Juhannusta juhlitaan

FM Mauri Junttila

koivunlehdetJuhannus on keskikesällä. Se on valoisimman vuodenajan, yöttömän yön juhla. Juhannus sijoittuu kesäpäivänseisauksen lähelle.

Juhannuksen vieton perinteet ovat vanhat. Ne ovat ikiaikaiset. Sillä on perinteitä ei-kristillisisestä kansanperinteestä ja kulttuurista. Keskikesän juhlan juhannuksen alkuperä on uskoaksemme tiukemmin ei-kristillisessä perinteessä ja tapakulttuurissa.

Keskikesän juhlaa juhlivat jo ikiaikojen luonnonuskontojen esi-isämme. He juhlivat sitä jo tuhansia vuosia sitten. He eivät juhlineet sitä juhannus-nimisenä keskikesän juhlana. On nähty, että muinaisaikainen keskikesän juhla oli ollut Ukonjuhla niminen. Juhannus nimi vakiintui keskikesän juhlan nimeksi vasta myöhemmin kristinuskon vahvistumisen myötä marttyyrinä kuolleen Johannes Kastajan mukaan.

Sitä on tapahtunut aikojen saatossa, että vuodenkierrossa huomattavat alkujaan ei – kristilliset ikivanhat juhlat, ovat kristinuskon vakiintumisen myötä alkaneet vaikuttaa alkuperältään kuin kristillisiltä vuotuisjuhlilta. Nykyiset viettämämme kristilliset vuotuisjuhlat ovat ajan myötä sijoittuneet ei-kirkollisten vuotuisjuhlien paikoille. Niistä voidaan mainita esimerkkeinä vuodenkerrossa vastakkaisille puolille sijoittuvat joulu ja juhannus.

Perinteet juhannuksesta raamatunhistorian Johannes Kastajan muistopäivänä ovat myös vanhoja länsimaiden kristillisissä kulttuureissa ja myös ortodoksien laajoilla, väkirikkailla alueilla. Kun, puhutaan raamatunhistorian henkilöistä Jeesuksesta ja Johannes Kastajasta, liikutaan silloinkin parin vuosituhannan takaisesssa ajassa. Jeesuksen syntymän ajasta puhutaan ajanlaskun alkuna – vuotena nolla.

Vuotuisjuhla juhannuksen perinteinen paikka on 24.6. Esimerkiksi Norjassa, Virossa, Latviassa juhannus on vieläkin vanhalla paikallaan. Suomessa juhannusta on vietetty vuodesta 1955 alkaen aikavälille 20.6. – 26.6. sijoittuvana lauantaina. Sama käytäntö on myös naapurimaassa Ruotsissa. Päivä ennen juhannuspäivää on juhannusaatto. Se on aina perjantaina, joka osuu vuodenkierrossa 19.6. ja 25.6. väliselle ajalle.

Juhannuksen ikiaikaisia nimiä tiedetään olleen Ukonjuhla eli luonnonuskontojen ajan tärkeimmän, kaikkien jumalan, Ukko ylijumalan juhla. Pohjoismaisiin kulttuureihin rinnastaen Suomessakin puhutaan mittumaarista (midsommar). Se viittaa keskikesän juhlaan.

Juhannus on ollut monille vain Jussi. Joku voi jutella kaverilleen, että ”säät olivat sellaiset Jussina”. Tai, ”että se muistaakseni tapahtui toissavuonna Jussina”. Tänään Jussi sana ei käy tarkkana juhannuksen aikamääritteenä. Juhannus on vuodenkierrossa siirtyviä juhlapyhiä.

Tänään juhannus sanan uskotaan tulleen marttyyrinä kuolleesta raamatunhistorian henkilöstä Johannes Kastajasta. Kristillisen kirkon kirkkokunnat viettävät juhannusta Johannes Kastajan muistopäivänä.

Johannes Kastajalle omistetuista juhlista Suomessa säilyi uskonnon reformaation jälkeen erillisenä pyhäpäivänä Johannes Kastajan syntymäpäiväksi julistettu päivä eli juhannus 24. kesäkuut (suomalaisessa almanakassa Jussin nimipäivä). Sitä arvellaan, eri näkemysten mukaan vietetyn kristinuskokulttuureissa 400 – luvun alkupuolelta lähtien. Vakiintunut ajankohta sille oli puoli vuotta ennen joulua. Se perustuu Luukkaan evankeliumin jakeisiin 1:26 ja 1:36.

Kristillisen kirkon perustan Jeesuksen edelläkävijä ja hänen tiensä valmistaja Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Johanneksen nimi merkitsee ”Jumala on armollinen”. Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamusta. Joissakin kirkkokunnissa esimerkiksi ortodoksisessa, vietetään myös Johanneksen mestauspäivää 29. elokuuta.

Uskotaan, että muinaisilla Kalevalan kansan runonlaulajien laulumailla, Vienassa ja muualla Itä-Karjalassa keskikesän juhlaa kutsuttiin ennen vanhaan pitkään Ukon eli Ukko ylijumalan juhlaksi. Sitä juhlittiin maallisessa kulttuuri- ja tapaperinteessä Ukon juhlana. Sitä juhlittiin siten, kunnes kristinuskon vakiintuessa keskikesän juhlaa alettiin sanoa juhannukseksi. Tämän päivän kaupallisen matkailu- ja tapakulttuurin myötä entisiä Itä-Karjalan, Kalevalan kansan laulumaiden perinnetapoja vaalitaan sovussa kera kristinuskon tuomien kulttuuriperinteiden sekä tapojen myötä nykyisin.

Keskikesän juhlaa juhlittiin ja vietettiin jo ikiaikaissa luonnonkulttuureissa kokoontumalla luonnonkauniitten järvien ja jokien äärille sekä rannoille eväiden, ja erityisesti juhlatilaisuutta varten pannun vahvan oluen kanssa. Ukon kunniaksi juotiin runsaasti olutmaljoja ”Ukon maljoja”.

Juhannus on meillä myös Suomen lipun päivä ja yleinen liputuspäivä. Muista liputuspäivistä poiketen liputus alkaa jo aattoiltana kello 18.00 ja se jatkuu yön yli yhtäjaksoisesti juhannuspäivän iltaan kello 21.00 saakka. Usein juhannuksena liputtavat hekin, jotka eivät juuri liputa kaikkina liputuspäivinä. Tavanomaisesti juhannukseen liittyvissä kertomuksissa, tarinoissa, postikorteissa ja kuvissa on kauniisti ja ylväästi liehuva sinivalkoinen Suomen lippu.

Juhannus oli ennen ollut myös tärkeä hedelmällisyysjuhla. Arvellaan, että vanhoina aikoina juhannusta vietettiin merkittävästi ihmisten, kuin peltojen ja karjankin hedelmällisyyden lisäämiseksi. Vanhoissa kulttuureissa juhannuksena tehtiin taikoja. Tunnetuimpia niistä olivat erilaiset lemmentaiat. Juhannuksen taioilla pyrittiin esimerkiksi takaamaan naimaonni, näkemään tuleva puoliso tai saamaan haluttu henkilö puolisoksi.

Enteiden katsomiselle juhannuksen nähtiin myös olleen suotuisan ajan. Katsottiin myös sekä säitä, satovuotta että karjaonnea. Kaikenlaiset mystiset tapahtumat olivat luonteenomaisia juhannusyölle. Saniaiset saattoivat kukkia juhannusyönä. Aaveet vaelsivat ja keskiyöllä jopa kaivovesi saattoi muuttua viinaksi.

Vuoden pisimpiä päiviä juhannusviikolla kutsuttiin ennen pesäpäiviksi, siksi koska aurinko on silloin kuin pesässään. Sen päivittäinen kierto käy korkeimmalla kohdalla. Aurinko näyttää viipyvän pesässään joitakin päiviä siksi, kunnes auringon liikerata alkaa taas alentua ja laskea. Päivät alkavat uudelleen lyhentyä.

Vertauksena voidaan mainita, että vuoden lyhyimpiä eli joulunajan päiviä kutsuttiin myös pesäpäiviksi. Auringolla voi siis tulkita olevan kaksi pesää, joiden välillä vuodenkierto tapahtuu. Pesäpäivinä tapahtuva kosminen suunnanmuutos koettiin taianomaiseksi. Jopa pahojen henkien ja kummitusten on voitu uskoa nousseen esiin ja liikkuneen vapaina maan päällä.

Juhannuksen vietosta voidaan edelleen mainita, että meluaminen, juopuminen olivat varhain olleet tärkeä osa juhannuksen viettoa. Sellaisen uskottiin tuottavan onnea ja karkoittavan pahoja henkiä. Erään uskomuksen mukaan, mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta. Pahoja henkiä karkoitettiin myös suuria tulia eli juhannuskokkoja polttamalla.

Juhannusperinteisiin kuului ennen suursiivous. Pirttien seiniä, kattoja ja lattioita jynssättin ja kuurattiin puhtaiksi. Vuodevaatteita pestiin ja tuuletettiin. Kesäöiden nukkumisiin käytettyjä aittoja otetiin käyttöön. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet. Portaiden, ovien ja ikkunoiden pieliin oli ollut tapana pystyttää juhannuskoivuja. Lehtevistä ja tuoksuvista kesän koivunoksista sidottiin tuoreita juhannussaunavihtoja. Kaikella tapaa haluttiin saada kesän ja puhtaan tuoksua asuinhuoneisiin.

Juhannus oli vanhoina aikoina ollut vilkasta avioliittojen solmisen aikaa. Välillä juhannushäitten suhteen oli selvästi rauhallisempaa. Nykyisin juhannushäät ovat uudelleen lisääntymässä.

Nykyisiinkin suomalaisiin juhannusperinteisiin kuuluvat siis juhannuskoivut ja – kukat sekä juhannussauna. Ruotsissa ja Suomen ruotsinkielisillä alueilla myös lehvin ja kukin, – köynnöksin koristellut näyttävät korkeat juhannussalot ovat tärkeä osa juhannusperinnettä. Juhannuksena on jo ollut kauan sitten tapana polttaa juhannuskokkoja rannoilla. Niin tehdään edelleen. Juhannustulilla auringolle annettiin ennen kuin lisävoimaa ja niillä arvellaan karkotetun myös pahoja henkiä.

Juhannuksen juhlinta merkitsee monille humalahakuista käyttäytymistä. Vielä viime vuosisadalla paheksuttiin syvästi julkijuopottelua tai viinapullo kädessä kulkemista. Mutta, juhannuksena jopa viinan voimasta sammuminen oli ollut kuin hyväksyttyä.

Alkon myynti on juhannusviikolla peräti 70 % normaalia suurempi. Oluen myynnissä juhannusviikko on vuoden suurin sesonki. Paljolti runsaan alkoholinkäytön, maanteiden suuren meno- ja paluuliikenteen sekä runsaan vesillä liikkumisen vuoksi juhannuksena menehtyy paljon ihmisiä. Juhannus työllistää poliisia ja pelastuslaitosta pahoinpitelyiden, rattijuopumusten ja onnettomuuksien muodossa.

