan myös polkupyöräillen sunnuntaiulkoilullaan ollut Partas – Pekka. Hän kiroili tapansa mukaan karmeasti päälle noussutta kovaa, etkessä läpikastelevaa sadekuuroa. Alasaarela uskovaisena rukoili Taivaan Isältä sateen loppumista. Kaatosade lakkasi. Sen loppumista pyydettiin samanaikaisesti yläkerran ja alakerran herroilta. Ennen vanhaan oli kesäisin ilmoja, että seudun yli kulki voimakas sadekuuro. Sitten oli tuntitolkulla tosi lämmintä ja aurinkoista.

Esimerkiksi hurmoshenkisyyttä uskonasioissa ei tiedetä Korvenkylässä olleen. Eräs erikoisempi tapaus sattui itsenäisyyspäivänä 1957. Lestadiolaisseuroihin Kaikkosella osallistui myös korvenkyläläinen emäntä Kaisa Tolvanen. Hän oli menehtynyt äkisti sairauskohtaukseen. Kaisa Tolvanen oli syntynyt Sortavalan maalaiskunnan suur Rytyssä vuonna 1903. Hän oli kokenut monet sotaevakon ikävät, harmit, surut ja vaivat.

Kulttuurissa mukana

Suomalaiskansallista kulttuuria muovannut nuoriseuratominta alkoi autonomian aikana. Silloin keisarinamme oli ollut valistunut Suomelle myötämielinen Aleksanteri II (1855-1881). Nuorisoseuratoiminta alkoi Kauhavalla vuonna 1877.

Nuorisoseuroja perustettiin aikanaan esimerkiksi myös Temmekselle ja Tyrnävälle. Niillä olivat olleet siellä omat toimitalot. Temmekselle helmikuussa 1918 perustetun Temmeksen suojeluskunnan oli ottanut asukkaakseen ja siipiensä suojaan paikallinen nuorisoseura, siksi kunnes se sai oman toimitalon suojeluskuntatalo Väinölän.

Nuorisoseurat järjestivät esimerksi ohjelmallisia iltamia. Korvenkyläläisten Iikka ja Hilma Pasasen (os. Konttila) eräät lapset löysivät tulevan puolisonsa Temmeksen nuorisoseuran iltamista. Nuoret olivat olleet silloin hiukan yli kaksikymppisiä.

Suojeluskunnissa oli ollut mukana myös kulttuurikasvatusta. Sen voi nähdä osaltaan polveutuvan nuorisoseurain alkiolaisuudesta. Niissä oli ollut esimerkiksi kesä – ja talviurheilua, kulttuuria, näytelmätoiminta, kulttuuriharrastusta ja myös nuoren Suomen tasavallan valistuskasvatusta. Nuorisoseurain ja suojeluskuntain toimintaaan liityi raittiuuden, henkisen kulttuurin ja urheilun harrastusta ja ihannointia.

Korvenkyläläiset Kalervo ja Mauno Junttila sekä Alpo Pasanen olivat kulkeneet mukana harjoituksissa Temmeksen suojeluskunnan sotilaspojissa. He osallistuivatt Temmeksen sotilaspoikain urheilutoimintaan ja myös näytelmäharrastukseen.

Aikuisina miehinä Temmeksen suojeluskuunan toimintaan olivat Korvenkylästä osallistuneet: Oiva Junttila, Pauli Vesala ja Toivo Ylitalo. Pauli Vesala oli nuoreksi maaseudun pojaksi poikkeuksellisesti opiskellut. Hän oli käynyt kauppakoulun. Hän oli koko työikänsä konttoristina eri konttoreissa. Viimeiseksi työkseen hän oli toiminut Muhoksen Osuuspankin varatoimitusjohtajana. Hän asui silloin Muhoksella.

Lähteitä:

Ahti Pasanen vv. 1897-1970.

Anni Junttila os. Pasanen vv. 1900-1989.

Veikko Vesala vv. 1920-2006.

Oiva Junttila vv. 1922-2001.

Taimi Siitonen os. Junttila 1924 -.

Kalervo Junttila vv.1927-2014.

Alpo Pasanen vv.1928-1989.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspojatki

https://en.wikipedia.org/wiki/Deutz-Fahr

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuorisoseuraliike

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suviseurat

https://sites.google.com/site/oulunsuojeluskuntavv19391944/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljelykierto

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/seurat

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/nuorisoseurat

https://www.genealogia.fi/hakem/karjala/karjala31.htm

Tolvanen Juho maanvilj. Rytty
Tolvanen Kaisa emäntä Rytty Tyrnävä Korpi

Syskuun 2017 juttuja

FM Mauri Junttila

Erilaisia ilmoja oli ennenkin. Kun, esimerkiksi Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti syyslukukautensa vuonna 1952 syyskuun kahdeksantena päivänä. Silloin, oli vielä lämmintä. Ilmat saattoivat joinakin päivinä olla jopa helteisiä. Seuraava, vuoden 1953 talvi oli hyvin kylmä. Puhuivat silloin huippukylmistä – 40C pakkasista.

Paljasjaloin

Ennen kuljettiin kesäisin hiekkateillä ja niityillä sekä pelloilla paljon paljain jaloin. Sitä tapaa oli lapsilla, aikuisilla ja vanhoilla ihmisillä. Kun, koulu alkoi syksyisin, ensin kengät tuntuivat puristavilta. Se ei johtunut yksinomaan siitä, että jalat kasvoivat. Eli kengät kävivät pieniksi kasvaneisiin jalkoihin. Jalkaterät olivat myös tottuneet vapauteen kesän aikana. Siksikin kengät tuntuivat ahtailta ja puristavilta.

Yleistä oli ennen paljasjaloin kulku. Vanhat kuvaukset ja koulukirjat kertovat kuinka esimerkiksi 1800 – luvun tunnettu kansalliseepos Kalevalan runojen kerääjä Elias Lönnnrot oli kulkenut laajassa Karjalassa pitkiä runonkeruumatkojaan paljasjaloin.

Paljasjaloin oli kuljettu ennen kesäisin yleisen tavan mukaan paljon ja kenkien puuttuessa kuljettiin pakosta ilman kenkiä, paljasjaloin. Mutta, niinä 1950 – vuosikymmenen alkuaikoina kaikilla koululaislapsilla olivat kengät, useitakin. Niitä ostettiin kaupasta usein omilla rahoilla, esimerkiksi makeiden meskumarjojen myyntirahoilla. Silloin, 1950 – luvulla, oli jo sitä, että kenkiä ja saappaita oli ostettavissa kaupoista ja ihmisillä oli myös rahaa ostaa niitä.

Muutamat kunnat antoivat syksyisin kumisaappaita koululaislapsille. Vanhempaan aikaan, erityisesti sota – aikana ja heti sen jälkeen kengistä oli ollut paha pula. Niitä ei saanut silloin rahallakaan. Oli pulaa nahkasta, josta tehtiin kenkiä. Ei ollut myöskään kumiteriä työkenkiin. Kaikesta oli pulaa sota-aikana ja sen jälkeen.

Niinä 1950 – luvun alkuaikoina usein koulaisen vaatimaton kenkävarasto olivat yhdet nahkamonot eli hiihtokengät, kumisaappaat ja/tai kumiteräsaapaat, matalat tennarit, joillakin olivat nahkaiset, nauhalliset nätit kävelykengät. Monella koululaisella olivat nahkasaappaat. Niistä ”jatsarit” olivat arvokkaimmat, kauneimmat.

Temmeksen Haurukylässä lapset kulkivat kansakoulunsa kotoa käsin. Joillakin lapsilla saattoi olla pitkiä koulumatkoja. Siellä ei kuitenkaan ollut sitä, kuin oli ollut monissa Suomen erämaakunnissa, että lapset asuivat viikot koulujen asuntoloissa.

Haurukylän kansakoulussa kuljettiin kesällä kävellen. Pyöräily tuli suosituksi vasta vuosikymmenen lopulla. Talvisin koulumatkat kuljettiin aina hiihtäen.

Syksyisin alkavaan koulunkäyntiin liittyvää oli ennen myös se, että maaseudun kesäinen ilo ja mukava eli aitoissa nukkumiset jäivät. Tapa jäi pois syksyltä. Kansakouluun lähdettiin heräten pirtin sängyistä tai kamareiden sängyistä. Siksikin menivät aitan sängyt lapsilta, kun syksyisin aitta alkoi täyttyä puidusta viljasta. Ne veivät alkusyksystä tilan aitoista. Yökylmät tulivat myös aitoissa nukkuvien vaivaksi.

Haurukylän kansakoulu oli kaksiopettajainen. Heillä olivat opetettavina yläluokat ja alaluokat sekä jatkokoululuokka. Oppilasmäärät kasvoivat Haurukylässäkin, kun viimeiset viime sodan jälkeiset suuret ikäluokat tulivat kouluikään. Joutuivat siellä jopa laajentamaan kansakoulurakennusta. Tarinani Haurukylän kansakoulu on ollut lakkautettuna jo kymmeniä vuosia. Niin on käynyt monelle Suomen kyläkoululle. Haurukylän kansakoulu oli aloittanut toimintansa 1920 – luvun alulla ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon pirtissä.

Urheillaan

Kansakouluni alkamisvuonna, noin kuukausi ennen koulun syyslukukauden alkua päättyivät siihen astisen Suomen tärkein urheilutapahtuma eli Helsingin vuoden 1952 kesäolympialaiset. Suomi ei ollut silloin enää suurjuoksijoiden maa kaikkien.- suurtenkin juoksukilpailuiden varma voittaja. Juoksijalegenda Paavo Nurmikin oli jo vanhoja miehiä Helsingin olympialaisten aikana.

Huippujuoksijoita Helsingin kesäkisoissa oli esimerkiksi tsekkiläinen suurjuoksija Emil Zatopek. Helsingin kesäkisoista tuli Suomelle kuusi kultamitalia, mutta ne tulivat muista kuin juoksulajeista. Olympialaisista oli niiden aikana meille paljon seuraamista. Televisioiden aikakausi oli silloin vielä hyvin kaukana edessäpäin, mutta radio ja monet lehdet kertoivat Helsingin kesäolympialaisten urheilutapahtumista.

Yleisurheilu oli heti kansakoulun alaluokilta suosittua. Juoksu saattoi olla suosituin urheilumuoto? Oli silloin 1950 -luvun koululaislapsilla mahdollisuus harrastaa monia kenttälajeja kiekonheittoa ja keihäänheittoa. Lentopallo alkoi nostaa suosiotaan. Pesäpalloilu oli edelleen suosittua. Kesälajikilpailuja ja juoksukilpailuja oli jo ensimmäisen päivän sisälle kansakoulun alkamisesta. Talvella hiihdettiin ”veikko hakulisina ja muina superhiihtäjinä” kilpaa usein.

Haurukylän kansakoulu oli lasten ja nuorten kokoontumispaikka kouluaikojen ulkpuolellakin. Siellä harrastettiin usein esimerkiksi lentopalloa. Muina urheilulajeina harrastettiin esimerkiksi keihään – ja kiekonheittoa.

Haurukylän kansakoulun läheisyydessä oli vaatimattoman Temmesjoen melko kookas Niemelän/Hoikkalan törmä. Se oli suosittu mäenlaskupaikka. Siellä voitiin laskea pisimmillään lähes sadan metrin liukuja. Välillä joku katkaisi mäessä suksensa. Mäki oli talven suojakeleillä kova ja liukas. Kipeää teki kaatua jäiselle rinteelle. Tietääkseni siellä ei kukaan katkaissut jäseniään. Koulun hiihtokilpailujen kaikki ladut kiersivä kyseisen törmän kautta. Niitä olivat kilometrin latu ja kolmen ja neljän kilometrin ladut.

Isokosken Altin ja Eeron sekä Mäkelän Sepon kotien luona oli jokitörmässä Möyryn törmäksi sanottu pieni jyrkkä mäki. Siellä oli pystysuraa laskua oli runsas 10 metriä. Se vaati taitoa laskea kaatumatta.

Aapista luetaan

Lukutaito on ihmiselle hyvin tärkeä. Eivät aina kaikki ole osanneet lukea Suomessa. Hyvin kauan Suomessa oli ollut lukutaidottomuutta. Sitä oli ollut vielä 1900 – luvulla.

Kansakoulun tarkoitus oli opettaa lapsia lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan. Yleistä tietoutta niissä opetettiin myös kuten: luonnontietoa, historiaa ja maantietoa sekä ympäristöoppia. Piirustuskin oli merkittävä taito lasten opetella. Asioiden kuvaaminen piirtämällä on merkittävää ja tärkeää se myös on. Uskontoa ja raamatunhistoriaa oli ennen paljon kouluissa. Kouluilla oli myös sellaisia kivoja mukavuuksia kuin lainakirjasto. Esimerkiksi Santeri Ivalon; Juho Vesainen jne.

Kotiseutuun tutustuttiin ympäristöopin tunneilla. Käytiin koulusta esimerkiksi linja – autoretkellä Oulussa. Haurunkangas kansakoulun vieressä oli mainio sivu lukea Pohjois – Pohjanmaan kangasmaastosta. Lähellä virtasi Pohjanlahteen laskeva pieni Temmesjoki, mikä tarinoi ympäristöstään ja pohjoispohjalaisesta tasankomaiden rauhallisesti virtaavasta lyhyehköstä joesta.

Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan opeteltiin kuutena päivänä viikossa. Lauantai oli muita lyhyempi koulupäivä. Käsitöitä oli jo ensimmäistä vuodesta. Se oli ensin vain vaatimatonta patalappujen virkkaamista. Haurukylän kansakoulussa oli taitavia puutöiden tekijöitä. Esimerkiksi kansakoululainen Seppo Korkala teki jossain 8-9 vuoden iässä kauniita jakkaroita, joita eivät kyenneet tekemään edes aikuiset miehet.

