Tarinaa yhteisvastuukeräyksistä

FM Mauri Junttila

Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteisvastuukeräyksen juuret ovat lähimmäisen rakkaudessa. Vuoden 2017 yhteisvastuuukeräys alkoi aurinkoisena helmikuisena kynttilänpäivänä sunnuntaina 5. helmikuuta. Yhteisvastuukeräyksen teema on nyt torjua ihmiskauppaa. Yhteisvastuukeräysten suojelijoina on toiminut tasavaltamme presidenttejä.

Talvisten yhteisvastuukeräysten avajaiset ovat olleet juhlallisia tilaisuuksia ja myös julkisuushakuisia. Julkisuudella on nähty olleen hyötyä yhteisvastuukeräyksen onnistumisissa. Yhteisvastuukeräyksen avajaiset olivat ennen olleet radioituja. Myöhemmin ja meidän päivinämme ne ovat televisioitu.

Yhteisvastuu ja huolehtiminen lähimmäisistä on ikiaikainen asia. Jo, uskoaksemme kivikauden tarinoiden ns. ”luolakarhujen klaanit” jopa huolehtivat lähimmäisistään. Raamatun kertomuksissa sekä monissa Jeesuksen vertauksissa on viittauksia lähimmäisen rakkauteen ja muista huolehtimisiin.

Yhteisvastuukeräystä tehtiin vuoteen 1963 saakka vain kotimaisiin avustuskohteisiin tai oman seurakunnan taloudellista puutetta kärsimään joutuneitten auttamiseksi. Sittemmin, Suomen kirkon ulkomaanapu alkoi käyttää yhteisvastuu keräysrahoja ensin Afrikkaan, Namibian Ambomaalle. Avustuskeräykset kaukaisiin kohteisiin ovat lisääntyneet nykypäivinä.

Huutolaisuutta

Suomessa oli vielä 1900 – luvun alkukymmeninä ollut ikäviä muistoja jättänyttä ns. huutolaisuutta. Ihmisiä myytiin huutolaisiksi taloihin. Sen voi ajatella karkealla tavalla liittyneen muista huohtimisiin. Mutta, ei sitä tehty lähimmäisen rakkaudesta.

Ihmiskauppaa se oli ollut. Huutolaisissa oli ollut esimerkiksi orvoiksi jääneitä lapsia. Usein huutolaisissa oli ollut heitä, jotka eivät kyenneet huolehtimaan täysipainoisesti itsestään esimerkiksi sairauden tai erinäisten vaivojen tai ruumiinvammojen takia.

Huutolaisten huutokauppatilaisuuksissa käynet kuntalaiset olivat huutaneet mieluummin eläteikseen eli huutolaisiksi heitä, jotka tekivät työtä tai kykenivät tekemään työtä. Heitä, joista saivat kunnan vaivaisten huutokaupanpitäjiltä eli asuinkunnaltaan eniten taloudellista hyötyä.

Lähimmäisen rakkaudesta ei ollut kuntain huutolaiskaupoissa kysymys. Selvää ihmiskauppaa se oli ollut. Sitä oli tehty Suomessa vielä 1920 – 1930 luvuilla.

Yhteisvastuukeräys alkoi

Nykyisen, tuntemamme Suomen kirkon yhteisvastuukeräyksen alkuajatukset löytyvät vuodelta 1949. Vuonna 1950 yhteisvastuukeräystä tehtiin jo monissa seurakunnissa. Yhteisvastuukeräyksen isänä pidetään varkautelaista kirkkoherra Kustaa Sarsaa.

Hänen mainitaan olleen suojeluskuntakriittisen miehen. Kirkkoherra Sarsa ei ollut esimerkiksi alkanut vihkimään paikallisen suojeluskunnan lippua kirkossaan. Omia vikojaan toki oli ollut suojeluskunnissa. Esimerkiksi juutalaisten oli ollut vaikeaa päästä jäseneksi paikallissuojeluskuntaan. Eräänlainen sotahulluus ja hurmoksellinen suur – Suomi hihhulointi olivat myös liittyneet Suomen suojeluskuntain toimintaan.

Väkivaltaisuus oli ollut tyypillistä suojeluskuntalaisille. Esimerkiksi säveltäjämestari Toivo Kuula (vv.1883-1918) oli surmattu eräiden valkoisten juominkien yhteydessä. Suojeluskuntalaisten ”harjoitukset” olivat koko suojeluskuntain elinkaaren aikana usein olleet vain vain raskaita juominkeja. Surullista oli kova juopottelu ollut täysraittiutta ihannoiville suojeluskuntalaisille.

Huonoa oli ollut sekin, kun toisilta isänniltä jäivät talot työt retuperälle, kun suojeluskuntatoiminta ”harjoituksineen” vei kaiken ajan. Peltosarkojen ojien varsien vesaikot levittäytyivät vääjäämättömästi kohden peltosarkojen keskustaa. Tai pirtin lämmitykseen tarvittavat koivunrisut ja koivut olivat noudettu suoraan metsästä.

Suomen Huolto

Yhteisvastuukeräysten ja vastuuntunnon sekä lähimmäisistä huolehtimisen eräänä merkittävänä alkukipinänä voidaan pitää Suomen Huolto nimistä järjestöä. Se perustettiin kesällä 1941 jatkosodan aluilla. Jatkosodan monet tapahtumat, kuolleet, haavoittuneet, sotaorvot, sotaevakot jne vaikuttivat, että tarvittiin kansanhuoltoon liittyvä suuri voimakas järjestö kuten Suomen Huolto.

Suomen Huolto oli ollut tärkeä ja hyvin toiminut avustusjärjestö apua tarvitseville. Se toimi vapaaehtoisten vastuuntuntoisten kansalaisten ylläpitämänä suurena järjestönä. Se toimi vielä useita vuosia jatkosodan jälkeen. Se välitti esimerkiksi ulkomailta Suomeen tullutta raha – ja materiaaliapua kansalaisillemme. Suomen Huolto oli isännöinyt USA:n presidentti Rooseveltin ja rouva Eleanora Rooseveltin vierailua Suomessa vuonna 1950.

Suomen Huolto oli toiminut kansanhuoltoministeriön alaisena järjestönä. Se lakkasi toimimasta vuoden 1953 aikana. Suomen kuntain ja valtion silloinen edistynyt sosiaalipolitiikka oli vaikuttanut merkittävästi siihen, ettei Suomen Huolto nimistä järjestöä enää tarvittu.

Eräs yhteisvastuukerääjä

Tyrnävän seurakunnan eräänä yhteisvastuukerääjänä 1900 – luvulla vuosikymmenillä 50 ja 60 toimi Toivo Kaikkonen. Hän oli ollut 1900 – luvun miehiä. Pitkän iän eläneen Toivon syntymä, elämä ja kuolema olivat kaikki olleet viime vuosisadalla.

Maanviljelijä Toivo Kaikkonen keräsi Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukerääjänä rahaa Keskikyläntien ja Korvenkyläntien varren taloista. Toivo liikkui enimmäkseen yksinään, mutta saattoi hänellä joskus olla joku uskonveli kaverina. Hän alkoi liikkua yhteisvastuu keräyslistansa kanssa kohta kynttilänpäivältä. Ennen vanhaankin valtakunnallinen, joka jokavuotinen luterilaisen kirkon yhteisvastuukeräys julistettiin avatuksi helmikuun alkupuolen kynttilänpäivänä tai sitä lähimpänä sunnuntaina.

Toivo Kaikkonen oli ollut uskonsuunnaltaan vanhoillislestadiolaisia (VL). Hän oli ollut kristitty koko ikänsä. Hänen uskonnollinen maailmankuvansa, vakaumus ja usko kirkastuivat, selkiintyivät ja syventyivät uudelleen 1950 – luvulla.

Toivo meni hartaana uskovaisena mukaan Tyrnävän vanhoillislestadiolaisiin. Hän liittyi Jumalan lasten joukkoon. Lestadiolaisuus on ollut aina jäsenmäärältään suurin Suomen luterilaisen kirkon herätysliikkeistä.

Lestadiolaisilla on Tyrnävän kirkonkylässä kokoontumispaikkana Rauhanyhdistyksen talo. He kokoontuvat siellä sunnuntaisin kello 18.00. Monet lestadiolaiset sielläkään eivät käyneet luterilaisen seurakunnan kotikirkon sunnuntaimessuissa, vaan he kävivät mieluummin sunnuntain iltaseuroissa Rauhanyhdistyksellä. Toivolla oli myös sitä tapaa. Kylläkin Toivo kävi Ida vaimonsa kanssa esimerkiksi pääsiäisviikon eli hiljaisen viikon hartaustilaisuuksissa Tyrnävän kirkossa omien Rauhanyhdistyksen pääsiäistapahtumien lisäksi.

Toivosta tuli 1950 – luvulla aktiiviseurakuntalainen ja vakaumuksellinen vanhemman suunnan lestadiolainen. Seurakuntauskollisuus ilmeni hänen kohdallaan siten, että Toivo keräsi muutamina vuosina Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukeräykselle rahaa Tyrnävän Keskikylän ja Tyrnävän Korvenkylän taloista.

Ja, myös siten, että Toivo alkoi kulkea sunnuntaisin lestadiolaisten tilaisuuksissa Rauhanyhdistyksellä. Kun, hän tapasi lestadiolaisia esimerkiksi Temmeksen Haurukylän miehiä, hän tervehti heitä silloisen yleisen lestadiolaisten tavan mukaan sanoin: ”Jumalan terve”. Usein tervehtivät he toisiaan kohteliaasti käsipäivää sanoen.

Yhteisvastuu keräystoimintaa oli kuin olisi ollut jollain tapaa rationalisoitu useiden vuosien ajan niinä vanhoina hyvinä aikoina. Oli esimerkiksi olemassa kirjoittamaton sopimus, että minimissään itsekukin talo laittaa seurakunnan yhteisvastuukeräykseen viidenmarkan setelin.

Toki niitä sai laittaa useampiakin. Esimerkiksi eräs X isäntä oli kerrattain laittanut yhteisvastuukeräykseen viisi viisimarkkaista ja eräästä monihenkisestä perheestä laittoivat itsekukin viisi markkaisen. Se oli ollut yhteisvastuukerääjälle helpompaa, kun keräysrahoina liikkui paperisia viisimarkkaisia.

Sekin oli oma vaivansa, kun monesti piteli kovia pakkasia yhteisvastuukeräyksen aikana. Viiden markan setelit olivat nätimpiä käsitellä lämpimään paksuun turkkiin pukeutuneen miehen kylmillä paukkupakkasilla. Joutui toki Toivo joskus ottamaan vastaan yhteisvastuu keräyskukkaroonsa myös pelkkiä pieniä kolikoita.

Toivon yhteisvastuukeräyslista oli tavan mukaan käsin kirjoitettu konseptipaperi. Lahjoituksen antaja kirjoitti listaan nimensä ja paperin reunan pitkään riviin viisi markkaa tai mahdollisesti 20 markkaa. Lisäksi hän kirjoitti nimensä listan reunaan.

Se, että käyttivät etupäässsä viisimarkkaisia, se tarkoitti sitä, että keräystä oli hiukan rationalisoitu. Joku saattoi joskus mainitakin, ettei yhteisvastuukerääjä ole kuin kolehdinkerääjä. Helppoa oli itsekunkin seurakuntalaisen varata muutamia vitosia kotiinsa, kun tiedettiin seurakunnan yhteisvastuukeräys miehen olevan liikkeellä.

Toivo arvosti ihmisissä esimerkiksi hyvää ryhtiä ja kaunista, reipasta askeltamistä. Hän saattoi sanoa jostakin, että ”pystö mies”, tarkoittaen sillä miehen ryhdikkyyttä. Olisiko se juontanut sieltä, että Toivon isä, Antti Kaikkonen oli ollut vuosina 1901 – 1902 lakkautetun Suomen kaartin eli silloisen Suomen armeijan eräs kantavääpeli.

Tyrnäväläisillä oli ollut tuuria perustaessaan paikallissuojeluskuntansa helmikuun alussa 1918. He olivat saaneet paikallispaikallispäällikökseen entisen kantavääpelin eli ammattimiehen. Moni suojeluskunta ei saanut päällikökseen ammattimiestä edes koko elinkaarensa aikana.

Yhteisvastuukeräys vuonna 2017

Vuoden 2017 yhteisvastuu torjuu ihmiskauppaa. Suomessa keräysvaroin autetaan ihmiskaupan uhreja. Keräyksen kansainvälisessä esimerkkikohdemaassa Jordaniassa yhteisvastuuvaroin tuetaan Syyriasta sotaa paenneiden nuorten koulutusta ja toimeentuloa. Sen nähdään ehkäisevän altistumista ikävälle ihmiskaupalle ja ihmisen hyväksikäytölle. Yhteisvastuukeräys käynnistyi kynttilänpäivänä 5.2.2017.

Ihmiskauppaa ja siihen rinnastettavaa hyväksikäyttöä pidetään yhtenä tämän päivän suurimmista ihmisoikeusongelmista. Ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä on sivullisen yleensä vaikeaa havaita, mutta sitä on kuitenkin kaikkialla. Ihmisten liikkuvuuden ja väestömäärien lisääntymisen myötä myös ihmiskaupan riskit ja määrät ovat jopa kasvaneet ja avun tarve on edelleen suuri.

 

Yhteisvastuukeräyksen avajaisjumalanpalvelus pidettiin Pohjanmaalla Korsnäsin kirkossa. Se nähtiin Yle:n kanavalla 5 sunnuntaina 5.2.2017 kello 15.55 Samana sunnuntaina nähtiin myös TV1:ssä klo 10 00 alkaen suomenkielinen jumalanpalvelus eli sunnuntaimessu Pohjanmaalla Pietarsaaren kirkosta. Tasavallan presidentin yhteisvastuukeräyksen avajaispuhe lähetettiin TV1:ssä kynttilänpäivänä 5.2. kello 12.00.

Läheitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteisvastuuker%C3%A4ys

https://www.yhteisvastuu.fi/

https://www.lohjanseurakunta.fi/240-yhteisvastuu-2017-kaynnistyy-sunnuntaina-5.2

https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolaisuus

https://www.yhteisvastuu.fi/yhteisvastuu/historia/

https://www.yhteisvastuu.fi/en/the-history/

https://www.yhteisvastuu.fi/sv/gemensamt-ansvar/historik/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Suomen_Huolto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolaisuus

http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/lapset-joutuivat-lammittamaan-jalkojaan-omalla-virtsallaan/134550

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansanapu

Tarinaa sodista ja eräistä entisitä rintamamiehistä

FM Mauri Junttila

Tarinaa sodista ja entisistä rintamamiehistä

Viime vuosisata oli sotien vuosisata. Oli 1. maailmansota ja 2. maailmansota. Toisen maailmansodan aikana Suomessa oli talvisota, jatkosota ja Lapinsota. Talvisodassa vihollismaa oli Neuvostoliitto, samoin jatkosodassa. Vuosia kestänyt jatkosota (1941-1944) koostui hyökkäysvaiheesta, asemasotavaiheesta ja perääntymisvaiheesta.

Lapinsota nähdään liittyneen suoraan jatkosodan rauhansopimuukseen. Lapinsotaan liittyi pieni kahakka Pudasjärvellä 28.9.1944 saksalaisten ja suomalaisten sotilaiden kesken. Lapinsota alkoi varsinaisesti lokakuun alusta 1944 Perämeren pohjukan satamakaupunkien Tornion ja Kemin valtauksilla.

Lapinsotaa kesti kuukausia. Taistelut pienentyivät ja heikentyivät mennessä kohden Jäämerta ja Pohjois-Norjaa. Viimeinen saksalainen sotilas poistui maastamme Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapinsodassa sodimme entisiä saksalaisia aseveljiämme vastaaan. Sanottiin, että Lapinsodassa aseveljet olivat vastakkain.

Suomen viime sotiin osallistui satojatuhansia asevelvollisia ja reserviläisiä. Heissä oli selvästi eniten ollut reseviläisiä. Heitä sanotaan sotaveteraaneiksi ja entisiksi rintamiehiksi. He olivat joutuneet ”sinne jonnekin, linjoille” asemiehiksi yleisen asevelvollisuuden kautta. Suomen armeijaa sanottiin Suomen puolustusvoimiksi.

Vuosittain armeijaan kutsuttiin 20 vuotta täyttäneitä nuorukaisia asepalvelukseen, asevelvollisiksi eri aselajeihin. Sotilaskoulutuksen jälkeen heidät oli kotiutettu. He siirtyivät reserviin.

Reserviläisinä heitä sitten kutsuttiin mukaan sotiimme. Reserviläisissä oli ollut vanhoja, jopa – 1800-luvulla syntyneitä. Esimerkiksi entinen rintamamies, tykistön reserviläinen, tyrnäväläinen Ahti Heikki Pasanen oli syntynyt 18.5.1897. Hän kuoli 2.2.1970. Ahti oli ollut sodassa kenttätykistössä. Tämä reserviläistykkimies, 1800-luvun puolella syntynyt entinen rintamamies Ahti Pasanen kävi sotansa ilman haavoja, vammoja tai vaurioita. Ahti kylläkin arveli, että tykkien jyly ja tykkien laukausten voimakkaat paineaallot vaikuttivat siten, että hänen kuulonsa heikentyi turhan nopeaan vanhemmuuden.

Sota-aikana, sotaväkipalvelukseen oli kutsuttu myös selvästi 20 – vuotta nuorempia. Asemiehiksi rintamille oli lähetetty jopa alle kaksikymppisiä nuorukaisia. Sotiin menneet monet nuoret vapaaehtoiset laskivat myös rintamamiesten keski – ikää.

Maa-ja metsätalous Suomi taistelee

Olimme olleet 1900-luvulla täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Viime sotiemme rintamamiehissä oli ollut satojatuhansia metsätöistä ja uittotöistä elantonsa saaneita miehiä. Heillä oli siis ollut vankkoja kokemuksia elää luonnossa ja monet heistä osasivat elää luonnosta. Luonnon olosuhteissa oltiin ja elettiin viime sodissa esimerkiksi laajassa Lapinmaassa ja valtavissa Laatokan Karjalan ja Vienan Karjalan sekä Aunuksen erämaissa.

Niiden vanhojen aikojen eli II maailmansodan ajan suomalaisilla rintamamiehillä oli ollut kokemuksia myös ampuma-aseista. Maaseudun miehet harrastivat yleisesti metsästystä. Hyveitä metsästäville miehille oli ollut osua pyydystettävään jänikseen tai metsäkanalintuun. He eivät siis ampuneet vain ”reikiä ilmaan – ilma mustana savusta” ja eivät he haaskanneet kallista ruutia tai arvokkaita hauleja ja luoteja.

Väärin oli ollut myös niiden vanhojen aikojen miesten haavoittaa viattomia eläimiä. Huono, suorastaan tarpeeton mies oli ollut sellainen mies, jos ei osannut arvostaa eikä kunnioittaa luonnonelämiä, viattomia luontokappaleita.

Eräistä entistä rintamamiehistä

Viime sotien rintamamiehissä oli selvästi ollut eniten 1900-luvulla syntyneitä. Eräänä esimerkkinä heistä käynee entinen rintamamies Yrjö Erkki Junttila (1900-1952). Hän oli ollut asevelvollisena nuoren Suomen armeijassa vuosina 1920-1922. Hän oli silloin ollut ratsumiesporukoissa Karjalassa Perkjärvellä. Talvi-ja jatkosotaan hän oli osallistunut kiväärimiehenä. Hän oli haavoittunut pahoin kesällä 1942 läpiammuttuna erään neuvostoliittolaisten hyökkäyksen yhteydessä Kiestingissä.

Erkki oli sittemmin ollut siitä toivuttuaan jonkinverran työvelvollisena Oulun Toppilan satamassa purkamassa saksalaisten aseveljiemme huoltolaivojen lasteja. Se oli ollut hyvää ja mieluisaa työtä sota-aikana, pula – aikana. Mukavaa oli Erkinkin ollut mennä sinne töihin purkamaan sakemannien huoltolaivojen lihavia lasteja.

Saksalaiset olivat maksaneet heille hyvän työmiehen palkan. Entisillä saksalaisilla aseveljillämme oli myös ollut paljon sellaista, josta oli pulaa. Heillä oli esimerkiksi ollut kaakaota, kahvia ja erinomaista särkylääkettä Pervitiiniä. Se oli ollut ihmelääkettä, mitä syötyään sairaskin mies oli kohta tehnyt raskaita satamatöitä kuin konsanaan riski nuorukainen. Se oli ollut piriste, mistä ei edes tullut riippuvaiseksi.

Kiestingissä kohtalo oli sanellut Junttilan Erkin kohtalosta. Hän oli haavoittunut läpiammuttuna. Aseellinen palvelus päättyi häneltä. Hän jäi henkiin. Erkki oli sittemmin ollut työvelvollinen kuntonsa puolesta jatkosodan rauhaan saakka.

Silloisen Kiestingin taistelun jälkeen lääkintämiehet olivat siivonneet taistelukenttää ja he olivat huomanneet, että ”Erkkihän hengittää vielä”. JSP:lle hänet vietiin. Erkki eli kyseisen haavoittumistapauksen jälkeen vielä kymmenkunta vuotta. Hänestä oli tullut paikkauksen jälkeen vielä kova työmies – työnarkomaani.

Erkki oli ollut maanviljelijä. Hän oli ollut talvisin metsätöissä hevosten kanssa. Oli siis osannut elää luonnossa ja luonnostakin. Erkki oli kulkenut metsätyösavotoissa myös viime sotien jälkeen muutaman vuoden hevosten ja poikainsa kanssa. Hänellä oli ollut viime sodan jälkeen kolme työhevosta tallissaan. Erkki oli lopettanut savottamiehen tienestityönsä ennen 1940 – luvun loppua. Hän ryhtyi maanviljelijäksi. Maataloustuotteilla oli ollut kovaa kysyntää viime sotien jälkeisenä pula-aikana.