Kesän kohokohtaa juhannusta vietetään järjestämällä suuria yökonsertteja, tanssilavat täyttyvät. Juhannus on myös suurten yleisötapahtumien juhla esimerkiksi Raumalla on monina vuosina järjestetty musiikkifestifaali Raumanmeren juhannus, Suomen suurin juhannustapahtuma. Nykyään tämä juhannustapahtuma järjestetään Porissa. Aiemmin suurimman juhannustapahtuman titteliä kantoi Rantarock, joka järjestettiin ensin Virroilla ja sitten Vaasassa. Muita juhannustapahtumia ovat muun muassa Kalajoen hiekkasärkkien juhannus, Nummirock Kauhajoella, Lentäjien juhannus Kauhavalla ja Himos Festival Jämsässä. Rukan juhannus on ollut iät ajat suosittu.

Vanhoja juhannusperinteitä vaalitaan myös Helsingin Seurasaaressa järjestettävillä juhannusjuhlilla. Seurasaari on kookas, vaikuttava Helsingin edustan paikka suurine ulkoilma museoineen ja suurine ulkoilmatapahtumineen. Perinteinen Seurasaaren juhannus on alati kasvava ulkoilmajuhla.

Lapissa, missä aurinko ei laskeudu keskikesällä napapiirin pohjoispuolella horisontin alapuolelle – useisiin viikkoihin. Siellä järjestetään juhannuksena keskiyönauringon juhlia. Esimerkiksi takavuosina, 1960 – luvulla Aavasaksan juhannusjuhlille saapui joukoittain matkailijoita ympäri Suomea. Sanotaan, että Pohjanmaan radan jatke rautatie Aavasaksalle valmistui juhannusjuhlien ja alkaneen matkailun, massaturismin takia.

Taannoisilla 1950-1960 – luvuilla oli todella paljon juhannuksen viettopaikkoja. Niitä oli kaupungeissa, kirkonkylissä ja jopa pienissä maaseutukylissä. Esimerkiksi Oulussa olivat keskikesän suositut Hietasaaren ja Kuusisaaren, järjestöjen järjestämät juhannusaaton juhlat. Pienistä paikkakunnista, kohtalaisen tunnetuista eräs niistä oli Rokuan juhannus, jossa juhannusaaton juhlijoita saattoi olla koolla jopa tuhansia.

Ylikiimingin Nuijamiesten lava oli suosittu tanssilava ja myös suosittu juhannusaaton viettopaikka. Kempeleen Vihiluoto oli suosittu muutamien vuosien ajan. Pienessä Rantsilan Mankilankylässä toimi juhannusaaton viettopaikkana Jousiniemen lava. Tyrnävän kirkonkylän jokivarren Roustinrannassa paloi usein juhannusaattoiltaisin juhannuskokko. Siitä huolehtivat esimerkiksi seurakunta tai nuorisoseura. Sekin keräsi juhannusaattoisin muutamia kymmeniä ehkä satoja tilaisuuteen osallistuneita.

Ennen tulien teot, jopa suuret juhannuskokot eivät vaatineet paloviranomaisten lupia.Tulitella ja nuotioida sai täysin vapaasti. Juhannuskokkoja paloikin ennen aattoiltaisin jopa kylien yksittäisillä miehillä. Tai niitä polttivat vain muutamien henkilöiden ryhmät, kaveripiirit ja porukat. Se oli ennen vanhaan tavanomaista, että aattoiltaisin sadekuuro kulki seudun yli. Turvallistahan se oli sitten poltella kokkoja!

Tänään elettäväin päiviemme juhannukseen kuuluvaan juhlanviettoon voidaan nähdä uutena tulokkaana kuuluvan grillaamisen, ulkogrilleissä. Kainuussa, Koillismaalla ja Pohjois – Pohjanmaalla tyypillinen mainio, maittava juhannusruoka on ollut kautta aikain maidosta keitetty juustokeitto. Sitä sanotaan esimerkiksi juhannusjuustoksi, makiaksi juustoksi tai punaiseksi heraksi. Sen alkuperä saattaa ehkä osaltaan juontaa siihen, että ennen vanhaan lehmät olivat antaneet maitoa vain kesäisin. Juhannuksen aikoihin maitoa alkoi olla taloissa jopa juustokeittoihin.

Luterilaisen kirkon seurakunnalliseen perinteeseen kuului merkittävänä osana, jopa pitkän aikaa, päästä ripille juuri juhannuksena. Esimerkiksi vanhassa Pohjois-Pohjanmaan Tyrnävässä oli ollut sellaisia tapoja. Monet, 1900 – luvun tyrnäväläiset nuoret olivat ripillä juuri juhannuksena.

Varhaisen 1960-luvun tyrnäväläisillä nuorilla keskikoululaisilla oli ollut juhannusruusujamuutamina kesinä rippikoululeiri naapuriseurakunnan Temmeksen autioksi jääneessä pappilassa. Leiri alkoi kohta kesäkuun alusta, koulun kesäloman alettua. Juhlallinen ripillepääsy, konfirmaatiotilaisuus oli sitten juhannuspäivänä Tyrnävän kirkossa. Kesällä 1961 Temmeksen aution pappilan tyrnäväläisten rippikoululeiriläisten pappiohjaajana oli Tyrnävän kirkkoherra Lauri Mustakallio. Kanttorina toimi Tyrnävän kanttori Hemmo Sälekivi. Ilmat olivat siihen vanhaan aikaan tavanomaisen kauniita, niin kuin niiden oli tapana olla juhannuksena.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juhannus

http://aiheet.domnik.net/kalenteri/juhannus.shtml

https://almanakka.helsinki.fi/fi/liputus-ja-juhlapaivat/suomen-kalenterin-juhlapaivat.html

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://fi.wikipedia.org/wiki/Seurasaari

http://www.kansallismuseo.fi/fi/seurasaari

https://sv.wikipedia.org/wiki/Midsommarst%C3%A5ng

http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/7E9F43BC3782BA98C22570830046F400?OpenDocument&lang=FI

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2016.html

http://wwww.jns.fi/museokoulu/kokokuva/kansanperinne/kesa.html

http://www.karjalanliitto.fi/vuotuisjuhlat

Urheileva Suomi

FM Mauri Junttila

Urheilu, ruumiinkulttuuri ja ruumiinkunto alkoivat kiinnostaa Euroopassa 1800-luvun alkupuolella. Autonomisessa Suomessa alkoivat samanlaiset aatteet myös kiinnostaa samoihin aikoihin. Suomen ensimmäinen urheiluseura perustettiin Poriin vuonna 1856. Vuosisadan 1900 alussa urheiluseuroja oli ollut Suomessa jo yli 340.

Kiinnostuksen kohteina niinä vanhoina aikoina Suomessa alkoivat olla kilpaurheilu, kuntourheilu ja penkkiurheilu. Penkkiurheilussa kiinnostavaa oli seurata muiden urheilusuorituksia. Urheilua seurattiin ja kilpailijoita kannustettiin parempiin suorituksiin. Kilpaurheilun kiinnostuksen ja suosion ansiota ovat uskoaksemme maamme monet urheilukentät. Kenttälajeiksi sanottuja urheilulajeja alettiin suorittaan yksinomaan standarnin mitoille rakennetuilla urheilukentillä.

Urheilukenttien yleistymiseen vaikuttivat paljon vuosien 1917-1944 suojeluskunnat ja suojeluskuntajärjestö. Tavanomaisesti suojeluskunta rakensi kotikuntaansa urheilukentän. Ne tehtiin talkoilla. Se tietysti oli hyvä niinä vanhoina aikoina, että kunnissa oli paljon lapiomiehiä sekä runsaasti hevosia hevosrattaineen talkoisiin.

Urheilukenttä, joka oli standarnimittojen mukainen 400 metrin juoksuratoineen, oli tarvinnut usein valtavasti tavallista hyllinkimaan eli täytemaan ajoa. Siten saatiin tasainen, vahva ja kuiva urheilukentän pohja vaativiin kenttälajien tarpeisiin.

Kuntien urheilukentillä kilpailtiin kaikissa kenttälajeissa. Ennen pelattiin yleisesti pesäpalloa kuntien urheilukentillä. Vasta myöhemmin alkoi tulla pesäpallostadioneita. Suomalaisen pesäpallon isä oli itsekin aktiivitisesti urheillut Lauri ”Tahko” Pihkala. Hän muotoili ja rakensi suomalaisen pesäpallon yhdysvaltalaisen baseball nimisen pallopelin pohjalta. Sitä oli ensin ollut meillä pitkäpallo nimisenä palloilupelinä.

Suomessa oli totuttu aikojen saatossa ennenkaikkea hiihtämään ja paljon. Puhuttiin esimerkiksi ikiaikaisista suomalaisista hirvenhiihtäjistä tai susien jäljittäjistä. Puhuttiin metsästäjämiehistä, joille mahdotonkin oli mahdollista.

Hiihtoa harrastivat johonkin aikaan kaikki suomalaiset. On olemassa kuvauksia ja maalauksia vanhan ajan suomalaisista kirjailijoista ja taitelijoista hiihtämässä kauniin talvimaiseman keskellä. Hiihtäen liikuttiin ennen talvikeleillä nätisti paikasta toiseen. Käytiin kaupassa tai vain kyläilemässä naapureissa tai sukulaisilla sekä tutuilla.

Talvisia ja kesäisiä urheilukilpailuja alettiin pitämään urheilu – ja nuorisoseura aatteen yleistymisen ja vahvistumisen myötä säännöllisesti kaikissa maalaispitäjissä. Esimerkiksi sunnuntaina 23.3.1879 pidettiin Suomen ensimmäiset hiihtokilpailut (hiihtäjäiset) Pohjois-Pohjanmaalla Tyrnävän kirkonkylässä. Niissä kisan voittajaksi lykki tasatahdilla paikkakuntalainen, väkivahva Antti Ollila. Hiihtokisoissa oli ollut vain yksi sarja. Siinä oli ollut mukana vanhoja, nuoria ja muuan nainenkin oli ollut kilpahiihtoporukassa. Matkana heillä oli ollut 3-4 kilometrinen latu. Kilpaladut oli kierretty kolmeen kertaan. Kisailuun hiihtomestaruudesta oli lähdetty yhteislähdöllä. Ensimmäisenä maaliin lykkinyt oli ollut hiihtokisan voittaja.

Kansanhiihdot, ehkä maailman suurin urheilutapahtuma, alkoivat Suomessa kohta jatkosodan jälkeen vuonna 1945. Niiden puuhamies oli ollut Frans Saastamoinen. Suomalaisperäistä kansanhiihtoa oli ollut herättämässä ja virittämässä myös 37 suomalaista kansalaisjärjestöä ja jopa Suomen valtio. Kansanhiihto suorituksesta sai hiihtomerkin.

Suuria suomalaisia hiihtotapahtumia olivat olleet koulujen väliset hiihtokilpailut. Niitä on ollut niiltä ajoilta, kun kansakoulut alkoivat yleistyä Suomessa. Kunnan koulut muodostivat koulupiirejä. Hiihtokilpailuja pidettiin vuorotellen eri kouluissa. Esimerkiksi Temmeksen kunnan koulujen välisiä hiihtokilpailua pidettiin 1950-luvulla vuoroellen kirkonkylän, Haurukylän ja Kärsämänkylän kouluilla.

Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen autonomian aikana keisarin asetuksen mukaan. Vuoden 1921 itsenäisen Suomen kansakouluasetus lisäsi kansakoululaisten määriä. Samalla tuli lisää hiihtäjälapsia kansakouluihin.

Hiihtoa harrastettiin paljon jokaisessa kansakoulussa. Talvisin koulun seinää vasten oli nojallaan pitkät rivit koululaisen suksia. Suksia seinää vasten nojallaan oli paljon pienissäkin kouluissa. Siihen vaikutti ennenkaikkea se, että ennen kuljettiin hiihtäen koulumatkat.

Hiihtäen oli ennen vanhaan yleisenä tapana liikkua paikasta toiseen. Se tapa oli hyvää kunto- ja hiihtoharrastusta ja se oli hyvää kilpahiihtokunnon ylläpitoa koululaisille. Usein pitkämatkalaiset koululaiset olivat hyviä hiihtäjiä. He pärjäsivät oman koulun sekä kotikunnan koulujen välisissä hiihdoissa.

Legendoja

Juoksu oli kuitenkin ollut vanhaan aikaan urheilulaji, joka oli ehkä merkittävin urheilumuoto Suomessa. Esimerkiksi juoksijalegenda Hannes Kolehmaisen (1889-1956) sanotaaan juosseen pienen Suomen maailmankartalle. Hän voitti vuonna 1912 Tukholman olympialaisissa kolme kultamitalia kestävyysjuoksuissa. Suomi oli niinä aikoina vielä Venäjän autonomia.

Ihmemies Paavo Nurmi (1897-1973) oli ollut erityisen lahjakas juoksija. Hänen kilpailijauransa alkoi Antverpenin olympialaista vuonna 1920. Paavo Nurmi oli aikanaan niin ylivoimainen juoksijana, että hän kilpaili kelloa vastaan. Tai, Amerikan kiertueilla juoksi yksinään monimiehistä juoksijaintiaanien joukkuetta vastaan.

Vuonna 1949 syntynyt Myrskylän mies Lasse Viren on legenda kovimmasta päästä Hänellä on saaliinaan neljä juoksumatkojen kultamitalia kaksista peräkkäisistä olympialaisista. Hän kaatui Munchenin olympialaisissa juoksun finaalissa (1972), mutta tuli siitä huolimatta voittajaksi hirmuisen, purevan loppukirinsä ansiosta.

Pertti Karppinen (s. 1953) teki suomalaisen soutuurheilun historiaa. Hän oli voittaja vuoden 1976 Montreolin olympiakisoissa soudussa. Samoin hän voitti soudun kultamitalit vielä vuosina 1980 ja 1984.

Kalevan kisat ovat olleet suuri suomalainen vuosittainen yleisurheilun tapahtuma jo kauan. Ne nähdään kilpaillun ensimmäisen kerran Tampereella kesällä 1907. Kalevan kisojen tapahtumapaikka vaihtelee kesäisin. Kiertopalkinto, vakuutusyhtiö Kalevan lahjoittama ”Kalevan malja” kehitettiin vuonna 1909. Sen sai ensimmäisen kerran vuodeksi haltuunsa kesällä 1910 Helsingin Kisaveikot Viipurissa pidettyjen kisojen hyvän menestyksensä jälkeen.

Ihanteita, idoleja

Kautta aikain urheilijoita on ihailtu. Jo, antikin ajoista lähtien urheilijoita on ihailtu. Suomen ensimmäiseksi epäviralliseksi Suomen hiihtomestariksi sanottu haapavetinen Aappo Luomajoki (1845-1919) oli urheilusankari, joka muistettiin kauan. Saman pitäjän hiihtomestari Ville Ritola (1871-1951) jäi historian lehdille hiihtolegendana. Heitä paljon myöhemmin mestaruuksia hiihtänyt Veikko Hakulinen oli mies, joka oli muita erilaisempi. Hänen huippukautensa alkoi Oslon talviolympialaisista vuodelta 1952. Hän voitti siellä 50 kilometrin hiihdon tuloksella 3.33.33.

Ennen urheilijaidolin ihanne oli erityisesti raitis ja kaikin puolin kiltti ja kunnollinen, nuhteeton urheilija. Esimerkiksi Veikko Hakulinen muistetaan raittiina urheilijana. Raittiilta urheilijalta odotettiin myös hyviä käytöstapoja. Kun, Tiilikaisen Pekka haastatteli Veikko Hakulista kovan kisan jälkeen, niin asiallisia olivat hänen, kovasti hengästyneen mestarihiihtäjän vastaukset. Hän käytti myös kaunista suomenkieltä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suome n_urheilu

https://suomenhistoriaa.wikispaces.com/3.+Urheilu

http://historianet.fi/kulttuuri/urheilu/urheilu-urheilun-historia

http://www.sport.fi/olympialaiset/olympiakisat/olympiahistoria

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/sata-sankaritarinaa-urheilusta

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_talviolympialaisissa

https://www.google.fi/search?q=hiihtomerkki&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwiQz4r6gsjLAhUnJJoKHYIgCLMQ7AkIKw&biw=1366&bih=657

https://fi.wikipedia.org/wiki/Baseball

http://www.stadion.fi/

http://www.salo.fi/vapaaaikajamatkailu/liikunta/liikuntapaikat/ulkoliikuntapaikat/kentat/palloilukentat/

Kuntoilija presidentti Kekkonen seurueineen hiihtää
Kuntoileva presidentti Kekkonen seurueineen hiihtämässä

Sotien Suomi

FM Mauri Junttila

 

Kansakoululaisten 1950-luvun lukukirjassa kerrottiin uudisasukkaasta, joka rakensi taloaan asumattomaan korpeen. Eräänä päivänä tämä omaa rauhaa halunnut mies näki puunlastun seilaavan ohi virtaavassa purossa. Hän lähti kirveineen yläjuoksulle ja tappoi liian lähelle pyrkineen naapurin. Tuo tapahtuma saattoi sijoittua Suomen rautakaudelle eli se saattoi tapahtua vuosille noin 500 eKr – 1300 jKr?

Jo aikojen alussa, jo kivikauden ihmiset tappoivat toisiaan. Siitä, milloin surmatyöt muuttuivat kollektiiviseksi eli ne saivat sodan luonteen? Siitä ei ole osoitettu meille varmaa tietoa. On eri näkemyksiä ja päätelmiä sotien historiasta. Niitä tehdään esimerkiksi arkeologisten löytöjen ja myös luolamaalausten perusteella. Tarinoita, saagoja, satuja sekä jumalatarustoja voidaan käyttää myös lähteinä.

Luultavasti kivikauden miehet juttelivat iltanuotioilla päiviensä tapahtumista? Heidän tarinointeihinsa saattoi liittyä myös sotiin liittyvää? Niiltä ajoilta ei luonnollisesti ole kertomuksia. Suomalaisia sukujuuria omannut yhdysvaltalainen kirjailija Jean M. Untinen-Auel on kirjoittanut vanhoista ajoista suositun kirjan: ”Luolakarhun klaani”.

Luolamiesten ajoilta on arkeologisten löytöjen perusteella tehty arvailuja ja näkemyksiä, miten silloin elettiin ja sodittiinko? Osa tutkijoista näkee sotien historian alkavan muinaisesta kivikauden Sudanista. Joidenkin mukaan sodan historia alkaa selvästi myöhemmin eli vasta Jerikosta noin vuosien 7000 eKr seudulta.

Suomesta löytyy kalliomaalauksia. Niissä kuvataan eläimiä. Niistä voi nähdä hirvien, koirien muotoja. Niissä on myös ihmishahmoja. Kalliomaalakset eivät kuvaa sotia.

Sodan historian voi arvella alkaneen Suomessa rautakaudella. Niiltä ajoilta on sotiin liittyviä tarinoita esimerkiksi Kalevalassa. Siinä lähes jumalaolento ”Waka Wanha Wäinämöinen” turvautuu välillä väkivaltaan. Hän otti esimerkiksi sotien yhteen häijyn Pohjan akan joukkojen kanssa.

Lapsena ja nuorena huonoa ja ikävää kohtelua kokenut Kullervo Kalervon poika muuttui aikuistuessaan vihaiseksi. Eräänä päivänä hän vyötti miekan vyölleen ja lähti sotimaan koirineen ja ratsuineen – sotatorveen puhaltaen. Kansalliseeppoksemme Kalevalan saimme Elias Lönrotin (9.4.1802-19.3.1884) ansiosta.

Vanhoista, myös sodankäynteihin liittyvistä muistoista saamme tietoa esimerkiksi Nestorin kronikasta. Siinä kerrotaan itänaapureidemme, slaavien tarinoita vanhaan aikaan. Pohjoismaalaisten varhaismuistoja löytyy pohjoismaisista saagoista, myös suomalaisten kansanperinteen saduista ja tarinoista löytyy kertomuksia sodista vanhoilta ajoilta. Erikin kronikka on merkittävä ristiretkiajoista kertova teos.

Vanhoja, Suomea koskettavia asiakirjoja on olemassa vain vähän. Vanhin Suomeen liittyvä suomalainen asiakirja on Birger Maununpoika Jarlin suojelukirje Karjalan naisille vuodelta 1316. Se on säilytettävänä Suomen kansallismuseossa.

Mäkilinnat

Mäki-/vuorilinnat olivat sotiin liittyviä rakenteita. Niitä oli ollut paljon Suomessa. Ne soveltuvat raunioinakin tutkimusaineistoiksi. Niistä on tehty arkeologisia löydöksiä. Niistä on myös tarinatietoja. Tarinoita mäkilinnoista on keräilty talteen.

Mäkilinnat sijaitsivat korkeilla paikoilla. Ne olivat antaneet suoja-ja turvapaikkoja lähiseuduilleen. Niitä oli käytetty kuin puolustaisteluissa hyökkääjiltä. Mäkilinnoihin oli voinut mennä ihmisiä ruokavarojen ja aseiden kansssa turvaan. He taistelivat niistä käsin. Ne olivat olleet myös hyviä tähystyspaikkoja seurata lähistön liikennettä. Vaaran uhatessa niistä oli voitu varoittaa nuotiotulilla.

Eräs Suomen monista mäkilinnoista oli ollut Helsingin Vartioharjun ja Puotinharjun läheisyyden ns. Vartiokylän mäkilinna. Sen on arveltu rakennetun Ruotsin toimesta Uudenmaan rannikon uudisasukkaiden turvaksi. Monesti hämäläiset olivat olleet uusien ruotsinkielisten uusimaalaisten uudisasukaiden vaivana. Hämäläiset olivat tottuneet hyödyntämään Suomenlahden anteja. Heidän oli ollut vaikeaa tottua uusiin oloihin ja uusiin uusimaalaisiin rannikon asukkaisiin.