Haurukylän kansakoulua sanottiin myös Mikkolan kouluksi. Sen tontti oli aikoinaan lohkaistu viereisestä Mikkolan talosta. Kyseistä taloa isännöi Pyhännältä muuttanut maanviljelijä Ville Luttinen. Kansakoulun vieritse kulki nelostie. Se oli 1950-luvun alkupuolella suuren rakennustyön alla. Valtatien linjausta muutettiin monin paikoin. Esimerkiksi entinen Haurukylän kautta kulkenut valtatie nelosie jäi kylätieksi. Haurunkangas muutti muotoaan 1950 – luvulla. Sieltä ajetettiin paljon maa-ainesta uudelle nelostielle. Sinne jäi muutamia suuria uintikelpoisia hiekkakuoppia.

Kansakoulun ohi kulki vanhaan aikaan harvakseltaan ”onnikoita”. Siihen aikaan niissä olivat isot takapuskurit, jotka olivat vaarallisia ”ookauspaikkoja” lapsille. Opettaja kertoi meille tarinaa kahdesta koululaispojasta, jotka olivat ookanneet onnikan takapuskurilla. Heidän kyydistä hyppäämisensä oli epäonnistunut pahoin.

Siihen aikaan käytettiin paljon kippurakärkisiä nahkakenkiä. Pojat olivat jääneet roikkumaan kenkäinsä kärkien kippuroista takapuskuriin. Kuljettaja ei ollut huomannut tapausta. Pojat olivat roikkunet siellä ties kuinka pitkän matkan? Poikain kasvojen etuosat olivat hankautuneet täysin pois karkean hiekkatien hankaamana.

Temmesjokivarressa Haurukylässä oli silloin 1950 – luvulla vesivoimalla toimiva ja vielä käypä pieni puuraaminen Mikkolan raamisaha ja jauhomylly. Joessa oli sillä kohtaa vuolaampi, vetisempi kohta ja lisäksi pieni saari. Ne soivat edellytykset rakentaa kyseiseen kohtaan vesivoimalla toimivat pienet myllyn ja sahan. Ne omisti temmesläinen leskirouva Aune Aura. Kyseiset rakennukset ovat nykyisin museoituja ja ne ovat osa Tyrnävän kunnan Temmeksen kylän kulttuuripolkua.

Ympäristöopin tunneilla käytiin tutustumassa noihin Temmesjokivarren vesivoimalla toimiviin laitoksiin. Puuraamisahalla sahasivat sinä tutusmispäivänämmekin tukkeja lankuiksi ja laudoiksi ja myllynkiviparit myllyssä jauhoivat viljaa. Rouva Aura tarjosi meille pienille tutustujavierailleen kuumaa kaakaota.

Haurukyläläinen Olli Rusila oli rakentanut pienen vesivoimalan tuottaakseen sähköä kotitalouteensa. Siinä oli myös hyödynnetty joen ja sen rannan välistä pientä saarta ja kapean kohdan kautta virtaavaa hiukan vuolaampaa veden virtausta.

Haurukyläläinen Albert Rusila oli löytänyt muutamia ikiaikaisia kivikauden esineitä mailtaan. Niihin saimme käydä tutustumassa eräällä ympäristöopintunnilla. Haurun talon löytöesineet menivät aikanaan Pohjois – Pohjanmaan museon kokoelmiin Ouluun. Temmes oli noussut jääkauden jälkeen merestä nopeampaa kuin alempana sijaitseva Limingan taajama. Siellä merivesi lainehti vielä pitkään.

Haurukylässä on vanha Mouckan talo (nykyisin Isokoskien omistama). Siellä kohteena koululaislapsilla oli esimerkiksi talon vellikellon ihmettely ylhäällä aitan päädyssä. Haurukylän Mouckaa on joskus isännöidyt valtiopäivämies Abraham Schroderus (1690-1775). Temmes oli silloin kuulunut kylänä suureen Liminkaan.

Haurukylän kansakoulun vieressä oli kiva erikoisuus kuten Limingan osuuskaupan sivumyymälä. Sieltä voitiin käydä ostamassa karkkeja. Niitä oli siellä myynnissä monenlaisina laatuina jo siihen maailmanaikaan. Joskus ostettiin kahvipaketti kotiin viemiseksi. Kahvin tiukka säännöstely alkoi rakoilla Helsingin kesäolympialaisten aikoihin.

Myymälänhoitajana siellä toimi yksinäinen, miellyttävä nainen nimeltään Aune Tiensuu. Hän oli moottoripyörän omistava nainen. Olisiko moottoripyörä ollut tsekkiläinen Jawa? Niitä sai silloin kohtalaisen helposti ja ne olivat edullisia, luotettavia, kestäviä, vähäkulutuksesia moottoripyöriä. Hän kävi esimerkisi asioimassa sillä Limingan osuuskaupan päämyymälässä.

Oma erikoisuus keväiseen Haurukylään liittyen oli se, että monet pienet kevytrakenteiset Temmesjoen ylittävät sillat purettiin pois pahimman tulva ajaksi. Lapset kuljetettiin silloin veneillä joen yli. Haurukylän sivukulkevaksi rakennettiin aikanaan ”Lännentieksi” sanottu kylätie. Se lähti Limingasta ja päättyi Temmeksen kirkolle. Se vaikutti helpottavasti paikallisliikenteeseen esimerkiksi Haurukylässä.

Huonosti ja vielä huonommin

Aina ovat koululaislapset nahistelleet, painineet ja tapelleet keskenään. Sitä oli myös Haurukylän kansakoulussa. Nahinat, välituntiriitelyt eivät saaneet osakseen suurempaa huomiota. Ne ohitettiin olan kohautuksin. Ehkä tekivät oikein?

Kovaa verbaalista välivaltaa oli Haurukylän kansakoulussa. Se oli välillä kuin käsin kosketeltavaa. Esimerkiksi koulun ohi kulki pieni kylätie. Tiellä kulki välillä klenkkaavia, nilkuttavia, vaatimattoman näköisiä kylän vanhoja. Koululaislapset räkyttivät heille rakkikoirain tavoin koulun aidan takaa.

Koululaislapset ilkkuivat toisilleen esimerkiksi heikon pukeutumisen, resuisten vaatteiden takia tai heikkojen suksien takia. Esimerkiksi haurukyläläiset Pehkosen Eero, Rusilan Sirkka ja Luttisen Raimo olivat jonkinmoisia arjalaisia, olivat siis meihin verrattuna ylirotua. He mallinsivat II maailmansodan ajan natseja, yli-ihmisiä. Pitivät alarotuna esimerkiksi meitä saman koulun pieniä naapurikylän lapsia. Sekin oli esimerkiksi kuin vikaani, kun isäni kuoli syöpään vain 52 vuoden iässä.

Haurukylän kansakoulun liikuntatunneilla kansakoulupoika Pellikka Veikolla oli tapana pitää jalkapallon peluussa kovia hiihtomonoja. Se oli lapsen oma vika, jos jäi ”haaveileen ja uneksimaan”, potkituttaan Veikolla nilkkojaan.

Länkisääri liikanimen saanut Ruottisen Paavo hallitsi tienpätkää kotinsa ja koulun välillä. Tavanomaisesti hän pieksi minut sille lyhyelle taipaleelle aamuin – illoin. Hänen pieksämisiään pelkäsin. Jouduin elämään kauhun hetkiä häntä pelätessäni.

Aloin laskea yöllä alleni traumaattisten kauhukokemusteni takia. Se ei yksistään piisannut, että Paavo pieksi minut aamuin illoin. Haurukylän talokkaiden vahvaa ja voimakasta liharuokaa syöneet lapset olivat kovia pieremään ja myös kovia valehtelemaan. Erään kerran he panivat pieremisensä minun syykseni. Väkivahva, väkivaltainen Hilkka Tikkanen heitti pelkällä laihalla kauravellillä eläneen pienen Maurin pulpetteineen päivineen luokan nurkkaan.

Jatkuvien väkivaltaisten kokemusten myötä tulin alle laskevaksi pelokkaaksi ja araksi lapseksi. Pelkäsin säikkynä jo omaa varjoani, ennen kuin uskalsin nousta vastarintaan isolle väkivaltaiselle vahvalle Paavolle. Paavo oli aikansa pahiksia.

Silloin säästyin pahoinpitelyiltä, kun kiersin kyseisen tienpätkän kaukaa metsän kautta. Eräänä päivänä kuitenkin nousin vastarintaan. Mistä lienen sanut voimia ja rohkeutta siihen? Sain kaadettua Paavon ja käsittelin häntä tovin kovin ottein. Pieksin hänet pienillä nyrkeilläni. Pahoin piesty Paavo alkoi itkeä suureen ääneen. Sain häneltä sen kurituksen jälkeen olla rauhan. Joskus, Paavo murisi, ärisi ja irvisteli, mutta rauhoittui, kun esittelin hänelle nyrkkiäni, luuvitosta.

Minulle menestys ”Pahis Paavon” nöyryyttämisestä nousi hiukan päähän. Erään kerran päätin jopa kurittaa koulun isoja yläluokkalaispoikia Tolvasen Mattia ja Rotosen Pekkaa. Siihen pölijään yritykseeni ei nähtävästi ollut järkevää syytä.

He pitivät minua itsestään erillään yksinkertaisesti vain painaen vahvalla kädellään päälakeeni. Minä siinä rimpuilin ja heilutin nyrkkejäni. Onnekseni Matti ja Pekka olivat kilttejä, ystävällisiä poikia. Monet kerrat hiihdettiin sittemmin Tolvasen Matin kanssa iloisesti rupatellen koulusta kotiin Mikkolan tien kautta.

Haurukylän kansakoulussa oli joitain nättejä naisopettajia. Tietenkään ei heitä minulle sattunut opettajiksi. Esimerkiksi Eeva Limingoja oli niitä vähemmän kaunita naisia, rumia. Samoin Hilkka Tikkanen. Lisäksi hän oli häijy ja puolueellinen.

Vuosina 1957-1958 siellä oli opettajana opettajaseminaarin käynyt reipas, ystävällinen ja kiltti nuorimies Pasi Saari. Hän ei ollut ruumiillisen kurin kannattajia. Aloin saada hyviä todistuksia ja pääsin pyrkimään oppikouluun. Mukavaa oli sinne mennä kouluun. Siihen aikaan pyrittiin keskikouluun. Kirjalliset kokeet olivat niihin heti kesäkuun alusta.

Oli Tyrnävän keskikoulussa kookkaita raskasnyrkisiä poikia, mutta minusta oli tullut kovin ketterä. Väistelin helposti nopeatkin iskut ja iskin nopeasti takaisin. Niinä aikoina myös ns. Karate kulttuuri oli nostamassa päätään. Tyrnävän keskikoulussa muutamat isot pojat iskivät tiilikiviä poikki pelkällä nyrkiniskulla.

Harmi, kun ei silloin Tyrnävällä sattunut vastaan nyrkkeilyn tai painin valmentajaa. Ehkä olisin jossain elämäni vaiheessa ollut peräti maailmanmestari painisssa tai olympiavoittaja, samoin nyrkkeilyssä?

Paremmin Temmeksen Haurukylään liittyvään tarinaani voinee laittaa myös jotain muuta Temmekseen liittyvää. Esimerkiksi Anders Louet (k. 1809) oli ollut temmesläinen itseoppinut kirkonrakentaja ja paljon matkustellut rakennusmies. Tarina kertoo, että hän oli tuonut matkoiltaan vaimokseen kuninkaan, alkujaaan vestmandilaisen kamarineidin neiti Oijeströmin. Hänen kuoltuuan Louet oli tuonut Tukholmasta kuninkaan kamarineidin neiti Montcomeryn uudeksi vaimokseen. Hän oli matkannut vaunuissaan Temmeksen Koskelankylään. Tarina kertoo, että siellä tämä uusi puoliso oli sanonut, että ”Tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä voi paljaalle maalle astua”.

Lähteitä:

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2017.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4olympialaiset_1952

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansakoulusta_peruskouluun

https://tyrnavanhaurukyla.wordpress.com/tag/temmes/

http://www.rantalakeus.fi/uutiset/fortum-suunnittelee-oulun-seudulle-suomen-monipuolisinta-ja-suurimpiin-kuuluvaa-materiaalien-kasittelykeskusta-6.703.237846.67e0a3b2b5

http://kuntabongari.blogspot.fi/2010/07/372-temmes.html

http://archi

ve.is/MO8B

https://www.geni.com/people/Abraham-Schroderus/6000000020529690810

http://historianet.fi/kulttuuri/urheilu/kuinka-vanha-laji-karate-on

http://www.meidokan.net/seuran_esittely/materiaalia/opas/

mauri junttila v.1958

 

Temmesläisen Hannes Pehkosen keksimä Temmeskaivuri

Elokuun tarina

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausiksi laskettavia. Silloin normaalikesinä on vielä lämmintä, joskus jopa helteistä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Viljankorjuut ovat muuttuneet erilaisiksi leikkuuupuimureilla tapahtuvan puinnin myötä. Nykyisin, hyvien olosuhteiden ja suotuisten kasvukausien vallitessa monilta paikkakunnilta vilja on puitu pois jo elokuussa. Aikainen viljankorjuu johtuu viljan jalostuksesta lyhytaikaiseksi. Puimureilla puitavat viljat ovat aikaisia lajikkeita.

Leikkuupuinti muutti maaseudun ilmettä ja kuvaa. Ruis – ja muut kuhilaat sekä viljaseipäät jäivät pois pelloilta. Talot alkoivat rakentaa viljankuivaamoita. Ensin ne olivat vaatimattomia lavakuireita pihapiireissä. Ajan myötä viljankuivaamot muuttuivat suuriksi siilokuivaamoiksi. Niiden vieressä seisoo suuria viljasiiloja.

Ennen vanhaan viljaa alettiin niittää sirpeillä ja viikatteilla kuivattavaksi kuhilailla ja seipäillä elokuussa. Tavanomaisia viljoja olivat kaura, ruis ja ohra. Vehnääkin oli etelä – Suomessa. Viljaa hangottiin viikateniiton jäljiltä myös seipäille kuivumaan. Ruis sidottiin lyhteiksi ja ne ladotiin kuhilaille. Kuhilaita seisoi säännöllisissä riveissä pelloille. Sanottiin myös, että ”laitetaan jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille.