Erkin ikäiset puhuivat tavatessaan vähemmän sodista, mutta kuitenkin tarinoivat he jotain sodista. Heille oli työnteko ollut tärkeintä. Se vei kaiken mielenkiinnon ja ajan. Jälleenrakennuskaudesta oli heillä myös tarinoitavaa ja paljon mielenkiintoista keskusteltavaa, kun tavattiin. Maatalouden koneellistumista myös odoteltiin ja siitä keskusteltiin. Erilaisista maataloustraktoreista juteltiin.

Olihan heille tullut paljon uusia juttukavereita sekä myös tarinoitavaa sotaevakoiden kokemuksista heidän evakkotaipaleiltaan. Heitä oli tullut ennestään tuntemattomilta alueilta. Heissä oli esimerkiksi kaunista soljuvaa Karjalan murretta puhuvia tai Kuusamon Paanjärven ja Tavajärven sotaevakoita, jotka laittoivat kivasti H – kirjaimia puhekieleensä. Heidän kanssaan juteltiin monista asioista, kun tavattiin. Sotaevakot vierailivat myös naapureissaan.

Niinä vanhoina aikoina urheilu kiinnosti edelleen meitä suomalaisia paljon. Helsingin suurkisat olivat vuonna 1947 ja kesäolympialaiset tulivat Helsinkiin vuonna 1952. Radiosta kuultiin urheilusta. Kun, oli töiden puolesta mahdollista, niin radio oli auki. Sanomalehdissä oli urheiluosasto. Kuvalehdissä oli myös urheilusta ja urheilijoista.

Suomessa olivat sotien jälkeen eduskuntavaalit. Ne olivat myös olleet erään II maailmasodan hävinneen maan – ensimmäisenä länsimaana pidetyt. Ne olivat olleet vuonna 1945. Äänestää saivat alkaa 21 vuotiaat suomalaiset vuodesta 1944 lähtien.

Että, oli meillä todella paljon ja monenmoista tarinaa ja juttua niinä sodanjälkeisinä aikoina. Oli tarinointia esimerkiksi politiikasta, urheilusta ja yhteiskunnasta. Ilmoista, satonäkymistä: nauriin, ohran, kauran, heinän, perunan ja rukiin kasvuista tarinoitiin.

Veikko Henrik Vesala (1920-2006) oli joutunut olemaan kauan asevelvollisena ja rintamamiehenä. Niin, olivat monet hänen ikäisensä joutuneet kokemaan saman. Hän oli ollut sodissa pääasiassa konekiväärimiehenä. Veikko oli kulkenut pitkän sotatiensä ilman vammoja ja vaurioita. Sellaisiakin oli entisissä rintamamiehissä ollut.

Veikko oli lähtenyt sotaansa metsätöistä. Hän palasi sodasta metsätöihin. Veikko oli ollut sodan jälkeen ensin metsäsavotoissa sydän – Savossa, Savonlinnan seuduilla. Hän oli kulkeutunut sieltä tilanhoitajaksi muhoslaisen kansanedustaja, professori, tiilitehdas – ja rakennuslevytehdasyrittäjä Aaro Kaupin Viinikan tilalle. Sieltä Veikko muutti aikanaan isännäksi kotiinsa Tyrnävälle. Hän isännöi ja puuhaili siellä ahkerana, osaavana ja touhukkaana isäntänä eläkeikäänsa saakka.

Veikko oli ollut ahkera ja kaikkeen kykenevä mies. Hän teki kaiken hyvin. Veikko oli täydellinen, perfektionisti. Esimerkiksi hänen pihansa ja maatilan rakennukset olivat hyväkuntoisia. Veikon hyvätuottoiset lehmät olivat tuorehuruokinnalla. Saivat jonkin verran myös kuivaa heinää terveysrehuna. Veikko osasi tehdä heinätyönsä oikein sadekesinäkin. Hänen lehmänsä eivät joutuneet syömään homeisia korsirehuja.

Vesalan Veikon vaimo sairasteli paljon. Veikko hoiti hänet kotona. Työteliäs ja ehtivä mies hän oli ollut.

Veikolla oli kavereina esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän mies Paavo Ikonen. Entisiä rintamamiehiä Paavokin oli ollut. Hän vieraili Veikolla ainakin itsenäisyyspäivisin. Ahkera ja tekevä sekä ehtivä Veikko leipoi kakun Paavon vierailuksi. Sitten, he joivat kivat itsenäisyyspäiväkahvit valkoisella pellavaliinalla katetun pöydän ääressä – parin sinivalkoisten kynttilän loisteessa. Paavo vieraili Veikolla itsenäisyyspäivisin – hiihtäen matkat ilmojen salliessa. Hän juhlisti siten omalla tavallaan entisten rintamamiesten ylläpitämää itsenäisyyttämme.

Veikon ajankäytöstä ja tehokkuudesta voi vielä mainita, että hän keitti melko usein makiaajuustoa. Se luetaan isotöisiin perinnekeittoruokiin. Veikko aprikoi, että vaikka makiajuusto vaatii tarkkaa valvontaa, niin ei kattilan sisällön kiehumista tarvitse jatkuvasti ”tihata”. Hän maailman menosta kiinnostuneena lueskeli silloin sanoma-ja kuvalehtiä tarkempaa, ja korkealla keittöjakkaralla istuen seurasi toisella silmällä juustokeiton valmistumista. Hyvää, hyvin onnistunutta makiaajuustoa Veikko keitti.

Veikolla oli ollut hyvä terveys. Hän kävi vielä eläkeikäisenä talvisinkin polkupyörällä Oulun helluntaiseurakunnan messuissa. Matkaa oli suuntaansa lähelle 40 kilometriä.

Se, että entinen rintamamies Veikko otti vastaan Jeesuksen. Sillä oli ollut merkitystä hänen selvitä kunnialla elämästään. Veikon elämänkokemuksissa oli ollut ikävä sotien kausi. Hänelläkin se oli ollut pitkä kausi.

Entinen rintamamies Oiva Erkki Iisakki Junttila (1922-2001) oli joutunut asemieheksi nuorukaisena. Oiva oli harrastanut nuorena metsästystä ja kalastusta Leppijärvestä. Hänkin oli ollut nuorena paljon metsätöissä. Oiva osasi siis elää luonnossa ja luonnosta. Hän oli ollut ennen vanhaan eräs entisen Temmeksen suojeluskunan jäsen.

Oiva oli ollut eräs Raahessa jatkosotaan lyhyessä ajassa koulutettuja asevelvollisia. Hänet lähettiin asemiehenä taisteluihin Uhtualle ja Kiestinkiin. Kesällä 1944 hän oli ollut sotilaana Karjalan rintamalla perääntymisvaiheessa. Oiva oli joutunut syksyllä 1944 mukaan Tornion valtaukseen. Hän menetti siellä jalkansa. Saksalaisten konekiväärin räjähtävä luoti oli osunnut vasemman jalan luuhun polven yläpuolelle.

Oiva oli sairastanut vuorollaan ripulit, kuumeet ja yskät, kuin monet muutkin ”linjoilla” olleet. Se, että hän selvisi hengissä pahoin havoittuneena hyhmäisestä viemäristä. Se johtui siitä, että hänellä oli nähtävästi silloin ollut hyvä fyysinen kunto.

Oiva oli pudonnut päistikkää hyhmäiseen veteen. Hän oli hyvin nopeasti sitonut rikki ammutun jalkansa repusta löytyneellä. Ensin tietysti sitoa nopeasti kiristyssiteitä veriseen jalkaansa. Oli sitten lopuksi viilellyt puukolla vielä reppunsakin siteiksi.

Herkästi ampuvien saksalaisten tulituksen alta, Oiva oli vedetty viemäristä tapsien eli silloisten puhelinjohtojen avulla. Työ voitiin tehdä vasta pimeimmän yön aikana. Hänen vasemman jalan reisiluuhun räjähtävällä luodilla ammuttu, hyvin sitomansa, resuksi ammuttu jalkakin saappaineen oli noussut Oivan mukana pois vesiviemäristä.

Oivan jalkaa oli yritetty hoitaa paremmin ja kauan Oulun sotilassairaalassa. Ei se ollut lähtenyt paraneen eivätkä luut alkanet luutua. Pitkien hoitoyritysten jälkeen jalka oli jouduttu katkaiseen polven yläpuolelta.

Entinen rintamamies Oiva sai rintamamiestilan kotinsa vierestä vuonna 1947. Hän oli ollut myös uudelleen koulutuksessa Loimaalla. Hänestä oli tullut suutari. Oiva sai valtiolta suutariompelukoneen ja pienen hevoskuorman suutarointitarpeita. Hänestä ei tullut maanviljelijää eikä suutaria. Hän muutti Ouluun muiden töihin.

Teki hän kuitenkin useita vuosia yhteiskunnalle hyödyllistä. Oivan Erkki – isä osti keväällä 1952 Oivalle uuden harmaan petrooli Ferguson traktorin. Hän ajoi sillä kotikylästään Valiolle meneviä maitoja maantien varteen, kunnes maitoauto alkoi kiertää sielläkin. Kesien 1952-1957 aikana Oivan Ferguson oli ollut sammutettuna vain huoltojen ja tankkausten ajaksi. Se oli ollut jatkuvasti kyläläisten peltotöissä kotikylän maidonajon lisäksi.

Oivakaan ei pitänyt näkemistään sodan julmuuksista ja raakuuksista. Kun, hänet oli Torniossa kätketty haavoittuneena erään perunakellarin räystään alle. Perunoitten päälle samaan kellariin oli jätetty myös eräs suomalainen haavoittunut rintamamies. Saksalaiset olivat löytäneet hänet. Mies oli tökitty pistimillä hengiltä ja sitten vielä ammuttu. Oivan kertoi, että entiset saksalaiset aseveljet ”Tappoivat hänet turhan hyvin. Vähempikin olisi piisannut”. Oiva oli voinut seurata suomalaisen aseveljen hengiltä ottoa pienestä seinähirren raosta.

Tornion valtauksessa Oiva oli potkaissut erään saksalaisten parakin oven sisään ja syöksynyt sisälle pislari (konepistooli) käsissään. Parakissa oli ollut saksalaisia haavoittuneita. Saksalaisten lääkintävääpeli oli antanut Oivalle kultaisen taskukellon, kun hän ei ollut alkanut räiskiä pislarisarjoja sisälle syöksyttyään. Oiva oli näytellyt kultakelloaan aseveljilleen. Eräs suomalaisluutnantti oli ottanut haavoittuneitten saksalaisten henkiinjätöistä annetun lahjakellon pois Oiva – rievulta.

Oiva kävi jonkin verran veteaanitapaamisissa. Hänellä oli joitakin rintamamiestuttuja. Oiva ruukasi polttaa muutamia sinivalkoisia kynttilöitä itsenäisyyspäivänä ja juoda hyvät kakkukahvit vuosipäivän kunniaksi. Myös hänen mielestään entiset suomalaiset rintamamiehet takasivat Suomen itsenäisyyden.

Muutamista vääryyksistä

Vääryyksiä liittyy sotiin. Niistä käy esimerkkinä se, että sadattuhannet suomalaiset ojankaivajat, kyntäjät ja kylväjät joutuivat olemaan jatkosodassa asekädessä vuodesta toiseen. Oli pulaa leivästä ja muustakin ruuasta. Muutama suomalainen jopa nääntyi nälkään niinä aikoina. Ihmisiä menehtyi nälästä johtuviin sairauksiin. Saksalaisten aseveljiemme ruoka – avut olivat pieniä ja riittämättömiä koko Suomen kansalle.

Surullista oli sekin, että jatkosodan ajan suur – Suomi ajattelu oli kaiken hallitsevaa. Elettiin asevelinatsien hakaristilippujen varjossa suur – Suomi huumassa. Lehdissä oli toistuvasti kirjoituksia tulevasta suur – Suomesta. Niitä oli monien karttaluonnosten kera. Harhaiseksi ja houreiseksi suur – Suomi haaveemme kuitenkin osoittautui. Erikoisempaa oli, että suur – Suomi ”viiraaminen” sai mukaansa paljon kansaamme. Lähes koko kansa hypnotisoitui siitä. Natsi – Saksasta otettiin siinäkin asiassa mallia.

Surullista, että jatkosodan propaganda oli räikeää, houreista ja harhaista. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana propaganda lauloi tuttua virttään raaoista päällekäyvistä hunnilaumoista. Vaikutti, että liittotuneitten USA olikin suomalaisten aseveli?

Kesän 1944 sotatapahtumat Karjalan Kannaksella osoittivat sen, että Neuvostoliiton asevoimat, puna-armeija oli hyvin varustettu miljoona-armeija. Sen liittolainen rikas USA avusti sitä. Jatkuvasti kulki heiltä sotatarvikkeita ja ruoka-avustuksia monin suurin laivasaattuein Murmanskiin ja Vladivostokiin. Paljon upottivat akselivaltojen natsisaalistajat laivasaattueiden laivoja. Mutta, paljon niitä saapui lasteineen perille.

Huonoja puolia olivat nuokin: Rintamien siirtyessä kauemmaksi itään, huolto sieltä ja sinne oli heikkoa. Kaatuneet suomalaissoturitkin, kun kuljetettiin kotiseurakunnan kirkkomaihin. Tuhlaamista oli se, että pieni köyhä Suomi perusti itä – Karjalaan kalliita hallintoalueita. Miehitys jäi meiltä sinne vain vuosiin 1941-1944.

Sinne rakennettiin suuria vankileirejä. Natsien pohjoiset aseveljet, fasistihenkiset suomalaiset sulkivat niihin Karjalan alkuperäisväestöä. Sulkivat niihin Suomen heimon sukuisia kauniita karjalaisia nälkään ja kurjuuteen. Heitä kohdeltiin leireillä julmasti – alempi rotuisina pidettiin. Piestiin, raiskattiin ja tapettiin mielivaltaisesti.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/3._divisioona_(jatkosota).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_suojeluskuntapiiri

http://www.sotainvalidit.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotaveteraani

http://www.laitasaari.fi/laitasaaren-palvelut/soson-tiili/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tornionlaakson_taistelut

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lapin_sota

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_1940-luvulla

https://fi.wikibooks.org/wiki/Suomen_historia/J%C3%A4lleenrakennuksen_aika

https://fi.wikipedia.org/wiki/Savotta

https://skr.fi/fi/suomalainen-rintamamies-tunteva-sotilas

http://taidetarkkailija.blogspot.fi/2016/11/eloa-juoksuhaudoissa-sodasta-puhuttiin.html

https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/83999/gradu06241.pdf?sequence=1

http://markkulehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/133370-suomen-sodanajan-vahvuuksista-ennen-ja-nyt

http://80.246.169.132/jr50/kokoonpanoja.php

http://www.mikkeli.fi/museot/paamajamuseo/suomi-sodassa-1939-1945

http://www.veteraanienperinto.fi/vepe/index.php/fi/jatkosota-maanpuolustus/hyokkaysvaihe

http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Suur_Suomi.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4-Karjalan_keskitysleirit

http://hommaforum.org/index.php?topic=81575.0

Savottatarinaa

FM Mauri Junttila

Paljon palasi metsätyömiehiä takaisin savotoille jouluilta useiden vuosikymmenten ajan metsätöiden kultaisella vuosisadalla 1900. He olivat viettäneet joulun kotonaan.

Mukavampi oli savottamiesten viettää joulu kotiväen parissa kuin vieraitten kanssa savottakämpillä. Merkittävää oli ollut myös täydentää omia ja hevosen muonavaroja kotoa ”joululomalla”. Usein oli lähdetty savottaan loka-, marraskuiden vaihteissa, kun alkoi jo olla lunta ja pakkasia. Silloin mukaan otetut muonavarat alkoivat olla jo syöty ennnen joulua.

Hevosten ruokatäydennysten hankinta oli siis ollut eräs tärkeä syy monien savottamiesten joululomaan. Oli vanhan ajan suurilla savotoilla ollut heinän ja kauran välitystä, mutta siksikin kuljettaa niitä kotoa, koska monien savottamiesten kotona kasvatettiin heinää ja kauraa kuin ansiomielessä.

Hevosten kanssa metsätöissä kulkeneet olivat pääasiassa olleet pienten maatalojen isäntiä. Kun, miehet lähtivät savottaan, niin usein sinne lähti myös talon ainoa työhevonen. Eli tärkeä työjuhtakin oli poissa kotoa.

Savottamiesten kodeissa oli ollut lypsylehmiä – ja muuta karjaa. “Joululoman” aikana siirrettiin talon niityiltä heinää ja olkea kotiin navettalatoon. Miehet ajoivat joululoman aikana myös karjanlantaa karjasuojien tunkioista pelloille. Osa miehistä ajoi joululoman aikana polttopuita kotirantteelle tai puuliiteriin kotona olevien lämmittää pirttiä ja saunaa sekä kuumentaa karjasuojassa tarvittavia pesu – ja muita vesiä. Karjanhoitotyössä kotona kului päivän mittaan paljon lämmintä ja kuumaa vettä pesuun sekä karjan ruokintaan.

Savotoilla oli ollut suurten puutavara- ja metsäyhtiöiden puolesta kämppiä savottaemäntineen. Heillä oli ollut valmiin ruuan ja kahvin myyntiä savottamiehille. Mutta, monet savottamiehet kuljettivat myös kotiruokaa, suolakalaa, leipää, lihaa, kahvia, sokeria, voita sekä suolaa kotikonnuiltaan.

Kivaa voi uskoa olleen savottamiehen ottaa mukaan kotoa lähtiessä jouluilta savottaan myös vasta paistettuja ohrarieskoja, nisuja sekä joulukinkun loppuja. Kotona pirtin orressa kuivattuja ruisreikäleipiä kului myös. Niitä saattoi paloitella myös hevoselle herkkupaloiksi. Kotoa viemisistä tuli hiukan lisäpainoa hevosen heinä-/ kaurarekeen joululta savottakämpille palattaessa.

Savotoita oli ollut kovin eri kokoisia. Oli ollut satojen hevosten ja tuhansien miesten suuria metsätyömaita. Oli ollut pienempiä savotoita, joissa yövyttiin ja ruokailtiin vuokralaisina hakkuualueen seudun maataloissa. Hevoset asuivat yönsä talon tallissa.

Oli myös ollut tosi pieniä lyhytaikaisia savotoita. Niiden muutamat hevoset ja miehet asuivat jopa vaatimattomissa paljolla lumella suojatuissa risu-ja havumajoissa. Tai oli rakennettu vaatimaton kämppä hirsistä jonkinmoisella tulisijalla, missä voitiin valmistaa ruokaa ja keittää kahvia, kuivattaa työvaatteita, kenkiä ja peseytyäkin.

Eräitä virstanpylväitä metsöiden suhteen

Suomi eli ennen metsistä. Sahoja alkoi nousta höyryvoiman keksimisen ja – käyttöönoton myötä 1700-luvulta lähien. Paljon oli sahattu puuta vesivoimalla. Vesivoiman käyttöön soveltuvia pieniä puroja oli ennen ollut hyvin paljon.

Suomen siirtyessä ns. Suomen sodan (vv. 1808-1809) jälkeen Venäjän autonomiaksi muutoksia metsätöiden lisääntymisissä oli ollut silloinkin. Töitä metsätyömiehille ja ajomiehille tuli uusissa suomalaisissa autonomian oloissa. Sahatavaraa sahattiin lisää muutamilla uusilla juuri perustetuilla sahoilla. Puun ulkomaankauppa lisääntyi autonomiassamme.

Sahoja perustettiin vesistöjen varsille. Esimerkiksi Kotkan ja suuren Kymijoen asema puumarkkinoilla lisääntyi. Suomen monet joet, vesistöt olivat likietuisia, käypiä paikkoja sahatavaran kuljettamiseen ja vesivoimalla tapahtuviin puiden sahaamisiin. Jokien suilla oli usein hyviä satamapaikkoja.

Suomessa alettiin kohta autonomian alkuajoilta rakentaa entisten pimeiden, mustien, ikkunattomien savupirttien ja – tupien tilalle savuhormistoilla ja tulisijoilla sekä ikkunoilla varustettuja uudemmanmallisia asuintaloja. Niiden rakennuspuiden hankinnassa olivat metästyömiehet ja savottahevoset olleet edelleen tarpeen. Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvaan rakensivat uuden asuintalon kohta Suomen sodalta. Asuinrakennus oli nähtävästi ollut Suomen sodan aikaan seikkailuja kokeneen Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttilan (vv.1790-1856) aikaansaannosta.

Suomen sota (vv. 1808-1809) ei juuri tuhonnut eikä hävittänyt asuinympäristöjämme. Jopa, taistelutantereet säilyivät lähes sellaisinaan. Niinä vanhoina aikoina oli vain tullut eteen aika alkaa uudistaa maaseudun rakennuskantaa ja ehostaa ulkoista ilmettä. Alettiin siis mennä elämässä eteenpäin. Matkattiin pois mustien, pimeiden savutupien ja – pirttien ajasta.

Saimaan kanavan 1. rakentaminen vuonna 1856 oli muuttanut valtavasti silloista maailmaa ja maailmankuvaa laajasti erityisesti itä – Suomessa. Saimaan kanava virtaa Lappeenrannan kautta Suomenlahdelle. Se elävöitti puutavarakauppaa kanavan varsilla ja kauempana. Metsätöitä tehtiin paljon suuressa Savonmaassa seudun valtavien metsien puurikkauksien takia. Sitä tehtiin lisääntyvästi heti Saimaankanavan rakentamisesta lähtien.