Sanotaan, että hämäläiset ovat hitaita ja rauhallisia. Eivät he ainakaan silloin sellaisia olleet. He tulivat hiljaa ja yllättäen – varhain aamulla tai iltamyöhään. Se oli vain kuin tuli ja leimaus, kun pienen, muutamien kymmenien uusimaalaiskylän miehet oli isketty tainnoksiin tai hengiltä. Hämäläiset olivat liikkeellä hevosten ja rekien kanssa. Nopsaan he lähtivät kotimatkalleen mukanaan reissä pienen uusimaalaiskylän ryöstetty omaisuus.

Heimosodat olivat vanhoina aikoina olleet yleisiä. Karjalaiset kävivät kurittamassa ja ryöstämässä hämäläisiä tai toisinpäin. Sodat Suomessa olivat ennen yleisesti olleet ryöstöretkiä. Kun, hämäläiset kävivät totuttuun tapaansa kalastus-/pyyntimatkoilla Suomenlahdella. He alkoivat uutena käytäntönään ryöstää rannikolle muuttaneita uudisasukkaita.

Helsingin Vartiokylän mäkilinnan aikaan läheisyyden Vuosaari oli ollut vielä saari. Sen ja mantereen välisessä salmessa oli kuljettu veneillä ja laivoilla. Siellä olivat liikkuneet myös muinaset viikingit. Paikalliset ihmiset ja monet uudisasukkaat käyttivät myös kyseistä salmen reittiä. Suomenlahdella purjehti merirosvoja. Hekin käyttivät salmea reittinään. Suomenlahden pohjukassa Inkerinmaalla ja Nevajoella ja sen rantamailla sotatarkoituksissa kulkeneet tai sieltä matkoilleen lähteneet olivat varmaan myös käyttäneet Vartiokylän läheltä kulkevaa rannikkoreittiä, mieluummin sitä kuin tuulisia Somenlahden avomeren vesireittejä?

Ennen kyseisen salmen kautta kulki myös Suomenlahdella kauppamatkoilla purjehtineitten saksalaisten kauppiaiden laivoja. Heidän suolalaivansa muutamine mausteineen sekä muutamine kangaspakkoineen olivat olleet toivottuja ja hartaasti odotettuja eränkävijä/talonpojille. Suolalaivoja alkoi liikkua kohta, kun vedet alkoivat olla keväisin purjehduskelpoisia.

Vartiokylän linnavuorelta olivat olleet mainiot mahdollisuudet seurata vesiliikennettä. Linnavuori alkoi elää uudelleen ensimmäisen maailmansodan aikana. Venäjä suojasi pääkaupunki Helsinkiä monin linnoituksin. Silloin, venäläisten toimesta rakennetut Vartiokylän linnoitusrakenteet olivat osa suurta Helsingin suojalinnoitusta.

Ruotsin vallan aika Suomessa

Ruotsalaisten ylivallan aika oli jatkuvaa sotaa. Kohta, ruotsalaisten ensimmäisen ristiretken jälkeen, sodat muuttuivat meille kuin Ruotsin idänpolitiikan hoitamiseksi. Meille piisasi sotia sotien jälkeen. Ruotsin ajan monista sodista on paljon tietoa. Jos, kertoo vain tunnetuimmista, niin niistäkin on paljon tarinaa.

Usein, jouduimme laajentumishaluisen Ruotsin alamaisina maistaan terästä. Sotiin osallistuimme myös kaukana kotoa. Eurooppalaisiin uskonsotiin kuulunut 30 – vuotinen sota (vv. 1618-1648) oli eräs sodista, jossa sodimme kaukana kotoa.

Sotia koettiin alinomaan. Tulihan jo Ruotsin valta meille miekalla. Kuningas Erik tuli suurine sotajoukkoineen. He iskivät meidät kontalleen ensimmäisellä ristiretkellään Turun seudulle (n.1154 jKr). Olivat he tiettävästi sitäkin ennen käyneet kurittamassa meitä monet monet kerrat, mutta ensimmäiseltä ristiretkeltä nähdään Ruotsin ylivallan jääneen meille pysyväksi aina vuoteen 1809 saakka.

Ensimmäisellä ristiretkellä heillä oli mukanaan Henrik piispa kastamisvaateineen paavin kirkon kristityiksi. Suurin ja voimakkain joukoin he iskivät meidät polvilleen. Monin jousin, miekoin, keihäin ja sotaratsuin he alistivat meidät. Ja, sitten tarinoitten mukaan he kastoivat meitä Turun Kupittaalla. Ruotsin kovan kurin ja myös sorron herruusajan nähdään alkaneen ensimmäiseltä ristiretkeltä eli vuodelta 1154jKr.

Sitten, vuosisatojen päästä, Suomi siirtyi Suomensota (vv. 1808-1809) nimisen sodan myötä autonomiaksi Venäjälle. Entinen sotilasmahti Ruotsi menetti meidät. Ennen niin voimakkaasta Ruotsista oli tullut heikko ja avuton sotilaallisilta kyvyiltään. Sitä vastoin Venäjän miehet, he vain voimistuivat sotilaskunnoiltaan.

Ensimmäisen ristiretken (1154 jKr) myötä meille tuli kirkko kristinuskoineen. Meidät pakotettiin luopumaan meille niin rakkaista, tutuista ja luotettavista sekä turvallisista suomalaisista jumalistamme. Vähän tarvitsivat esimerkiksi metsän jumala Tapio ja veden jumala Ahti uhriksi. Vain kalan perkkuujätteet ja riistaeläinten teurasjätteet riittivät. Pellervo pellon jumala oli tyytyväinen siihen, kun ohra sai keväisin uuden kaskimaan kasvualustakseen. Hyväntahtoinen Ukko ylijumala, kaikkien yläpuolella oleva oli tyytyväinen, kun sille välillä jutteli.

Se oli tyypillistä suomalaisten eränkävijä /talonpoikain jumalille, että he olivat kauniskasvoisia, hymyileviä, rauhaa rakastavia, sopuisia, hyvänsuopia, ystävällisiä jumalia. Pelottava ja sotaisa oli kirkon jumala, jota meille toivat Ruotsin kuninkaan sotajoukot miekkoineen ja keihäineen. Se oli veriroiskeitten kiivas jumala. Sitä oli vaikeaa erottaa viikatemiehestä. Kirkon jumala vaati alinomaan verta ja rahaa. Sitä eivät tehneet meidän kotoiset jumalat. Mahdotonta oli meidän uskoa kuningas Erikin ja piispa Henrikin sotaisat joukot kohdatessamme, että mitään kristittyjen kuoleman jälkeistä auvoista, rauhaisaa Paratiisia ja Taivasten valtakuntaa on yleensä olemassa.

On nähty, että kristinuskosta oli suomalaisilla ollut tietoa jo kauan ennen ensimmäistä ristiretkeä (n. 1154 jKr). Kristinuskoa otaksutaan levitetyn Suomeen sekä idästä että lännestä. Tietoja kristinuskosta meille olivat välittäneet esimerkiksi laajasti liikkuneet viikingit sekä myös Turun seudulla ja Suomenlahdella purjehtineet saksalaiset kauppiaat. On näkemyksiä, että suomalailla oli ollut tietoja kristinuskosta jo niinkin varhaisilta ajoilta kuin 600-800 jKr.

Herruudesta laajojen erämaiden suomalaispolojen keskuudesssa kilvoittelivat myös venäläiset – Moskova ja Novgorod ortodoksiuskoineen. Usein sieltäkin vierailtiin alistaja ja valloittaja periaattein – miekoin ja keihäin. Monilta suomalaisilta meni henki niinä aikoina, kun sekä itä ja länsi halusivat alistaa meidät, iskeä polvilleen. Saada meidät alamaisikseen ja uskonsa tunnustajiksi.

Täyssinän rauha vuodelta 1595 ja Stolbovan rauha vuodelta 1617 olivat selviä merkkejä Ruotsin laajentumisesta itään. Ne olivat myös merkkejä, että Ruotsin vallan alaiset suomalaiset olivat olleet tehokkaita sotilaita.

Ruotsin herruus Suomessa oli sotaisaa aikaa. Talonpojat esittivät välillä vastalauseita raskaista linnaleireistä ja sotaväen monista kustannuksista. Vastalauseet muuttuivat erään kerran sodaksi. Syttyi nuijasota nimen saanut sota (vv. 1596-1597). Sen ratkaisutaistelu käytiin Pohjanmaalla Santavuorella 24.2.1597. Talonpojat olivat häviäjiä. Voittajia kyseisessä taistossa olivat Klaus Flemingin joukot. Taistelun uskotaan ratkenneen heidän hyväkseen pienten tykkien ansiosta. Ne taltuttivat tulellaan ja voimallaan nuijamiehet. Miekan edessä nuijamiehet myönsivät, että oikeastaan olemme onnellisia, kun meillä on ruotsalainen sotaväki linnaleireineen!

Katkera ja raskas kokemus suomalaisille oli suureen Pohjan sotaan (1700-1721) osana kuulunut isoviha nimen saanut sota (1714-1721). Venäläiset sotilaat käyttivät Suomessa poltetun maan taktiikkaa. Säätyläiset ja sotilaat pakenivat kilpaa juosten Ruotsiin. Vasta Norjan vuoret pysäyttivät heidät. Talonpojat pakenivat metsiin.

Isonvihan aikojen Limingan kirkkoherra Kristian Gisselkors oli laatinut tilastoja sodan menetyksistä Limingassa – Ruotsin pakoreissulta palattuaan. Hänen tilastonsa ovat vuodelta 1721. Hän kirjoittaa, että murhattuja oli ollut 2084. Vangiksi Venäjälle oli viety 454 henkilöä. Isoja lukuja sen ajan asukasmääristä. Liminkaan ei enää silloin kuulunut esimerkiksi Oulujärven pitäjä.

Autonomian aika

Autonomian aika Venäjän alaisuudessa tuli meille hävityn sodan takia. Silloin elettiin säätyjen aikaa. Säädyt vannoivat uskollisuuttaan Venäjän keisarille valtiopäivillä Porvoosssa vuonna 1809. Siellä, keisari esimerkiksi jäädytti tarpeettomaksi käyneen ruotujakolaitoksen Suomesta.

Seurasi pitkä sodaton kausi. Sotaa koimme vasta 1850-luvulla, kun Englannilla ja Venäjällä oli syviä erimielisyyksiä keskenään. Englantilaiset kävivät hävittämässä Ahvenanmaata. He kulkivat myös etäämmällä Pohjanlahdella sodan merkeissä ja tuhosivat omaisuutta muutamista kaupungeista.

Venäjä ja Turkki olivat usein sodassa keskenään. Vuonna 1877 oli ollut Turkin sotaan liittynyt Gornyi Dubnjakin taistelu merkittävässä risteyskohdassa Bulgariassa. Siinä oli ollut mukana myös suomalaisia sotilaita. Sinne on pysytetty muistomerkki vuonna 1881. Muistomerkkiin on kaiverettu taistelussa menehtyneitten suomalaisten nimet.

Sotien vuosisata

Viime vuosisataa voidaan hyvällä syyllä sanoa sotien vuosisadaksi. Sisälsihän se kaksi maailmansotaa. Maailmansodat olivat koko maailman paloja. Maailmansodat koskettivat myös Suomea.