Yksi ruislyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan muuta kuhilasta vesisateilta. Se oli kuin hattu suojana kuhilaalla. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteille ja kuivasit ne pelloilla kuhilailla tai ladottuna seipäille.

Niitettyä ja kuhilailla kuivattua viljaa kerättiin pelloilta hevospelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin isännillä sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana.

Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Niistä tuli riihikuivia. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin puitavat jyvät irti niistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin töryistä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina, pitkinä säilyneet rukiinoljet olivat raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös ikivanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja jouluksi. Entiset patjaoljet käytettiin joko karjan suun kautta ruokana, kuivikkeina tai suoraan navetan tunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa myös lehmien ja muiden nautojen sekä hevosten ravintona, ruokana. Olkea käytettiin myös lehmien ja hevosten alla suojaamaan alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli puhtaampi ja miellyttävämpi navetta – ja tallieläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi myös sikojen karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi talven mittaan olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä osassa.

Maatalouden alkaessa ennen vanhaan 1900-luvun aluilla hiljalleen koneellistua, jyvät alettiin erottaa puitavista viljan tähkistä puimakoneilla. Niitä oli sanottu ”ryskyiksi”. Voimakoneina niillä oli toimiut höyryllä toimivia painavia, kookkaita lokomobiileja.

Oli puintipaikoilla ollut myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä oli ollut esimerkiksi yksitahtinen, muutaman hevosvoiman tehoinen yksisylinterinen Olympia tai Wickström maamoottori. Puimakoneina 1950 – luvulla oli ollut puisia, puurunkoisia Teijon Tarmo ja Esa puimakoneneita.

Viime sotien jälkeen esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli ollut puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena sille oli ollut petroolikäyttöinen yksisylinterinen suomalainen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti ollut petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli ollut keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti, että puimapaikoilla oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiinkin paljon puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla tulikuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörästä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin pelloilta talteen viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen keskeytyksissä tärkeiden syystöiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut, lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohrasta saadaan maukasta uunipuuroa. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle nostamassa suosiotaan.

Viljojen puinneissa oli esimerkiksi1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kasaan odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kymmeniä vuosia. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Peltoviljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puitu pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamistyöt. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen tuomat ojamaat käsiteltiin hienontamalla ne. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja varustettuna pitkällä puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Ruisleivän syönti oli ennen yleinen tapa Suomessa.

Melkein luomuviljelyä oli maanviljelys vielä 1950 ja 1960 luvuilla. Kaupasta ostettavia väkilannotteita, apulantoja oli toki vapasti ostaa ja käyttää. Mutta, esimerkiksi karjanlanta hyödynnettiin tarkoin. Peltojen puimapaikkojen vanhat lahoamisen aloitaneet olkikasat levitettiin lannaksi ruismaalle. Niiden lahoamista joudutettiin joskus seikoittamalla niihin karjanlantaa.

Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Oivalla oli useana 1950-luvun kesänä apulaisena, kesälomalainen, Muhoksen Tiilitehtaalla työnjohtajana työskennellyt Olavi Pasanen. Olavi piti kesälomaa välillä elokuussa. Joinakin seiväskuivattuksen ja pienikokoisten peltoheinälatojen kesinä heinäteon loppumiset tosin menivät elokuulle.

Olavi oli silloin hyvä apu heinätöissä maanviljelijä serkulleen Oivalle. Iltaisin he kertoivat keskenään paljon esimerkiksi sotajuttuja tai juttelivat muuen vanhoista mielenjääneistä asioista. Päivisin he kunnostivat esimerkiksi ruismaata monena kesänä.

He tupakoivat paljon silloisen yleisen tavan mukaan. Erään kerran uunin reunalla kotipirtin tapahtumia seurannut talon pirttikissa pökertyi tupakansavuun ja putosi kolahtaen lattialle. Putosi pirtin lattialle. Tavallisesti kissa tulee uunin päältä hiljaa ja huomaamattomasti. Ei kissalle onneksi tullut vaurioita siitä pankolta tippumisesta.

Molemmat mehet lopettivat tupakointinsa sittemmin, kuin sitä myöhempinä aikoina paljon tehtiin. Olavi Pasanen oli ollut jatkosodasssa sissinä. Hän oli ollut mukana tarunhohtoisissa kaukopartioissa. Heillä oli partioseikkailuja esimerkiksi kaukana Arkangelin ja Muurmannin radoilla ja muualla laajoissa itä – Karjalan erämaissa.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuut marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla eli lakka kypsyy poimittavaksi valoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua ja syötävää marjaa alkaa löytyä poimittavaksi elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli ollut hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi kylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta reunalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaroilta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta.

Löytyi Järvi-, Leppinevalta myös karpaloa. Leppijärven lähi kankailla Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi paljon puolukkaa. Mustikkaa löytyi varjoisten korpimaiden varjoista myös. Vuosina 1953 – 1955 työttömyystöinä kuivattu Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa eli 1990 – luvulla.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Se oli silloin rahakasvi. Lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai käytiin elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia jopa kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikkia ”Tuntematon sotilas” elokuvaakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa – uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalossa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Elokuvasta oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan saama suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän koululaislapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen ollut tärkein rahamarja koululaisille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950 – 1960-luvuilla olleet alhaisia ja kesäisin maataloissa oli paljon muuta maanviljely – ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan täysipainoisesti kotitalon kesä – ja sadonkorjuutöihin.

Korvenkylän kouluaislapset poimivat hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavasti omaan käyttöön. Oli järkevää poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja mahdollisimman paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat ilmainen ravinnon – ja ruuanlähde vähävaraisille suurille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä ja talvina. Pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntiin ja säilöntään. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään. Pikkulinnut syövät talven aikana niitä. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen marjoja.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset kiisselit, marjakeitot ja – mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Hirsiaitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulattuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä marjamössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitassa puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai kauas Rantsilan Kärsämänkylän taakse jopa Kestilaan saakka. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oli Kalervolla marjakavereina välillä myös hänen lähinaapureitaan, sukupolven tai jopa kaksi häntä nuorempia miehiä. He tekivät aamulla ravitsevat voileipäeväät reppuihinsa ja autoilivat kymmenien kilometrien päähän esimerksi Utajärven tai Ylikiimingin suurille marjamaille. Usein, he olivat marjareissuillaan pitkän päivän.

Oiva käytti marjanmyynti rahojaan lomamatkoihin Turkkiin. Kalervo ei ollut laisinkaan kiinnostunut ulkomaista. Hän mieluummin kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla ja heillä oli hyvät autot, joilla kulkea. Marjanpoiminta innostus oli niinä aikoina suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä myös marjanpoimintainnostukseen? Muhokselle oli vanhaan aikaan tullut ns. venepakolaisia Vietnamista. Ketterinä, nopsakinttuina he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsistä näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajain luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä – kourat täyteen. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi kertoa, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, koululasten syödä niitä talvella. Ruokatunneilla syötiin poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen syyskuussa. Kansakoulun marjainpoimintatalkoot olivat pian syyskuun alusta. Puolukoita ja poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuussa on usein vielä kovastikin kesää, mutta merkkejä on lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee syksyn tuloa. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puolivälissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä sähkölangoilla? Siellä ne olivat langoilla ja juttelivat pääskysten kielellä tulevavasta syysmuutosta.

Lähteitä:

Oiva Junttila (1922 – 2001) ja Kalervo Junttila (1927-2014).

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/elonkorjuu.htm

http://www.virtuaali.info/opetusmaatilat/index.php?tila_id=1&ohjemappi&kategoria_id=288&kortti=2939

varstalla hakattiin jyvät irti tähkästä
riihenpuinnissa käytettyjä välineitä

Heinätyötarinaa

FM Mauri Junttila

Kuivaa heinää tarvittiin ennen paljon. Sitä söivät lehmät, lampaat ja hevoset. Raskaita maalaistalon töitä tehneet hevoset tarvitsivat erityisen paljon heinää. Hevosia pidettiin tärkeimpinä kotieläiminämme 1970 – luvun alkuun saakka.

Heinää tarvitsivat paljon maaseudun monet työhevoset. Heinää tarvitsivat myös kaupunkien ja taajamien vuokra – ajurien eli vossikoiden hevoset. Kulkemiset olivat ennen hevosten varassa. Monilla kaupunkilaisilla tai taajaman ihmisillä oli ennen ollut oma ratsu. Sillä liikuttiin ennen autojen ja junien tuloa – paikasta toiseen. Kuivaa heinää siis tarvittiin hevosten ruuaksi.

Heinää keräilemään

Heinä kotieläimillemme oli ennen kauan vain vapaasti luonnossa kasvanutta vähäravinteista luonnoheinää. Sitä koottiin sekä järvien että jokien rannoilta ja myös suurilta heinäisiltä soilta sekä metsäniityiltä haravien viikatteiden avulla.

Ihmisiä meni vanhaan aikaan heinäntekoon painavat tuohikontit selässä ja viikatteet sekä haravat olalla tai kainalossa. Tuohikonteissä oli mukana paljon ruokatarpeita. Mukana oli myös muuan vaatekappale suojaksi koleiden öiden varalle. He nukkuivat heinätyömaillaan niittysaunoissa tai jopa pelkän taivaan alla, maaten kedolla heinäkasassa suojassa yön koleudelta ja itikoilta.

Kuuluisan, aluiltaan savolaisen ruoka-aineen ”kalakukon” arvellaan syntyneen siksi, koska limpussa on mukana paistettuna ja leivottuna tärkeimpiä raskasta työtä tekevien ihmisen tarvitsemia ruoka – aineita säilyvässä muodossa niitylle. Limppu oli ravitsevaa leipäainesta ja sisälsi joko kalaa tai possunlihaa.

Kuiva heinä korjattiin suurimmassa osassa Suomea pääosin heinäkuussa. Sitä korjattiin kotieläinten pitkään talviruokintaan – seiväskuivan heinän hyvän säilyvyyden takia. Ravintopitoista ja ravitsevaa oli hyvin seipäillä kuivunut heinä. Heinäkuussa heinäsato oli valmista korjattavaksi. Niitot ja seivästykset alkoivat kohta juhannukselta. Heinäkuussa oli tavallisesti vähiten vesisateita ja eniten aurinkoisia poutapäiviä. Siis otollista aikaa heinätöihin! Joskus, hyvinäkin kesinä saattoi vesisade heikentää heinäsatoa tai jopa pilata sen.

Viljeltävä peltoheinä muuttui satoisaksi, tuottoisaksi ja ravinnerikkaaksi kotieläinten ravinnoksi yhdysvaltalaisen maanviljelijä Timothy Hansonin jalostaman timotein myötä. Timoteita alettiin kasvattaa USA:ssa jo kaukana 1700 – luvulla. Timoteistä tuli aikaa myöten tärkein heinäkasvi esimerkiksi meille Suomeen. Timoteitä kasvatetaan edelleen kaikkialla maassamme.

Eräiden entisten korvenkyläläisten heinätöistä

Se oli silloin eräs 1930 – luvun lämmin kesä. Niinä aikoina oli pitkä lämpimien kesien kausi. Vehnänviljely levisi kauas pohjoiseen aina Tyrnävälle ja sivu siitäkin. Tyrnävälle rakennettiin pohjoisessa harvinainen vehnämylly.

Niinä aikoina nuoressa Suomessa oli voimakasta eteenpäin menoa, mutta samalla oli myös pahaa taloudellista ahdinkoa, taantumaa. Surkea pula-aika oli silloin elettävänämme ja vaivanamme. Siitä on luettavissa esimerkiksi Kairanmaan kirjailija Pentti Haanpään ”Isännät ja isäntien varjot” romaanista.

Sinä, 1930 – luvun tarinamme eräänä päivänä elettiin lämmintä heinäkuuta ja heinätyöt olivat täysillä päällä. Ahkeroitiin kotiemme heinätöissä. Työhullu Junttilan Erkki hankosi koneen lailla heiniä seipäille. Muut yrittivät seurata esimerkkiä. Niitettiin hevosten voimia tarvinneilla äänekkäästi raksuttavilla niittokoneilla heinää poikki, ja sitten hangottiin niitä kuivumaan heinäseipäille.

Niemelät ja Junttilat olivat sinä heinäkuisena 1930 – luvun päivänä ahkeroimassa muiden korvenkyläläisten tavoin heinätöissään kyläaavalla parinsadan metrin päässä toisistaan. Heidän heinäpeltojen välissä oli saman kyläläisen Keskitalon (Ahti Pasanen) peltoa. Heillä oli silloin sillä kohtaa viljaa kasvussa, mutta Keskitalon väki oli sinäkin päivänä heinätöissä hyvin lähellä.

Paljon oli työtä kesäisistä heinätöistä. Esimerkiksi Niemelässä oli niittyheinän niittoa, seivästämistä ja korjuuta noin kahdenkymmenen hehtaarin alalta. Junttilassa oli heinänkorjuuta lähelle samalta pinta – alalta. Junttilan Erkillä oli silloin myös vuokramailla heinää muutamia hehtaareja.

Niinä 1930 – luvun vuosina tehtiin heinää myös myydäkseen sitä kuivana heinänä sitä tarvitseville talvella. Tavanomaisesti talojen isännät tekivät heinäkauppaa saadakseen rahaa, tuloja. Esimerkiksi Ouluun meni talvisin heinäkuorma toisensa jälkeen rekihevosten vetäminä.

Joskus kävi jollekin isännälle siten, että heinäkuinen ukkosmyrsky sateineen hajoitti juuri hangotut heinäseipäät. Syyti ne pitkin peltoa. Jouduttiin ostamaan vahingon jälkeen heinät karjalle kylältä tai naapureista.

Heinällä on ollut rahallista arvoa iät ajat. Esimerkiksi kaukaisessa Henrik piispan surmaballadissa kerrotaan, kun piispa Henrik Pyhä kulki Suomessa noin vuonna 1155. Hän käski renkiään hakea Köyliönjärven Lallin talosta heiniä rekeen ruokien lisäksi. Hän käski rengin heittää pennejä tilalle.