Saimaalla ja – kanavassa seilasi höyryvoimalla kulkeneita tervalla maalattuja mustia lotjia suurin määrin. Ne seilasivat siellä raskaissa parru – ja puutavaralasteissa. Tai voimakkaat höyryhinaajat vetivät perässään valtavia puulauttoja. Monet niistä olivat saaneet myös Päijänteen puuta kuljetettavakseen Saimaan kanavan kautta.

Oulussa oli elänyt vanhaan aikaan puuhakas teollisuusmies Johan G. Bergbom (vv. 1818-1893). Hän oli aikanaan ollut myös iso laivanrakentaja. Hän oli perustanut ulkomaille paljon sahanneen Pateniemen sahan vuonna 1873. Pateniemeen oli tullut puuta sisämaasta Kiiminkijokea myöten. Puuta oli kuljettu Varjakan ja Pateniemen sekä Oulun sahoille myös meriteitse Iijoelta, Kemijoelta ja Oulujoelta.

Rataverkon laajentuminen Suomessa elävöitti paljon sahateollisuuttamme. Metsien hyödyntämisen ansiosta töitä tuli taas tuhansille ja taas tuhansille Suomen metsureille ja hevosille. Savon rata alkoi elävöittää ja työllistää Savonmaata vuodesta 1889 lähtien. Helsingistä lähtevä Pohjanmaan rata tuli valmiiksi Seinäjoelta Ouluun vuonna 1885.

Aika 1. maailmansodan jälkeen oli ollut eräs terävä piikki sahateollisuuden nousussa. Ja, se lisäsi edelleen metsureiden ja metsätyöhevosten tarvetta ja määrää. Puuta ja sahatavaraa oli tarvittu esimerkiksi jälleenrakennukseen 1. maailmansodan runtelemassa Euroopassa ja tarvittiin puuta ja sahatavaraa myös vapaussodan (v.1918) runnomassa Suomessa.

Jälleenrakennuskausi 2. maailmansodan jälkeen toi metsureita ja hevosia metsätöihin paljon. Metsätöissä näyttelivät silloin tärkeää osaa erämaiden uudet asukkaat eli rintamaistalojen isännät hevosineen. Voidaan sanoa, että rintamamiehet pelastivat Suomen jo toisen kerran. Ensin rintamamiehinä ja toisen kerran pokasahojen ja työhevosten kanssa rintamiestalojen isäntinä.

Metsärikkauksien Neuvostoliitto otti sotakorvauksina suomalaisilta vastaan puuta vain hyvin vähän. He halusivat metallialan tuotteita sotakorvauksina. Puu näytteli toki edelleen suurta osaa sotakorvauksissa Neuvostoliitolle. Siksi, koska saadaksemme raaka-ainemetallia ulkomailta, sitä vaihdettiin puulla. Suomalaisella puulla oli ollut rajattomasti markkinoita II maailmansodan jälkeen.

Elinkeinorakenne muuttui viime sotien jälkeen Suomessa. Olimme ennen olleet täysin maa-ja metsätaloudesta elänyt maa. Sotakorvausten maksun myötä suomalainen metalliteollisuus alkoi kehittyä ja se tuli merkittäväksi teollisuuden alaksi. Suomi muuttui entisestä maa-ja metsätalousmaasta teollisuusmaaksi.

Suuria savotoita

Vuosina 1936-1939 oli Kuolajärvellä (Salla) ollut Suomen oloissa erikoisempi suuri savotta. Siellä oli käytetty ensimmäisiä kertoja Suomessa suuria määriä kuorma-autoja tukkipuiden ja muun puutavaran siirtoon. Autoilla oli kuskattu valtavista hevosten täyttämistä välilansseista puuta edelleen Maaselän eli vedenjakakajan länsipuolelle. Sieltä puut olivat kuljetettu uittamalla Pohjanlahden pohjukkaan. Paljon niitä jäi Kemiin. Kuolajärven savotoidut seudut jäivät suureksi osaksi Neuvostoliitolle valloitusmaiksi Suomen viime sotien jälkeen.

Muutama vuosikymmen viime sotien jälkeen Suomeen alettiin suunnitella ja myös rakentaa vesivoiman lisäämiseksi ja turvaamiseksi tekojärviä vesivoimaloille vesivarastoksi. Lappiin tulivat esimerkiksi suuret Lokan ja Porttipahdan tekoaltaat Kemijoen vesistön hyötyalueelle. Oulun lääniin, Pyhännän ja Pulkkilan rajoille, lähelle nelostietä rakennettiin pienempi Uljuan allas. Allasalueiden puustoa savotoitiin pois ennen altaiden vesittämistä. Ne olivat aikoinaan olleet suuria metsätyömaita.

Paljon puuhaili ennen ihmisiä metsien puiden ja puutavaran parissa. Esimerkiksi tyrnäväläinen autoilija Mauno Junttila (vv.1930-1976) ajoi vuosina 1958-1962 kuorittua paperipuuta jopa Suomussalmen rajavyöhykkeeltä Oulun Toppilan satamaan. Propsit, pöllit sieltä mustiin rahtilaivoihin ja ne lähtivät Toppilasta ulkomaille raskaissa paperipuulasteissa.

Junttilalla oli ollut ajoneuvonaan uutena hankittu vuoden 1958 mallia ollut vihreä diesel buldoggi Mersu. Siinä oli ensin ollut puusta tehty rekka. Myöhemmin rekka muuttui teräsrekaksi, missä voitiin kuljettaa puuta muuan kuutio enemmän. Autossa ei ollut esimerkiksi teliperää eikä rekassa. Melko vaatimattomilla puutavararekoilla kuljettivat siis niinä vanhoina aikoina puuta pitkiä matkoja. Samaa kokoluokkaa oli silloin ollut esimerkiksi diesel Ford Trader ja eräs diesel Thames kuorma auto.

Junttilan ajoreitillä kaukana Suomussalmella tuli kerrattain metsätiellä vastaan puusta ja piikkilangasta tehty veräjä. Varoituskyltissä varoitettiin rajavyöhykkeestä monin kielin sanoin ”Rajavyöhyke – Pääsy kielletty”. Sieltä kuului isojen koirain haukuntaa. Rajalla liikkui sekä suomalaisia että neuvostoliittolaisia rajavartijoita mukanaan ”ukkokoirain äänillä varustettuja” rajakoiria.

Niinä aikoina molempien maiden rajoilla, rajakoirina oli kookkaita jyräkkä-äänisiä sakemanneja. Kun, eräänä valkeana varhaisena kesäaamuyönä ajettiin rekalla kohden valtioiden rajaa. Sellaisena kesäaamuna, jolloin kuorma-auton jyrinä kantautui kilometrien päähän. Kuorma auton ääni valpastutti kierroksillaan olleiden rajamiestan rajakoirat haukkumaan.

Metsurit ja maanviljelivät alkoivat hankkia suurin määrin moottorisahoja ja maataloustraktoreita 1960 -luvulla. Hevoset alkoivat jäädä pois metsätöistä. Se oli vain hyvä asia. Raskaita olivat metsätyöt hevosille.

Oli ennen ollut hyvää huolta hevosista pitäneitä ja niitä hellästi ja nätisti sekä kauniisti hoitaneita, käsitelleitä hevosmiehiä. Mutta, siitä huolimatta joutivat raskaat, usein vaaralliset metsätyöt jäädä hevosilta.

Moni ihminen sai jotain rahaosuutta esimerkiksi kuoritusta paperipuukuutiosta vuonna 1960, joka lähti kaukaa itärajalta ja matkasi Toppilan satamaan. Propsia, pölliä varten kaadettiin ensin puu ja se tehtiin paperipuuksi Suomussalmella lähes rajavyöhykkeellä.

Tarinani paperipuut hakattiin siellä valtion metsistä. Ns. kantoraha meni siis valtiolle. Paperipuut sahasi ja kuljetti lähiseudulla asunut ahkera hevosen ja moottorisahan omistanut rintamamiestalon isäntä. Hän kävi savotoimassa palstallaan kotoaan käsin. Hän vietti viikon kerrallaan hakkuutyömaallaan, asuen jostain syystä sinne jääneissä asuttavissa puuparakeissa hevosen ja koiransa kanssa.

Mies oli ottanut mukaansa yhden miehen savottaansa ruokaa itselleen ja koiralle sekä heinää, kaurajauhoja ja olkea hevoselle. Hän oli ottanut mukaansa myös kahvia, sokeria, suolaa ja lisäksi kesällä poimimiaan metsämarjoja sekä kaupasta ostettuja sekahedelmiä, rusinoita ja luumuja keittää iltaisin sekahedelmäkeitto kamiinan päällä. Koira oli mukana kaveriksi hänelle ja välillä kaverina hevosella. Esimerkiksi, kun hän ahkeroi kiivaassa työntouhussa ja kovassa työntahdissa paksuissa lumikinoksissa lyhyen talvipäivän takia paljon aamu-, iltahämärissä moottorisahansa kanssa puita kaataen. Silloin miehen koira ja hevonen viettivät keskenään turvalista laatuaikaa tallin turvassa “leppäilen”. Ei ollut pelkoa niiden jäädä kaatuvien puiden ruhjomiksi tai vahingoittamiksi.

Oli hänellä hyvällä ampujalla mukana myös metsästysluodikko. Hän ampui silloin tällöin metson ja/tai teeren, joita ruokaili työmaa-alueen puissa. Linnut eivät isommin piitanneet valtakuntain rajoista, vaan lensivät niiden yli tärkeimpänä lentää päivittäisiä ruokailumatkojaan.

Metsäkanalintuja hän vei joitakin mukanaan kotiinsa viikonloppureissuillaan. Niistä sai höyheniä tyynyihin ja lihaa. Voitiin pyydetyillä metsälinnuilla vaihtaa myös paikallisista kaupoista ostettavaa – moottorisahan bensaakin.

Tämä entinen rintamamies sai oman osuutensa paperipuukuutioista, kun teki niitä moottorisahansa kanssa ja kuljetti ne hevosellaan kuorma-autolla liikennöitävän tien varteen. Propsit olivat käyneet mittaamassa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen työnjohtajat. He tekivät sitä ansiotöinään paikallisessa metsänhoitoyhdistyksessä.

Pöllit olivat metrisiä ja kaksimetrisiä. Nämä olivat ajettu tien varteen kuoripäällisinä. Usein niitä kuorittiin lähes kaatopaikoilla. Tarinani isännän, Oulussa opiskeleva reipas poika oli ottanut urakakseen kuoria pöllit lomillaan. Hän kuori ne kuorimaraudalla ja laittoi metriset ja kaksimetriset nätisti omiin pinoihinsa tien reunaan. Kuoret jäivät niinä aikoina niille sijoilleen. Poika sai työpalkkansa paikalliselta metsänhoitoyhdistykseltä.

Autoilija Mauno Junttila ajoi pöllejä tien reunasta kauas Oulun Toppilan satamaan. Hän myös sai osuutensa paperipuukuutioista kuljetuspalkkioina. Pöllikuormat purettiin satamassa välillä suoraan laivojen viereen, mutta useimmin ne purettiin suuriin Toppilan sataman välivarastoihin. Satamassa saattoi olla joitakin nuorukaisia ”koksarit” kädessä odottamassa mahdollisia pöllilastien purkuja. He ottivat 5 mk työavustaan.

Toppilan satamassa oli vinhasti kiitäviä maataloustraktoreita siirtämässä pöllikuormia valtavista välivarastoista rahtilaivojen viereen. Siellä oli myös sataman työmiehiä lastaamassa rahtilaivoja. Hekin saivat osansa pöllien käsittelyistä niiden lähtiessä kauas ulkomaille. Niistäkin Suomussalmelta lähteneistä paperipuupölleistä saattoi aikanaan tulla paperia esimerkiksi belgialaisille, englantilaisille, hollantilaisille tai ranskalaille sanomalehdille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4_Group

https:/A/fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_autosavotta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4liitto_Osuuskunta

https://rintamamiestila.wordpress.com/

http://wiki.narc.fi/portti/index.php/Teema:_Sahateollisuus

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=2080

http://www.oulu.ouka.fi/tekninen/toppilansaari/seminaari11082005/Topsaymprakprojnayttely.pdf

http://gallery.kuukuna.net/gallery3/index.php/Raskaskalustoa-merkeitt_in/album39/1413_1965

http://historia.sodankyla.fi/savotta2.htm

”http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/mikkelinpaikallishistoria/taloushistoria/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin”historia/elinkeinoelama/sahateollisuutta_mikkelin

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

http://www.oravala.net/files/Kymijoen_uitto.pdf

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=4520

https://fi.wikipedia.org/wiki/Porttipahdan_tekoj%C3%A4rvi

http://www.siikalatva.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/siikalatva/embeds/siikalatvawwwstructure/15493_uljua_WEB.pdf

Mustalaistarinaa

FM Mauri Junttila

Romanit eli mustalaiset ovat pieni vähemmistö Suomessa. Heillä on oma kieli, kulttuuri ja tapaperinne. Romaniväestöä Suomessa on ollut yli 500 vuotta. Ensimmäiset saapuivat Suomeen 1500-luvulla. Nykyään heitä asuu täällä noin 10 000. Suurin osa asuu Etelä – ja Länsi-Suomen kaupungeissa. Mustalaisista käytetään myös romani nimeä.

Heidän arvellaan lähteneen alkujaan liikkeelle Intian niemimaalta. Suomeen he tulivat Ruotsista. Suomi oli niinä aikoina ollut osa Ruotsia. Mustalalaisilla on usein ruotsinkielinen sukunimi ja monet puhuvat äidinkielenään ruotsia. Olisiko siihen vaikuttanut merkittävästi, että he tulivat tänne Ruotsista? Mustalaisista saa usein vaikutelman, että he ovat ruotsalaisia.

Nykyajalle eli alkavalle 2000 – luvulle Suomeen on saapunut myös ns. kerjäläisromaneja Romaniasta ja Bulgariasta. Heitä sanotaan myös mustalaisiksi. Nykyisen ajan ja vanhemman eli aluiltaan 1500-luvun romanit eivät muistuta toisiaan ulkonäöltään eikä olemukseltaan eivätkä pukeutumiseltaan.

Se oli 1940-luvun loppua, kun esimerkiksi oululainen mustalaisvaatteisiin pukeutunut Erkko Eemeli kulki vielä perheineen mierontietä, kiertäen kulkureina Oulun maakuntaa. He liikkuivat talvisin hevosreellä ja kesäisin hevoskärryillä. Erkko Eemeli liikkui usein vain omana perheenä. Mutta, mustalaisia kiersi niinä aikoina myös useiden perheiden ja hevosten kookkkaina matkueina.

Mustalaisten asema alkoi kohentua selvästi 1950 – luvun lopulla. Kunnille tuli mustalaisten sijoittamisvelvollisuus. Heitä sijoitettiin, muuan perhe kuntaa kohden, kuntien kyliin. Kyseinen käytäntö vaikutti, ettei vanhan ajan kiertäviä mustalaisia enää juuri kohta ollut.

Heitä liikkui myöhemmin 1960 – luvulla henkilöautoillaan kulkukaupalla. Öiksi he autoilivat lepäileen ja nukkumaan koteihinsa. Henkilöautot alkoivat lisääntyä nopeaan 1960 – luvun alulta Suomessa. Myös, mustalaiset alkoivat liikkua henkilöautoilla. He kulkivat niillä kulkukaupalla. He eivät olleet enää kuin vanhojen aikojen kiertolaismustalaiset olivat olleet. He eivät olleet enää 1960 – luvulla kodittomia kiertolaisia, mierontien kulkijoita.

Mustalaisten elämä oli vielä 1950 – luvulla kovin vaikeaa. Se oli surua ja tuskaa täynnä sekä nälkää ja vilua. Pelkoa ja väkivaltaa he joutuivat kokemaan myös alinomaan.

He kiersivät kyliä talo – talolta. He saivat vaatimattoman elantonsa pääosin kerjäten. Heidän heinää syövät hevosensa tarvitsivat myös kerjuuruokaa. Köyhää oli valtaväestölläkin esimerkiksi 1950-luvun kylissä, joten pieniksi voi uskoa jääneen heidän kerjuuansionsa.

Mieron teiden varsilla oli kesäisin esimerkiksi luonnonmarjoja ja sieniä, mutta vain hyvin vähän niistä ennen maksoivat kauppaliikkeet. Osalla mustalaisista oli myynnissä jotain pientä kuten virkkaamalla tehtyjä kudonnaisia. Osa oli valmistanut ohuesta metallista, peltistä pieniä koriste- ja tarveesineitä myyntiin. Vähän niitä voi uskoa menneen kaupaksi köyhissä maakunnissa. Mustalaiset tekivät ennen myös hevoskauppaa. He taisivat myös esimerkiksi eläinten salvaamisen eli kuohitsemisen. Korvausta vastaan talon pässi tai sonni joutuivat luopumaan ”munistaan”.

Kun, mustalaisia tuli talon pihalle, niin ei heitä toivotettu tervetulleiksi eikä pyydetty astumaan peremmälle pirttiin kahville. Tavallisesti heidät toivotettiin jatkamaan pikaisesti matkaansa monien kirousten saattelemana. Olipa joistakin taloista, jopa ammuttu heidän peräänsä – lisää vauhtia antaakseen. Jos, kiertolaisten mustalaislapsia ehti leikkimään lämpimään pirtin lattialle, niin kohta heidätkin toimitettiin leikkimään talvipakkaseen.

Se oli ennen ollut maaseudun ihmisten osoittamaa ystävyyyttä mierontien kulkijoille, että he saivat kylpeä talojen pihan reunan savusaunoissa. Kun, talonväki oli itse kylpenyt niin joidenkin sauna jouti vaikkapa mustalasten käyttöön. Hirsisen savusaunan nurkassa seisoi suuri lämmitettävä kivikiuas. Se pysyi lämipimänä seuraavaan päivään – pakkasillakin. Mieronteitä kiertävät mustalaiset saivat peseytyä ja jopa nukkua yönsä joidenkin talojen lämpimässä savusaunassa.

Savusaunojen sijaintiin hiukan erillään muista rakennuksista oli omia syitään. Niitä paloi silloin tällöin. Hiukan sivummalla palaessaan, ne eivät sytyttäneet talon pihapiirin muita rakennuksia.

Mustalaisten vanhoista leivänhankintatavoista voi mainita markkinoilla ja toreilla povaamisen ja kädestä ennustamisen. Vanhaan aikaan tekivät he markkinoilla myös kellokauppaa. Monet tummat saivat nätit rahat, kun kiersivät iltamissa myytävien viinapullojensa kanssa. Valkolaismiehillä oli iltamissa tavallisesti päällä sammumaton jano. He maksoivat viinantuskissa tummilta ostetuista pimeistä viinapulloista suuria summia. Osa tummista möi myös muutaman savukeaskin juhlimaan lähteneille valkolaisille nätillä voitolla.

Uudemmalle ajalle monet mustalaiset ovat huomanneet, että heillähän onkin erityisosaajan taidot eli totota oikein raveissa. Ravitapahtumissa ja totossa liikkuu todella paljon rahaa, suuria summia. Se on tummille ollut sitä, että hakea vain rahansa pois totoveikkauksista!

Mustalaisten ansionhankinnoista 1960 – luvulta jo henkilöautojen aikana, esimerkkinä voi mainita, että heitä kulki muutamina vuosina kauppaamassa miestenkerrastoja. Kirkonkylien sekatavarakaupoissa ja marketeissa niitä sai hiukan alle 100 markkalla. Kauppamiehen taitoja omanneet kulkukaupalla kulkeneet mustalaiset möivät samanlaisia suomalaisia kerrastoja tasan satasella ”kotia tuotuna”.

Osaavia mustalaistaiteilijoita

Kun, televisio-ohjelmia ja televisioita tuli, niin ne muuttivat maailmaa ainakin maaseudulla. Se oli uutta kivaa ja mukavaa, kun pirtin nurkan laatikosta saattoi iltasella alkaa seurata elokuvia ja televisiosarjoja kahvikupin ääressä mukavasti nojatuolissa tai kiikkutuolissa istuen. Ei tarvinnut matkata suuritöisesti useiden kilometrien päähän elokuviin täpötäyteen elokuvateatteriin. Myös uutisia kotimaasta ja kaukaa maapallon toiselta reunalta oli helppoa seurata reaaliajassa.

Televisiot olivat hyviä areenoita myös iskelmäviihteelle, rallatuksille ja laulelmille. Kaunis mustalaismusiikki ja osaava laulutaide sekä näyttävä tanssitaide tulivat tietoisuuteemme television ansiosta. Mustalaismusiikista ja – tanssitaiteesta ei ennen televisioa juuri ollut isompaa tietoa esimerkiksi maaseudulla.

Eivät vanhan ajan tv ohjelmat ja televisiot ruohottaneet eivätkä lumettaneet naapuripolkuja. Paljon kuljettiin naapureissa vain katsomassa tv-ohjelmia. Kivaa oli katsoa naapurin miehen kanssa omasta tai hänen tv:sta esimerkiksi tummain, komeiden ”Hortto Kaalo” lauluyhtyeen miesten sekä mustalaiskaunottarien musiikki-, laulu-ja tanssiesityksiä.

Oululaisissa iltamapaikoissa esimerkiksi ydinkeskustan ”Letkunpuiston tanssisalissa”, laitakaupunkien Tarmolassa ja Valolla oli suosittuja levytansseja 1960 – luvulla. Eli niissä tanssimusiikki tuli äänilevyiltä. Muutamina vuosina tanssien loppupuolella oli varattu puolisen tuntia yleisön laulamiseen, jos halusi ja/tai uskalsi esiintyä laulajana.

Esimerkiksi Tarmolassa oli usein mustalaisia, joilla olivat mainiot laulajan lahjat. He lauloivat silloisia suosikkitangoja. Mustalaispareilla oli myös tapana tanssia näyttävästi tanssisalin etureunassa. Mustalaiset tanssivat etupäässä keskenään – mustalaispareina.