Ensimmäisen maailmansodan alkaessa olimme Venäjän autonomia. Maailmansotaa näimme esimerkiksi siten, että Venäjä linnoitti Helsinkiä saksalaisten maihinnousun pelosta. Niinä aikoina jouduttiin karttamaan Helsingin edustan vesillä liikkumista. Se oli erioisempaa silloin, että kalastajien silakat tulivat kauppatorille junakyydillä. Ne olivat lastattu juniin Helsingin läheisyydessä. Mereltä ei saanut olla liikennettä.

Paljon ennen 1. maailmansodan loppua Suomi julistautui itsenäiseksi (6.12.1917). Se oli ollut mahdollista silloisessa tilanteessa, suuressa yhteiskunnallisessa murroksessa. Venäjällä oli ollut vallankumous ja keisari oli joutunut luopumaan vallastaan.

Suomen itsenäistyminen julkistettiin 6.12.1917. Ihan nätisti se meni. Mutta, meillä oli kytemässä erimielisyyksiä ja näkemyseroja siitä, että miten kaiken pitää olla uudessa valtiossamme, jolla ei vielä silloin ollut edes valtiomuotoa. Osa heistä olisi halunnut ehdottomasti antaa Suomen alusmaaksi Saksalle, osa Ruotsille ja osa heistä uudelle valtiolle Neuvosto-Venäjälle. Monien oli ollut niinä aikoina kovin vaikeaa uskoa, että pienestä Suomesta luodaankin itsenäinen riippumaton tasavalta.

Jouduimme vastakkaisten mielipiteiden takia sisällissotaan tammikuussa 1918. Sota päättyi toukokuussa 1918. Itsenäiseksi valtioksi Suomi kuitenkin jäi sodan jälkeen, joka aiheutui vastakkaisista mielipiteistä. Suomen valtiomuodoksi tuli tasavalta ja ensimmäiseksi presidentiksimme valittiin alkujaan suomussalmelaisen apupapin poika Helsingin yliopistossa lukenut mies K.J. Ståhlberg 25.7.1919.

Sodassa, jolla oli monta nimeä keskenään olivat vastakkain veren, sapelin ja tapparan kannattajat valkoiset (lahtarit) ja suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ihannoineet punaiset (punikit). Lahtarikaartin (valkoiset) ylipäällikkönä oli toiminut venäläinen eversti, ammattisotilas Mannerheim. Punikkien (punakaarti) päälliköinä oli toiminut lähinnä kansanmiehiä. Sotilaita olivat olleet punikit. Vaivoin voittivat lahtarit, vaikka he saivat apua Saksalta, Saksan Itämeren divisionan ammattitaitoisilta sotilailta.

Sota oli sotaa, muttei sota eniten tappanut. Suomen vuoden 1918 sodan jälkielvittelyt olivat olleet julmia. Hävinneitä oli viety kymmenintuhansin vankileireille. Olosuhteet niissä olivat olleet tappavat. Ihmisiä kuoli nälkään ja tauteihin. Vankien kuulustelut olivat olleet julmia. Heidät piestiin hengiltä. Suuret määrät punikkeja ammuttiin mielivaltaisesti tehokkailla Maxim konekivääreillä valtaviin joukkohautoihin.

Talvisota (30.11.1939-13.3.1940) oli puolustussotaa. Jatkosota (25.6.1941-19.9.1944) oli hyökkäyssotaa. Siinä olivat hyökkäysvaihe, asemasotavaihe ja perääntymisvaihe. Jatkosotaa seurasi Lapinsota. Näkyviä tapahtumia siinä olivat Tornion ja Kemin valtaukset lokakuun alussa 1944. Viimeinen saksalainen sotilas poistui Kilpisjärveltä – Pohjois-Norjaan 27.4.1945. Sota, jossa entiset aseveljet olivat vastakkain, oli liittouneitten kurinpalautusta. Meille opetettiin kädestä pitäen uusi maailmanjärjestys.

Jatkosodan aikana Suomi oli miehittäjänä Itä-Karjalassa. Sankoin joukoin miehitetyn alueen karjalaisia ja venäläisiä suljettiin keskitys-ja vankileirille. Heidän kohtelunsa oli ollut julmaa. Vain harvat selvisivät hengissä Itä – Karjalan suomalaisleireiltä.

Propagandaa

Sotapropagandat ovat uskottavasti vanhoja. Propagandalla vaikutetaan olemassa oleviin ajatteluihin ja mielikuviin. Propangandalla luodaan haluttuja viholliskuvia ja mielikuvia yleensä. Hallitsijat korostivat omaa ja omien hyvyyttä, hyväsydämisyyttä ja jaloutta. Omia ylistävässä propagandassa jopa tappaminen on jaloa.

Propagandassa panetellaan vihollisia, heitä sanotaaa järjettömiksi barbaareiksi, vajakeiksi joilla ei ole aivotoimintaa. Sotapropaganda loi kuvia oman armeijan erinomaisuudesta ja halveksi vihollisia esimerkisi pakoon juokseviksi pupuiksi.

Jatkosodan hyökkäysvaiheen ajalta muistan propagandamielikuviani siitä, että siellä itärajan takana odotti upeita venakoita kukkineen ja kukkaseppeleineen. He odottivat meitä vapauttajina. Vapauttamaan sosialismin ikeen alta. Hyvännäköiset venakot odottivat siellä meitä, viedäkseen meidät vapauttajat ihaniin kylyhin. Lämpimissä järvenrantasaunoissa meitä pesevät kauniskasvoiset venakot. He pesevät meidät suudelmin puhtoisiksi viimeisiä hiusjuuria myöten!

Propagandan yhteydesssä voinee tarinoida myös sotapropagandan ulkopuolelta. Siitä supermes presidentti Kekkoseen liittyvää. Hyvän propagandan ja vaalityön tulos oli yleensä se, että saimme hänet presidentiksemme ja Suomen pelastajaksi vuonna 1956. Sitä elettiin silloinkin tietynlaisia aikoja. Silloinkin oli suomisyöjiä. Kekkosesta tiesi jo presidenttivaalikampanjan aikana, että hän tulee olemaan suomalaisen hyvinvoinnin, onnenmaan ja sisäisenja ulkoisen rauhan luoja ja puuhamies.

Muuan takavuosien yliopistomies kirjoitti lehdessä, että presidentti Kekkonen on muinaissuomalaisten kuninkaiden sukua tuhansien vuosien ajalta. Totta varmaan oli Kekkosen suomalaisten muinaiskuninkaiden sukulaisuus. Jaloa ja kuninkaallista oli kaikki hänessä. Esimerkiksi Englannin prinssi Philip ja monet komeat miehet olivat Urho Kekkosen rinnalla kuitenkin, kuin vain punaniska jyväjemmarin näköisiä. Presidentti Kekkonen näytti katsojan silmin olevan jalosukuinen olemukseltaan.

Talousmies ennen kaikkea presidentti Kekkonen oli. Hän loi tyhjästä Pohjolaan Suomi nimisen rauhallisen hyvinvointivaltion. Taannoin eletyn 1970-luvun sanonta: ”on lottovoitto syntyä suomalaiseksi”. Se piti paikkansa Urkin aikana.

Kovin erilaisia aikoja, ajatuksia ja tapoja on koettavanamme. Esimerkiksi se olisi herättänyt Urkin aikana talouskeskusteluissa suurta ihmetyksiä jopa hilpeää naurua. Jos, presidentti Kekkonen olisi maininnut, että lasketaan esimerkiksi apuhoitajien ja kotiavustajien viikonloppukorvauksia. ”Niin, eiköhän Suomen teollisuuden vienti ala kasvaan, käänny nousuun”. Varmaan olisi ihmetelty, että nytkö se viimein alkoi Urkki rievulla kipinöimään? Onhan siltä poloiselta tosin lähtenyt jo tukka, jo kauan sitten….

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nestorin_kronikkanäkynyt

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevala

http://www.juhasinivaara.fi/mlinnat/linnake.htm

http://modersmal.skolverket.se/finska/index.php/opetus/ylaeaste-lukio/suomi-tietoa/576-suomen-historiaa-lyhyesti

https://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%A4m%C3%B6inen

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eerikinkronikka

http://www.histdoc.net/historia/birger.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset#T.C3.A4yssin.C3.A4n_rauha_1595

https://www.google.fi/search?q=nuijasota&ie=utf-8&oe=utf-8&gws_rd=cr&ei=1w7PVoyNAYTN6QS8_62oAQ

http://www.kansallismuseo.fi/fi/kansallismuseo/opetus/opetuspaketit/esihistoria/tietoa/tulostettava3

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_II

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_vallankumous#Vallankumous_ja_Suomi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda

http://nettiradiomikaeli.internetix.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/sotapropaganda/

http://seura.fi/historia/sotahistoria/propagandasota-tuttua-myos-1939/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gornyi_Dubnjakin_taistelu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kalliomaalaukset

Urho Kaleva kekkonen (1900-1986)
Urho Kaleva kekkonen (1900-1986)

 

 

 

 

 

muinaissuomalaiset mies janainen
muinaissuomalaiset mies ja nainen

 

 

 

 

 

Pahan Lallin tarina

Piisp Henrik kastaa suomalaisia kristityiksi Kupittaalla. Taustalla Ruotsin Erik kuningas suurine sotajoukkoineen
Piispa Henrik kastaa suomalaisia kristityiksi Kupittaalla. Taustalla Ruotsin Erik kuningas suurine sotajoukkoineen

FM Mauri Junttila

Kristinuskon arvellaan tulleen Suomeen noin vuonna 1155 ensimmäisen ristiretken myötä. Ristiretken tapahtuma aikaa ei tiedetä tarkkaan. On mainintoja siitä, että pakanoita olisi kastettu 1. ristiretken aikoina kristityiksi Turun Kupittaan lähteellä.

Ensimmäinen ristiretki Suomeen tehtiin Ruotsista. Nähtävästi se oli tehty kesäaikaan veneillä ja laivoilla. Ristiretkellä olivat olleet mukana Ruotsin kuningas Erik ja piispa Henrik. Piispan on arveltu olleen aluiltaan englantilaisen. Uskonto heillä oli ollut roomalaiskatolista, kuin se oli niinä aikoina ollut Pohjolassa ja suuressa osassa Eurooppaa.

Ristiretken voi nähdä liittyneen Ruotsin laajentumispyrkimyksiin. Piispa Henrik jäi ristiretkeltä järjestelemään perustettavan Suomen kirkon asioita. Hän oli Suomen 1. piispa. Varhaista katolisen kirkon esiintymistä tiedetään olleen Ahvenanmaalla ja sen saaristossa. Onhan se kuin levähdyspaikka kulkijoille Suomen ja Ruotsin välillä. Kansainvälistä kulkuakin oli ollut sitä kautta varhain. Ahvenanmaalta on nykyisin (v. 2016) löydetty yli tuhat vuotta vanhoja arabialaisia kolikoita.