Silloin elettiin rauhaisaa1960 – lukua, kun Pohjois – Norjaan meni paalattua heinää ja olkea monin suurin rekkakuormin. Norjalla alkoi olla läjäpäin öljy-ja maakaasumiljardeja. Niitä käytettiin myös Ruijan rantojen maatalouden kehittämiseen ja erityisesti lypsykarjojen ylläpitoon, siellä heikkotuottoisilla alueilla. Lehmät antoivat siellä maitoa täysin ostorehujen turvin.

Silloiset ”Korven Erkin”, Junttilan Erkin heinävuokramaat olivat Temmeksen Haurukylän Mikkolan talon maita. Niitä sijaitsi Korvenkylän kyläaavan reunassa heti Mikkolan tien alkupäässä kohta Kaikkosen jälkeen. Useiden hehtaarien niittyjä oli kaksi vierekkäin. Toinen niistä on metsittynyt kymmeniä vuosia sitten. Mikkola ja jokivarren saha/mylly olivat niinä 1930 – luvun aikoina ylitemmesläisen kauppias, maanviljelijä Juuso Junttilan (vpi) maita.

Temmeksen Haurukylän Mikkolan talo siirtyi muutamia kymmeniä vuosia niitä tapahtumia myöhemmin alkujaan pyhäntäläisen Ville Luttisen omistukseen. Temmesjokivarren mylly/saha liikerakennusta hallitsi myöhemmin eräs leskirouva sukunimeltään Aura.

Jokivarren rakennukset ovat nykyisin ns. museoituja ja ne ovat osa Tyrnävän Temmeksen kulttuuripolkua. Mikkolan talon vieressä toimi 1900 – luvulla useiden vuosikymmenten ajan kymmenien lasten Haurukylän kansakoulu. Sitä sanottiin kyläläispuheissa myös Mikkolan kouluksi.

Tyrnävän Korvenkylän silloisten 1930 – luvun pienempien peltojen isäntien esimerkiksi Jussi Tjäderin ja Armas Pasasen lapsia kulki jonkin verran heinätöissä Niemelässä. Esimerkiksi Laura, Pauli ja Olavi Pasanen saivat siten elokuvissakäynti rahaa. Harvemmin maaseudulla liikkui rahaa naapuriavun merkeissä tehdyistä töissä. Heinätöistä maksettiin aina palkkaa. Heinätöiden teoista maksettiin hyvää palkkaa ja selvää rahaa lapsillekin.

Junttilan väellä oli sinä heinäkuisena päivänä heinäpellolla mukana myös iloinen ja reipas lapsenpyöreä pentukoira – Soma. Lapset olivat saaneet ottaa sen mukaan, kun lupasivat, että vartioivat Somaa juoksemasta niittokoneen terään – vahingossakaan. Ja, lapset lupasivat myös valvoa, varoa Somaa jahtaamasta pellonreunan metsojen ja teerien vielä lentokyvyttömiä poikasia.

Niemelässä oli silloin, sinä päivänä poikkeuksellisesti kahvinkeitto niittyväelle nuotiolla heinäpellolla. He olivat laittaneet voimakkaat kärpäsmyrkyt pirttiin ennen heinäpellolle lähtöään. Kärpäsmyrkyt olivat silloin pienellä peltialustalla tai – lautasella poltettavia savuavia kärpäsmyrkkytabletteja.

Niemelän Paavo kävi sittemmin illalla jututtamassa naapurikaveriaan Junttilan Oivaa. Paavo kehui sakemannien kärpäsmyrkkyjen olevan tehokkaita. Jopa, kookas hiiri oli maannut kuolleena pirtin lattialla kärpäsraajojen seassa.

Ihmiset vierailivat niinä aikoina usein naapureissa. Aikuisetkin kävivät yleensä kerran päivässa kyläilemässä naapureissa. Lapset saattoivat käydä päivän mittaan jopa monta kertaa naapureissa. Tapahtui välillä sitäkin, että Oiva leikittyään Paavon kanssa, jäi nukkumaan yöksi Niemelään. Välillä oli siten, että Junttilassa kävi yökylä lapsivieraita Niemelästä, Pasasilta tai Tjäderistä.

Kuultiin kahvitauon aikaan sitäkin, kun Niemelät alkoivat juoda kahviaan ja syödä eväitään heinäpellolla: Niemelän Lauri (Lassi) alkoi juonitella suureen ääneen, että Paavo veikka oli saanut paksumman viipaleen rusinoitua ja pinta raesokeroitua, kananmunalla voideltua nisupitkoa kuin hän. Lyhyen matkan ja kantavan ilman aikana naapuri kuuli selvästi, mitä naapurissa puhuttiin.

Sittemmin, reippaaksi varttunut Lauri (Lassi) Niemelä matkusti nuorena aikuisena yksinään kauas Atlantin yli Kanadaan tienesteihin. Hän oli siellä tienesteissä muutamia vuosia. Tarinoivat ennen sitä, että hänen Paavo veikkansa oli aloittanut autoiljan työnsä Laurin hankkimalla autolla. Paavo aloitti nelivetoisella teliperäisellä GMC (Kempsu) kuorma-autolla, joka oli ostettu länsiliittoutuneitten Normandian ylijäämävarastosta? Hyväoppinen Lassi (Lauri) oli kuulemma hallinnut englantia ja ranskaa matkansa jälkeen.

Junttilassa oli sinä heinäkuisena päivänä päivän työrytmi siten, että joku talon väestä, ehkä Taimi kuljetti kotona keitetyn kahvin ja voileivät niitylle. Niillä perukoilla oli ollut tapana niinä aikoina, että keiton kanssa ja paremmin syötiin illoin ja aamuin porukalla kotona pirtin pöydän ääressä istuen.

Päivällä juotiin joko niityllä nuotiolla keitetyt kahvit tai kotoa heinäpellolle kuljetetut kahvit. Niittykahvien kanssa syötiin kotona keitetty kananmuna, voita – leipää, pala nisua, pieni pala paistettua sianlihaa tai paistettua kalaa, jos pojat olivat saaneet niitä pyydettyä monien Korvenkylän talojen lasten kalastamista pienestä Leppijärvestä tai sen laskuojista.

Niittyjuomana oli alkoholitonta sahtia ja myös piimää. Ne säilyivät nätisti työpäivän. Niittyjuoma pidettiin heinäseipään varjossa ja myös pienessä, juomapääräriä varten vasiten maahan kaivetussa kolossa.

Maaseudun ihmisten ruokapuoli alkoi kohentua selvästi heinäkuussa. Siis, sopivasti ruoka-avuksi niittyjen heinämiehille ja – naisille joutui marjoja. Peltojen maukkaat, ravintorikkaat meskut eli mesimarjat alkoivat olla kypsiä poimittaviksi heinätöiden aikana. Valoisien soiden vitamiinipommi, makea hilla alkoi kypsyä heinäkuussa. Ravitsevaa, tummien korpimaitten mustikkaa alkoi olla kypsänä poimittavaksi jo heinäkuussa. Saatiin alkaa syödä muun ruuan lisäksi maha täyteen marjakeittoa ja marjakiisseliä. Joitakin varhaisia sienilajikkeita alkoi myös löytyä keräiltäväksi jo heinäkuussa.

Sinä päivänä, Junttilan heinäväen kahvit ja voileivät syötyään Oiva, Kalervo ja Mauno kipaisivat tupakalle piiloon heinäseipäiden taakse. Isä Erkki havaitsi nousevan savua heinäseipäiden takaa. Hän piti ripityksen pojille. Hän kiroili julmasti heille sanoen, että ”oppivat siellä suojeluskunnassa vain huonoa”.

Suojeluskunnissa oli isänmaallisen kasvatuksen ja valistustoiminnan lisäksi huonoakin. Esimerkiksi Temmeksen ja Tyrnävän suojeluskuntalaiset matkivat säätyläisiä. Piti olla jonkinmoinen humalatila aina ja jatkuvasti päällä. Tupakki kärysi suupielessä.

Erkki poltti hiukan ja otti joskus illalla viinaryypyn ennen nukkumaanmenoa. Hän ei ollut suojeluskuntalaisia, vaikka lapset kulkivat siellä. Siksikin hän oli suojeluskuntakriittinen, kun niissä juotiin ja tupakoitiin. Laiskoteltiin. Oltiin jouten. Talon työt jäivät tekemättä. Elettiin turhan pitkälle säätyläisten elämäntavan mukaan joutilaana – viinoissa. Lieneekö säätyläisillä edes ollut muuta rakkauttakaan kuin vain sitä vappaata rakkautta?

Lähteitä:

Oiva Junttila vv.1922-2001.

Kalervo Junttila vv. 1927-2014.

http://aiv.fi/sailo-oikein/sailorehu/

http://www.pellervo.fi/maatilanpellervo/mp8_11/mp8_11d.htm

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/s%C3%A4il%C3%B6rehu-on-ainut-keino-kohentaa-kannattavuutta-1.144846

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6hevonen

http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003096707.html

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/alkaa-pyyhkiko-perheviljelmalla-poytaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Hein%C3%A4ty%C3%B6t

https://fi.wikipedia.org/wiki/Renki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://www.anttolanseutu.fi/karjatalouden_kehitys

https://junttilantarinaa.wordpress.com/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/kylvo.htm

http://www.laatuheina.com/Mit%C3%A4onlaatuhein%C3%A4/S%C3%A4ilyt%C3%A4rehutoikein/Kuivanhein%C3%A4ns%C3%A4ilytys/tabid/11625/language/fi-FI/Default.aspx

http://www.tunturisusi.com/nostalgia/heinantekoa.htm

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/01/29/1930-luvun-pula-ja-konikapina

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sahti

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Haanp%C3%A4%C3%A4

suomuurain
hilla
lakka
Viikatteen teroitus; postimerkki vuodelta 1946

 

 

 

 

 

 

 

tuottoisaa timotei heinää

Juhannustarinaa

FM Mauri Junttila

 

Juhannus keskikesän, yöttömän yön juhla on ikivanha perinnejuhla. Sillä on sekä kristillisiä perinteitä että pakanallisia perinteitä. Kristillisistä perinteistä voi mainita Johannes Kastajan muistopäivän lisäksi, että 1900 – luvulla oli kauan tapana päästä juhannuksena ripille. Ei kristillisten juhannusperinteiden voi arvella tänään olevan näkyvimmän osan juhannuksen viettoa.

Juhanuksen viettotavat muuttuneet

Juhannusta juhlittiin kauan vain pienissä omien kylien, naapurustojen sekä tuttavien yhteisissä juhannusaaton valviaisissa. Juhannuksena tanssittin ja tanhuttiin tutuilla kisakallioilla. Tai vietettiin juhannusaattoa oleillen ja seurustellen kavereiden kanssa lähijokien ja lähijärvien rannoilla. Poltettiin yöttömän yön, juhannuksen juhlan kunniaksi kyläläisten tai naapurustojen yhteinen juhannuskokko.

Ennen juhannuskokkojen polttamiset olivat helppoja, yksinkertaisia juttuja. Kuntien paloviranomaiset eivät valvoneet juhannuskokkojen polttamisia. Ei tarvittu lupia juhannuskokkojen polttamisiin. Yksittäinen kyläläinen saattoi halutessaan noin vain polttaa juhannuskokon.

Juhanusfestareille

Viime vuosisadalla, 1900 – luvulla juhannuksen vietot alkoivat siirtyä enenevästi aina vain suurempiin tapahtumiin. Juhannusjuhlat ovat myös kansainvälistyneet. Urheiluun liittyvissä juhannustapahtumissa on ollut jo kauan ulkomaalaisia osallistujia. Jo, useita vuosia Suomessa on juhlittu juhannusta mammutimaisilla juhannusfestareilla. Joitakin entisiä juhannuksen viettopaikkoja on häipynyt historian hämärään. Muutama uusi juhannusfestaripaikka paikka on tullut lisää.

Juhannuksen viettotapoihin ovat vaikuttaneet elettävien aikakausien muutokset ja tavat. Nykypäiville kulkumahdollisuuksien sekä tiestön kuntojen kohentumiset ja lisääntymiset ovat vaikuttaneet liikkuvuuteen. Kymmeniä vuosia on matkattu kauas kotikylästä juhannuksen viettoon moniin juhannusaaton juhlimispaikkoihin.

Sekin alkoi vaikuttaa ajatteluumme juhannuksen vietosta, kun televisiosta voitiin alkaa seurata aaton juhlimista kotipitäjän ulkopuolelta suurista juhannusfestareista. Ne tulivat tv:n kautta mielenkiintoisiksi ja tutuiksi meille, suurelle yleisölle. Monet halusivat mennä niihin tv:n luoman kuvan takia.

Vanhaan aikaan mentiin yksinkertaisesti vain kävellen yhteisille juhannustulille lähijärvelle. Tavanomaista juhannusaatoille oli valvoa mahdollisimman kauan, jopa läpi yö valvottiin ja olimme silloin myös kauempana, poissa tutusta kotipirtistä.

Lapsena ja nuorenakin oli juhannusaaton viettoa

Esimerkisi ajeltiin juhannusaattona polkupyörillä kodin ulkopuolelle naapurikylään. Eräänä juhannusaattona polkupyöräilin Temmeksen Haurukylään. Siellä oli tuttuja koululaisia esimerkiksi Isokosken – ja Myllysaaren poikia sekä Karppisen Eino ja Paavo viettämässä juhannusaattoa pyöräillen kyläteillä. Niinä aikoina teiden varsilla oli maitolavoja. Niiden portailla saattoi istua, jutella sekä katsella ja kuunnella lintujen laulua ja lentoa kesätaivaalla.

Ajeltiin ennen esimerkiksi 1960 – luvulla juhannuksina myös mopedeilla. Niillä kuljettiin pitkiäkin matkoja. Saatettiin taivaltaa mopoilla esimerkiksi noin 60 kilometrin päähän Rokuan vaaroille. Eräänä nuoruuden juhannusaattona ajelimme Tyrnävän Ängeslevän kylän Muhoksen suunnan reunan tutun koululais-/mopopojan Reijo Pussisen kanssa mopoillamme Muhoksella ja Oulujoella sekä Oulussakin.