Mustalaisyhteisöt olivat hierarkisia. Ehdoton perheenpää oli ”Ukko Mustilainen”. Hän kuritti kovalla kädellä jo kookkaiksi kasvaneita aikamiespoikiaan. Mustalaisilla oli suvun päämies, heimopäällikkö ja mustalaisparooneja. Heillä oli myös mustalaiskuninkaita.

Mustalaiset ovat eläneet koko puolivuosituhantisen Suomen historiansa omina porukoinaan eristäytyneenä valtaväestöstä, muiden suomalaisten joukossa. Eristäytyminen ei ole ollut täydellistä. Suomalaisia ja mustalaisia on vaihtannut geenejä keskenään kaiken aikaa.

Erikoisuuksia on perinnöllisyysasiossa. Usein tapaa ihmisiä, jotka sanovat, että heillä on mustalaisen verta ulkonäöstään huolimatta. Osa heistä olisi ulkonäkönsä puolesta kuin käypiä, vaikka aikoinaan eläneitten natsien ihannoimiksi ”puhtaiksi arjalaisiksi”.

Mustalaisissa on paljon kristinopista ja uskonnosta kiinnostuneita. Vähemmän heitä tosin istuu luterilaisen eli valtionkirkon kirkon penkeissä. Heille on tyypillistä, että käyvät esimerkiksi vapaakirkon ja helluntaisseurakuntien uskonnollisissa tilaisuuksissa.

Lähteitä:

https://kirjasto.kuopio.fi/104453/fi/articles/romanit-tuntematon-vahemmisto

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mustalainen

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kerjaaminen-on-romanian-romanien-elinkeino/1961104

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000568438.html

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=6204756

http://www.hs.fi/aihe/romanit/

http://www.tiede.fi/keskustelu/4000762/ketju/miksi_romaneilla_on_yleensa_ruotsikieliset_sukunimet

http://www.veijobaltzar.fi/taiteilija-

Kyläkoulun joulujuhlassa

FM Mauri Junttila

Joulu on tunnetuin juhla vuodenkierrossa. Monille se on vuoden tärkein juhla. Joulupäivää vietetään läntisen kulttuurin piirissä 25.12.

Joulu pysäyttää jokaisen. Sitä pidetään perhejuhlana. Sitä juhlivat myös yksinäiset ja yksinelävät. Eniten se on lasten juhla. Eläintenkin juhlana voidaan joulua pitää. Koko luonto pukeutuu Pohjolassa talvisin puhtaanvalkoiseen joulunviettoasuunsa.

Joulun sanotaan alkavan Tuomaan päivästä (21.12.) ja päättyvän Nuutinpäivänä (13.1.). Tuolle aikavälille sijoittuvat jouluaatto, joulupäivä, tapaninpäivä, uusivuosi ja loppiainen. Joulun ajasta elää Suomessa sanonta: ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poijes viepi”.

Muitakin aikamäärityksiä on jouluaikaan aikojen saatossa esiintynyt. Esimerkiksi eräs muinainen pohjoismainen kuningas Knut oli määrännyt joulun ajaksi täyden kuukauden. Eli se alkoi joulukuun 13 päivästä ja sitä kesti tammikuun 13 päivään. Eräs tavanomainen määritys joulun ajaksi on laskea sen alkavan 1. adventista ja päättyvän loppiasena.

Kristillinen joulu perustuu raamatunhistorian Kristus – lapsi tarinaan. Kristillinen perinne on myös suomalaisen joulun perusta. Kristuksen syntymän aikoina elettiin vuotta nolla. Tänään eletään vuotta 2016 jKr (vuosi 2016 jälkeen Kristuksen syntymän). Nykyisin sanotaan myös, että ”jälkeen ajanlaskun alun”. Sanotaan esimerkiksi 2016 jaa. Lähtökohtana sillekin on sama ajanlaskutapa eli Kristuksen syntymä vuonna nolla. Siitä alkoi ajanlaskumme eli vuodesta nolla.

Joulunvietossa näkyy kansallisia tapoja ja perinteitä. Suomalaisen joulun nähdään saaneen vaikutteita ruotsalaisesta ja saksalaisesta jouluperinteestä. Nykyisten aikojen kaupallisten ja materialististen joulujen nähdään saaneen vaikutteensa Yhdysvalloista.

Omintakeisesta suomalaisesta joulusta voidaan mainita joulurauhan julistaminen jouluaattoisin kello 12.00 Turussa. Suomessa, lahjoja jakavan joulupukin uskotaan asuvan Lapin Korvatunturilla. Mutta, koko Suomi on joulun edeltä joulumaa.

Suomalainen joulu on perhejuhla. Tavallisimmin joulua vietetään perheen parissa runsaita jouluruokia syöden. Lahjoja annetaan ja niitä saadaan. Joulukortteja lähetellään. Suomalaiselle joululle on tyypillistä nostalgisuus ja lapsuuden joulujen muistelut. Tarinallisuus elää nykypäivänä jonkinlaista renesanssia Euroopassa. Suomalaisessa jouluperinteessä se on säilynyt ikiajat.

Jouluihin kuuluu muistelut. Muistellaan lapsuuden mukavia jouluja. Jouluaattoisin muistetaan myös vainajia ja vuoden aikana kuolleita viemällä hautausmaille kynttilöitä heidän haudoilleen.

Joulu on Kristuksen syntymän muistojuhla. Tavanomaisesti käydään joulumessuissa sekä hartaustilaisuuksissa tai niitä katsotaan televisiosta. Yhteistä lännen ja idän kirkon alueilla on viettää sitä juuri Kristuksen syntymäjuhlana omine vivahde eroineen. Nykyisin ovat olleet hyvät mahdollisuudet seurata katolisen kirkon paavin joulutervehdyksiä suorina tv – lähetyksinä Vatikaanista. Niitä seuraavat myös monet muut uskontokuntalaiset kuin vain roomalaiskatoliset.

Kristillistä joulua juhlitaan eri tavoin. Jotain uuttakin on joulun viettoon tullut ajan myötä. Nykyiselle ajalle ovat jo perinteisiksi tapahtumiksi muodostuneet kirkoissa järjestettävät ”Kauneimmat Joululaulut” tilaisuudet. Ne ovat olleet jo aluiltaan lähtien hyvin suosittuja yhteistilaisuuksia. Niihin osallistuu heitäkin, jotka eivät juuri muuten tai muulloin ole kiinnostuneita seurakuntien toiminnasta.

Joulun vieton ja juhlimisen nähdään materialistuvan vuosi vuodelta. Suuren suosion saavuttaneet pikkujoulujen vietot yleistyvät ja varhaistuvat. Ennen vanhaan, isäin ja isoisäin elinaikoina, esimerkiksi 1950-luvulla, olivat vain koulujen kuusijuhlat lähes ainoita pikkujoulujuhlia. Niitä alettiin yleisemmin viettää vasta Santa Lucian päivästä (13.12.) lähtien. Nykyisin on monenmoisia firmojen, liikeyritysten sekä yhdistysten pikkujouluja ja osa aloittaa pikkujoulujuhlimisensa jo marraskuulla.

Toisaalta voidaan mainita, että vaikka ennen vanhaan joulua ei juhlittu vielä marraskuulla. Mutta, usein lähestyvä joulu huomioitiin kuitenkin jo melko varhain. Esimerkiksi koululaislapsia kehoitettiin ahkeroimaan ja lukemaan kotiläksynsä. Joulupukki kuulemma muistaa heidät ahkeroinneistaan joululahjoillaan.

Vanhankantaisessa suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa jouluvalmistelut alkoivat jo varhain. Joululahjat tehtiin pääosin itse. Neulottiin sukkia, villapuseroita ja lapasia. Tehtiin puuhevosia ja niille työkaluja. Veistettiin suksia ja valmistettiin kelkkoja. Noita kaikkia annettiin sitten jouluna joululahjoina.

Maalaistaloissa aloitettiin syksytalvesta tavanomaiseen vuodenkiertoon kuuluneet syysteurastukset. Kinkkuja suolattiin ja makkaroita valmistettiin. Leipiä leivottiin ja juustoja valmistettiin. Osan ruuasta sanottiin olevan varatun juhlaruuaksi.

Valaistukseen tarvittavia kynttilöitä valmistettiin teuraseläinten talista. Oluttakin laitettiin tynnyreihin. Kaikki tuo toiminta liittyi myös tavanomaiseen talonpoikaiseen toimintaan eli varautua elämään ruuan kanssa talven yli. Valmisteluissa talvea varten ajateltiin myös joulua ja varattiin jotain erityistä, maukkaampaa ja parempaa jouluksi.

Joulun taustalta nähdään löytyvän myös maallisia perinteitä kristillisten perinteiden lisäksi. Maallisten perinteiden arvellaan olevan muinaisissa sadonkorjuujuhlissa. Niitä vietettiin muinaisgermaanisessa ja – skandinaavisessa perinteessä vuoden loppupuolella.

Sitten, kun sadonkorjuutyöt ja paljon aikaa vieneet riihien puinnit olivat selvitetty ja saatettu onnelliseen päätökseensä. Ihmisille oli kertynyt ylimääräistä aikaa ja syitä juhlimisiin.

Muinaisten roomalaisten tiedetään viettäneen nykyisen joulun paikalle sijoittuvana pakanallisia Saturnaalia – juhlia. Niiden uskotaan olevan erään perinnehaaran joulunviettoon. Kristinuskon vahvistuessa ja laajentuessa kristillinen joulu alkoi sijoittua pakanallisen joulun sijalle.

Kristillisen joulun alkuperästä löytyy myös lahjojen antamista jo hyvin kaukaisesta ajasta eli vuodesta nolla. Raamatun Kristus tarina kertoo kolmesta viisasta Itämaan tietäjästä, jotka olivat tulleet Betlehemiin kumartamaan vastasyntynyttä pienokaista – tulevaa kuningasten kuningasta. Heillä oli ollut mukanaan lahjoja kultaa ja mirhamia.

Joulukuu, aikaa määrittävänä, kuukautta tarkoittavana sanana kalenterivuodessa tuli suomenkieleen 1600 – luvulla. Suomalaisen joulu – sanan alkuperää on pohdittu ja sanan alkuperäksi on esitetty omia näkemyksiä. On arveltu suomenkielisen joulu – sanan tulleen lainasanana eri kieliryhmän ruotsalaisesta jul (joulu) – sanasta.

Toisaalta suomalaisen joulu – sanan uskotaan olevan lähtöisin muinaisskandinaavis/-germaanisesta jovla, joulud – sanoista. Suomalaisen joulu – sana alkuperäksi on esitetty esimerkiksi myös brittiperäistä yule – sanaa. Sitä joulu – sanaksi sijoittaessa voidaan pienenä sivukaneettina arvella, että olisiko yule- sanalla ehkä skandinaaviset vaikutteet? Britannia oli muinoin ollut vuosisatojen ajan viikinkien hallinnoimaa aluetta. Viikinkivaikutteena Britanniassa voidaan esittää siellä eräissä paikannimissä esiintyvät by – päätteet esimerkiksi Whitby, Pohjois – Yorkshiressa (ruots. by = suom. kylä).

Johdonmukaisesti etenevää, suomenkielisen joulu – sanan muodostumista ruotsinkielestä tai muustakaan kielestä ei ole toistaiseksi esitetty. Ehkä suomalaisen joulun ainutlaatuisuuden ja erinomaisuuden takana onkin mystisyys ja salaperäisyys? Suomalaisen joulu – sanankin alkuperä, kun on selvittämätön.

Salaperäistä suomalaisessa joulussa on myös kaukana Lapissa, Korvatuntunturilla asuva moniin miljooniin koteihin, jouluaattoisin lähes samoihin aikoihin ehtivä joulupukki. Joulupukin sanotaan olevan satoja vuosia vanhan pitkäpartaisen miehen. Hänellä on herttainen vaimo – joulupukin muori ja paljon tonttuapualaisia sekä valtavan suuri lelutehdas Korvatunturilla. Meidän joulupukki kulkee työmatkojaan etupässä poroilla. Petteri Punakuono on joulupukin luotettava lempiporo.

Sitä vastoin skandinaavisen jul (suom = joulu) – sanan alkuperästä on johdonmukaisia esityksiä. Sen alkuperä löytyy muinaisskandinaavisesta kulttuurista ja ruotsalaisesta pyörää tarkoittavasta hjul – sanasta.

Se tarkoitti muinaisskandinaavien ja viikinkien soturi –ja merenkulkijakansan (vv. 700 – 1000 jKr.) ajattelussa myös auringon kehrää taivaalla. Pyörä yhdistettiin myös ajankulkuun ja vuodenkiertoon. Vuodenkiertoa muinaisskandinaavit ja viikingit joutuivat seuramaan jokapäiväisen elantonsa hankkimisessa. Heillä oli esimerkiksi ollut kauas suuntautuneitten ryöstöretkeilyidensä lisäksi pienimuotoista maanviljelyä ja karjanhoitoa. He, noidenkin asioiden takia joutuivat seuraamaan vuodenkiertoa.

Sotimiset ja ryöstelyt olivat ennen olleet yleinen elannon hankintatapa. Viikinkien tavat eivät siitä poikenneet. Kun, matkoilla olleiden vuodenkierto (hjul) alkoi kääntyä syystalveen. Pimeys lisääntyi raskaasti ja purjehdusvedet uhkasivat jäätyä. Heillä oli ollut totuttu tapa palata koteihinsa ennen vesien jäätymisiä. Viikingeiltä on ehkä peräisin läntisen kulttuuripiirin yleinen sanonta, että ”jouluksi kotiin”.

Olisikohan viikinkien matkoilta palailtu Lucian päivän aikoihin? Esimerkiksi eräs Pohjoismaiden kuningas Knut oli määrännyt jouluajan alkavaksi 13.12. Olisiko osaltaan siitä johtuvaa se, että alkujaan sisilialaisen Santa Lucian (vv. 283 – 13.12.303 tai 13.12.304 jKr.) romanttinen pyhimystarina ja perinne, jäi elämään vain skandinaaviseen kulttuuriin? Viikingit purjehtivat ennen muinoin myös Välimerellä ja kotiin palattuaan he kertoilivat matkoiltaan tarinoita. Nostalgisuus, romanttisuus sekä tarinoinnit ovat olleet vanha tapa pohjoismaista ja myös suomalaista jouluperinnettä.

Suomalaisesta jouluperinteestä voi vielä mainita, että jouluun kuuluu olennaisesti joululoma. Koululaisilla se on tänäänkin kohtalainen. Vanhaan aikaan, ennen viisipäiväistä kouluviikkoa se oli ollut nykyistä vielä pitempi.

Ansiotöissään ahertavat pyrkivät myös viettämään joululomaa – juuri jouluna mahdollisuuksiensa mukaan. Joulua vietetään monella tapaa ja erilaiset ovat myös joulun viettäjillä mahdollisuudet ja toiveet viettää sitä. Elämme voimakkaasti eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Toisilla on ylenmäärin rahaa ja toisilla vain velkaa. Toisilla on hyvä kunto ja vankka terveys ja toisilla on elämässään vain sairautta sekä heikko liikuntakykykin vaivana.

Tasapuolinen joulu on kylläkin siinä mielessä, että joulu on kaikilla tavalla tai toisella aina samaan aikaan vuodesta Pohjantähden, Otavan ja muiden tuttujen tähtien ja kuun alla.

Haurukylän kansakoulussa

Jokaisella on muistikuvia koulun joulujuhlista. Niitä on kansakouluista, oppikouluista ja peruskouluista. Niitä on meillä myös ammattikouluista ja – opistoista.

Kunnallisten kansakoulujen historia juontaa Suomessa autonomian ajalta. Vuonna 1866 jalo keisarimme Aleksanteri II antoi meille keisarillisen kansakouluasetuksen. Kansakouluja alettiin perustaa kaikkialle Suomeen. Sitä ennen lasten ja nuorten opetus Suomessa oli ollut seurakuntien lukkarinkoulujen varassa.

Kansakoulujen perustamisen aikaan liittyy ns. kansallinen herääminen. Esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaan kuntiin oli perustettu niinä aikoina myös kirjastoja. Niitä oli perustettu jo ennen kunnallisia kansakouluja. Muhokselle kirjasto oli perustettu jo vuonna 1851. Kirjastot olivat toimineet ensin yksityisten kirjainlahjoittajien toimesta.

Kirjastoissa oli toiminut myös suosittuja lukupiirejä. Se oli ollut hyvä toimintamuoto kirjastojen vähien lainakirjojen aikaan. Hyvää ja antoisaa oli varmaan ollut myös keskustella luettujen kirjojen sisällöistä. Tavattiinhan lukupiireissä myös muita kirjoista kiinnostuneita.

Suomalaiset ovat lukijakansaa. Koko 1900 – luvun käytimme eniten maailmassa kirjastojen lainauspalveluja. Tuolloin monilla kustantajilla oli myös ollut myydä halpoja kirjoja – esimerkiksi joululahjoiksi. Muun muassa hämeenlinnalainen Arvi A. Karisto OY möi asiamiestensä kautta vuosittain ennen joulua edullisia kirjoja. Sieltä myyttiin myös liittoutuneitten valvontakomission kieltämiä kirjoja esimerkisi: Adolf Hitler; Mein Kampf, Onttoni Miihkaelin; Raatteentiellä, Armas J. Pullan; Ryhmy ja Romppainen nimisten sotakaverusten sotaseikkailukirjoja.

Varhaisimpia kansakouluja oli ollut muutamia yksityisten henkilöiden ylläpitämiä. Esimerkiksi kenraali Johan Munck oli perustanut koulun kartanonsa lähistölle vuonna 1856. Siellä alettiin antamaan opetusta lapsille jo syksyllä 1857. Kenraali Munck ei saanut kouluunsa valtionapua, vaan hän huolehti koulun kustannuksista itse. Tuohon Munckin kouluun päästäksen lapsilta oli vaadittu jonkinmoinen lukutaito.

 

Keisarillisen kouluasetuksen (v.1866) mukaan kuntain kansakouluista suunniteltiin kuusivuotisia. Seurakuntien ylläpitämät lukkarinkoulut olivat olleet kestoltaan lyhyitä vain viikkoja. Seurakuntien kinkereillä oli annettu myös opetusta. Mutta, pääpaino opetuksessa lukkarinkouluissa sekä kinkereillä oli ollut kristillisessä kasvatuksessa ja opetuksessa sekä raamatunhistorian kertomuksissa ja tapahtumissa. Se oli ollut erikoisempaa, että seurakuntien ylläpitämissä ns. lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan, muttei kirjoittamaan.

Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1868. Se alkoi toimia kansakouluksi rakennetussa rakennuksessa Limingan kirkonkylässä. Limingan museoalueella on edelleeen tämä vanha koulurakennus ns. kivikoulu. Se on ehkä Suomen vanhimpana kansakouluna aloittanut koulu? Lähikuntaan, Temmekselle saivat hankittua kirkonkylän kansakoulun vuonna 1891.

Itsenäisen nuoren Suomen koululaitoksen historian tärkeä merkkipaalu oli ollut 15.4.1921. Silloin, astui yleinen oppivelvollisuus virallisesti voimaan Suomessa. Tämä tarkoitti, että maalaiskunnilla oli velvollisuus perustaa kansakoulu jokaiseen kirkonkylään ja/tai sivukylään, jos tulevassa koulupiiriissä olisi 20 oppilasta. Niinä päivinä eli 1920-luvulla alkoi toimia myös Temmeksen Haurukylän kansakoulu.

Kansakoulun opettajia valmistui opettajaseminaareista. Esimerkiksi Raahessa oli ollut opettajaseminaari. Paljon toimi kansakoulunopettajina epäpäteviä. Saattoipa joku hyvin kansakoulun suorittanut toimia kansakoulunopettajana nuoremmilleen. Opettajissa oli ollut myös keskikoulun tai kauppakoulun käyneitä.

Opettajina toimi usein henkilö, joka oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja halusi hankkia sillä tapaa tuloja esimerkiksi yliopistolukuihinsa. Esimerkiksi taannoinen presidenttimme Mauno Koivisto oli toiminut ylioppilaana kansakoulunopettajana.

Maalaiskylien kansakoulun poikien käsityöopettajina toimi ennen usein joku kylän käsistään tekevä mies. Jos, koulussa oli miesopettaja, niin hän tavallisesti opetti myös poikien käsityöt. Tavallisesti naisopettaja opetti tyttöjen käsityöt. Patalappuja virkkasivat käsitöinään ennen virkkuukoukuillaan myös kansakoulun ensimmäisen luokan pojat.

Yleisen oppivelvollisuuden tultua voimaan, kuntiin perustettiin myös kiertokouluja. Kiertokoulua pidettiin myös monien Limingan lakeuden syrjäkylien maataloissa. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässäkin oli pidetty välillä kiertokoulua. Opettajina toimi kiertokoulunopettajia tai esimerkiksi lähi srk:n pappi. Ennen oli ollut myös ns. supistettuja kansakouluja. Niissä lapsi suoritti oppivelvollisuutensa neljässä vuodessa.

Temmeksen Haurukylässä oli vuosina 1956-1958 yläluokkien opettajana Pasi Saari niminen opettajaseminaarin käynyt nuori silmälasipäinen mies. Alaluokilla oli aina naisopettajia. Opettajat olivat aluiltaan Temmeksen ulkopuolelta tulleita. Eräskin naisopettaja Köngäs – sukuniminen oli tullut sinne kaukaa Kittilästä.