Konstantinopolin patriarkan alainen kreikkalaiskatolilaisuus oli myös osoittanut laajentumishaluja viikinkipurjehtijoiden ajoilta. Esimerkiksi Suomen viime sodissa Neuvostoliitolle menettämillä aluilla oli asunut ortodoksiuskoisia. Heillä oli ollut luostarit Petsamossa ja Laatokan Valamon saaressa. Vanhaan aikaan Pyreneitten niemimaalle yltänyt islamilaisuus oli myös osoittanut laajenemismishaluja sotaisten, islamuskoisten maurien aikana. Islam ei edennyt Espanjaa kauemmaksi Eurooppaan.

Suomen ensimmäisen ristiretken aikaan Rooman kirkko oli ollut jo jakaantunut (v.1054). Oli olemassa Eurooppaa hallinnut roomalaiskatolinen kirkko ja siitä eronnut bysantin kirkko. Kyseisiä uskovia oli sanottu kreikkalaiskatoliksi ja/tai ortodokseiksi.

Ensimmäisen ristiretken ja seuraavien ristiretkien myötä suomalaiset alkoivat yhä enemmän kuulua Ruotsin kuningaskunnan alaisuuteen. Ruotsin alaisuuteen kuuluivat ensin ns. vakkasuomalaiset ja Suomenlahden pohjukan, Laatokasta Suomenlahteen laskevan Nevajoen seudun suomensukuiset inkerilaiset. Ensimmäinen raja Suomessa oli ollut Pähkinäsaaren rauhan raja vuodelta 1323. Niinä vanhoina aikona Novgorod hallitsi suurempia osia Suomesta kuin Ruotsi.

Ruotsin lisääntyvä jalansija maassamme toi mukanaan velvotteita, veroja ja maksuja. Kirkko tuli Suomeen muun ruotsalaisen hallinnon perässä ja yhtärintaa. Ruotsista pakanamaahan Suomeen tulleen katolisen kirkon ylläpito siirtyi kohta talonpoikien harteille. Rakennettiin kirkkoja, niitä alettiin rakentaa jopa kivestä. Jouduttiin myös ylläpitämään papisto. Eli velvollisuuksia ja maksuja tuli myös kirkon suuntaan. Uskottavasti myös idän vahva Novgorod rahasti alueillaan asuneita suomalaisia.

Niinä ikivanhoina aikoina harvaanasutun Suomen sydänmailla eläneitten eränkävijä-talonpoikien voi arvella olleen itsenäisiä. He elivät omavaraistalouksissa erämaissa.

He kävivät kauppaa turkiksilla, kapakaloilla, valmistallaan oluella. Ehkä pienessä määrin oli kauppaa myös viljalla? He saivat ehkä pitää myyntitulolanttinsa itse? Ei Novgorod eikä Ruotsi arvanneet viedä kaikkia heidän rahojaan. Verovapauksia oli myös myönnetty syviin metsiin asumaan asettuneille uudisasukkaille.

Ruotsi ei ollut vielä esimerkisi 1150 – 1450 luvuilla saanut kaiken hallitsevaa jalansijaa Suomeen. Hallinto kylläkin laajentui ja tiukkeni veroineen, maksuineen, sotaväen ottoineen, – muonituksineen ja monen monine maksuineen Suomeen. Melko kauan voi uskoa eränkävijä-talonpoikien saaneen elää omissa oloissaan sydänmailla.

Uskonpuhdistuksien aikaa Euroopassa

Euroopassa elettiin voimakkaasti kiivaita uskonpuhdistus aikoja. Saksalaisen teologin Martin Lutherin ajattelun myötä syntyi luterilaisuus nimen saanut uskonsuunta. Ruotsin yksinvaltias kuningas Kustaa Vaasa arvioi luterilaisuuden olevan oikean uskonsuunnan maalleen.

Hänen toimistaan uskontoon liittyen voidaan mainita vuosiluku 1527 ja Västeråsin valtiopäivät. Kustaa Vaasa määräsi Ruotsin katolisen kirkon omaisuuden kuuluvaksi Ruotsille. Käytännössä se tarkoitti, että yksinvaltias Kustaa Vaasa määräsi kaiken entisen katolisen kirkon omaisuuden kuuluvan kuin hänelle itselleen.

Luterilaisuuden myötä Suomeen tuli pappissääty. Kansalaiset saivat siitä raskaan taakan kantaa. Pappissääty tuli painavine kymmenyksineen ja papinmaksuineen. Ennestään meillä oli kallis aatelisto ylläpidettävänä. Huonoa sekin, että pappien virat olivat satojen vuosien ajan perinnöllisiä. Joihinkin kirkkoihin oli laitettu papeiksi ja apupapeiksi lähes kirjoitus- ja lukutaidottomia. Tai he olivat tavoiltaan peräti irstaita ja juoppoja.

Eroina luterilaisiin pappeihin voidaan mainita, että roomalaiskatolisen kirkon vaatimattomat papit ja piispat olivat pyhittäneet elämänsä Kristukselle. He eivät esimerkiksi saaneet suuria papinpalkkoja. Eivät katoliset papit ajele Mersuilla eivätkä muillakaan kalliilla autoilla. He (isä camillot) asuivat kirkkorakennuksen yhteydessä vaatimattomissa asunnoissa. He elävät perheettöminä miehinä. He ovat luvanneet elämänsä Korkeimmalle eli vain palvella pyyteettömästi Kristuksen palvelijoina, elää ilman maallisen mammonan ja mukavan ihannointia, ikävöintiä tai kaipausta.

Katolisella kirkolla on kouluja, joissa vähävaraisetkin voivat opiskella, voivat oppia lukemaan ja laskemaan. Katolisella kirkolla on sairaaloita, joissa työskentelee yhden tai useamman sairaanhoitajatutkinnon suorittaneita hoitajia. Heidän vakaumuksensa on auttaa lähimmäisiä. Katoliset kirkot antavat ruokaa ja yösijan niitä tarvitseville. Noita asioita tehdään katolisessa kirkossa pyytettömästi – lähimmäisen rakkaudesta.

Paha Lalli surmaa hyvän Henrikin

Henrik piispan surmasta kertovilla arkkiveisuilla ja legendoilla sama genre. Lalli on niissä raaka murhamies. Pahoista pahin oli Lalli. Alimpaan helvettiin kuuluva!

Sitävastoin piispa Henrik oli viaton uhri, joka tuli Suomeen pyyteettömänä kastamaan pakanoita uskoon, että he kuoltuaan kristittyinä saisivat ihanan osuuden Taivaasta. Pyhä mies piispa Henrikistä tuli. Hänet julistettiin katolisen kirkon pyhimykseksi.

Miekkalähetystä” voi kuitenkin uskoa olleen mukana myös tuossa I ristiretkessä pakanamaa Suomeen. Miekkalähetystä oli vielä satoja vuosia noiden tapahtumien jälkeen. Siitä voi nostaa esille esimerkin Etelä-Ameriikan atzteekki- ja inkaintiaanien käännyttämistä Kolumbuksen tutkimusretkien myötä.

Miekkalähetystä oli vielä autonomian aikana kaukana Suomen Lapissa. Shamaaneja, lapinnoitia sekä muita poppamiehiä vainottiin siellä vielä satoja vuosia. Heiltä rikottiin noitarummut, tuhottiin uhripaikat, seida-muistomerkit. Muutamilta Lapin rumpujen pärisyttäjä, joikaavalta poppamieheltä katkaistiin jopa kaula valtion pyövelien toimesta.

Paha, pahis pahinta laatua oli Lalli legendojen ja akkiviisujen mukaan. Mutta, Lallin legenda saattoi oikeasti mennä erilailla kuin se on meille kerrottu ja opetettu. Ja, kuinka se jäi historiaan. Ehkä se menikin seuraavan todentuntuisen tarinan mukaan?

Tarinamme eränkävijä-talonpoika Lalli oli eräänä kauniina maaliskuisena lauantai iltapäivänä vuonna 1158 palailemassa metsäreissultaan. Ehkä Lallin ajatuksissa oli Köyliönjärveen laskevan pienen puron varren kotisaunan kylyn lämpö ja ihanuus?

Eivät olleet mukavat eikä ihanat odottamassa Lallin talossa! Talo pihapiireineen oli kuin rosvolauman jäljiltä. Pihakoira oli isketty hengiltä. Ällöttäviä ulostepökylöitä ja virtsaamisjälkiä oli kaikkialla. Talon ruokavarat oli syöty ja loput viety. Hevosten heinätkin oli viety. Oluet oli juotu. Kerttu emäntä piikoineen löytyivät piestynä, raadeltuna, revittynä ja häväistyinä – itkemästä pirtin viilentyvän muurin kupeelta.

Näkemästään tulistunut Lalli lähti takaa-ajoon rosvolauman jäljille. Kohta hän saavuttikin heidät Köyliönjärven jäällä. Sitten seurasi rangaistus Henrik piispalle!

Lallin tulista voimaa voimme ihmetellä! Piispa matkasi tapansa mukaan valtavan saattojoukon kera. Suureen seurueesen kuuului myös parvi turvamiehiä. He olivat entisiä palkkasotilaita. Heissä oli espanjalaisia armottomia, sotaisia, vihaisia maureja ja idän valtavien arojen julmia, jo ulkonäöltäänkin kauhean näköisiä tataareja.

Se oli vain kuin salaman välähdys ja suuren saattojoukon keskellä ja turvamiesten ympäröimä piispa makasi kuolleena reessään pää halkaistuna Lallin kirveellä. Lallin tappotyöstä säikähtänyt seurue matkasi silmät kauhusta ympyräisinä aina Nousiaisiin. Sinne rakenettiin hautakirkko surmatulle piispalle.

Eivät tainneet piispan turvamiehet olla kovinkaan kyvykkäitä? Tavallinen suomalainen eränkävijä-talonpoika Lalli kykeni noin vain surmaamaan kirveellään Henrik piispan suuren saattojoukon keskeltä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lalli

https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%B6yli%C3%B6nkartano

https://fi.wikipedia.org/wiki/Piispa_Henrik

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kristinuskon_historia_Suomessa

http://www02.oph.fi/etalukio/uskonto/kurssi2/sivu_2_2_2.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_ristiretki_Suomeen

http://keskustelu.suomi24.fi/t/8848516/islamilainen-espanja-oli-monikulttuurinen-paratiisi

https://fi.wikipedia.org/wiki/Petsamon_luostari

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rajamuutokset

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/talonpoika_lalli_paha_pakana_vai_vihainen_viljelij

http://www.hs.fi/kotimaa/a1455246448700

http://www.academia.edu/1353908/Kristinuskon_ja_etnisen_uskon_kohtaamisia_pohjoisessa

http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kr_tu_su.html

http://keskustelu.suomi24.fi/t/6315525/lapin-shamaani-suku!!!

https://www.teologia.fi/artikkelit/kristinuskon-historia/345-oppiriidat-hajottivat-lestadiolaisuuden-1800-ja-1900-lukujen-vaihteessa

Eränkävijä talonpoika Lalli surmaa hänen kotinsa tuhonneen Henrik piispan Köyliönjärven jäälle.
Eränkävijä-talonpoika Lalli  kärsii syntinsä seurauksesta.