Autoilla juhannustulille

Se lisäsi paljon liikkumismahdollisuuksia nuorille, kun 1960 – luvun alussa läntiset henkilöautot vapautettiin tuontisäännöstelyistä. Alettiin saada ostaa pieniä edullisia länsiautoja. Niistä voi mainita esimerkkeinä noin litraisella bensamoottorilla varustetun saksalaisen Opel Kadetin ja vähäkulutuksisen bensakäyttöisen englantilaisen Ford Anglian. Ranskassa valmistettiin esimerkiksi pieniä suosittuja Renaul (Tippa Rellu) ja Citroen (Rätti Sitikka) autoja. Italialainen Fiat valmisti hyvin pieniä henkilöautoja (Fiat 500 ja 600). Nuo myös olivat bensalla käypiä autoja.

Henkilöautot alkoivat lisääntyä nopeaan, kun niitä saatiin alkaa ostaa ennestään tuttujen itäautojen rinnalle. Tunnettu, suosittu ja paljon käytetty itäauto oli diesel Volga. Sitä oli ennen paljon taksiautoina. Neuvostoliittolaiset Pobedat ja Mosset olivat suosittuja itäautoja. Se oli ennen hyvää, että bensa ja nafta olivat kohtalaisen edullista ostaa.

Nopeasti lisääntyvä autoistuminen vaikutti myös juhannuksen viettotapoihin. Voitiin ajella pienillä porukoilla tai jopa yksinäänkin autoillen juhannusvalviaisiin esimerkiksi Aavasaksalle, Rukalle tai Kalajoelle. Noiden juhannusjuhlapaikkojen paikoitusalueet olivat täpötäynnä henkilöautoja jo kauan sitten.

Aavsaksalle lähdettin aattoina joskus iltapäivällä. Oltiin jo hyvissä ajoin aattoiltana Aavasaksalla. Ensi töiksemme kiertelimme kävellen juhlapaikkaan tutustuen. Katseltiin sekä tutustuttiin Aavasaksan vaaran huvipaikkaan. Saatiin siitä yleisilme.

Aavasaksa on vanha lomanviettopaikka. Siellä alkoi toimintaa matkailun merkeissä jo kaukana 1800 – luvulla. Ehkä Pohjanmaan radan jatke Kemistä Ylitorniolle tehtiin lisääntyneen Lapin matkailun takia? Aavasaksa on eteläisin paikkakunta Suomessa, jossa voidaan nähdä yöttömän yön, juhannusyön aurinko yölläkin.

Illan päälle käytiin kokeilemassa tanssitaitoja Aavasaksan juhlapaikan lavatansseissa. Tavallisesti juhannusaaton vieton juhlimisreissulla yövyttiin teltassa. Mukana oli pieni harjateltta. Se toi mukavuutta aamuyön muutaman tunnin lepoon.

Käristemakkaraa ja kahvia voitiin ostaa Aavasaksan huvipaikan monilta grilli – ja kioskiyrittäjiltä. Matkan varrella sinne ja sieltä takaisin oli useita huoltoasemia. Niistä voitiin ostaa kahvit pullan kanssa tai muuta mielenkiintoista maistuvaa, purtavaa. Huoltoasemien baarien kahvi ja viineri – ja muut pullat olivat ennen tuoreita ja hyvänmakuisia nauttia. Suomen markan aikaan ne olivat myös melko edullisia ostaa.

Huoltoasemien baareissa oli suosittuja kolikoilla toimivia äänilevyautomaatteja. Niissä soi esimerkiksi suosittujen pitkätukkaisten Beatlespoikien musiikkia. Myös suomalaista iskelmämusiikia niissä soi. Iskelmälaulajat Seppo Hanski, Danny ja Katri Helena olivat esimerkiksi suosittuja. Usein matkanvarren huoltoasemien baarien äänilevyautomaateissa soi myös Tapio Rautavaran ”Häävalssi”.

Oma lukunsa niinä 1960-luvun aikoina olivat monet nuoret Ruotsin suomalaiset. Heitä oli mennyt suurin määrin töihin Ruotsiin 1960 – luvun Suomen vaikeina työttömyystalvina. Monet heistä hankkivat oman henkilöauton Ruotsin tienesteillään – mahdollisimman pian. Hyvin pian. Niitä ostettiin yleisimmin osamaksulla.

Heinäkuu oli ennen yleinen lomakuukausi Ruotsissa. Ruotsin suomalaiset nuoret olivat lähteneet Suomeen juhannukseksi muutama päivä ennen juhannusta. Ensin he kuluttivat töistään säästetyt vapaapäivänsä juhannuksensa vietossa, jollain tavanomaisella juhannusaaton vieton juhlapaikalla ja sitten he jäivät tavanomaisesti heinäkuuksi kesälomilleen syntymäseuduilleen.

Juhannusjuhliin houkutellaan

Maamme urheiluseurat järjestivät ennen kotikuntainsa juhannusjuhlat. Ne keräsivät siten rahaa urheiluseuransa toiminnan ylläpitoon. Tavallisesti jo juhannusjuhlan huvialueelle pääsyyn oli pääsymaksu. Siitä urheiluseura sai jo tuloja.

Monet juhannusfestareiden järjestäjät houkuttelivat väkeä kuuluisilla lauluartisteilla tai suosituilla solistiyhtyeillä. Osaan juhannusfestareita oli järjestetty suosittuja mielenkiintoisia houkuttelevia juhannustapahtumia. Tai niihin tuli vierailulle niiden aikojen julkkismiehiä tai – naisia. Juhannuksen keihäskilpailut tai muut suositut yleisurheilukisat houkuttelivat lippuja ostavia juhannuksen viettäjiä. Missikisat olivat yleisöä houkuttelevia tilaisuuksia.

Esimerkiksi suunnilleen Aavasaksan kohdalla, samalla kohtaa pohjoista leveyttä sijaitsevalla naapurimaa Ruotsin Matarengillä oli vuonna 1966 vieraillut kuuluisa tv sarjojen ja elokuvien roolihahmo Simon Templar (englantilainen näyttelijä Roger Moore). Tämä pitkän iän elänyt tv ja filminäyttelijä oli ollut myöhemmin myös erityisen suosittu elokuvien toimintasankari James Bond, Salainen agentti 007.

Juhannusvalviaiset ohi tältä kesältä

Juhannuspäivänä aamupäivällä lähdettiin ajeleen hiljalleen kotiin. Juhannuksen aaton valviaismatka maaseudun pojille oli kestoltaan tavallisesti noin vuorokauden pituinen reissu silloin 1960 – luvulla. Sellainen muistikuva jäi juhannusaattojen matkoista, että henkilöautoja oli huomattavan paljon maanteillä niinä 1960 – luvun vuosina.

Maaseudulle nukuttiin ennen kesäisin yleisesti pihapiirien aitoissa ja luhdeissa. Oli mukavaa mennä nukkumaan hiostavassa autossa matkatun juhanusaattoreissun jälkeen viileään, hämärään hirsiaittaan lämpimien vuodevaatteiden sisälle.

Kohta tarvittiinkin pirteyttä, sitkeyttä ja lujasti raakaa voimaa heinäntekoon. Juhannukselta alkoivat tavanomaiset maaseudun heinätyöt. Ne olivat silloin maalaistalon seiväskuivan heinän tekoa. Ne olivat suuritöisiä ja raskaita töitä, jotka vaativat paljon väkeä heinähankojen varsiin.

Heinätyöt tehtiin heinäkuun helteillä. Tavallisesti vanhaan aikaan juhannuksena oli kesäisen lämmintä. Juhanuksen jälkeen elohopea saattoi näyttää jopa +34C. Se oli poutapäivinä hyvä lämpötila kuivan heinänteon onnistumiselle.

Vielä 1960 – luvulla suomalaisessa heinäkuisessa maalaismaisemassa oli nähtävissä tuhansien heinäseipäiden sotilaallisen suoria seiväsrivistöjä suurilla heinäpelloilla. Heinätyöt olivat tavallisesti tehty onnelliseen päätökseensä ennen heinäkuun loppua.

Voi aikoja, voi apoja

Juhannuksen viettoon on kuulunut aina enemmän tai vähemmän alkoholin käyttöä. Hyvin vanhaan aikaan ihmiset olivat juoneet Ukonmaljoja. Kyseisiä maljoja oli juotu Ukko ylijumalan kunniaksi, kun häneltä oli toivottu kaikkea hyvää ja onnea.

Erilaisempaa hiljaisempaa vähäisempää sekä siistiä oli alkoholin käyttö 1960- luvulla kuin tänään. Väkeviä viinaksia harrastettiin yleensä vain juhannuksena. Erilaista oli suhtautuminen alkoholijuomiin ja niiden käyttöön ennen. Jopa silloiset kylän juopot ja alkoholisoituneet paheksuivat nykypäivile tyypillistä julkista juopottelua ja viinan takia horjumista. Sammuminen kedolle oli ennnen 1960 – luvulla hyvin paha asia. Hyvin paha juttu se oli.

Tämän päivän kuva meillä on siitä, että monet kulkevat olutpurkit tai viinapullot käsissä. Niistä jatkuvasti juodaan puistonpenkeillä ja muilla yleisillä paikoilla. Ryypiskelijät istuskelevat joutilaina, vain muiden haittona he istuskelevat puiston penkeillä ja juopottelevat. On kuin, poloiset haluaisivat ylpeillä juopottelullaan ja humalatilallaan. Väärää voi uskoa olevan nykyisen alkoholipitoisen elämänmallin. Ei se ole hyvän edeltä.

Lähteitä:

https://junttila.wordpress.com/2009/06/07/juhannus/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Opel_Kadett

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ford_Anglia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://www.kaikkijuhlista.fi/juhlista/kalenterijuhlat/juhannus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aavasaksan_rautatieasema

http://fi.wikiwix.com/index.php?action=Kaulinrannan%20rautatieasema%20atlas:-85260:239214&atlas=true&lang=fi

http://blogs.helsinki.fi/minunaarteeni/2015/02/09/lautapeli-huvimatka-aavasaksaan-vuodelta-1863/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Keisarinmaja

https://aavasaksa.fi/kayntikohteet/kartanot-ja-perinnetalot/keisarinmaja/

http://www.vaylanpyorre.com/1966-overtornealla-vieraillut-pyhimys-palaa-teemalla-47-kertaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Fiat_600

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:1960-luvun_autot

juhannusvastan aineksia
juhannusruusuja

Tarinaa Tyrnävän seurakunnnan historiasta

FM Mauri Junttila

Pohjois – Pohjanmaan Tyrnävä oli aikoinaan eräs suuren Limingan kappeli. Limingan pitäjää oli Pohjanlahdelta nykyiselle Venäjän rajalle. Liminka erotettiin valtavasta Saloisten hallintopitäjästä vuonna 1477. Kyseistä vuotta pidetään Limingan perustamisvuotena.

Sotaisa historia takana lakeudella

Liminka oli joutunut ennen alinomaan venäläisten ja novgoronilaisten hävitysten ja vihan kohteeksi. Liminka oli ollut laaja. Vanhaan aikaan, kun venäläisten toimesta oli kuritettu Limingan miehiä. Silloin oli heitä oli kiusattu esimerkiksi nykyisessä Oulussa, Muhoksella, Paltamossa, Säräisniemellä, Manamansalossa, Kajaanissa ja kaukana Suomussalmella.

Esimerkiksi kauppapaikka myöhempi hallintokaupunki Oulu ja myös lääninsä pääkaupunki oli erotettu Limingasta vasta vuonna 1605 omaksi kaupungekseen ja hallintoalueeksi. Monet entisen suurpitäjä Limingan alueet ovat kokeneet muutoksia aikojen saatossa. Esimerkiksi Limingasta on tullut vain pienehkö kunta kuntien joukkoon.

Venäläiset ja/tai novgorodilaiset olivat käyneet usein hävittämässä myös Pohjanlahden rannikolla Limingan pitäjän keskustan, Limingan kirkonkylän. Linnukkapatsas Limingan kirkonkylässä on eräs muinaisista sotaisista ajoista kertova muistomerkki.

Limingan kylän keskusta saattoi joskus sijaita myös Rantakylässä kuivalla soran ja hiekan muodostamalla harjulla. Se on myös Liminganlahden vesien äärellä. Pohjanlahden rannalla sekin kylä on. Limingan Rantakylä oli saattanut olla aikanaan sopivin pitäjän keskukseksi.

Vesistöt olivat olleet tärkeitä asutusta ja kulkua ajatellen. Liminganlahti oli myös ollut ruoka – aitta seudun ihmisille. Limingan kirkonkellot olivat soineet ennen, että ”nortta – maivaa”. Vesilintujen pyytäjille tai niiden munien kerääjille Liminganlahti oli ollut antoisa. Vanhaan aikaan ihmiset olivat keräilleet myös vesintujen munia ravinnokseen.

Venäläisten hävityshistorian Suomessa voidaan nähdä alkavan ruotsalaisten 1. ristiretkestä Suomeen (v.1154). Ruotsalaisilla oli ollut kovia laajentumishaluja. Se laajentui miekalla ja myös asuttamalla.

Venäläiset ja novgoronilaiset olivat olleet ruotsalaisen asutuksen laajentumista vastaan Suomessa sekä pohjoisessa että etelässä. He kävivät hävittämässä ennen myös Limingan hallitseman Oulujärven erämaista ruotsalaisten alaisen asutuksen. Pähkinäsaaren rauhan raja v.1325 rauhoitti niinä aikoina oloja Karjalassa, Varsinais – Suomessa ja Hämeessä.

Esimerkiksi liminkalaisten monet vesien pyyntipaikat sekä metsästysmaat olivat venäläisten mielestä heidän omaisuuksia. Ne olivat luvatta venäläisten mailla ja vesillä. Venäläiset kävivät hävittämässä eränkävijä / talonpoikain asutukset Pohjanlahden rannikon Limingan kylistä ja myös sen alueilta esimerkiksi Oulujärveltä, sen ympäristöstä sekä kaukaa Kainuusta.