Se oli vuotta 1953, kun Tyrnävän Korvenkylän Limingan kuntaan kuuluville kylän koululaislasten vanhemmille esitettiin, että lasten alkaa kulkea kansakoulussa Alatemmeksellä. Sinne oli rakennettu uusi koulurakennus. Saimme kuitenkin jatkaa kansakoulua Haurukylässä. Sinne kulku oli muutamia kilometrejä lyhyempi ja kivempi, koska sinne hiihdettiin ja/tai käveltiin vain kuntainliiton kunnalliskodin metsäsaran läpi. Siellä, suojaisalla koulupolulla ladut ja kävelypolut pysyivät auki ja kunnossa myös pienillä lumipyryillä.

Kun oli hyvät hiihtokelit, niin ehti kotiin jopa 20 minuutissa juomaan päiväkahvin. Ei meidän silloisten koululaisten tarvinnut alkaa kulkea useampia kilometrejä pitempää matkaa Alatemmekselle, ja eikä tarvinnut tietystikään mennä kuusijuhlaan sinne.

Niinä vanhoina 1950-luvun aikoina kansakouluiässä oli ns. sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia. Kansakoulut olivat tupaten täynnä koululaisista kaikkialla Suomessa. Sittemmin, vuonna 1957 kansakoulun laajennus tuli ajankohtaiseksi Haurukylässäkin. Uudisrakennukseen tuli lisää muuan luokkahuone ja asuntoja opettajille.

Myös Haurukylään oli tullut muutamia sotaevakkoperheitä sodissa menetetetyiltä alueilta. Monet Suomen viime sodissa mukana olleet avioituvat rauhan tultua ja saivat lapsia. Oli ennen ollut sitäkin, että ihmisiä siirtyi asumaan toisiin kuntiin ja kyliin, kun sodanjälkeinen asevelitalo tulikin tehtyä väärään paikkaan ja kuntaan.

Kuusijuhlassa Haurukylässä

Koulujen joululomat ja joulujuhlatkin ovat yhtä vanhoja kuin koulutkin ovat. Sitten alkoi tavan mukaan joululoma. Vuosikymmenellä 1950 kansakoulun joululoma oli noin kolme viikkoa. Silloin oli koulua lauantaisinkin, niin joululoma oli sangen pitkä.

Joululomaa edelsi koulun joulujuhla. Se saattoi olla Santa Lucian päivän iltana (13.12) tai kohta sen jälkeen. Kouluun palattiin tammikuussa. Kevätlukukausi saattoi alkaa joskus Nuutinpäivän jälkeen, mutta aina se alkoi vasta loppiaisen jälkeen. Vuonna 1956 Lucian päivä oli torstaina 13.12. Vuonna 1957 Nuutinpäivä oli sunnuntaina 13.1.

Koulun joulujuhlaa sanottiin ennen myös kuusijuhlaksi. Esimerkiksi vuonna 1956 Temmeksen Haurukylän kyläkoulun joulujuhlassa yksinlaulua esittivät koululaistytöt Anneli Pasanen ja Ilona Sopenperä. Haurukylän kansakoulussa joulujuhlan ohjelmiin osallistuivat kaikki koululaislapset. Tavanomainen ohjelma niissä oli joulukuvaelma, joka tarvitsi useamman lapsen osallistumisen. Koululaislasten yhdessä esittämät joulu – ja tonttuleikit muodostivat tärkeän osan juhlan ohjelmaa. Puuhaa oli koululaisille myös kuusijuhlakuvaelmissa esiintyvien lasten esiintymisasujen valmistamisesta.

Monet tonttulaululeikit ja ”Heinillä härkien kaukalon” jouluvirsi olivat eräitä kuusijuhlalauluja. Joulu Jeesuksen syntymäjuhlana tuli tavallisesti esille koululaisten esittämissä kuvaelmissa. Tiernapojat kuvaelma kertoo yleisimmät asiat Kristuksen syntymästä ja sen ajoista.

Haurukylän kansakoulun joulujuhlassa olivat yleisönä mukana kaikki kyläläiset. Eihän pienessä kylässä muita tapahtumia juuri ollut. Harvoin niissä kuusijuhlissa joululahjoja jaettiin, mutta joulukorttien jakamiset koululaisten kesken olivat tapana. Haurukylän koulun kuusijuhlassa oli aina mukana myös joulupukki. Joulupuurokin syötiin siellä. Mukana siinä oli myös pieni rusinainen joulupulla.

Haurukylän kansakoulun kuusijuhla oli illalla. Kuun, Pohjantähden ja Otavan alla sinne matkattiin. Matka kuusijuhlaan kyläkoululle kuljettiin hevosillä tai hiihtäen. Seuraavana päivänä haettiin todistukset koulusta. Sitten jäimme joululomalle.

Kun, lähti hiihtämään pimeässä koulun kuusijuhlaan, niin silmät näkivät pian. Jos, oli kuutamo, niin se oli jo ylellisyyttä pienelle kuusijuhlaan lähtevälle ja sieltä palaavalle – hiihtää kirkkaalla kuutamolla miljoonien sädehtivien lumikidetimanttien päällä.

Seuraavana päivänä, lyhyen aikaa valaiseva talvinen aurinko herätti lumikidetimantit uudelleen välkehtimään, kun haimme koulusta joulutodistukset. Koulupolun varren jänikset, mettikanat (riekko), oravat, teeret ja muuan kettukin toivottivat hyvää ja mukavaa joululomaa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuusijuhla

http://www.minedu.fi/etusivu/arkisto/2005/0206/lomat.html

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/koululaitos

https://fi.wikipedia.org/wiki/Limingan_museoalue

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulu_eri_maissa

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulun_julkinen_asema

http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?ref=Luuk.+2%3A1-18&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=YLT&ctx=0

http://www.santatelevision.com/joulupukki/suomi/perinteinen-suomalainen-joulu/

http://www.youtube.com/watch?v=MDBwejESlEs&feature=related

http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.2.html

http://suomalainenjoulu.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/J%C3%A4lkeen_Kristuksen

http://neba.finlit.fi/tietopalvelu/juhlat/joulu/pojat.htm

http://historianet.fi/sivilisaatiot/viikingit/viikingit-viettivat-joulua-alkoholin-merkeissa

http://www.kirjastovirma.fi/kirjastot/muhos

https://www.google.fi/search?q=ryhmy+ja+romppainen&ie=utf-8&oe=utf-8&client=firefox-b&gfe_rd=cr&ei=_yMsWKqcJeLk8AeT4qawDA

Pukin Pajakylässä Rovaniemellä
Joulupukin Pajakylässä Rovaniemellä

Jatkosodan sissinä

FM Mauri Junttila

Jatkosodan kaukopartiomiehellä Olavi Iisakki Pasasella (1920-1993) oli ollut seikkailuja jo nuorukaisena. Hänen alkujaan temmesläinen Iikka Kelhä eno oli ottanut kesällä 1937 nuoren Olavin mukaansa tiilitehtaan töihin, kun oli matkustanut työnjohtajaksi Jäämeren rannalle Petsamoon juuri perustettuun tiilitehtaaseen.

Olavi oli matkustanut sieltä kotiinsa myöhäissyksyllä 1937, jo lähes talvea se oli ollut siellä Jäämeren rannalla, saadessaan kotoaan tärkeän kirjeen. Kirjeessä kehoitettiin Olavia saapumaan kotiinsa tapaamaan kuolemaisillaan olevaa isäänsä. Hän jäi sille reissulle Tyrnävälle. Olavi oli vakuutettu kotonaan tulevasta suursodasta, että kannattaako enää mennä takaisin Petsamoon?

Matka Petsamoon ja sieltä takaisin oli ollut niinä aikoina vaivalloista matkustamista täysinäisessä hiljaa matelevassa linja-autossa. Pohjoisimman Lapin tiet olivat kapeita ja mutkaisia sekä kovasti jäisen liukkaita jo alkutalvesta. Rovaniemeltä voitiin matkustaa junalla Ouluun ja sieltä kauemmaksi.

Eräänä talvisena sunnuntai – iltana ennen viime sotia joukko korvenkyläläisiä poikia oli palaillut Yli-Temmekseltä valistustalo Väinölästä elokuvista. Paluumatkalla eräs paikallinen poliisi oli ollut kyttäämässä poikia taskulampun kanssa, maaten palttoossaan lumisella talvitiellä, kuin kuvitellen olleensa piilossa. Poikaporukan keulilla pyöräillyt oli potkaissut taskulampun hänen kädestään. Tunnistamattomat pojat eivät tietystikään saaneet sakkoja valottomilla polkupyörillä ajosta.

Korvenkylästä oli ollut talvisin nopea talvitie Temmeksen Nurkkalankankaalle. Ennen olivat yleisesti pyöräilleet polkupyörillään jäisiä reenjalasten jälkiä myöten. Saattoi toisilla mennä pitkäkin väli kaatumatta. Eikähän siinä kuinkaan käynyt, jos pyllähti paksuun pehmeään lumeen!

Sissinä jatkosodassa

Pohjois-Pohjanmaalle oli viime sotien aikanan perustettu merkittävä sotilasosasto, kun kesällä 1941 perustettiin Sissipataljoona 3 Limingassa, Limingan ja lähikuntien Lumijoen, Siikajoen, Revonlahden, Temmeksen ja Tyrnävän miehistä. Se alistettiin III divisoonalle.

Sissipataljoona 3 taisteli usein siellä, missä pyssymiehiä tarvittiin. Se ei siis ollut mukana sissitoiminnassa pataljoonana. Aktiivisia kaukopartiomiehiä oli ollut vain osa sissipataljoonan miehistä.

Tuo lakeuden miesten Sissipataljoona 3 lakkautettiin kesällä 1943. Se liitettiin vastaperustettuun 15. prikaatin I pataljoonaan. Sissejä meni myös siihen ja osa määrättiin muihin yksiköihin. Lapin sodassa tämä 15. prikaati lakkautettiin edelleen armeijan monien uudelleenjärjestelyjen takia. Miehiä meni siitä muihin yksiköihin.

Alkuperäinen III divisioonan Sissipataljoona 3 meni ensin sotimaan Uhtualle ja sitten hiukan myöhemmin Kiestinkiin. Niillä Vienan Karjalan seuduilla olivat myös kuuluisat Kis – Kis kukkulat. Olihan siellä ollut myös Eldankajärvi ja Erkki Tiesmaa. Tämä oululainen upseeri sanoitti ja sävelsi sota-aikojen tunnetun ikiviheän laulun ”Eldankajärven jää”.

Paljon meni siitäkin, alkuperäisen lakeuden Sissipataljoona 3:n miehistä kesällä 1944 torjumaan neuvostoliittolaisten Kannaksen läpimurtoa, kukin uusissa yksiköissään. Myöhäissyksyllä 1944, jatkosodan rauhan jälkeen monet komennettiin Lapinsotaan toimittamaan pois Suomesta entiset aseveljemme, saksalaiset sotilaat.

Lakeuden miehistä kootussa sissipataljoonassa oli ollut mukana useita tyrnäväläisiä asevelvollisia: esimerkiksi kersantti sotakoiraohjaaja Olavi Markus, lääkintäkersantti Olavi Pasanen ja kersantti Iikka Tjäder. Pasanen kertoi ennen jotain seikkailuistaan. Hänen tarinoissaan oli välillä mukana myös Mannerheiminristin ritari majuri Heikki Nykänen. Hän oli ollut ”Uhtuan sissi” lempinimen saanut tiedustelu-upseeri.

Hän oli ollut niiden partioporukkain johtajana, joissa myös Olavi Pasanen oli ollut mukana. Heikki Nykäkänen kirjoitti myöhemmin sotaromaanin ”Sissisotaa”. Se on julkaistu vuonna 1983. Se on tosiasioihin ja – seikkailuihin pohjautuva muistelmakirja. Siinä mainitaan esimerkiksi tyrnäväläiset kaukopartiomiehet luutnantti Veikko Niemelä ja Olavi Pasanen. Sissipartioiden johtaja Heikki Nykänen oli antanut kirjoittamansa sotakirjan entisille alaisilleen muistolahjaksi. Esimerkiksi Pasanen oli saanut sellaisen.

Pasanen kertoi sissikoulutuksen olleen kovaa ja vaativaa. Hän oli ollut hankkimassa sissikoulutusta ja sissin kuntoaan Paltamon Kiehimänjoella. Maasto siellä Oulujärven kyljessä tarjosi hyvät mahdollisuudet opetella monipuoliseksi, osaavaksi sotasissiksi.

Siellä oli paneuduttu talvella erityisesti hiihtoon. Tavanomaisesti oli hiihdetty verenmaku suussa – katkeamispisteeseen. Sitten, oli vielä jatkettu siitä. Pakkausta oli ollut repussa noin 30-40 kiloa. Se oli ollut sissin repun paino. Reppu sisälsi vaatteita, muonaa, räjähteitä ja ammuksia.

Sisseiltä odotettiin täysraittiutta. Esimerkiksi Heikki Nykänen oli ollut sellaisia miehiä. Niinhän se on, että esimerkiksi Työmies tupakan savun hajun tunsi tavallinen mies jo kaukaa. Luonnollisesti sotakoira haistoi sen monin verroin vielä kauempaa.

Sissin elämä elettiin pääasiassa paljaan taivaan alla. Hyvää oli sissin oppia tuntemaan tähdet. Kun, löysi taivaalta Otavan, niin löysi sen perusteella myös Pohjantähden. Se on pohjoisen pallonpuoliskon taivaannapa ja se on aina paikallaan pohjoistaivaalla.

Kun, tunsi tähtitaivaan tunnetuimmat tähdet, niin se helpotti ja nopeutti myös kartan ja kompassin kanssa kulkua ja suunnistamista. Tähtien muistaminen auttoi sissiä nopeaan kulloisen oleilupaikan paikantamiseeen ja kulkureittien valintaan, jopa ilman karttaa ja kompassia.

Ainahan oltiin partiomatkalla jonnekin menossa tai tulossa jostakin. Pilvisellä ilmalla oli huono lukea tähtitaivasta, mutta oppi sissi lukemaan luonnosta etelän ja pohjoisen. Suunnan ja suuntavaiston säilyttäminen oli ollut elintärkeää sisseille.

Sisseillä olivat taidot elää luonnossa ja luonnon suomin mahdollisuuksin. Tarvitsivat esimerkiksi myös nuoret miehet jonkin verran lepoa ja unta. Nuotioilla tarkeni yöpyä, mutta niiden näkyvyyden ja hajujen kanssa piti olla varovaisia. Liikuttiinhan luvatta kaukana vihollismaan alueella.

Kesällä oli helpompaa levon ja nukkumisen kanssa. Kuivalla kangasmaalla saattoi sissi ottaa torkut ilman isompia lepopaikan valmisteluja. Hyttysiä toki oli niissäkin vaivana liikuttaessa Vienan korvissa. Karjalaiskylän niityn reunassa saattoi olla heinälato, jossa oli suojaisaa levätä, jopa nukkua univelkaa pois kuivissa heinissä. Joitain ansoja eli pieniä paukkumiinoja oli hyvä laittaa ympäristöön varalta suojaksi.

Talvisilla partioreissulla, kun itä – Karjalan metsissä oli paksulti pehmeää lunta. Saatettiin pitää lepotauot tai viettää yö kaivautumalla vain yksinkertaisesti lumeen. Malleja siitä nähtiin luonnossa. Esimerkiksi metsäkanalinnut yöpyvä lumessa ”kiepissä” suojassa. Lumen suomaa suojaa osaavat hyödyntää myös jänikset ja ketut.

Miljoona markkaa

Entinen aseveljemme oli ollut kova pala purtavaksi. Idästä puristi puna-armeija eli maailman paras armeija koskaan. Lännestä nakersivat länsiliittoutuneet. Euroopan herruuden ratkaisivat liittoutuneitten loputtomat mies – ja materiaalivarastot sekä Brittein saarilta lennetyt monet, monet pommituslennot natsi – Saksaan.

Maailmanpolitiikan uusi suuri tilanne ns. kylmä sota nosti päätään jo ennen kuin oli edes marssittu Berliinin valtausparaatia ja Euroopan entisen vahvimman miehen, valtakunnanjohtaja Adolf Hitlerin ruumis ei ollut vielä ehtinyt edes kunnolla kylmetä.

Liittoutuneitten itäinen jäsenmaa Neuvostoliitto kiinnosti. Toisen maailmansodan voittamattomat puna-armeijalaiset olivat olleet hyviä esimerkiksi laulussa, tanssissa ja musiikissa. Sotilaina he olivat olleet edelleen noista asioista vielä parempia.

Neuvostoliitossa asui sadoin miljoonin ”suurta isänmaallista sotaa” käyneitä, ”äiti Venäjän” puolesta taistelleita neuvostosotilaita. Valtioateismista huolimatta he olivat sangen kristinuskoisia. Monen aunuslaisen tai vienalaisen pirtin nurkassa oli ikoni tai Kristuskuva kunniapaikalla. Eivät neuvostoliittolaiset taisteleet kulttihenkilöiden puolesta, kuin on tahtonut olla tapa läntisen puolen miehillä.

Lännestä oli käännytty entisten suomalaisten kaukopartiomiesten puoleen, että olisiko heillä kiinnostusta lähteä valokuvausreissuille Neuvostoliittoon? Se olisi myös ollut hyvä, jos nuo kylmän sodan ajan Neuvostoliittoa vakoilevat olisivat kirjoitelleet joitakin rivejä näkemästään paperille ottamiensa valokuvien lisäksi.

Tavallinen palkkio vakoilumatkasta Neuvostoliittoon muutamine rulline valokuvia oli ollut miljoona Suomen markkaa. Myös entiseen kaukopartiomies Pasaseen oli otettu yhteyttä. Lähdössä hän oli jo ollut vakoilijaksi. Hänelle oli tullut mieleen, vai olisiko hänen vaimonsa peloitellut, että jos hänen jatkosodan ajan hyvä tuuri loppuukin?

Pasasesta oli myös tullut jatkosodan aikana perheellinen, parin lapsen isä. Vakoilijan kohtalo siellä itärajan takana odotti häntäkin, jos kiinni jäi. Kun, vanhenee huononee myös metsissä salaa liikkumiset. Kiinnijäämisen riskit lisääntyvät iän myötä.

Pasasen Olavilla oli ollut hyvää tuuria koko jatkosodan. Hän kulki sen läpi ilman naarmuja tai sairauksia. Monilla sodissa mukana olleilla olivat vaivana esimerkiksi sitkeät rakot ia ihovauriot jaloissa, jotka eivät suostuneet paraneen millään. Osa heistä löi kättä, jalkaa terävään kiveen tai kantoon, jos ei sattunut osumaan vahingoittavan, tappavan luodin tai raatelevan sirpaleen tielle.

Rintama- ja partiomiehillä oli ollut eriasteisia paleltumia. Osa oli vuollut käteensä, sormeensa vuollessaan poltettavaa pienille kynsitulille tai nuotioon. Ripulit ja punatauti, vatsakatarri olivat olleet yleisiä, usein lähes mädäntyneitten ruokien äärellä eläville. Pommituksissa oli joutunut hiekan, mullan sekaan tai räjähdyskaasupilveen. Joiltakin vaurioituivat keuhkot tai silmät pommituksissa. Myrkkykaasuja oli käytetty hiukan myös jatkosodassa.

Erilaisia partioita ja erilaisia tiedustelumatkoja

Sissipartioiden tärkein tehtävä oli ollut tiedustelu. Sitä oli tehty lähellä jo heti tuliasemien takana tai tiedustelumatkalle oli menty hyvin kauas satojen kilometrien päähän. Siinä yhteydessä puhuttiin kaukopartioista.

Niissä jutuissa mukana olleet sotilaat olivat olleet kaukopartiomiehiä. He olivat olleet erikoismiehiä, joilla olivat olleet kyvyt olla reissuillaan kaukana ja/tai kauan aikaa – kaukana omista linjoista. Heiltä oli odotettu kykyjä ja kuntoa olla tarvittaessa tai pakon edestä liikkeellä päivästä toiseen. Hiihtää tai juosta väsymättä päivästä toiseen!

Usein tiedustelureissuilla meni parikin viikkoa. Miehille oli pyritty lähettämään täydennystä laskuvarjoilla pudotettavilla muonatorpedoilla. Siinä puuhassa oli ollut mukana huolellisuutta ja osaaamista, oli vaadittu tarkkuutta. Toivottiinhan lastien tulevan juuri niiden tilaajille ja haluttiin napata ne ennen neuvostosotureita.

Joskus oli tosin käynyt niin, että suomalaisten sissien syliin oli tullut taivaalta laskuvarjon varassa lahjaksi lihava, raskas muonatorpedo monen monilla herkuilla. Pakkaukset ja purkit olivat olleet Made in USA valmisteita, makeisia sekä sissiruokaa. Olivat siis olleet littotuneitten raharikkaan USA:n apua Neuvostoliitolle.

Toivottiin myös, ettei vihollinen edes näkisi suomalaisten täydennystorpedoitten pudotuksia. Helposti he alkaisivat niiden perusteella paikallistaa luvattomilla asioilla liikkuvia sissejä. Lentokoneet olivat kauas näkyviä ja kuuluvia, samoin torpedot leijuessaan laskuvarjon varassa. Paljon ja usein oli siellä itä – Karjalan asumattomissa erämaissa kaiken näkeviä, tarkkaavaisia neuvostoliittolaissilmiä.

Jatkosodan tiedustelupartiot pyrkivät lähettämään päivittäin kotiin tietoja radioilla. Olihan partiomatkojen tarkoitus ollut juuri tiedustelu. Viesteissä kerrottiin vihollisen liikkeistä ja aseistuksesta sekä joukkojen laadusta. Olivatko he esimerkiksi olleet laatusotilaiden näköisiä, vai jo iäkkäitä, vaarattomilta vaikuttavia täydennysmiehiä?