Tolosepän tarina

FM Mauri Junttila

Tolos sepän tarina

Kainuulainen olen synnyltäni. Kertovat minun mahdollisesti syntyneen kesällä 1857 sepän tölliin lähellä Puolangan Hepoköngästä. Meitä oli siellä kuuden hengen perhe.

Tulivat suuret nälkävuodet (vv. 1865-1867). Uskoimme ympäristön luonnon antavan meille elämisen mahdollisuudet. Mutta, kovin olivat Ahdin antimet ja Tapion saaliit köykäisiä. Kaikin puolin kitsasteli luonto silloin. Oli tauteja sekä kuolemaa. Meidänkin perhe pieneni.

Kyllästyimme entiseen. Lähdimme naapurikuntaan Ristijärvelle. Uskoimme siellä tervapitäjässä parempaa olevan. Huonoa ja puutteenalaista oli sielläkin. Tervankuljetus ja –valmistaminen oli tuonut tähän Kainuun pitäjään elantoa ja vaurautta, vaiva oli nälkävuosista sielläkin tervaan liittyvän toimeentulon kanssa.

Kerran, eräänä kesäisenä iltana isäni jutteli Ristijärven mökissämme, että lähdetään tervaveneen mukaan Ouluun etsimään parempaa. Sattui sopivasti. Eräs tervaveneen ”kippari” tarvitsi soutajia. Isäni otti työn. Hänellä oli Kainuun miehenä kokemusta sepäntöiden lisäksi myös tervansoudusta.

Elämämme oli silloin tosi huonossa jamassa. Sepäntöistä ei juuri palkkaa saatu. Ruuasta oli pula, nälkää nähtiin. Isä otti soututyön siksikin, kun sai luvan ottaa minut mukaan. Juttelivat, että jää pojan kanssa Ouluun. Ei meitä ollut enää, kuin kaksi. Siskot ja veljet kuolivat tauteihin. Äiti menehtyi suruun.

Isä sai töitä Oulun pajoista ja verstaista. Jäimme sinne. Olimme molemmat pitkän aikaa OY Åströmillä. Venäjän armeija tarvitsi paljon nahkatehtaan tuotteita käynnissä olleen Turkin sodan takia. Myötätuulessa toiminut tehdas tarvitsi konemiehiäkin. Minusta tuli aikanaan seppä ja metallimies.

Ajatuksenani oli mennä sotilaaksi Venäjän armeijaan Turkin sotaan. Olisin saanut asesepän töitä, ei olisi tarvinnut elää ”luotien laulussa”. Mutta sodan luonne ja miksi sitä käytiin, ei miellyttänyt minua.

Isäkin kuoli niinä aikoina, Olin yksin. Maailma oli muuttunut. Oli höyrylaivoja. Höyryjunia kulki Suomen suurimpien kaupunkien välillä. Olisikohan ollut kesä 1878? Oulun satamassa oli käymässä englantilainen höyrylaiva. Kaverini Matts Järnberga oli ollut merillä, osasi englantia. Hän houkutteli mukaansa ja toimi tulkkina, kun kävimme hakemassa pestit S/S Shipper höyrylaivaan. Jo seuraavana aamuna lähdettiin kohden Amsterdamia.

Olin kohta konemiehenä laivassa. Höyrykoneet tykkäsivät sormenpäistäni. Ja ihan kivasti siellä muutenkin meni. Rakastin työtäni merillä. Suunnittelin jo hakea konemestarikoulutukseen. Suunnitelmani jäivät, kun eräs laiva upposi ja vei mukanaan monia tuttuja.

Sekin vaikutti, joudutiin kapakkatappeluun Lontoossa. Eräältä englantilaiselta seilorilta lyötiin leuka pään sisään. Henkihän siltä meni. En osallistunut tappeluihin. Tanssin nopearytmisiä neekeri- ja muiden kapakan naisten kanssa. Tosin paljon join silloin merimiesten janojuomaa rommia ja wiskyä.

Harmi se, kun laivakaverini riehuivat nyrkkiensä kanssa. Se ehkä myös oli huonoa, kun olen suuri romuluinen mies. En ole koskaan ollut ulkomuodoltani mitään ”lasten katseltavia”. Ulkonäkö voi näköjään vaikuttaa.

Jopahan kohta oli kainaloissani kahtapuolta puolikymmentä englantilaista konstaapelia. Riuhtaisin itseni irti. Pakenin Lontoon sumuun. Syyttömänä pakenin. Enhän tapellut siellä.

Muistaakseni, kainaloissani roikkuneet konstaapelit puhuivat jotain, että ”this is a really ugly sailor, must be arrested. He is naturally the Murder. Ei mielestäni ruma ulkomuoto riittänyt pidättämiseen murhasta. Juoksin satamaan. Kovasti pelkäsin, tosi kovasti. Siellä murhaajat joutuivat hirteen. Kovin on barbaarimainen myös englantilaisilla poliiseilla pidätettyjen kohtelu. Satamassa oli laivoja lähdössä. Otin pikapestin laivaan, jonka määränpää oli Kuuban Havanna. Se meni vielä hakemaan lisälastia Hull: sta: Minä vaihdoin laivaa. Nousin erääseen tanskalaiseen paattiin. Kööpenhaminasta siirryin laivamiehenä Tallinnaan ja sieltä edelleen Suomeen. Se oli hurjaa menoa, kuljin tuon välin salakuljettajien kyydillä.

Ikävät tapahtumat ja monet pikapestit, laivojen vaihtamiset vaikuttivat. Ne veivät hermoni. Käsissäni oli myöhemmin välillä vapinaa. Vaiva ei kylläkään haitannut esimerkiksi viikatteita ”kallitessa”. Jätin merimieselämäni. Matkustin Ouluun. Se oli minulle kuin kotikaupunki. Hakeuduin siellä sepäntöihin.

Siellä meni sepäntöissä jonnekin vuoteen 1887. Mietiskelin maailmanmenoa ja osaani siinä. Oma paja tuli haaveeksi. Olihan esimerkiksi isäni ollut seppä ja edelleen seppiä monessa polvessa. Maalta lähteneenä aloin myös kaivata maalle. Sinne, missä ruoka kasvaa. Kainuuseen en halunnut lapsuuden nälkäkokemusten jälkeen.

Mieltäni alkoi askarruttaa runsasruokaisuudesta kuulu Tyrnävä. Olin heitä myös tavannut asiakkaina pajoissa, verstaissa. Samaa kieltä puhuvia olivat ja maksoivat kolikoillaan pian työt, joista heitä laskutin sepäntöistäni.

Aloin muuttaa haaveitani todeksi. Vuokrasin kaksoispyhien aikaan ratsun ja matkasin Tyrnävälle. Siellä oli silloin eräs kirkonkylän seppä luopumassa sepäntyöstään ja pajastaan.

Pääsimme sopimukseen pajasta ja työkaluista. Pian pyhäinmiesten päivältä olin seppänä Tyrnävällä. Lähellä oli vuokrattavana asunnokseni sopiva pihamökki. Se oli erään Suorsan omistama.

Kaikki alkoi mennä nopeaan Tyrnävällä. Salamavauhtia meni kaikki. Töitä oli enemmän, kuin ehti tehdä. Vaimokin tuli hankittua. Olin kerrattain pienen pihamökkini pihalla valmistelemassa sitä syksyn-, talventuloon. Taloon tuli kyläilee heidän sukulaisiaan Eräs heistä, kuvankaunis nainen seisahtui eteeni ja tokaisi ”Hyi saatana! On niin ruma, että on komea”.

Sepä säpsäytti. Säikäytti, minua vuosia meriä purjehtinutta jo kolmikymppistä miestä. Veti melkein vetelät housuun! Kovin kummastutti tuo. Outo puhetapa oli tällä Tyrnävän naisella puhutella seppää. Olin niiden muutamien Tyrnävän päivien aikana jo tottunut, että seppää puhutellaan kunnioittavasti. Mutta, tämän Elsan kanssa rengastimme toisemme kohtapuolin. Hänen varhaisesta töykeästä, ylimielisestä käyttäytymisestään huolimatta,

Tyrnävä osoittautui kultakaivokseksi. Töitä piisasi. Osittain se johtui työkokemuksestani höyrykoneista. Isännät, kylämeijerit ja työosuuskunnat laittoivat kilvan ”onkapannuja”. Ei juuri ehtinyt tehdä niitä töitä, mistä tykkäsin eli viikatteiden taontaa. Avuksi tuli paikkakuntaa tunteva tuore aviovaimo. Hän puuhasi minulle puolenkymmentä sepänapulaista. Töitä järjestellen, kisällejä hyödyntäen alkoi ehtiä moneen.

Sepäntöitä tehden, höyrykoneitten kanssa puuhatessa tuli tuttuja esimerkiksi kirkonkylän Konttilat. Näillä etunimien kanssa oli tosi kummallisesti. Kaikilla oli Matti etunimenään!

Kirkolla asuva Konttilan kantatalon isäntä oli Matti Konttila. Talon Haurukylän ja Keskikylän välisellä syrjäniityllä asui kolme Matti Konttilaa. Enemmän tai vähemmän he olivat sujua keskenäänkin. Sukua olivat myös isäntä Konttilalle, jonka taloon syrjäniityt kuuluivat. Nämä syrjäniityllä asustelevat ”mökin Matit” olivat isäntä Konttilan arkipuheissa: Matti 1., Matti 2. ja Matti 3.

Eräänä päivänä tuli talokas Konttilan kanssa puheeksi maanosto talon paikaksi. Hän sanoi, että olisi syrjäniityllä myydä. Jo, sille illalle lähdettiin katsomaan sinne. Siellä oli kolme pihapiiriä, joissa asustelivat Matit1 – 3.

Syrjäniitty ympäristöineen viehätti minua. Se myös kiinnosti, kun isäntä Konttila jutteli: ”Tänne Konttilan syrjäniitylle saattaisi ehkä syntyä pieni kylä”. Hän pähkäili, että uuden kylän nimi voisi olla: Korpi, Korvenkylä.

Ihastuin kyläsyntyajatukseen ja mahdollisen uuden pienen kylän romanttiseen nimeen: Tyrnävän Korpi. Sellaisia jutteli silloin isäntä Matti Konttila.

Eniten ihastuin hänen sivuniittynsä Haurukylän puoleisella, hiukan muuta maastoa ylempänä sijainneeseen Matti 3. pihapiiriin. Sekin oli kaupanteolle sopivaa. Matti 3. halusi lähteä pois ikäväkseen kokemasta kappelikunnasta. Ei siitäkään isommin tykännyt, kun kirkolla häntä puhuteltiin ”kolmoseksi”.

Matti 3. lähti mukaamme ensin Konttilaan. Hänellä ei sillä hetkellä ollut karjaa. Helppoa oli lähteä. Lähti kohtapuolin Konttilastakin. Muutti kaupunkilaiseksi Etelä – Suomeen. Tämä Matti sanoi menevänsä sinne esi-isiensä juurille.

Olin sitten Konttilan syrjäniittypalan ja sillä sijaitsevan mökin omistaja. Isäntää olin olevinani. Se minua myöhemmin harmitti, kun Limingan vallesmanni alkoi jo parin päivän päästä vaatia tiluksieni lohkomista, erottamista Konttilasta.