Ruotsinmaan asuttamalla laajentuminen Suomessa oli ollut tehokkaampaa kuin miekalla laajentaminen. Ruotsi oli tullut suureksi jo Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla ja se laajentui edelleen 1600 – luvulla erityisesti Baltiassa myös Laatokan seuduilla. Nuokin Ruotsin valloitusmaat on hävitty takaisin venäläisille jo aikoja sitten.

Ruotsin armeija oli ollut voittoisa uskonsotiin liittyneessä ns. 30 – vuotisessa sodassa (vv.1618-1648) Saksassa. Ruotsin kuningas Kustaa Aadolf II (9.12.1594 Tukholma – 6.11.1632 Lutzen) kulki siellä armeijoineen voitosta voittoon. Voitot siellä tosin olivat olleet ”hakkapeliitta” – lisänimen saaneitten suomalaisratsumiesten ansioita.

Olimme me eränkävijä ja talopoikasuomalaiset pahoin alistettuja ruotsalaisille. Olimme vuosisatoja heidän orjiaan. Kävimme Ruotsin kuninkaiden sotimishalujen takia sotimassa kaukana kotikonnuiltamme. Olimme esimerkiksi uskonsodissa Saksassa.

Myöhempien, tappioon päättyneitten sotiensa myötä Ruotsi alkoi menettää Venäjältä voittamiaan maa – alueita takaisin pala palalta. Suuri Pohjan sota (vv. 1700-1721) oli merkittävä virstanpylväs. Ruotsi menetti suurvalta – asemansa ja Itämeren herruuden. Vuosien 1808 – 1809 Suomen sota muutti kaiken Suomenniemellä. Suomesta tuli lähes itsevaltainen, rauhassa elänyt autonomia jalon Venäjän keisarin alamaisuudessa. Sekä kansallisuusaate, kansallinen kulttuuri ja – kieli alkoivat saada asemaa autonomiassa.

Monien kirkkojen Tyrnävä

Nähdään, että Tyrnävän ensimmäinen kirkko oli rakennettu vuonna 1647 maaherra Soopin aikana. Siis jo ennen Tyrnävän kappelikautta. Kirkko oli vihitty juhlallisesti käyttöönsä Tyrnävän ”vanahalle hautuumaalle”. Hautausmaa oli niinä aikoina ollut kirkon ympärillä.

Tyrnävästä oli tullut Limingan kappeli vuonna 1655. Kappelikunta alkoi haluta asianmukaista kirkkoa. Olisiko silloin kuitenkin vain ehostettu ja paranneltu vajaan kymmenen vuoden ikäistä ”vanahan hautuumaan” 1. kirkkoa, saarnahuonetta? Vai olisiko kuitenkin rakennettu kokonaan uusi kappeli jo olleen viereen tai sen sijoille?

Myös muinaiset Tyrnävän puiset kappelit olivat olleeet pieniä ja vaatimattomia. Papit asuivat niiden nurkissa pienissä asunnoissaan. Niiden pystyttämiset eivät vaatineet raskaita ponnisteluja.

Kristinusko tuli meille katolisena aikana. Papit olivat sillon olleet perheettömiä vaatimattomia miehiä. Luterilaisuus tuli uskonpuhdistuksen myötä myös meille Pohjolaan. Papit muuttuivat perheellisiksi. Mitä meillä on kuvia luterilaisesta uskonpuhdistaja Martti Lutherista. Ei hän ole esimeriksi niissä vaatimattomissa ruokapöydissä istuneen hintelän, vähäruokaisen miehen näköinen.

Nähdään, että vuonna 1670 Tyrnävän ”vanahlle hautuumaalle” oli valmistunut uusi länsitornillinen tukipilarikirkko. Se oli ollut juuri samantyylinen kuin Limingan erään toisen kappelin Kempeleen kirkko. Niissä seurakunnan arkisto ja papin vaatimaton asumus olivat ollet samassa rakennuksessa. Tämän uuden ”vanahan hautuumaan” kirkon mainitaan olleen tyrnäväläisten kirkonrakentajien Matti Härmän sekä Pietari ja Matti Suorsan käsialaa.

Myöhemmin uuden kirkon viereen oli pystytetty kellotapuli kelloineen. Tämä tai ehkä myöhemmin rakennettu Tyrnävän ”vanahan hautuumaan” kappeli oli tuhoutunut kappalaisen asuntoineen, kanslioineen ja kirkonirjoineen tuhopoltossa perjantaina 24.11.1865. Kirkonrakentajia ja kellotapulien rakentajia vanhaan aikaan oli ollut myös kiiminkiläinen Heikki Väänänen.

Tämä kirkko tuhoutui tuhopoltossa vuonna 1865. Siinä paloivat mukana myös kirkonkirjat. Tyrnävä oli silloin ollu Limingan kappeli. Kappeleidensa toimintaa valvonut Limingan hallintoseurakunta piti niinä aikoina kirjanpitoa myös kappeleidensa toiminnasta. Limingan seurakunnnan arkistossa on joitain tietoja Tyrnävän kappelista ennen vuoden 1865 tulipaloa olleilta ajoilta.

Tyrnävällä kirkko on aina ollut keskeisellä paikalla keskellä kylää. Sitä se oli ollut jo kaikkien ”vanahan hautumaan” kirkkojen aikana. Entisen lähes jokirannassa, keskeisellä paikalla sijainneen kirkon lähelle rakennettiin esimerkiksi noin pari sataa vuotta myöhemmin Tyrnävän osuusmeijeri, kookkaine juustoloineen ja useiden kiviparien mylly viljan jauhatukseen sekä myllymiehille tarkoitettu odotustupa kahvila Pömilä. Alueelle nousi myös raamillinen saha ja runsaasti työmiesten asuntoja. Lähellä niitä oli myös SOK:lainen ”Tyrnävän Ossuuskauppa” sekä Tyrnävän nahkatehdas.

Nykyistä myös keskeisellä paikalla kirkonkylässä seisovaa, neljän tien risteyksen, puista, valkeaa Tyrnävän kirkkoa alettiin rakentaa vuonna 1873. Kirkko vihittiin käyttöönsä sunnuntaina Mikkelinpäivänä 2.10.1881 kirkkoherra Samuel Strömmerin toimesta vierailevien pappien ja piispojen sekä juhlayleisön läsnäollessa. Tyrnävä sai itsenäisen seurakunnan aseman ja oikeudet vuonna 1889. Nykyiseen Tyrnävän seurakuntaan on kuuluunut Temmes kappelina vuodesta 2001.

Isonvihan aikaa

Isoviha nimen saanut sota käytiin Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1714 – 1721. Se oli ollut osa suurta Pohjan sotaa. Sota päättyi 30.8.1721 Uudenkaupungin rauhaan. Ruotsi menetti sodan seurauksena Venäjälle esimerkiksi suuren Inkerinmaan. Se menetti suuria alueita myös Baltiasta. Ruotsin suurvalta – asema ja Itämeren herruus menivät saman tien.

Isonvihan ajalta voi mainita eräitä vuosilukuja ja tapahtumia. Isonvihan historiaan jääneitä henkilöitä oli ollut esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaalla venäläisten joukoissa sotinut alkujaan Iin nimismiehen poika Kustaa Lillbäck (1700-1721). Hän oli jäänyt venäläisten vangiksi Iissä tammikuussa 1715. Sitä oli edeltänyt noin 50 kilometrin hurja pakohiihto. Mutta, ei Kustaa riepu pärjännyt ratsuillaan kiitäneille venäläiskasakoille – ammattisotilaille. Sotavanki Kustaasta oli tullut niiden aikojen venäläistetty, venäläinen lapsisotilas.

Esimerkiksi maaliskuussa 1715 venäläset kasakat olivat hävittäneet Oulun linnan puisen yläosan ja olivat ryöstelleet ja tuhonneet Oulua ja sen ympäristöä ja lähikyliä. Saattoivat hurjat kasakat niinä aikoina käydä hävittämässä ja riehumassa myös lähistön Tyrnävän kappelikunnassa? Niinä aikoina alettiin elää tosissaan venäläisten ylivallan aikaa, sodan ja hävityksen kauhuissa Pohjois – Pohjanmaalla. Kyseinen sota sai myöhemmin isoviha nimen.

Vuonna 1717 Kustaa Lillbäck oli antautunut ruotsalaisille. Olisiko heitä silloin ollut jo uudelleen asemissa Pohjois – Pohjanmaalla, Limingassakin? Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli palannut Ruotsin pakomatkaltaan vasta Uudenkaupungin rauhan (1721) jälkeen eli vuonna 1721. Se oli tapahtunut siis useita vuosia myöhemmin Kustaa Lillbäckin antautumisesta.

Kohta isonvihan sodan alkaessa ruotsalaiset sotilaat olivat paenneet säätyläisten ja pappien kera kauhusta ja pelosta kirkuen turvaan emämaa Ruotsiin. Suomalainen rahvas oli paennut rauhallisesti, mutta peloissaan turvaan Suomen syviin metsiin. Vuonna 1721 noin kolme vuotta ruotsalaissa vankiloissa virunut venäläistetty entinen lapsisotilas, ruotsalaisille antautunut Kustaa Lillbäck mestattiin Tukholmassa.

Toisena suomalaissyntyisenä sotilaana isonvihan ajoilta voi mainita sissi Tapani Löfwingin. Hän oli sotinut ja toiminut miehittäjävenäläisiä vastaan Ahvenanmaalla sekä Etelä – Suomessa. Ruotsin armeijassa rivisotilaana oli myös Tapani Löfwing ollut muutamia vuosia ennen isoavihan ajan sangen itsenäisiä sissipuuhiansa.

Tapani Löfwing soti isossavihassa sissinä. Hän soti välillä yksinään, mutta myös pienten pätevien sissijoukkojensa kanssa. Noin neljännesvuosisata isonvihan jälkeen Ruotsi oli suonut tälle kyvykkäälle isonvihansissille majurin arvon ja vuotuiseläkkeen.

Isonvihan tarinoita

Eräs isonvihan tarina Tyrnävältä kertoo, että kasakat olivat kuljettaneet lähistön Kaakisten Paason talosta kuivia olkia vanahan hautuumaan kirkon kellotapulin juurelle. Niitä oli tuotu sytykkeeksi kirkon ja tapulin tuhopolttoon. He tahtoivat pudottaa kellotapulin kellot alas tapulin polttamalla. Vääräuskoisilta, harhaoppineilta ryöstetyt kirkonkellot olivat olleet haluttuja voitonmerkkejä ortodokseille. Ja, olihan niissä myös ollut tärkeää metallia.

Toinen tarina kertoo, että Tyrnävän miehet olivat ottaneet kyseiset vanahan hautuumaan kappelin kirkonkellot turvaan kasakoilta, ennen seudulla riehuvaa täyttä sotaa ja hävitystä. Ne oli kätketty viereiseen Tyrnävänjokeen tai Kuulampeen. Niitä ei löydetty enää isonvihan jälkeen. Kyseiset kirkonkellot kuulemma ääntelevät huonon edeltä.

Isonvihan tarinoihin liittyy myös fantasiajuttuja. Esimerkisi jo vanhempia miehiä ollut pappi oli iskenyt ammattisotilaita eli kasakoita hengiltä läjäpäin pelkällä kirkonavaimella.

Toinen tarina kertoo, että eräs kookkaaksi kasvanut kainuulaismies oli ollut saunomassa syrjäisessä pakosaunassaan, kun kasakoita oli tullut laumoittain hänen pihalleen. Mutta, Kainuun miespä oli vain saunavastoja heiluttaen ja suureen ääneen karjuen ja kiroillen pelotellut kasakat tiehensä.

Isonvihan piilokirkkoja

Tarinat kertovat Tyrnävän Ängeslevänkylän Toppisen talon luona olevasta Kirkkokursusta. Siellä lienee ollut isonvihan aikana pieni saarnahuone? Muistoksi siitä oli jäänyt muutamia hirsiä, joita oli myöhemmin käytetty Toppisen erään heinäladon hirsinä.

Ängeslevän Ylipään Honkakoskella lienee ollut kappei ja ehkä hautausmaakin? Sinne on jäänyt tarinoihin elämään Kirkkoharjun nimi. Eräänä varhaisen 1960 – luvun kouluvuotena Ängeslevän Ylipään koulun opettaja Tervo oli mennyt eräänä päivänä koululaistensa kanssa tutustumaan kotiseutunsa ympäristöön. He olivat kävelleet Honkakoskelle, Kirkkoharjulle. He olivat siellä koputelleet ja taputelleet myös oletettuja kirkon ja hautojen paikkoja, että vaikuttiko maa ontolta jossakin paikoin. Tyrnävän Ängeslevän Ylipään Honkakosken Kirkkoharju vaikuttaa tarinoitten mukaan eniten tositarinaa isonvihan ajalta kertovalta.

Tyrnävän Suutarinkylässä oli ollut useampia uskovaisia miehiä isonvihan aikana. Heillä oli ollut siellä oma rukoushuone. Siellä, he olivat kokoontunet silloin tällöin kirkonmenoihin, sanan kuuloon maallikoiden toimesta.

Suurarinkylässä on Suutarinjärvi, joka antaa kasvupaikan monille vesilinnuille ja kaloille. Ympäristössä kasvaa loputtomasti mittavia luonnonmarjoja. Suutarinkylässä on myös kylän läpi virtaaava eloisa Tyrnävänjoki. Kylä on suurten erämaiden ympäröimä. Niihin on voitu rakentaa pakosaunoja ja piilotupia. Nuo olivat olleet positiivisiä asioita isonvihan sotapakolaisille.

Isonvihan ajan hengellinen tila

Ennen isoavihaa myös kauas Pohjois-Pohjanmaalle oli levinnyt luterilaisen kirkon suuntaa alkuperältään ollutta saksalaista pietismiä. Tyrnävällä ja Limingassa oli kiertänyt saarnamiehinä omia miehiä esimerkiksi eräs Korkala ja Tuohino. Sananjulistajina oli kiertänyt siellä myös kaksi entistä Ruotsin armeijan sotilasta. Ihmisillä oli ollut isonvihan ajan mahdollisuuksien mukaan vilkasta uskonelämää ja kotiseuroja oli myös pidetty.