Tietoja lähettiin kotiin kannettavilla radioilla. Kyynel – niminen radiolähetin oli ollut käytetyin. Viholliset häiritsivät sotasissien radioiden toimintaa. He pyrkivät myös paikallistamaan suomalaississien radiolähetysten perusteella heidän oleilupaikat ja mahdolliset kulkureitit.

Sissipartioita oli ollut erilaisia ja eri kokoisia. Joskus, oli lähtenyt etulinjan osastosta huomaamatta pari miestä katseleen etulinjan juoksuhautojen taakse. Tai olivatko menneet vain tarkkaileen, että pitääkö omien tupakointikuri kutinsa, vai palaako Työmies luvattomissa paikoissa? Vasta heidän muutaman tunnin päästä palattuaan, aseveljet saivat tietää heidän käyneen vakoilemassa taisteluhautojen takana.

Toisinaan partiomatkalle oli lähtenyt huomattavan suuri, jopa muutamamien satojen miesten kokoinen sissiosasto. Partiomatkaan oli usein lähdetty myös siten, että ensin oli ollut tykistökeskitys vihollisen asemiin. Partio ylitti linjat tykkitulen suojassa.

Erinomainen tapa lähteä kesäkelillä tiedustelumatkalle oli mennä vesitasolla. Monet kerrat vei vesitaso kaukopartiomiehiä kauas vihollislinjojen taakse. Vesitaso kuuluu ja näkyy kauas, mutta ei niitä aina huomattu neuvostoliittolaisten puolelta.

Partiomatkalta paluussa oli omat ongelmansa. Usein palattiin yksinkertaisesti vain tullen omien ja naapureiden taistelulinjojen läpi. Se vaati osaamista. Oli esimerkiksi olemassa tunnussanoja, joita vaihdettiin usein.

Myöhemmin, turhaan parjattu Pervitin pulveri oli ollut luotettava, käypä ja toimiva piriste partiomiehille. Kun, sissiporukka tyhjensi muutamat Pervitin laput suihinsa ennen linjojen ylitystä, eipä löytynyt sellaisia vihulaisia, jotka olisivat heitä kiinni juosseet tai hiihtäneet. Luoteja osasivat myös väistellä he, jotka saivat syödä muutaman Pervitin lapun piristeeksi. Pervitiniä oli ollut myös pillereinä.

Tuhoojapartioita, häirintäpartioita

Tarunhohtoisten kaukopartiomiesten tärkein tehtävä oli tiedustelu. Niissä oli ollut rauhallista tiedustelua ja väkivaltaista tiedustelua. Tiedustelumatkoilta linjojen taakse saattoi partiomiesten mukaan Suomeen joutua myös, joku onneton neuvostosoturi.

Myös tuohoamista harrastivat kaukopartiomiehet. Neuvostoliiton merkittäviä elämän lankoja olivat olleet Muurmannin rata ja Argangelin rata. Liittoutuneitten rahakas sotakaveri USA toimitti jatkuvasti suurin laivasaattuein materiaalia Muurmanskiin. Sitä lähti sieltä eteenpäin Neuvostoliittoon monin pitkin, raskain junakyydein.

Kaukopartiosissit kävivät häiritsemässä toistuvasti Neuvostoliiton elämänlankain monien junain rahtiliikennettä ja rataa vastaan kohdistunein tihutöin. Joitakin kertoja Neuvostoliiton elämänlankaratoja oli paukautettu irtipoikki pitkältä matkalta ja lihavia, raskaita sotamateriaalijunia oli saatu suistettua kiskoilta.

Merkittävä tuhoamisisku oli tehty suomalaississien toimesta Petrovski Jamiin. Siellä oli sijainnut eräs Neuvostoliiton huoltokeskus. Huoltokeskus oli kerrattain tuhottu.

Häirintään liittyvästä käynee esimerkkinä tapaus, jossa ryhmä sissejä oli seikkailut Vienassa. Kyseisellä partiomatkalla sisseillä oli tiedustelun lisäksi ollut tehtävänä siirtää pieni määrä erään syrjäisen pienen vienalaiskylän ihmisiä paikasta toiseen ja jättää heidät sitten sinne uuteen paikkaan ihmetteleen.

Kävelymatkan aikana päälle oli noussut vesisade. Eräs nuorukaississi oli ajatellut olla herrasmies. Hän oli antanut sadetakkinsa erään viluisan näköisen karjalaismummon harteille. Eromispaikassa hän oli alkanut kieltä taitamattomana nätisti nyiskelemään takkiaan mummon harteilta. Karjalaismummo oli kellahtanut selälleen ja alkanut kääriskellä kolttunsa helmoja ylöspäin. Paluumatkalla kohteesta oli kauan aikaa muistutettu ja kiusattu onnetonta sissiä sangen iäkkäästä morsiammesta.

Sitä mitalia jäi puuttumaan

Tyrnävän veteraanikirjassa on viime sodissa mukana olleitten kuvia. Siellä on monien joukossa esimerkiksi myös veteraanit: Pasanen, Markus ja Tjäder. Olavi Pasanen ja Olavi Markus muistelivat Iikka Tjäderin olleen kuin mallisotilaan. Sotilasta kiitettiin ansioistaan. Ne ovat sotilaalle tuhottuja vihollisia ja/tai tuhottua viholliskalustoa.

Tjäderin Iikan muisteltiin olleen myös kaikin puolin kivan, mukavan ja luotettavan aseveljen. Olavit olivat sitä mieltä, että liian vaatimattomasti oli Tjäderiä palkittu, kun hänelle oli annettu niitä samoja mitalaleita, joita oli yleensä jaettu miehille kannustus – ja muistomitaleina. Olavien mielestä Iikka Tjäder oli sotilaana ollut paljon yläpuolella tavallisten. Iikan olisi kuulunut saada viime sotien sotilaan arvokkain mitali eli Mannerheimin ristin mitali!

Iikka Tjäder oli ollut samankyläläinen tarinani Olavi Pasasen kanssa. Iikka oli ollut pari vuotta Pasasta vanhempi. Iikka oli menettänyt jatkosodassa vasemman jalkansa polven yläpuolelta. Hänestä oli tullut jalkapuoli sotainvalidi. Sellaisia kohtaloita oli ollut paljon viime sotien seurauksena.

Sissipatajoonan perinnejuhlat

Sissipataljoona 3 oli ollut merkittävä pohjoispohjalainen sotilasosasto. Se perustettin kesäkuussa 1941 Limingassa. Sen perusti Raahen suojeluskuntapiiri. Niinä aikoina asevelvollisuus ja kutsunta-asioita hoitivat suojeluskuntapiirit. Liminka kuului Raahen suojeluskuntapiiriin. Oulussa oli oma Oulun suojeluskuntapiiri.

Siksikin tuon pataljoonan perustaminen oli ollut merkittävä ja näkyvä lakeudella, koska siihen määrättiin noin 1000 miestä harvaanasutulta lakeudelta. Alueitten rajaus, mistä asevelvollisia tuli sissipataljoona 3 ei ollut tiukkarajainen. Sissipataljoona 3 sai jatkosodan aikana miehiä lisää myös muista maakunnista ja suojeluskuntapiireistä.

Sissipatajoona 3. lakkautettiin kesän 1943 aikana. Armeijassamme oli sota-aikana lähes jatkuvasti uudelleenjärjestelyjä. Tuokin alkujaan Limingan lakeuden miesten oma alkuperäinen sissipataljoona liitettiin 15. prikaatin 1. pataljoonaan.

Myöhemmin monet sissipataljoona 3:ssa palveleet alkoivat muistella menneitä. Perustettiin esimerkiksi Sissipataljoona 3 perinneyhdistys. Se on kokoontunut jo kymmeniä vuosia kesäisin perinnejuhlaansa lakeuden kunnissa. Sissipataljoona 3:n perinnepäivään kuuluu nykyisin myös kirkkopyhä.

Tyrnävän uuden ja tilavan nuoriseurantalon, Seurojentalon valmistuttua 1960-luvun alussa. Se vilkastutti entisten sissien ja viime sotiin osallistuneitten sekä vanhoista asioista kiinnostuneitten Sissipataljooona 3:n perinnepäivän vieton kiinnostusta.

Ehkä sodasta vierähtänyt aika saattoi vaikuttaa perinnepäivä kiinnostukseen? Kohta sodan jälkeen monilla oli ollut jokapäiväiseen toimeentuloon liityviä kiireitä, jotka veivät kaiken ajan. Paljon oli myös sodissa mukana olleita rauhan miehiä, joita ei kiinnostanut rauhan aikana mikään sotaan liittyvä tai sodan muistelu.

Sodan muistelu vaikutti toisten mielestä kuin liian lapselliselta aikuiselle miehelle. Sen nähtiin myös olleen liian sotaa, väkivaltaa ja tappamista ihannoivaa. Sotiin liittyi myös kovaa propagandaa. Se on aina ollut asoita tieten tahtoen vääristelevää.

Monien mielestä piti elää rauhan päiviä, kun niitä saatiin elää. Elää saamaamme rauhaa sodissa menettyjen vuosien korvauksena. Niihin eivät kuuluneet esimerkiksi sotaosastojen perinnejuhlat ei sodan, tappamisen ja väkivallan muistelu. Tavallisesti sotavuosien jälkeistä aikaa elettiin maaseudulla kovan työnteon merkeissä.

Ei ollut aikaa, ei kiinnostusta sodan muisteluihin. Turhanpäiväisinä ajanhaaskauksina niitä pidettiin kauan. Rahaa ja vapaa-aikaa oli ennen myös vähän. Ei ollut autojakaan, joilla olisi ajeltu juhlimaan. Hyvin hoidetun suomalaisen ulkopolitiikan ansiosta saimme todellisuudessa elää rauhan aikaamme. Sitävastoin sotimisten ja propagandan takia oli meiltä suomalaispoloilta mennä rauha sekä valtiollinen itsenäisyys.

Ajan myötä ja sotakärsimysten, muistojen himmentyessä osa sisseinä sodassa palvelleista, perinneasiasta kiinnostuneista tai veteraanien sukulaiset, tuttavat alkoivat osallistua lakeuden sissipataljoonan perinnejuhlaan. Ne olivat olleet vuosituhansien vaihtuessa useita vuosia suosittuja. Luonnollisesti entiset kaukopartiomiehet eivät juuri itse enää osallistu Sissipataljoona 3 perinnejuhliin. Esimerksi vuonna 1920 syntynyt, jos eläisi, hän olisi tänään (2016) jo 96 vuotias.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Nyk%C3%A4nen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sissipataljoona_3_(jatkosota)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_III_armeijakunta_(jatkosota)

http://kirjastolinkit.ouka.fi/kaleva/kesa13/sissit.htm

http://vanhahistoria.blogspot.fi/2015/02/kiestingin-kelirikkotaistelut-kevaalla.html

http://kansataisteli.sshs.fi/Tekstit/1962/Kansa_Taisteli_12_1962.pd

https://www.avi.fi/web/avi/-/kuulkaamme-veteraanitarinoita-ennen-kuin-niita-ei-kuule-pohjois-suomi-#.V_thKyQ37IU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiehim%C3%A4njoki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kaukopartiotoiminta

http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2274199?utm_expid=13459684-4.RRlTebaMRfebWecrdbt9Ow.0&utm_referrer=https%3A%2F%2Fwww.google.fi%2F

http://www.salonseudunsotaveteraanit.fi/muistelmatlietzen_antero_-_prikaati_15_muistelma.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Dresdenin_pommitukset

Nykänen, Heikki: Sissisotaa: sissipäällikön muistelmia jatkosodasta ja Lapin sodasta. Helsinki: Alea-kirja, 1983.

kuvitteellinen  Suur-Suomi II maailmansodan ajalta
kuvitteellinen Suur-Suomi
II maailmansodan ajalta
Suomi vv. 1942-1944
Suomi vv. 1942-1944
Sissipataljoona 3 leirialue Uhtualla
Sissipataljoona 3 leirialue Uhtualla

Suomen sota vv. 1808-1809

FM Mauri Junttila

Vuosien 1808-1809 Suomen sota oli osa europpalaista suurvaltapolitiikkaa. Sodassa Ruotsi menetti Itämaansa Venäjälle. Venäjän autonomiassa tulimme kansakunnaksi kansakuntien joukkoon.

Niinä aikoina Euroopan vahva mies Ranskan keisari Napoleon Bonaparte halusi myös Ruotsin mukaan ns. mannermaasulkeemukseen eli saartaa Englanti saarelleen yksinään kaiken ulkomaankaupan suhteen.

Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf epäröi kyseistä asiaa. Vakuuttaakseen asiansa tärkeydestä Ranskan keisari Napoleon Bonaparte kehoitti liittolaistaan Venäjän keisari Aleksanteri I vauhdittamaan Ruotsia mukaan kauppasaartoon sotaretkellä Suomeen.

Venäläiset marssivat 21.2.1808 Kymijoen yli. Eli, he ylittivät siellä talvipakkasessa Ruotsin itärajan. Venäjä miehitti kyseisessä sodassa Suomen. Miehitys jäi pysyväksi. Sodan alussa venäläisillä ei ollut tarkoitusta miehittää Suomea, vaan ainoastaan pelotella sotaretkellä Ruotsi mukaan Englannin vastaiseen kauppasaartoon.

Suomen sodan monista Suomessa saavutetuista ruotsalaisvoitoista huolimatta sodassa kävi siten, että ruotsalainen sotaväki perääntyi lähes koko ajan. Ja, se poistui sodan seurauksena pois Suomesta Tornion kautta. Viimeiset Suomen sotaan liittyneet taistelut venäläisten ja ruotsalaisten sotajoukkojen kesken oli käyty Pohjois-Ruotsin puolella Skellefteåssa 15.5.1809 ja Härnöforssissa 5.7.1809.

Suomen sodan viimeinen taistelu Suomen alueella oli käyty myöhäissyksyllä 21.11.1808 Pohjois-Pohjanmaalla Rantsilan Kerälänkylässä. Suomen sodan rauhansopimus Venäjän ja Ruotsin kesken oli allekirjoitettu niinkin myöhään, kuin vasta 17.9.1809 Haminassa.

Ruotsin armeijan tappion eräänä syynä voi arvella olleen heidän sotaväen perinteisen muonanhankintavan. Vanhaan aikaan armeijat hankkivat muonansa ympäristöistään. Monet varhaisemmat Ruotsin käymät sodat olivat tulleet kalliiksi Ruotsin Itämaalle eli Suomelle. Hallainen, monien katovuosien Suomi oli entuudestaan tarkkaan koluttu tyhjäksi. Kylien vanhimmat saattoivat kertoa tarinoita, että vanhempaan aikaan kylien vanhat olivat kuulleet tarinoita pullukka sikapossuista ja raskaista tähkäpäistä.

Ilman oikeaa ruokaa, lähes pelkän viinan ja oluen voimalla sotineille ruotsalaisille tulivat vaivaksi monet kulkutaudit ja tappavat sairaudet. Ne niittivät julmaa satoaan.

Eivät venäläissotilaat olleet silloinkaan erityisen hyviä ampujia. Vänrikki Stoolin runojen Suomen sodan kuuluisan soturin Sven Dufvan kohtaloksi tuli Koljonvirralla rintaan osunut tappava harhaluoti. Suomalaissyntyinen soturi Sven Tuuva kaatui siellä Ruotsin värien ja – kuninkaan puolesta.

Venäläiset sitä vastoin olivat lähteneen talviselle sotaretkelleen Suomeen runsain muonavaroin. He eivät yleensä uskoneet löytyvän ruokaa rutiköyhästä Suomesta. Venäläisten, Venäjältä mukana marssineet muonakolonnat olivat olleet raskaita ja pitkiä. Heidän huoltonsa toimi hyvin koko sodan ajan.

Talvella (v.1808) sotaretken alkaessa oli ollut helppoa kuskata suurilla rekikolonnilla muonaa keisarin suurista varastoista venäläissotilaille ja heidän hevosilleen. Kohta venäläissotilaat alkoivat kuljettaa ja kuljetuttaa muonaa Vienanmeren pohjukasta Kantalahdesta Ouluun. Sieltä on useita ikivanhoja kauppareittejä Suomeen.

Maaliskuussa 1809 Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuutta Venäjän keisarille Porvoon valtiopäivillä. Samalla tämä jalosukuinen, Hänen Ylhäisyytensä Venäjän keisari Aleksanteri I luki juhlallisen hallitsijavakuutuksensa suomalaisille. Keisari lupasi valtiopäivillä suomalaiset kansakunnaksi kansakuntien joukkoon. Jalomielisen ja korkeasti sivistyneen keisari Aleksanteri I lupaus piti paikkansa.

Autonomiassa Suomella oli laaja itsehallinto. Suomalaiset olivat kuin itsenäinen kansakunta. Asemamme autonomiassa alkoi heikentyä vasta kaukana 1800-luvun lopussa panslavismin eli venäläistämisen myötä. Kyseistä toimintaa seurasivat I ja II sortokausiksi sanotut raskaat ajat Suomessa.

Suomen sodan jälkeen suomalaiset kokivat taloudellisen nousun. Sahateollisuus eli nousukautta. Höyryvoiman kehittyminen 1800-luvulla vaikutti lankkujen, parrujen sahatavaran sahaamiseen sekä laiva – ja nouseviin, lisääntyviin rautatiekuljetuksiin. Puutavaraa meni rajattomasti vientiin. Suuret maailman purjelaivamaat ostivat kilvan suomalaista tervaa. Sitä toimitettiin Pohjanlahden satamakaupungeista.

Lasi – ja kaivannaisteollisuus alkoivat myös kehittyä ja niitä alkoi nousta hiljalleen enenevästi Suomeen. Jo, autonomian alkuajoista lähtien suomalaisten asuintaloihin erityisesti kaupunkilaisten, alkoi tulla lasi-ikkunoita ja savuhormeja. Surkeat,synkät, pimeät, nokiset savutupa-asumukset alkoivat hiljalleen jäädä historiaan jo 1800-luvun aluilta myös maaseututaamista.

Porvoon valtiopäivien yhteydessä Venäjän keisari jäädytti ruotuväkilaitoksen Suomesta. Se sinänsä oli jo suuri helpotus jatkuvasti sotaa käyneelle pienelle köyhälle, jatkuvista sodista rasitetulle suomalaiskansalle.

Elpyminen näkyi siinäkin, että saimme oman markan 1860-luvulla. Se oli vahva merkki taloudellisesta noususta hyvinvoipana autonomiana. Kansakoulut alkoivat opettaa suomalaislapsia suomenkielellä uuden keisarillisen kansakouluasetuksen myötä.

Kohta Suomen sodan jälkeen suomalainen kulttuuri alkoi kokea vahvaa nousua. Elettiin kansallisen heräämisen aikaa. Eihän suomalaista kulttuuria vielä ollut edes varhaisemmin ollut.

Entinen isäntämme Ruotsi oli ollut kiinnostunut vain sodista ja sotimisista. Esimerkiksi Kustaa II Adolfin tytär kuningatar Kristiina oli yrittänyt sivistää ruotsalaisia. Hän tilasi ranskalaisen filosofin Rene Descartesin (31.3.1596 – 11.4.1650) hoviinsa. Mutta, niin kävi ikävästi, että tämä filosofi parka kuoli melko pian nähdessään Tukholman kulttuurin ja henkisen tilan.

Vakaasti ”Walhalla uskoisia” olivat ruotsalaiset. Ihannoivat elämää, jota on esillä esimerkiksi brutaalissa tv sarjassa Viikingit (v. 2016). Ei ruotsalaisilla ole kulttuuria kuin on esimerkiksi Leo Tolstoi, Igor Stravinski tai Pjotr Iljitš Tšaikovski – ei muitakaan. Poikkeuksellisen sivistymätöntä kansaa maailmassa ovat ruotsalaiset.

Suomen suuriruhtinaskuntana aloimme saada suomalaisia kansalliskirjailijoita ja – kuvataiteilijoita. Tosin he olivat kauan ruotsinkielisiä, ruotsiksi kirjoittavia. Joten, suomalainen ja suomenkielinen kulttuuri sai odotuttaa vielä hyvin, hyvin kauan.

Nuorisoseura-aate alkoi nostaa päätään autonomiassamme. Monissa pitäjissä alkoi toimia monenlaisia nuorisoseurojen harrastuspiirejä. Yleisiä kirjastoja perustettiin kaikkiin suomalaisiin kuntiin. Niistä sai lainata kirjoja tai käydä niiden lukupiireissä.

Raittiusaate alkoi kohota ja toimia entisen ruotsalaisperäisen juopottelun ja huonon elämän vastavoimaksi. Luterilaisen kirkon herännäisliikkeet voimistuivat ja elpyivät uudelleen 1800-luvulla. Ne alkoivat myös toimia vastavoimana alkoholismille ja siihen liittyville huonoille tavoille. Alettiin esimerkiksi pitää uskovaisten ja muiden hartaiden kotiseuroja sunnuntaisten kirkonmenojen lisäksi.

Elämä Suomessa oli niinä aikoina kuin lähes yhtä juhlaa, kun sodat, väenotot ja sotaverot loppuivat. Jopa kahviakin saimme juodaksemme. Vielä, melko harvinaista kahvi yleensä oli vielä 1800-luvulla. Sitä tosin oli ollut Ruotsissa jo kaukana 1600-luvun lopulla. Tosin sen käyttö oli välillä ollut useita kertoja täysin kiellettyä Ruotsin valtion toimesta.

Ikävyyttä ja harmia meille suomalaisille toivat 1800-luvun monen monet hallavuodet tappavine kulkutauteineen. Niitä oli ollut esimerkiksi vuosina 1810 ja 1830. Suuret nälkävuodet vuosina 1864 -1867 olivat olleet katasrofi Suomessa.