Isonvihan alkaessa papit hylkäsivät seurakuntalaisensa. He pakenit kauhuissaan Ruotsiin. Rahvas jäi Suomeen ja Suomen syvien metsien piilopirtteihin. Isonvihan aikana oli edelleen synnytty ja kuoltu kylissä. Niistä tapahtumista oli jäänyt tietoja.

Esimerkiksi Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli alkanut hoitaan seurakuntansa monia kanslia-ja paperiasioita Ruotsista pakomatkaltaan palattuaan. Oliko hän kopioinut asiatietoja seurakunnan tapahtumista lukkarin ja seurakunnan uskovaisten muistiinpanoista. Hän oli alkanut laatia myös tilastoja isonvihan menetyksistä Limingassa. Kuolleista ja vangeiksi viedyistä hän oli tehnyt tilastoja.

Nähtävästi seurakunnan aktiiviuskovaiset ja lukkari olivat pitäneet kirjaa pitäjän kuolleista ja syntyneistä papin piileskellessä Ruotsissa. Rahvaalla ollut luku-ja kirjoitustaitoja jo niinä aikoina. Lukkarit olivat olleet silloinkin oppineita viisaita miehiä. He olivat esimerkiksi jopa rotottaneet kansaa isoarokkoa vastaan seuravalla 1800 – luvulla.

Lukkarinkouluja oli ollut yleisesti 1600 – luvun lopussa. Lukkarit eivät nähtävästi paenneet kauhusta kirkuen kasakoita pakoon emämaa Ruotsiin? He pitivät kirjaa ja luetteloita seurakunnasta isonvihan sotavuosien aikana. Olivat pitäneet ehkä myös hartaustilaisuuksia?

Isonvihan aikana, kun papit olivat hylänneet seurakuntalaiset. Kristillista ja uskontoon liittyvää toimintaa oli edelleen ollut seurakunnissa. Jumalansanaa saarnasivat uskovaiset maallikot. Heillä oli ollut kotiseuroja saarnatupapirteissä tai seurakuntalaisen kotona esimerkiksi Tyrnävän Suutarinkylässä.

Ruotsista paosta tulleet papit eivä pitäneet siitä, kun ihmiset kokoontuivat jumalansanan äärelle koteihinsa. Pappien mielestä se oli vaikuttanut jopa kurittomuudelta. Papeilla tuli kiire hankkia konventikkeliplakaatti. Se tuli voimaan jo vuonna 1726 ja se kielsi kotiseurat.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kirkko

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/tyrnava

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8689723

http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=8689722

http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/isoviha

http://www.kirjastovirma.fi/asutusjasotatarinoita/6

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/kirkollisia_tyrnava

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/kirkollisia_liminka

http://yle.fi/uutiset/3-7465167

https://isoviha.blogaaja.fi/moikka-maailma/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyrn%C3%A4v%C3%A4n_kirkko

http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_23815#.WPZQd6IlHIU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Konventikkeliplakaatti

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rantakyl%C3%A4_(Liminka)

https://www.fonecta.fi/kartat/rantakyl%C3%A4,%20liminka?lon=25.349551&lat=64.81439499999998&z=12

https://www.fonecta.fi/kartat/rantakyl%C3%A4,%20liminka?lon=25.349551&lat=64.81439499999998&z=12

Tarinointia Tyrnävän Leppijärven seuduilta

FM Mauri Junttila

Tyrnävän Leppinevan pieni Leppijärvi kuivattiin vuosina 1953-1955 työttömyystöinä. Se vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa. Kuivattuna järvi oli puuton kosteikko, jonka keskellä sinnitteli alle puolen hehtaarin lampi. Kosteikossa ja pienessä lammessa viihtyi vesilintuja ja myös haukea.

Järven laskuojia

Leppijärven reunasta alkunsa saava järven laskuoja Leppioja laskee vetensä Tyrnävänjokeen Leppiojan kylän jälkeen nelostien läheisyydessä. Korvenkylässä Haurukylän puoleista reunaa myötäilevä Nipsinginoja saa myös alkunsa vetiseltä Leppinevalta. Se laskee vetensä Temmesjokeen Alatemmeksellä kyläkoulun luona.

Molemmat luonnonojat perkattiin lähes samanaikaisesti Leppijärven tyhjennyksen kanssa tai pian Leppijärven kuivauksen jälkeen. Perkaustöitä ja kanavointeja tehtiin pääasiassa työttömyystöina miesvoimin lapioin ja rautakangin. Jäistä maata pehmittiin dynamiittiä ja trotyylia räjäyttämällä.

Perkauksia kyseisiin luonnonojiin tehtiin myös kookkailla tela-alustaisilla kaivinkoneilla. Pitkän teräksisen nostopuomin omaavia vaijerikäyttöisiä kaivinkoneita sanottiin ennen Hullu – Jusseiksi. Niiden käyttövoimana toimi vahva bensiini – tai petroolimoottori. Niitä alkoi myöhemmin tulla myös dieselmoottorikäyttöisinä.

Metsiä ja peltoja kunnostetaan

Nipsinginoja ja Leppioja perkattiin Korvenkylässä uudelleen perusteellisesti jo 1950 – luvun lopussa ja pian 1960 – luvun alussa. Korvenkylän ympäristössä aloitettiin niinä aikoina suuret metsien kunnostus – ja ojitustyöt monien miesten ja suurten katerpillarioja – aurojen kanssa. Kanavien vesimäärät lisääntyivät ja perkauksia jouduttiin tekemään uudelleen ja uudelleen.

Metsien kunnostustyöt vaikuttivat positiivisesti luonnon kasvuun. Pientä havupuuta ja lehtipuuta kasvaneet suot antoivat ruokaa hirville. Niiden määrät alkoivat lisääntyä rajusti. Leppijärven takana on laajoja metsiä. Erämaata sanottiin Ikoseksi. Alueilla asui 1970-luvulla muutamia karhuja. Oli havaintoja ”vauvakarhuistakin”. Helppoa on karhun kellistää lihava aikuinen hirvi saaliikseen. Varhaisella 1970 – luvulla Korvenkylässä oli myös muutama pieni kauris lehmien seassa laitumella.

Esimerkiksi vuosikymmen 1970 oli monimuotoisen luonnon elämän ja kasvun suhteen kukoistavaa ja runsasta. Korvenkylässä oli paljon pääskysiä. Sähkölinjojen pylväiden välien sähkölangat olivat täynnä pääskysiä syysmuuton aikaan. Niitä istui siellä tiukasti toisissaan kiinni. Eivät pääskyset paljoa paina, mutta näytti siltä, että sähkölangat notkuivat niiden painosta.

Metsien lannoitukset ja ojitukset vaikuttivat metsäin kasvuun. Metsiin tuli paljon risusavotoita. Tyrnävän metsänhoitoyhdistyksen metsäteknikko Teemu Putkosella oli usein risusavottamiehiä töissä. Eräs heistä oli Tyrnävän Nipsingissä asuva Sulo Väänänen. Väänäsen Sulo liikkui työmatkansa mopedilla. Tapana oli ennen ollut, että isäntä teki risusavotasta talon osuuden. Tai hänen maksoi palkatuille risusavottamiehille talon työn osuuden risusavotasta.

Vuosikymmenellä 1960 ja ennen aloitettiin myös laajoja viljelyspeltojen kunnostustöitä. Sarkaojia kaivettiin uusia ja vanhoja kunnostettiin. Pellot saivat uusia veto – ojia tyhjentämään sarkaojat. Nipsinginojassa ja Leppiojassa esiintyi edelleen suuria kevättulvia. Lumisten talvien paljot lumien sulamisvedet eivät mahtuneet kulkemaan uomissaan, vaan tulvivat ympäristöihinsä.

Tarinani aikoina maaseudun koneellistumisessa alkoi myös tapahtua suuria muutoksia. Tuli paljon kätevillä kumipyörillä ja hydraulisilla kolmipistenostolaitteilla varustettuja maataloustraktoreita.

Esimerkiksi Temmeksen haurukyläläinen Pentti Karppinen (Tomperin Pentti) hankki hydraulisilla sylintereillä varustetun ketterän ja tehokkaan suomalaisen Ahma traktorikaivurin. Hän kulki sen kanssa kaivamassa isäntien pelloille sarkaojia ja pienvaltaojia. Maaseudun muutoksia oli sekin, että työhevosten määrät vähentyivät rajusti koneellistumisten alkaessa.

Poukamia, pieniä lampia

Alkuperäiset Leppijärven ja Leppinevan laskuojat Leppioja ja Nipsinginoja olivat olleet tasankomaiden mutkaisia serpentiinimäisiä luonnonpuroja. Ne olivat paikoitellen kääntyneet virtaamaan jopa takaisin tulosuuntaansa. Niiden varsilla oli ollut useita lintujen ja kalojen elämää suosineita luonnonlampia. Niitä oli ennen sanottu poukamiksi.

Nipsinginojan vaikutusalueella Korvenkylässä oli ollut esimerkiksi Jussinjorpakko niminen pieni lampi Sääskelän 2:22 niityn päässä lähellä Vesalan Veikon (1920-2006) taloa (Vanhatalo=Niemelä 2:19). Jussinjorpakossa oli voitu uida vielä 1950 – luvun alussa. Nipsinginojan kanavointi hävitti tuonkin entisen lasten suosiman uintipaikan. Siitä muutaman kilometrin päässä Nipsinginojaa alaspäin oli Alpo Pasasen (1928-1989) talon luona pieni kalaisa lampi, poukama. Se oli olemassa vielä 1960 – luvun alussa.

Luonnonvaraisen Leppiojan alkulähteillä oli ollut useita pieniä runsasvetisiä lampia. Muutaman kilometrin päässä Leppijärvestä on Tunkionhaka niminen jo kauan sitten peltoviljelyksessä ollut niitty. Se on entisen, kauan sitten historian hämärään kadonneen keskikyläläisen jokivarren Tungion sivuniittyjä. Tunkionhaassa olivat 1900 – luvun alkukymmeninä asuneet Anna ja Oskari Katajamaa pienen kalaisan lammen rannalla. Lampi oli ollut uintikelpoinen vielä 1960 – luvun aluilla. Leppiojan kanavointi ja monet kanavan perkaukset kuivattivat myös tämän pienen lammen, lasten suositun uimapaikan.

Leppijärvi laskuojineen ja poukamineen olivat olleet kalaisia. Kyläläiset olivat pyytäneet niistä kalaa katiskoilla. Heillä oli ollut lähes aina katiskoita pyynnissä. Usein niissä oli saatu kalaa.

Tyrnävänjoki oli myös ollut erilainen ennen vanhaan. Esimerkiksi jokivarressa kirkonkylässä oli ollut nätti melko kookas Kuulampi niminen lampi. Kirkonkyläläisten Konttilan ja Kankaalan talojen luona Tyrnävänjoessa oli ollut Umpilampi niminen melko syvä lampi.

Takavuosina oli Oulussa ilmestyvissä Kalevassa ja Liitossa silloin tällöin kirjoituksia, että josko rakentaisimme Tyrnävänjokeen pohjapatoja? Niillä olisi esimerkiksi säännöstelty alajuoksulla keväisin vaivaavia suuria kevättulvia. Maisemahoidollisesti ne olisivat olleet myös merkittäviä. Niiden taakse oli ajateltu syntyvän pieniä lampia tai pieniä järviä. Niissä olisi voitu uida kesäisin ja soudella pienin kivoin venein.

Isäntien Leppijärvestä laskuojineen

Varsinaisen Leppijärven vesineen ja Temmeksen puolen rantaniittyineen oli omistanut Temmeksen Nurkkalankankaan Arttu Vähä (1894-1974). Tyrnävän Keskikylän Juottolan talon suuret metsät yltävät Leppijärven reunaan ja Leppiojaan. Keskikylän Sipolan talon maat ylsivät Leppiojaan ja sivu siitä. Suurta Sipolaa asuu nykyisin entisiä Kuusamon Tavajärven ja Paanajärven sotaevakoita.

Jo, kauan sitten historian hämärään kadonneen keskikyläläisen jokivarren Tungion talon maat ylsivät Leppiojaan ja sivu siitä. Tungion talon peruina Korvenkylän reunaan jäi kookas pelto nimeltään – Tunkionhaka. Suurella keskikyläläisellä Koivikolla oli ollut runsaasti maita Leppiojaan saakka ja sadoin hehtaarein sivu siitä sekä Nipsinginojaan ja sivu siitä. Yli – Temmesläisillä kirkko – Pekkalalla ja keski Pekkalalla oli myös ollut niittyjä luonnovaraisen Leppiojan alkulähteillä.

Tyrnävän kirkonkylän Konttila omistaa maita Järvikankaalla ja Leppijärven rannalla. Monilla Korvenkylän taloilla on maita kylän Leppijärven puoleisella rannalla. Konttilan talon maat ja eräiden Korvekylän talojen maat ovat aluiltaan ikiaikaisia. Joillakin taloilla talon rekisterinumeron alkuosa on kaksi. Se on harvinaisempaa. Esimerkiksi Korvenkylän vanhin maarekisteriin erotettu talo Niemelä/Vanhatalo on 2:19, Keskitalo on 2:20, Uusitalo on 2:21 ja Sääskelä on 2:22.

Huoltotie Leppijärven tyhjennystyömaalle

Hiljaista oli autoliikenne Korvenkylässä vanhaan aikaan. Kun, Leppijärven tyhjennys aloitettiin kovilla pakkasilla tammikuussa 1953. Sinne tehtiin ensin talvitienä huoltotie. Siinä oli kylän lapsille ihmettelemistä, kun tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä työnsi Kempsunsa (GMC) kärkilumiauralla tien Järvikankaalle Tyrnävän Keskikylästä, Korvenkylän vanhan kylätien (Takalon linja) ja peltoteiden sekä metsäteiden kautta.

Paavon Kempsu (GMC) oli väkivahva järeä teliperäinen nelivetoinen. Se saattoi olla aluiltaan länsiliittotuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastoista? Leppijärven tyhjennyksen alettua Paavo Niemelä alkoi kuljettaa lava – autonsa lavakopissa aamuisin työmiehet työmaalle ja iltaisin takaisin kirkolle. Järvikankaan työmaaparakit eivät olleet yöpymiseen tarkoitettuja.

Ennen entisen Leppijärven tyhjennystyömaan huoltotien aurausta Korvenkylästä – Järvikankaalle, loppumatkalle sinne oli tehty noin kolmimetrinen tielinja. Siitä oli poistettu puita, kantoja ja kiviä. Tien pohja jäätyi kovilla tammipakkasilla, kun siellä liikuttiin työntouhussa. Niemelän Paavon ei tarvinnut pelätä Kempsunsa vajoamista sulaan metsämaahan, kun aurasi tien sinne.

Kun, Paavo ensimmäisen kerran aurasi huoltotietä Järvikankaalle. Hänellä oli Kempsunsa lavalla useita räjähdeainelaatiokoita. Hän jätti ne Junttilan Oivan aitaan. Hän sanoi, että ”turvallisempaa on aurata loppumatkan vaikeakulkuinen metsätieosuus ilman niitä”.

Järvikankaalle rakennettiin pieni Leppijärven tyhjennyksen työmaa. Siellä oli muutama parakki ja varasto räjähteille. Niihin aikoihin räjäyteltiin dynamiittiä säästelemättä. Työmaaruokalaa piti siellä keskikyläläinen Samppa Pikkarainen. Hänellä oli hyvä maatila entisen suuren Koivikon mailla Tyrnävän Keskikylässä jokivarressa. Heillä oli siellä ollut myös pieni Tyrnävän Osuuskaupan sivumyymälä. Anna ja Samppa Pikkarainen olivat lapsettomia. He adoptoivat tytön ja pojan. Anna ja Samppa Pikkarainen kulkivat silloin tällöin seuroissa ja Tyrnävän kirkossa silloisen maaseudun ihmisten yleisen tavan mukaan.

Kylätie tuli

Sotien jälkeen maaseudun kylät kasvoivat. Kylät alkoivat myös haluta parempia kulkuyhteyksiä. Oli oltu tulevaa Korventietä vastaan ja puolestä. Korvenkyläläisistä koostunut ”karvalakkilähetystö” oli käynyt Muhoksella muhoslaisen maalaisliittolaisen kansanedustaja Aaro Kaupin luona apua pyytämässä. Hän oli hankkinut Korventielle rahoituksen ja rakentamispäätöksen.

Kun, vuosina 1953-1955 rakennettiin kylätietä, Korventietä. Täytemaana sinne ajettiin hiekkaa Järvikankaalta Konttilan talon metsäsaralta. Pääosin työ tehtiin hevoskärryin ja lapioin. Traktoreita siellä oli ollut työssä vain Korvenkylän Junttilan Oivan uusi harmaa Ferguson ja Keskikylän Yli-Ikolan uusi keltainen Renault. Lapiolla traktorikuormat tehtiin myös.

Korventie oli ensin ollut useita vuosia vain heikkokuntoinen. Enemmän se oli vain hiesupohjainen tielinja, jossa olivat vaivana pahat kelirikot syksyisin ja keväisin. Liikenne lisääntyi myös Korventiellä. Nekin Järvikankaalta aikoinaan ajetut hiekat ovat lentäneet pölyinä pois jo vuosia sitten. Tiestä huolehtiva Tyrnävän kunta alkoi ajattaa kesäisin Korventielle hyvää sepeliä tien korjaukseen. Tie onkin ollut kunnoltaan erinomainen jo vuosia. Se jatkuu nykyisin nelostielle.

Heinäntekoa luonnonniityiltä

Leppiojan alkupäässä oli muutamien kilometrien matkalla ollut reheviä luonnonniittyjä sadoin hehtaarein. Niityt olivat aikoinaan olleet tarpeeseen hankkiessa kotieläimille ruokaa. Heinää on syötetty lehmille, hevosille ja lampaille aikojen alusta. Mahdotonta sanoa, että keitä isäntiä niilläkin Leppiojan alkupään niityillä oli ollut niittämässä viikatteineen ja keräilemässä heinää eläimilleen aikojen saatossa?

Taloissa on vaihtunut isäntiä. Suku oli saattanut sammua talosta. Isännät saattoivat lähteä katsomaan elämän mahdollisuuksia muualle – muille seuduille. Tai vainolainen oli tehnyt miekalla tappotöitä, tyhjentänyt taloja asukkaista. Isonvihan (1714-1721) aikana venäläiset olivat käyttäneet tehokkaasti ns. poltetun maan taktiikka Limingan kylissä. Sekin toiminta oli nähtävästi vaihdattanut isäntiä.

Pitkinä aikakausina, aikojen saatossa heinää oli kerätty niityiltä nautintaoikeuksin. Kesäisin kylien miehiä ja naisia oli matkannut järvien ja jokien sekä luonnopurojen varsille keräileen heinää. Heiniä oli säilötty hirsilatoihin ja suoviin niittopaikoilleen. Niitä oli ajettu talvella niityiltä kotiin hevosreellä lumikelien aikaan.

Syrjänittyjä oli ollut johonkin historian aikaan kyläläisten yhteisomistuksissa, mutta kuitenkin ne olivat olleet kyläläisillä täysin nautintaoikeuksin. Sukupolvien ajan oli sanottu esimerkiksi, että jo isäni isoisälläkin olivat olleet nautintaoikeudet tähän niittyyn.

Ei ikivanhoilta muinaisilta ajoilta ole luettavissa kirjoitettuja tietoja maiden omistusoikeuksista. Pappiloiden ja säätyläisten omistuskirjat olivat niistä ensimmäisiä. He osasivat lukea ja kirjoittaa.

Yli – Temmeksen Nurkkalankankaan Vähä Arttu teki kesäisin suuriin suoviin heinää Leppijärven niityltään muutamia vuosia vielä järven tyhjennyksen jälkeen. Korvenkyläläiset olivat koonneet kauan heinää talojensa rantamailta Leppijärven rantamilta Korvenkylän puoleiselta reunalta.

Esimerkiksi Keskitalolla 2:20 (Konttiloita ja Pasasia) ja mahdollisesti Vanhatalo/Niemelällä oli myös ollut jopa pieni pelto Leppijärven rannalla. Maat olivat siellä olleet kovin kivisiä, niin kylä alkoi kasvaa toiseen kivettömien peltojen suuntaan. Muutamina 1900 – vuosisadan alkukymmenien kesinä Junttilan Erkki (1900-1952) oli kuljettanut hevosen kantosatulassa osiin puretun niittokoneen korvenkyläläisten Leppijärven rantaniitylle Järvikankaan jälkeisen pienen suon yli.

Isonvihan aikaan

Suuren vuosien 1700-1721 Pohjan sodan aikana Limingan lakeuden kylissä oli raivonnut isoviha nimen saanut sota. Se oli hävittänyt vuosina 1714-1721 kaiken asutuksen Limingan, Tyrnävän ja Temmeksen kylistä. Hävitys oli ollut totaalista. Kylät, talot ja asumukset poltettiin. Kotieläimet teurastettiin tai tapettiin. Kiinnisaadut ihmiset tapettiin. Jopa kissat ja koirat oli isketty hengiltä.

Suuren Pohjan sodan välittömiä seurauksia oli ollut se, että Ruotsi menetti Itämeren herruuden ja suurvalta asemansa. Uusi vahva mies kyseisillä alueilla oli jatkossa Venäjän tsaari Pietari Suuri.

Isonvihan jälkeen Ruotsin Itämaa eli Suomi ei enää kokenut täyttä hävitystä, kuin se koki silloin ja usein sitä ennen. Talot Limingan lakeudella saivat seisoa paikoillaan vainolaisten niitä tuhoamatta.

Isonvihan alkaessa säätyläiset ja sotilaat pakenivat silmät kauhusta ”suittirenkaina” ja pelosta kiljuen turvaan emämaa Ruotsiin. Tarinoiden mukaan vasta Norjan suuret vuoret pysäyttivät heidät. Rahvas pakeni kauhuissaan syvien metsien turvaan ja suojaan.

Puolustuskyvyttömiä olivat olleet pelkin puisin heinähangoin ja puukepein sekä pienin puukoin varustautuneet rahvaan miehet. Kasakoilla oli ollut teräksisiä pistokeihäitä, sapeleita ja runsaasti henkilökohtaisia ruutiaseita sekä pieniä tykkejä. Kasakoiden hevoset olivat olleet nopeita, hyväkulkuisia. Ne olivat menneet vauhdilla jopa pienten soiden yli. Kasakat olivat liikkuneet tehokkaina noin 30 – 40 miehen sotilasosastoina. Rahvas sitävastoin oli ollut pelkin puukepein ja puukonnysäin kanssa varustautuneita yksittäistaistelijoita.

Osa rahvaasta oli onnekseen löytänyt ja saanut turvan syvistä metsistä. Mutta, paljon heitä saivat tarinoiden mukaan kasakat kiinni metsistäkin. Tavallisesti se tarkoitti hengenlähtöä kiinnijääneille.

Isonvihan aikana Limingan kirkkoherrana oli toiminut Kristian Gisselkors. Hän myös oli myös paennut kauhuissaan muiden säätyläisten tavoin Ruotsiin. Vuonna 1721 rauhan tultua ja palatessaan pakomatkaltaan, hän oli alkanut laatia tilastoja Limingan menetyksistä isossavihassa. Huomattavaa oli ollut sekin, että venäläiset olivat vieneet paljon vankeja kaiken muun hävittämisen lisäksi.

Pohjois-Pohjanmaalla isonvihan aikana ikävää mainetta niittänyt verihurtta, sotarosvo ja kelmi Kustaa Lillbäck (1700 – 1721) oli ollut aluiltaan säätyläispoika, ei hän siis ollut rahvaan poikia. Hänen isänsa oli ollut Ruotsin Itämaan hallintovirkamiehiä. Hän oli ollut korkeasti arvostettu Iin ja Pudasjärven nimismies ja vouti.

Sota muutti nuoren Kustaa Lillbäckin elämänkulun. Ei hän saanut elää eikä nauttia säätyläispojan todennäköisesti osakseen tulleestä säätyläisen mukavasta huolettomasta elämästä, paljoista ruuista ja runsaista väkijuomista notkuvien jatkuvien pitopöytien äärellä lihavana pappina tai äveriäänä nimismiehenä.

Sitävastoin hänen kohtalokseen oli tullut isonvihan ajan lapsisotilaan surullinen kohtalo venäläisten käsissä ja – joukoissa. Huonoja olivat lapsisotilaiden kohtalot olleet niinäkin aikoina.

Iissa talvella 1715 venäläisten vangiksi joutunut nuori Kustaa Lillbäck joutui kasakoiden ”uudelleen koulutettavaksi”. Sittemmin vielä samaisen isonvihan sodan jatkuessa, hän alkoi liikkua kasakoiden kanssa polttaen, ryöstäen, raiskaten ja tappaen Pohjois-Pohjanmaalla.

Isonvihan vielä käynnissä ollessa (v. 1717) hän oli antautunut ruotsalaisille. Hänen huono tuurinsa jatkui. Surullinen, entisen lapsisotilaan elämä päättyi, kun ruotsalaisille antautunut Kustaa Lillbäck mestatiin Tukholmassa v.1721. Kustaa riepu oli ollut virunut vankiloissa lähes kolme vuotta ennen mestaustaan.

On nähtävissä Kustaan kohtaloa niinkin, että entinen lapsisotilas oli ollut kuin joku vammaiseen verrattava kyttyräslkäinen, jolla oli ollut ikäviä rumia haisevaa visvaa vuotavia kasvannaisia, mutta ei kuitenkaan ollut yksinäiselle saarelle eristettävä spitaalinen. Nätimpää oli siis ollut päästä tästä vangiksi antautuneesta entisestä lapsisotilaasta, tuosta Kustaa kummajaisesta tyystin eroon!

Tyrnävän Korvenkylässä liikkui ennen tarinoita isonvihan ajoilta. Kylän reunalla Kotakankaalla oli ollut isonvihan aikaista asutusta kodan, kotien muodossa. Järvikangas ja sen selvästi muusta ympäristön maastosta ylempänä ollut jatke pieni moreeniharju Korkeakangas, Leppiojan alkulähteet sekä Kotakaarto olivat myös tarjonneet turvapaikkoja isonvihan sotapakolaisille. Jos, sotapakolaiset ehtivät esimerkiksi paeta ”Ikoseksi” sanottuun suureen Leppijärven takaiseen erämaahan. Hyvässä lykyssä saattoi käydä niin, etteivät kasakat heitä sieltä löytäneet.

Usein, isonvihan syvien metsien piilopirtin ajatellaan olleen kuin niiden 1700 – luvun alkuaikojen jokivarsien ja rintamaiden kylien tavanomaisen savutuvan tai savupirtin. Hirsistä veistetyn ja nätisti salvetun savupirtin nurkassa oli seisonut kookas lämmitettävä kivikasa, kiuas. Tuollainen, niinä aikoina yleisesti rahvaan asuntona toiminut, oli ollut esimerkiksi suuritöinen rakentaa.

Voi paremmin uskoa isoavihaa paossa olleilla ihmispoloilla olleen vain vaatimattomia, nopeaan kyhättyjä asuinsuojia. Yksinkertaisimmillaan se oli ollut pelkkä nuotio suojaisan notkelman ja metsän siimeksessä. Nuotion vierustoille saatettiin alkaa rakentaa suojaseinämiä havuista, risuista ja turppaista. Laavuksi sanotulla yöpyminen oli ennen ollut nätti tapa nuotion lämmössä yöpymiseen. Turve – , turpaskömmänät sekä havu- ja risumajat olivat olleet yleisiä isonvihan sotapakolaisille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://mauri009-lakeudelta.blogspot.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja

https://www.fonecta.fi/kartat/Leppij%C3%A4rvi%20(Vesist%C3%B6)%20Korvenkyl%C3%A4,%20TYRN%C3%84V%C3%84?lon=25.62278344458262&lat=64.69979540200656&z=13

https://www.kotimaa24.fi/blogit/paholaisen-renki/comment-page-2/

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/tarinoita_liminka

https://www.youtube.com/watch?v=sHy8kThotyg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4ojitus

suomuurain
hilla
lakka