Näytti jo, että Suomen kansa elää matkansa päätä. Muualla, esimerkiksi Venäjän mustan mullan alueilla ei tunnettu viljapeltojen halloja. Pohjois-Ameriikan USA:n lihavilla preerioilla olisi ollut silloin katovuosinakin määrättömästi leipäviljaa. Niinä aikoina esimerkiksi Venäjä ja USA kasvattivat jo kuin kilvan viljaa myyntiin.

Viljan kuljettamiset nälkää näkeville suomalaisille eivät luonnistuneet silloin. Höyrylaivojakin oli silloin, mutta talvimerenkulkua ei juuri ollut. Sekin oli haittansa, kun nälkä koetteli kansaa pahiten juuri talvisin.

Välinpitämättömyyttä oli myös ollut hallinnon taholta. Aatelisto ja papisto elivät lihapatojensa äärellä tietämättöminä rahvaan nälästä. Oli myös ajattelua, että jos ei sota tapa, niin nälkä tappaa. ”Tyhmiä yleensä olivat olleet, kun syntyivät rahvaaseen kärsimään nälkää, vilua ja kulkutauteja”; tuumailivat lihapatojensa äärellä elävät!

Välinpitämätöntä oli suhtautuminen rahvaaseen. Rahvasta halveksittiin. Esimerksi Suomen sodan runoilija runoili halveksien Ruotsin värien puolesta kaatuneesta Sven Dufvasta. Surmanluoti ei voinut edes osua Sven paran heikkoon päähän!

Väkimäärät lisääntyivät vähäisten kaskimaiden ja hallaisten soiden Suomessa. Maanviljelys eli ruuan tuottaminen oli heikkoa. Tulivat monien vuosien hallat. Vilja- ja heinäsatojen menetykset olivat joinakin hallavuosina olleet täydellisiä Suomessa.

Niinä vanhoina 1800-luvun aikoina alkoi esiintyä siirtolaisuutta Ameriikkaan. Ihmisiä lähti puutetta pakoon esimerkiksi Pohjanmaalta. Tavallaan siirtolaiseksi lähtöä voi kuitenkin pitää jonkinmoisena 1800-luvun elintason nousun merkkinä. Kun, matkusti esimerkiksi Puolangalta, Ristijärveltä, Kajaanista, tai Vöyristä Ameriikkaan. Siitä tuli suuria kustannuksia. Laivaliput sinne olivat olleet arvokkaita.

Vaivansa 1800-luvulla oli myös voimakas rikollisuuden lisääntyminen erityisesti Savossa ja Pohjanmaalla. Juopottelevat, tappelevat, varastelevat ”Härmän häjyt” kylvivät kauhua ja pelkoa ympäristöihinsä. Olisiko heidän uhonsa takana ollut osaksi vuosisataista ruotsalaisuuden vaikutusta? Häjyt asettuivat kaiken yläpuolelle – yli-ihmisiksi. Niinhän ruotsalaisetkin sanovat itsestään, että ”bättre folk”. Eli hekin näkevät itsensä kuolevaisten yläpuolella.

Suomen sotaa kulki Temmeksenkin kautta

Usein on verrattu Suomen sotaa ja isoavihaa keskenään. Erilaisia ne olivat. Eivät ne olleet vertailukelpoisia. Esimerkiksi isonvihan aikana (vv. 1714-1721) säätyläiset ja sotaväki pakenivat juosten ”pää kolmantena jalkana” emämaa Ruotsiin. Suomen sodan aikana (vv. 1808-1809), Suomessa sotinut ruotsalaisarmeija perääntyi välillä kovastikin taistellen Tornion kautta Ruotsiin.

Isonvihan aikana venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa. He hävittivät ja polttivat kaiken esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalta. Surmasivat heidät, jotka saivat kiinni. Paljon he veivät suomalaisia vangeikseen Venäjälle. Rahvas pakeni syvien metsien piilopirtteihin.

Temmeksellä ei ollut Suomen sodan taisteluja, mutta monissa lähikunnissa tapeltiin ja lujaa, verissäpäin. Temmeksen kautta kulki sekä ruotsalaisia sotilaita että venäläistä sotaväkeä. Temmeksellä oli ollut ruotsalaisten sotilassairaala Kirkko – Pekkalassa. Muistomerkin siellä kuolleille Ruotsin armeijan sotilaille, Temmeksen kirkkomaalle puuhasi vuonna 1963 Tyrnävän yhteiskoulun rehtorina toiminut Urho Merenheimo.

Monin paikoin oli Suomen sodan kulkureittien varsille hakattu ampumalinjoja tykeille ja kivääreille. Myös Temmeksellä oli hakattu ampumalinjoja. Sotaväkeä oli kulkenut siellä Rantsilasta Mankilankylän kautta ns. paaritieksi sanottua tai toista tietä joka kulki Rantsilan/Temmeksen Kärsämänkylän kautta Yli-Temmekselle.

Paaritie nimen alkuperänä sanotaan olleen kahden peräkkäin kulkeneen hevosen välissä olleet aisoja muistuttavat kantopuut, joiden päällä oli kuormaa. Peräkkäin kulkevilta kantohevosilta on odotettu samantahtista askeltamista. Purilas oli ennen ollut tiettömien seutujen ja huonojen teiden hevoskuljetusväline. Se oli karkeasti nähtynä ollut kuin kärryt ilman rattaita ja kunnollisempaa kärrynlavaa.

Vanhojen aikojen Temmesläisellä isoisäni isoisällä Juho Jaakonpoika Sillankorva Junttilalla (vv. 1790-1856) oli ollut seikkailuja Suomen sodan aikana. Hän oli niinä aikoina, vuonna 1790 syntyneenä, ollut 18 – vuotias nuorukainen.

Silloin, noin 18-vuotias Juho oli joutunut Temmeksen kautta kulkeneitten ja/tai, siellä Vitalin talossa majailleitten venäläissotilaiden vangiksi. Juho oli laitettu pönkän taakse Vitalin saunaan. Vitali on ikivanha temmesläinen maalaistalo. Talon nimi Vitali on samanlainen kuin on venäläisen miehen etunimi.

Silloin, kesällä 1808 siellä oli majaillut venäläistä sotaväkeä. Erään tarinan mukaan venäläiset olivat suunnitelleen viedä Juhon vangiksi. Suomen sodan aikana venäläiset olivat ottaneet vain vähän vankeja. Sitävastoin isonvihan aikana vangiksi ottamiset olivat olleet suurta. Voi ajatella, että Suomen sodan aikana olivat ottaneet jonkin verran vankeja työmiehiksi eli raivaamaan ampumalinjoja tykeille ja kivääreille tai silloisten huonokuntoisten teiden korjauksiin sekä rakentamisiin.

Kerrotaan, että tapahtuneen vangitsemisen johdosta Juhon leskiäiti oli juossut hädissään pappilaan silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo (Carl Konstantin Hilden s. 14.1.1741 Kemi). Hilden oli aiemmin toiminut ruotsalaisten armeijapappina ennen Temmeksen kappalaiseksi ryhtymistään. Oli arveltu, että hän entisenä sotilaspappina osaisi lähestyä oikein venäläissotilaita.

Hilden oli kirjoittanut anomuksen Juhon puolesta venäläisten sotapäälliköille. Hän oli maininnut sitä, ”että kuinka väärin oli ollut viedä leskiäidin ainoa poika”. Nokkelaksi mainitun Juhon oli onnistunut paeta avustettuna venäläisiltä sotilailta melko pian.

Siitä ei ole tarkempaa tietoa, että miksi Juho oli joutunut vangiksi? Olisiko hän vain ollut väärään aikaan väärässä paikassa? Ehkä temmesläisten poikaporukka oli seurannut venäläisten sotilaiden touhuja Temmeksellä. Olisivatko pojat keskenään varsin ”mongertaneet venättää”? Muuan suurikokoinen kasakka ei tykännyt siitä. Piti sitä pilkantekona. Suuri, raskas koura oli tarttunut Juhoa niskasta. Juhoa vietiin ja lujaa. Hänet nakattiin pönkän taakse Vitalin saunaan.

Silloisessa pakotilanteessa Juho oli otaksuttavasti joutunut pakoileen jonkin aikaa. Kesäaikaan ei ollut juuri pelkoa menehtymisestä metsiin tai pelkoa nälkäkuolemasta. Pieni Temmesjoki oli ollut kalaisa. Seudulla oli suuret määrät pieniä kalaisia järviä ja lampia. Rantsilan Mankilankylän pienehkö Mankilanjärvi oli ollut sangen kalaisa. Metsämarjojakin alkaa olla kesäisin jo heinäkuussa. Sienillä, hilloilla ja mustikoilla elää jo viikkotolkulla.

Voi ajatella, että hänellä oli ollut mahdollisuuksia välillä myös syödä veden ja metsän antimien lisäksi vähäisessä määrin: kananmunia, sikapossua, leipää, maitoa, viiliä, voita ja juustoa. Ehkä hänen tuleva puoliso samanikäinen temmesläinen Brita Haapa – Perttula saattoi kuljettaa pieniä määriä ruokaa Juholle piilopaikkaan? Brita oli ehkä koiransa kanssa auttanut Juhon pakoon pönkän takaa Vitalin saunasta?

Noiden Juhon seikkailu – ja vangiksi joutumis tapauksien voi nähdä tapahtuneen kesän 1808 aikana. Silloin, siellä oli liikkunut ruotsalaisia ja venäläisiä sotilaita. Esimerkiksi Siikajoen taistelu oli ollut 18.4.1808. Revonlahdella oli sodittu 27.4.1808. Pulkkilan taistelu oli ollut 2.5.1808. Rantsilan Kerälänkylässä olivat ottaneet yhteen 21.11.1808. Se olikin ollut viimeinen Suomen sodan taistelu Suomen alueella.

Suomen sodan jälkeen esimerkiksi Temmes sai olla  rauhassa molempien maiden sotilailta. Suomi jäi Venäjän autonomiaksi. Ei venäläisillä ollut mielenkiintoa esimerkiksi muutaman nuorukais Juhoon tai pieneen Temmekseen.

Molempien vihollismaiden sotajoukot olivat ylittäneet kohta Rantsilan taistelun jälkeen Oulujoen. Se oli haluttu ylittää ennen Oulujoen jäätymistä. Oulun kaupunki luovutettiin niinä aikoina venäläisille.

Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila (vv. 1790-1856) oli elänyt elämänsä maanviljelijänä Yli – Temmeksen Sillankorvassa. Hänen muistetaan olleen taitava käsistään. Hän oli osannut puusepän, suutarin ja räätärin töitä, mahdollisesti myös sepän töitä. Hän oli ollut osaava maanviljelijä. Juho oli ollut peltojen raivaaja ja osaava suoviljelijä. Juhon mainitaan olleen salvuumies. Se saattoi tarkoittaa hevosten, lampaiden, sikojen ja sonnien kuohitsemista? Salvaamista oli myös hirsiveistäminen, että niistä voitiin rakentaa hirsiseinää. Seinähirsien päihin veistettiin salvokset, että ne asettautuivat, limittyivät tiukasti ja tukevasti talon hirsiseinään nurkaksi.

Juhon ansiosta Sillankorvan peltoala laajentui. Talosta tuli merkittävä maatalo peltoineen, heinämaineen, lehmineen, hevosineen lampaineen ja possuineen. Ehkä Juhonkin ansiota oli se, että Temmeksen kuntavaakunassa on kuvattuna maitokiulu?

Käsistään tekevä Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila oli veistäny Temmeksen kirkkoon nätin saarnastuolin kaikukatoksen 1840-luvulla. Hän oli myös lahjoittanut Temmeksen kirkkoon metalliset virsien numerot. Ne olivat olleet käytössä kauan.

Suomen sodan (1808-1809) jälkeen Juho sai paneutua rauhassa Sillankorvan maanviljelystöihin. Hän sai paneutua rauhassa myös mieluisiin seurakunnallisiin puuhiinsa.

Pienenmpiään ja heikompiaan kiusaava ja elintarvikkeita ryöstävä, pakolla ottava Ruoka – Ruotsi häipyi rajan taakse. Eivät he enää häirinneet raskaine ruokaveroineen esimerkiksi Temmeksen Juhoa eikä muitakaan suomalaisia. Eivät Juhon ikäluokkia isommin häirinneet myöskään uuden isännät. He tuumailivat suomalaisista, että ”eipä voisi enää vähemmän kiinnostaa”.

Kaukana pahasta maailmasta elettiin Temmeksellä. Rauhaa ja rakkautta ja ystävällisyyttä oli vain Juhon elinympäristöissä Suomen sodan seikkailujen jälkeen.

Lähteitä:

http://www.romppainen.net/pvsusoyl08.pdf

http://yle.fi/aihe/kategoria/elava-arkisto/suomen-sota-1808-1809

http://www.edu.fi/kilpailut_ja_teemapaivat/1809/paivanavauksia/luterilaisen_kirkon_vaikutus_suomalaiseen_kulttuuriin_ja_kansalliseen_kehitykseen

http://www.itasuomenkoulu.fi/media/kv2/autonomianaika.htm

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/suomen-sota-vuosina-1808-1809/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Talousseura

http://www.tieteessatapahtuu.fi/017/syvaoja.htm

http://www.suomenrahapaja.fi/fin/about_money/the_history_of_finnish_money

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kahvi

http://www.1808.fi/tapahtuma/pdf/Suomen%20sodassa%20kaatuneet,%20haavoittuneet%20ja%20vammautuneet%20kevyt.pdfhttp://www.ouka.fi/oulu/ppm/suomen-sota

http://www.taivaannaula.org/2011/02/26/vakivallan-historia/

http://www.elisanet.fi/apila/SP/Oulu.htm

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/temmes

Hänen jaloutensa keisari Aleksanteri I
Hänen jaloutensa keisari Aleksanteri I
suomen sodan aikaisia ruotsalaisia sotilaita
suomen sodan aikaisia ruotsalaisia sotilaita
porilaisten marssi // Albert Edelfelt
porilaisten marssi // Albert Edelfelt

Syystöitä, syyskyntöjä

FM Mauri Junttila

Suomi oli kauan maa – ja metsätaloudesta toimeentulonsa saanut maa. Syyskynnöt olivat tärkeitä. Kynnöt tehtiin kauan hevosilla. Se oli raskasta työtä hevosille.

Ikiaikainen kaskenpoltto oli vanhaan aikaan ainoa keino suomalaisille leipäviljan viljelyssä. Kaskenpolttoon ei liittynyt tavanomaisia syyskyntöjä. Mutta, paljon oli kasvu- ja kylvöalustan laittoja ja muokkaamisia niissäkin.

Kasket valmisteltiin kylvöalustoiksi hevosten vetämillä risukarheilla ja kyntösahroilla. Pienimuotoisia kaskien kylvöalustojen kunnostuksia tehtiin myös pelkin ihmisvoimin. Esimerkiksi mies veti kevyttä kyntösahraa ja vaimo oli sahran kahvoissa.

Eräs tärkeä työkalu kaskimailla oli ollut noin 1,5 metriä leveä puinen vedettävä melko vankkarakenteinen peltokampaksi sanottu. Sen avulla kunnostettiin kaskimaita kylvöalustaksi esimerkiksi hevosilla tai härillä vetäen. Härkiä oli ennen käytetty vetojuhtina Varsinais – ja Etelä-Suomessa sekä Etelä – Pohjanmaalla.

Talikot ja lapiot olivat myös olleet keskeisiä työkaluja kaskien muokkaamisessa. Ne olivat olleet vanhaan aikan puusta valmistettuja. Lapion kärjessä saattoi olla kulutusta kestävä metalliosa. Kuokka oli ollut tehokas työväline raivaustöissä. Kaskimaat olivat olleet pieniä pinta-aloiltaan, vain muutaman hehtaarin kokoisia tai allekin hehtaarin.

Kaski tehtiin siten, että sopivaksi katsotusta paikasta kaadettiin kaikki puusto niille sijoilleen levälleen maahan. Alue oli metsää. Se saattoi olla jopa suuripuista metsäaluetta.

Kaadetut puut saivat kuivua pitkällään maassa auringon paisteessa. Sitten, kuivattuaan kaskimaalle kaadetut puut poltettiin niillä sijoillaan. Samalla maasta paloi myös pintamaata kanervikkoa, varvukkoa tai muuta pintamaan kunttakerrosta.

Kaskenpolttoon liittyi työvaihe ns. viertäminen. Se oli lähinnä vierittää palavia puunrunkoja ja puita kaskimaalla puukankien avulla. Kyseisen työvaiheen avulla poltettiin kaskelle kaadetut isommat ja pienemmät puut ja kaikki muukin palava.

Kaskenpoltto oli ollut likaista, raskasta ja hikistä työtä kesäkuumalla. Poltettavat puut lisäsivät kuumuutta. Kaskimaiden ainoa lannnoitus oli tasainen tuhkakerros, mitä syntyi kaskenpolton ja poltettavien puiden ja niiden viertämisten yhteydessä.

Kaski hylättiin muutaman sadon jälkeen, kun se ei enää jaksanut kasvattaa ruista, ohraa, vehnää jne. Usein, vuosien vieriessä saattoi käydä, että sama alue kaskettiin uudelleen myöhemmin. Se oli vain ensin metsittynyt kunnolla – sankaksi metsäksi.

Peltoviljelyksi sanottava pellonkäytön työmuoto alkoi Varsinais-Suomesta. Siellä ovat Suomen vanhimmat viljellyt pellot. Siellä alettiin ensimmäisinä kyntää peltoja.

Peltoviljelyksessä olevat pellot olivat aina samoja peltoja. Kaskeamisen, kaskimaat olivat aina eri paikoissa. Ihmisiä saattoi siirtyä asuman muualle kaskeamisen mukana.

Viljaa kasvavia peltoja lannoitettiin kotieläinten lannalla. Peltoviljelyn myötä alettiin painottua myös karjanhoitoon. Ihmisillä alkoi olla enenevästi lampaita, lehmiä ja sikoja hevosten lisäksi. Ohraa alettiin käyttää enemmän myös oluen valmistamiseen. Se oli ennen ollut ruokajuoma. Kotona, myyntiin valmistettu olut toi myös tuloja talonpojille.

Peltoviljelyt jatkuvasti samoilla pelloilla ja yleensä viljanviljely alkoivat Varsinais – Suomessa. Aluetta sanottiin ennen vanhaan Suomen vilja – aitaksi. Vuosien vieriessä peltoviljely levisi kaikkialle Suomeen ja kaskiviljely jäi tyystin pois Suomesta.

Pellonraivausta

Suomessa on raivattu peltoja iät ajat. Suurta oli pellonraivaus ollut esimerkiksi toisen maailmansodan jälkeen. Niinä aikona raivattiin peltoja kaikkialle Suomeen.

Suurimittaiseen pellonraivaukseen vaikutti hävitty talvi- ja jatkosota. Osaksemme tulivat alueluovutukset itä – Suomessa. Sodissa menetyssä Karjalassa oli ollut runsaasti peltoja. Sieltä sotaevakkoon joutuneet olivat olleet pääosin maanviljelijöitä. Heille pyrittiin järjestämään samat toimeentulomahdollisuudet ja – muodot tynkä – Suomeen. Se puuha ja toiminta vaati paljon uusien peltojen raivaamisia.

Sotien kestäessä rintamamiehille oli luvattu maata. Niinä vanhoina, hyvinä Paasikiven ja Kekkosen aikoina, herrat pitivät positiiviset lupauksensa. Asumattomiin erämaihin, syviin metsiin perustettuihin rintamamiestaloihin raivattiin peltoa. Niissä piisasi isännille kyntämistä ja kylvämistä. Taajamiin nousi asevelitaloja, asevelikyliä.

Entiset rintamiehet saivat tontteja myös taajamista. Niille oli tyypillistä suuri koko. Tontilla voitiin pitää kookasta kasvimaata, kasvattaa kasvimaa ja puutarhatuotteita omaan käyttöön. Ns. asevelitalot olivat myös olleet yhteiskunnan kädenojennus taajamien entisille rintamamiehille, saada omakotitalo isolla tontilla.

Sodanjälkeisten pellonraivausten myötä Suomeen perustettiin telaketjutraktoreita ja kaivinkoneita omistanut yhtiö nimeltään Pellonraivaus OY. Se hankki paljon työkoneita länsiliittoutuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastosta. Ne vain kunnostettiin Suomessa ja maalattiin Pellonraivaus OY:n väreille eli keltaisiksi.

Uudismaan kyntöpuuhiin ryhtyvä Pellonraivaus OY:n massiivinen katerpillari tarjosi katsojalle monia kuulo- ja muita aistimuksia sekä näkemiskokemuksia. Oli työmailla myös erilaisia kivoja tuoksuja. Naftalla käypä jykevä harvakäyntinen pillarin diesel käynnistettiin narunpätkällä käynnistettävän venemoottorin näköisen bensamoottorin avulla. Se oli kiinteästi dieselin kyljessä. Katerpillari tuoksui vaseliinille. Moottorin jäähdytysvedellä oli myös oma kiva tuoksunsa. Raivausmaan kyntöaura halkoi paksuja siivuja syyskohmeisesta raivausmaasta. Sieltä kohosi myös omia maaperän tuoksuja. Kun, painava näyttävän näköinen pillari liikkui, maa tärisi laajalla alalla.

On arvosteltu, että suuret sodanjälkeiset pellonraivaukset ja monet uudistilojen perustamiset olivat olleet virheliike Suomelle. Väärin moitiskeltiin. Ei vielä silloin ollut voimakkaan teollistamisen aika maallemme. Tavanomainen maa-ja metsätalous antoivat parhaiten turvan ja leivän kansallemme. Aika oli edelleen niiden. Sodan jälkeen oli vielä useita vuosia kova puute kaikista elintarvikkeista: kanamunista, possunlihasta, maidosta, leivästä jne.

Paljon tekivät syvien metsien uudistilojen miehet maallemme elintärkeitä metsätöitä hevosineen vuosikymmenten ajan. Vientipuulla Suomi sai valuuttaa sodan jälkeisiin ostoihinsa ulkomailta sekä myös valtavaan sotakorvausteollisuuteen. Sodanjälkeinen sotakorvausteollisuus tarvitsi ennenkaikkea rautaa. Poltto – ja voiteluaineita ostettiin niitä tuottavilta mailta. Bensaa tarvittiin autoihin ja traktoreihin.

Noiden kaikkien pakollisiin ostoihin saatiin ulkomaista valuutta suurilla suomalaisten vientipuukaupoilla. Kuorittu paperipuupölli oli erityisen kysyttyä ulkomaille. Sitä kuskattiin esimerksi vuosikymmenten 1950 ja 1960 vaihteissa jopa kaukaa itärajalta, kaukaa Juntusrannan ja Raatteentien metsistä – Oulun Toppilan satamaan silloisilla vain noin 38 – 40 m3 kuljettaneilla kuorma autorekoilla.

Sekin oli suurten sydämaiden metsissä ahertavien miesten ansiota, että saimme alkaa juoda kaipaamaamme aitoa kahvia kohta sodan jälkeen. Kahvia alettiin saada juoda halujemme mukaan Helsingin olympialaisten ajoista (1952). Elintarvikesäännöstely ja ostokortien käyttö loppui Suomesta kokonaan pari vuotta myöhemmin.

Rahtilaiva Herakles toi kahvia Turkuun Brasiliasta jo helmikuussa 1946. Tornionjoki vuosi hieman kahvia Ruotsista kaiken aikaa. Tosin sota-aikana vain vähän. Senkin kahvin ostoon tarvittiin luonnollisesti rahaa. Niistäkin rahoista osa oli syvien metsien uudistalojen isäntien, entisten rintamamiesten työtuloista kertyneitä. Valtio maksoi raivauspalkkioita uudispeltojen raivauksista. Niiden töiden ansiosta maaseudullakin alettiin käsitellä rahaa.

Esimerkiksi Lapin – ja Oulun läänin sekä monien muiden läänien syviin metsiin perustettujen uudistalojen isännät puuhaisivat perinteisen maatalouden parissa. Siihen kuului lypsykarjanhoitoa ja peltoviljelyä. Syksyisin kynnettiin peltoja seuraavan kesän kasvua varten. Kynnöt olivat tärkeä osa maanmuokkausta ja maan valmistelua kasvualustaksi. Talvisin nuokin raivaajamiehet olivat tärkeissä metsätöissä.

Maataloustraktoreita alkoi tulle enemmän pelloillemme vasta 1960 – luvulla. Peltoja kynnettiin vielä kauan hevosilla viime sotien jälkeen. Tavallinen, maalauksellinen näky maaseudulla syksyisin oli se, kun reipas isäntä oli yksinään touhukkaana kyntämässä pirteällä hevosellaan. Ohjakset olivat heitettynä kivasti pään yli harteille ja olkapäille. Siellä, he menivät syksyisellä pellolla mies ja hevonen kahdestaan kynnettävää peltoa. Kyntöviilut kaatuivat nätisti pellolle toinen toisensa viereen.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenhevonen

http://www.luontoon.fi/telkkamaki/nahtavyydet/kaskeamisentyovaiheet

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uudistalo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tyyppitalo

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/avainsana/rintamamiestalo/

https://tyohevosharrastajat.fi/2016/08/17/hevoskynnon-sm-kilpailut-10-9-2016/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/akeet.htm

http://yle.fi/uutiset/kahvilaiva_herakles_toi_mukanaan_toivon_tulevasta/8697682

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/04/vaaran-vuosien-1944-1948-tapahtumat.html

https://www.youtube.com/watch?v=nqSygBZex-8

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/perinne-sailyy-sohjanan-talossa/25141/

http://mauri-junttila.blogspot.fi/

https://asiakas.kotisivukone.com/files/karjasilta.palvelee.fi/tiedostot/Karjasiltalainen_

Hirsinen asevelitalo pystytettynä v. 1943
Hirsinen asevelitalo pystytettynä v. 1943
Kuvassa rintaman "talotehtaan" asevelitalon hirsien numerointipuuhaa
Kuvassa rintaman ”talotehtaan” asevelitalon hirsien numerointipuuhaa
Viikatteen teroitus; postimerkki vuodelta 1946
Viikatteen teroitus; postimerkki vuodelta 1946
suomenhevonen ori
suomenhevonen ori

Elokuista tarinaa

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausia. Silloin on vielä lämmintä, jopa hellettä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Elokuussa alettiin ennen vanhaan niittää pelloilta viljaa sirpeillä ja viikatteilla. Tavanomaisia viljoja olivat kaura ja ohra. Vehnäkin oli yleista Suomen eteläosissa jo kauan sitten. Niitä hangottiin viikateniiton jälkeen seipäille kuivumaan.

Ruis sidottiin aina lyhteille ja lyhteistä ladottiin kuhilaita seisomaan säännöllisiin riveihin pelloille. Sanottiin myös, että laitetaan ”jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille. Yksi ruiskuhilaiden lyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan kuhilasta sateilta. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteiksi.

Niitettyä viljaa kerättiin pelloilta hevosvetopelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana. Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin jyvät irti tähkäpäistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin törystä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina säilyneet rukiinoljet olivat esimerkiksi hyvää raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös melko vanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja/tai jouluksi. Entiset patjaoljet menivät joko karjan suun kautta tai suoraan lantatunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa nautojen ja hevosten ravinnoksi. Olkea käytettiin paljon myös sekä lehmien että hevosten alle suojaamaan niitä alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli myös puhtaampi eläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi usein myös sian karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi myös olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä asemassa.

Maatalouden alkaessa koneellistua, jyvät alettiin erottaa tähkistä puimakoneilla. Niitä sanottiin myös ryskyiksi. Voimakoneina niillä toimi höyryllä toimivia, painavia, lähes pienen talon kokoisia lokomobiileja. Oli käytössä puintipaikoilla voimakoneina myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä olivat esimerkiksi yksitahtiset, muutamien hevosvoimien yksisylinteriset Olympia ja Wickström maamoottorit. Puimakoneina 1950 – luvulla oli esimerkiksi Teijon Tarmo ja Esa.

Viime sotien jälkeen Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena oli petroolikäyttöinen yksisylinterinen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti sitä, että puimapaikoilla heillä oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiin puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla kuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörän veivistä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen pysähdyksissä muiden tärkeiden talon töiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohraryyneistä saadaan maukas uunipuuro. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan paljoista hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle saamassa lisääntyvää suosiota.

Viljojen puinneissa oli 1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä jatkuvasti päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kekoonsa – odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi rajusti. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kauan. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun kaikki vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Viljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puiti pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamiset. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen ojamaat käsiteltiin. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Rukiisen leivän syönti oli yleistä.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuu marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla, lakka, suomuurain kypsyy poimittavaksi aurinkoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua marjaa alkaa löytyä poimittavaksi jo elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi paljon Korvenkylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta laidalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaralta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta. Löytyi suurelta Leppinevalta myös karpaloa poimittavaksi. Leppijärven lähikankailla: Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi puolukkaa. Mustikkamaita oli korpimaisten marjamaiden joukossa myös. Aikoinaan (1953-1955) työttömyystöinä kuivattu Leppinevan Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti ja paljon kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Kylän lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai voitiin käydä elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikki ”Tuntematon sotilas” elokuvakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa, uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalo Sikalassa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Siitä oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän lapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen rahamarja lapsille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950-1960-luvuilla alhaisia ja kesäisin taloissa oli paljon muuta maanviljelys- ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan tärkeisiin maatalon kesä- ja sadonkorjuutöihin.

Mutta, poimivat Korvenkylän lapset hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavat määrät omaan käyttöön. Se oli silloin järkevää puuhaa, että poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat arvokas, ilmainen ravinnon- ja ruuanlähde vähävaraisille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä. Talojen pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntimarjoiksi. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään pihlajiin. Pikkulinnut syövät talven aikana pihlajanmarjoja. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset marjakeitot ja -mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Aitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulettuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä mössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna – täysin raakana – valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitan puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai Rantsilan Kärsämänkylän taakse marjastamaan. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oiva käytti marjarahojaan vuosittaisiin Turkin lomamatkoihin. Kalervo ei ollut kiinnostunut ulkomaista. Hän kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla. Niinä aikoina marjainpoiminta innostus oli suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä? Muhokselle oli tullut myös ns. venepakolaisia kaukaa Vietnamista. Ahkerina ja ketterinä he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsästä valtavien, näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajan luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi mainita, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, syötäväksi talvella. Koulun ruokatunneilla syötiinkin sitten poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen vanhaan syyskuussa, joten koulun marjainpoimintatalkoot olivat kohta syyskuun alusta. Marjat olivat puolukoita. Ne poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuu on kesäkuukausia, mutta merkkejä sillä oli lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta, että ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee kesän loppupuolen lähestymistä. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puoliväissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä Korvenkylän sähkölangoilla? Siellä ne olivat juttelemassa, suunnittelemassa pääskysten kielellä tulevaa muuttoa.

Lähteitä:

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

varstalla hakattiin jyvät irti tähkästä
varstalla hakattiin jyvät irti tähkästä
riihenpuinnissa käytettyjä välineitä
riihenpuinnissa käytettyjä välineitä
pullapitkon kotimaisuus
pullapitkon kotimaisuus on 2/3 osaa
viikatteen teroitus ; postimerkki
viikatteen teroitus, postimerkki vuodelta 1946

Tarinaa heinäkuusta ja heinästä

FM Mauri Junttila

Meillä on suomenkielessä tuokin erikoisuus, että sanat heinäkuu ja heinä muistuttavat toisiaan. Verrataanpa nyt keskenään, vaikka vastaavia englantilaisia tai ruotsalaisia sanoja!

Heinäkuu on meillä lämpimimmän vuodenajan ajanmäärite ja heinä on meillä kaikkien tuntema ruohomainen kasvi. Se on ollut esimerkiksi hevosten ja muun karjan rehua kautta aikain. Heinä on nykypäivien pihanurmikoissakin tärkeä kasvi.

Suomessa arvellaan heinäkuu nimen tulleen kesäisistä heinäin korjuutöistä, heinätöistä. Heinätyöt olivat ennen jokapäiväisen elämisemme ja toimeentulomme kannalta elintärkeitä töitä. Heinäin korjuut olivat niin merkittäviä, että antoivat nimen kesäiselle kuukaudelle.

Kaukaiset esi-isämme alkoivat käyttää hevosia apuna esimerkiksi liikkumiseen paikasta toiseen. Kaupungeisssakin hevoset olivat tärkeitä liikkumisen apuvälineitä vielä kaukana 1900-luvulla, ennen kuin autot ja sähkövoimalla toimivat raitiovaunut syrjäyttivät ne.

Hevoset olivat välttämättömiä ja tärkeitä monissa maatalojen töissä ennen traktoreita. Hevosilla tehtiin Suomelle tärkeitä metsätöitä vielä kaukana 1900-luvulla. Hevosia oli monissa teollisuustöissä ennen sähköistymistä tai vesivoiman hyödyntämistä.

Sen voi uskoa, että tärkeitä olivat heinäkuiset heinätyöt vanhan ajan ihmisille. Kysyntää on ollut kautta aikain heinäkuussa korjatuilla heinillä. Hevoset syövät heinää. Ravinnoksemme maitoa lypsävät lehmät syövät heinää. Lampaat, tärkeät villantuottajat syövät ravinnokseen heinää. Tärkeitä olivat ennen esimerkiksi Porkkalanniemellä tai Sipoossa kasvatetut heinät ja kauranjyvät Helsingin hevosille.

Voidaan uskoa, että esimerkiksi jo kivikauden metsästäjä/kalastaja esi – isät keräsivät luonnonheinää hiekkaisten järvenranta asuinkuoppainsa pehmikkeeksi sekä suojaksi kylmyyttä vastaan. Ehkä, he myös pureskelivat, söivät joidenkin heinälajien varsia ja juuria ravinnokseen, kun metsän riistaa ja pyyntikaloja saatiin vain heikosti?

Saattoivat kivikauden ihmiset tietää laittaa heinää nahkaisten vaatteidensa sisälle suojaamaan kylmyydeltä? Heinää on hyödynnetty pukeutumisessa. Lapinmaan ihmiset käyttivät jalkineissaan kesällä korjattua heinää sukkien sijasta. Esimerkiksi eräs vanha sananlausahdus kertoo, että Pohjois – Pohjanmaan ”muhoslaiset ovat leveitä kulkijoita. Heillä oli kolmet housut päällekkäin ja heiniä joka välissä!”

Heinätyöt ajoittuvat heinäkuulle. Heinänkorjuutöiden aloittaminen ei ole ollut tarkkaan tiettyyn päivään sidottua. Se on ollut kravun kääntöpiirin yläpuolisessa pitkänomaisessa Suomessa paikkakuntakohtaista. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa heinäin niitot, seivästämiset ja korjuutyöt alkoivat varhaisemmin kuin Lapinmaan kemiläisillä, kittiläläisillä, kuivaniemeläisillä tai sodankyläläisillä. Vanha kansa puhui ennen esimerkiksi heinä-Maariaasta tai Hermannilta heinään. Ne olivat olleet eräitä heinätöihin liittyneitä ajanmääritteitä vuodenkierrossa.

Heinätöiden aloittamisessa tärkeintä osaa näytteli heinänkasvustojen kehittyminen korjuukuntoon. Toisinaan, lämpiminä kesinä heinätöihin päästiin jo varhain suuresssa osaa maata, jopa kohta juhannukselta. Kylminä, monien runsaiden sateiden kesinä heinänkorjuutyöt saattoivat venyä syksyyn.

Kautta aikain heinäinkorjuuta tarkasteltuna, heinätöiden kiireisin ja sadonkorjuussa tuottoisin kausi on aina ajoittunut heinäkuulle. Heinäkuun poudat ovat olleet parasta heinänkorjuu aikaa. Toisina kesinä on saattanut olla tosi hyviä heinäpoutia ja pitkään. Onnistuakseen, saadakseen laadukasta heinää, heinänteko tarvitseekin poutasäitä.

Elimme tuhansien vuosien ajan talonpoikaisissa yhteisöissä, joissa kesällä kuivatut heinät olivat tärkein osa karjan rehua. Hevoset, joilla tehtiin maatalojen työt tai jotka kuljettivat meitä paikasta toiseen, ennen autoja, polkupyöriä ja mopedeja. Niiden vanhojen aikojen hevoset rouskuttelivat suuret määrät heinää talleissaan. Lehmät joiden maidosta valmistamme juustoa ja kirnuamme voita, syövät kesällä kerättyä ja niitettyä heinää. Lehmäin maidosta keitämme myös makoisan juhannusjuustokeiton, kainuulais-/pohjoispohjalaisen makian juuston, punaisen heran. Lampaat joiden villoista kudomme tärkeitä lapasia, sukkia ja villapuseroita kylmyyttä vastaan, tuottavat villaa heinäin antaman ravinnon voimalla.

Heinätyöt ovat aina olleet säiden armoilla, jos yleensä mikään työ on. Jo, yökaste ja korjuuuajalle sattuneet ilmojen korkeat kosteusprosentit alkavat homehduttaa, pilaannuttaa heinää. Kun, heinää aletaan korjata, sitä niitetään poudalla. Hyvää sekin, jos heinä ehtii kuivua kedolla ennen seipäille hankoamista. Kun, seivästetyt heinät saavat kuivua lisää seipäillä hyvissä poutasäissä, niin hyväähän sekin on. Suotavaa tietysti on sekin, että heiniä talvisuojiin eli latoihin kerätessä on edelleen poutaa.

Viikatteilla katkaistaan heinät niittyiltä

Tärkein väline heinänkorjuutyössä on kautta aikain ollut viikate. Maalla oli ennen paljon hyviä seppiä, mutta päteviä viikateseppiä oli vain muutama pitäjää kohden. Hyvä viikate kesti pieniä kolhaisuja kiviin ja sitä ei tarvinnut hioa jatkuvasti. Pätevä seppä taisi takomansa viikatteen karkaisun, että siitä tuli juuri sopivan hyvä työkalu.

Viikatteiden valmistaminen oli merkittävä seppiä työllistävä kotiteollisuuden muoto. Ennen Suomessa oli todella paljon perheviljelmiä. Niissä perhe suoriutui kaikista talon töistä. Eräänä lukuna voi esittää, että taloa kohden hankkivat ennen heinäntekoa puolenkymmentä viikatetta pitäjän viikatesepältä. Samoja viikatteita käytettiin myös elonkorjuutyössä. Oli myös suurtilallisia, joiden heinäpelloilla niitti, seivästi ja keräsi heiniä latoon palkattua työväkeä. Heille tarvittiin myös paljon uusia viikatteita.

Puinen harava oli tärkeä heinätöissä. Siinä oli varsi ja lapa puisine piikkeineen. Haravia tehtiin taloissa talvisina puhdetöinä, mutta oli myös kyläläisiä, jotka tekivät niitä suuret määrät myyntiin. Heinähangot olivat myös puisia ennen rautaisia.

Heinätyöt ja heinäin kokoamiset olivat tärkeitä töitä. Niiden onnistumisen kannalta oli tärkeää ruokkia hyvin heinäväki. Talon läheisyydessä heinätöitä tehneet kävivät syömässä kunnolla ja vahvasti pirtin pitkän pirtin pöydän ääressä. Kauempana niityillä olleille vietiin maittavaa ja ravitsevaa ruokaa pelloille. Kahviakin joivat ihmiset jo kauan sitten. Ehkä sitä sai juoda heinäväkikin jo melko kauan sitten? Kahvia oli ollut nautittavana Ruotsi-Suomessa jopa 1600-luvun lopusta saakka.

Kaukaisilla syrjämaillä heinätöissä kulkeneet ja niittykämpissä yöpyneet ottivat talosta mukaansa ruokaa. Osalla heistä oli ollut mukana onkivälineitä kokeilla kalaonnea lähipuroista, – lammista. Niittykämppä saattoi olla hirsistä tehty, jonka nurkassa oli kivikasa, jossa voitiin pitää tulta keittämistä varten. Savua saatiin ulos puusta tehtyä savutorvea myöten. Mutta, useimmiten he yöpyivät syrjäniittyjensä ladoissa tai vain pelkällä kedolla maaten pusero tai takki harteille peitoksi heitettynä.

Savolaiseksi perinneruuaksi mielletty kalakukko kehittyi kaukaisten syrjäniittyjen niityväen ruuaksi. Siinä on mukana tärkeimpiä ruoka aineita: leipäainesta, kalaa, silavanviipaleita tai pieniä lihapaloja. Sen säilyvyys oli myös ollut kohtalainen, sen kypsennyksen takia. Kalakukkoa oli ruokana paljon laajemmilla alueilla kuin Savo.

Voi oli myös tärkeä ruoka-aine niittyväelle. Se säilyi syrjäniityllä härskiintymättä matalassa maakuoppassa. Piimä säilyi myös maakuopassa hyvänä muutamia päiviä.

Erinomainen pohjoispohjalaisten niittyjuoma oli sahti. Sen valmistaminen vaati hyvää taitoa ja erityisosaamista. Pohjalaisten sahdissa oli alkoholiprosentteja vain 0 prosenttia, vaikka se oli valmistettu samoista aineista kuin päihdyttävä olut tehdään. Eivät heinämiehet siitä lainkaan humaltuneet, eivätkä krapulaa sairastaneet.

Ihmiset keräsivät luonnonheinää esimerkiksi vetisiltä heinää kasvavilta suoniityiltä. Toisinaan heillä oli siellä kannattavat suokengät jaloissaan. He kantoivat heiniä selässään ns. ”takkavitoilla” eli nuoresta puusta tehdyillä vitsaksilla pieninä kasoina. He keräsivät heinää pieniin harvaseinäisiin hirsilatoihin tai varastoivat heiniä suuriin heinäsuoviin. Talvella rekikelien aikaan niitä ajettiin kotiin karjan käytöön.

Heinä, mitä he keräsivät karjan rehuksi niityiltään, luonnonlaitumiltaan ja soilta oli tuhansien vuosien ajan ollut pelkkää luonnonheinää. Mukana niissä oli ketojen ja niittyjen kukkia. Monet kuivatut kukat ovat eläinen ravinnoksi soveltuvia.

Aikanaan kaikkialle Suomeen levinnyt satoisa, tuottava heinäkasvi timotei jalostettiin Yhdysvalloissa 1700-luvulla. Suomessa timoteitä eli kylvöheinää kasvoi pellolla yksistään kylvöheinänä, mutta myös apilaan sekoitettuna. Timotein tulon myötä suomalaisisäntien peltojen ja niittyjen heinäsadot suurentuivat huomattavasti entisiin vaatimattomiin ketojen ja niittyjen luonnonheinäsatoihin verrattuna.

Lähtitä:

https://www.k-maatalous.fi/asiakasohjelmat/viljelyohjelma/nurmen-viljely/kuivaheina/

http://www.maaseutumedia.fi/yleisimmat-keraajakasvit-ja-peitekasvit/

http://www.jarki.fi/fi/perustietoa-kasvilajeista

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%hioaA4laatikko

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://itsenaisyys100.fi/viljantuonnin-vapautuminen-ja-metsan-arvonnousu-muuttivat-maataloutta/#more-info-601

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/maaseutuhistoria/voimakkaan_taloudellisen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hevonen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nauta

http://www.paulig.fi/inspiroidu-opi/kaikki-kahvista/kahvin-historia

tuottoisaa timotei heinää
tuottoisaa timotei heinää
eteläsuomalaista heinäpeltoa
eteläsuomalaista heinäpeltoa
heinämies pohjois ruotsista
heinämies pohjois ruotsista