Sekin osaltaan kismitti, kun siellä syrjäniityllä seisoskeli Konttilan Matteja pihoillaan, kuin konsanaan isäntinä, vaikka heidän pihansa olivat Konttilasta lohkomatta. Näin näitä Matteja siellä jo varhaisemmin. Olin siellä käynyt lyhyen Tyrnävällä oloaikana kalastamassa Leppijärvestä ja samalla sain muutaman metson sekä teeren.

Ihmetellessäni asiaa nimismiehelle. Hän sanoi, että ”Voi, voi sinua poloista! Se heidän asiansa. Se on kokonaan toinen juttu. Nämä Matit asuvat ja elävät siellä omalla perintömaallaan. Kyllä sinun täytyy muualta tulleena maapalasi erottaa, jos aioit siellä asua”. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että kunnollinen oli tämä, niiden nimismiesten joukossa, joita Limingassa on aikojen saatossa ollut.

Maani sai lohkomisessa nimen Vanhatalo. Maarekisterinumeroksi sille tuli 2:19. Vanhaantaloon kuului yhteismetsäosuus Tyrnävän Ylipäästä, Konttilan ulkometsäsarasta.

Vanhantalon lähinaapuria asui Matti 2. ”kakkonen”. Hän oli jotain sukua kirkonkylän Konttiloille. En muista miten? Pian sielläkin tuli ajankohtaiseksi niittypirtin erottaminen maineen kantatalo Konttilasta. Isäntä Matti Konttila sai eräänä päivänä ”jertta slaakin”. Ajankohtaisiksi tulivat isännänvaihdos ja muut omaisuudenjärjestelyt. Ne koskettivat myös heidän syrjäniittyään.

Tämä syrjäniityn maatila sai nimekseen Keskitalo ja maarekisterinumeroksi sille tuli lohkomisessa rekisterinumero 2:20. Muistelen, että jatkossakin taloa asui Konttila sukuinen. Olisiko se ollut tämä Matti 2. ”keskimmäinen”, vai toinen Konttila? Heitä, kun Tyrnävällä, Limingan kappelissa oli useita ja lähes kaikki olivat Matteja etunimiltään.

Kohtapuolin Keskitalon otti haltuunsa kirkonkylän Konttilan talon vävy Iikka Pasanen puolisoineen. Keskitaloa asui jonkin aikaa Pasasia ja Konttiloita yhdessä. Yhdessä he rakensivat Matti ”kakkosen” vaatimattoman karjamajan pihapiirin uudelleen. Sinne tuli iso asuinrakennus ja muut rakennukset.

Alue ei enää ollut pelkkää Konttilan metsäsarkaa, syrjäniittyä. Siitä alettiin puhua kylänä. Kylän nimi oli silloin, niinä kylän syntyaikoina isäntä Konttilan aikoinaan ajattelema, mainitsema romanttinen: Korpi.

Korven uuden kantatalon Keskitalon lapset kasvoivat. He alkoivat haluta jotain omaa. Iikka Pasanen lohkoi maistaan viereisen Matti 1. asuman mökin. Vanhimmat Iikka Pasasen lapset saivat Keskitalon. Iikka muutti alaikäisten lastensa ja Hilma vaimonsa kanssa Matti 1. asumaan mökkiin. Tämäkin, vielä hyvin nuori Matti 1. jätti kotiseutunsa. Ylypiäästi, hyvin ylypiäästi ja pian lähti Tyrnävältä. Olisiko, kun pääsi lähteen, kulkeutunut ihan Atlantin taakse?

Matti 1. ”försti” Konttila oli nuorukaisena asunut siellä vaatimattomasti, vain hiukan sänkyä suuremmassa lämmitettävässä kömmänässä. Pasasen Iikka rakensi tilalle hiukan suuremman pirtin ja päätyyn pari kamaria lisäksi.

Tämä maa sai lohkomisessa nimekseen Uusitalo. Maarekisterinumeroksi se sai 2:21. Olisiko maatilan nimeen vaikuttanut uusi aika? Kaikki uusi viehätti. Elettiin 1. maailmansodan ja monien suurten yhteiskunnallisten mullistusten aikaa. Esimerkiksi vuonna 1917 Suomi erottautui Venäjästä itsenäiseksi valtioksi. Puoluepoliittinen elämä alkoi Pohjois-Pohjanmaallakin.

Kylän nopeaa kasvua seurasin ja ihmettelin monet kerrat katsellessani iltaisin Vanhantalon pirtin ikkunasta. Tuohon lähelle, maitteni sisälle rakensivat mökkinsä Juho ja Anna Tjäder omistamalleen Sääskelän (n:o 2:22) niitylle. Metsään, Haurukylän metsätien varteen, Konttilan maalle rakensivat parin huoneen pienen talonsa Juho ja Kaisa Marttila. Pieniä taloja sekä mökkejä nousee kylään kuin sieniä sateella. Olisiko niitä luvultaan jo 19?

Se minua kismittää vieläkin, kun ”valtesmanni” pani silloin minulle kiireen tämän Vanhantalon lohkomiseen monien työkiireiden alla. Olisi ollut paljon takomista ja kallittemista. Isännät kilvan kyselivät apua ”onkapannujensa” korjauksessa, käytössä ja huollossa. Esimerkiksi tuo Marttiloiden asuma metsämökki on vieläkin päätilastaan Konttilasta erottamaton.

Se on meikäläisen osa tänään, että Taivaasta pilven reunalta tarkkailen maailmanmenoa. Täällä on paljon tuttuja. Heidän kanssa tarinoiden menee aika nopeaan. Olen pähkäillyt tupakanpolton aloittamista. Se on täällä vaivansa, kun ajattomuudessa, iättömyydessä eletään. Tapahtumien oikeille paikoille sijoittamisen kanssa. Olisihan mukavaa saada nuo tarinointien yhteydessä tulleet vuosiluvut kohdalleen. Tuo tosin vaivaa, kun Elsan ja minun ainoa poika tuli myös tänne, mielestäni turhan pian.

Iikka Pasasen tarina

FM Mauri Junttila

Seuraavassa muutama rivi ”Korven Iikan”, Iikka Pasasen (vv.1865-1933) tarinaa postyymisti muisteltuna:

Huonoon aikaan synnyin syntyessäni vuonna 1865. Silloin olivat vaivana vuosien 1865-1867 suuret nälkävuodet. Tyrnävän sanotaan olleen kuulu ruuasta, muttei se sitä ainakaan silloin ollut. Paljon siellä kuoli ihmisiä nälkään. Taudit surmasivat suuret määrät heikosti ravittuja ihmisiä. Limingan suurpitäjän Tyrnävän kappeli menetti silloin paljon väestöään.

Vanhempani olivat tulleet muualta Tyrnävälle. Isäni oli ehkä alkujaan Pohjanmaan mustalaisia? Hän asettui paikoilleen, saadessaan siihen mahdollisuuden. Äitimme oli tullut luonnonkauniilta Muhokselta.

Vanhempani rakensivat Pasala nimisen talon Tyrnävän kirkonkylään Mäläskän läheisyyteen. He olivat olleet itsellisiä. Se tarkoitti heillä sitä, että he asuivat omassa mökissään ja kävivät ansiotöissä kodin ulkopuolella. Ne olivat niinä aikoina pääosin olleet maa- ja metsätöitä. Isä Henrik oli tehnyt etupäässä rakennustöitä, mutta myös erilaista huonekalujen valmistamista ja korjausta. Stina Henriikka äitimme oli ollut paljon kotona hoitaen kotiamme.

Noin 30 vuotias isäni ja lähes samanikäinen äitini sekä pari vuotta minua vanhempi veljeni ja viisi vuotta vanhempi siskoni menehtyivät samoihin aikoihin nälkävuosien aikana. Ruuan puutteen lisäksi vaivana oli paljon ruttoa ja monenmoisia kulkutauteja. Nälän ja tautien yhteisvaikutus vei heidätkin hautaan. Perheemme lakkasi olemasta perhe Limingan köyhäinhuoneella vuonna 1867.

Tarinoitten ja erään Tyrnävän kappelin vanhan väestökirjan mukaan minut annettiin noin kaksivuotiaana elätiksi eräälle tyrnäväläiselle Johan Ylitalolle vuonna 1867. Olen kuullut olleeni elättinä myös Tyrnävän kirkonkylän Mäläskässä. Tarinoivat, että olin kerrattain ikävissäni, juossut Ylitalosta paljasjaloin autioon kotimökkiini ja alkanut elää siellä yksin. Läheisestä Mäläskästä olivat hakeneet minut lämpimään taloonsa.

Vartuttuani aloin kulkea Tyrnävän taloissa renkinä. Kulkeuduin rengiksi kirkonkylän Konttilaan. Aloin seurustella talon Hilma tyttären (vv. 1871-1951) kanssa. Se johti avioliittoon ja perheen perustamiseen.

Elelin useita vuosia vävynä Konttilassa. Omat haittansa oli elää vävynä talossa. Se ei antanut minun eikä Hilma puolisoni mielestä itsenäisyyttä. Tein maatalon töitä sekä hevos-että lehmäkauppoja. Tein niitä porukassa vaimon sukulaisten kanssa ja myös itsenäisesti.

Aloimme Hilmani kanssa haluta omaa elämää. Konttilaan tulivat eteen perinnönjaot ja talonjako vanhojen talon omistajien kuolemien seurauksena. Konttilaan kuului esimerkiksi niitty Tyrnävän Partaalla sekä Keskikylän, Haurukylän välisellä alueella.

Jälkimmäinen oli tarinoitten ja erään maajakolitteran vuodelta 1840 mukaan kuulunut Konttilaan niiltä ajoilta ehkä jo varhaisemmilta ajoilta? Kertoivat sitä, että Konttilalla oli ollut paljon varhaisempia nautintaoikeuksia myöhemmin Korvenkylän nimen saaneen alueen niittyyn sekä Tyrnävän Ylipään yhteismetsään. Valitsimme, kun saimme noista kahdesta valita asuinpaikaksemme Korven niityn. Partaalla oli vain vesijättömaata. Sinne ei menty, vaikka Oulu olisi ollut lähempänä. Konttilan kantatilaa alkoi jatkossa asua eräs Hilman sisarusparveen kuulunut.

Korven syrjäniitty kiinnosti meitä esimerkiksi Konttilan karjamajan, kesänavetan läheysyyden Leppijärven ja lähes viereisen ns. Jussin jorpakon takia. Muutimme syrjäniitylle kesänä  1895. Meillä oli silloin Hilma puolison kanssa vuonna 1888 syntynyt Jaakko ja vuonna 1894 syntynyt Armas. Matti niminen esikoisemme menehtyi heti pienenä vauvana. Mukaan muuttokuormaamme tulivat myös Matti ja Valborg Konttila. Vai, olisivatko he tulleet muutamaa viikkoa myöhemmin? He eivät halunneet jäädä saman katon alle Konttilan uusien isäntien kanssa. Vaikka, he sellaiset talonkaupat tekivät. Uudet Konttilan talon isännät eivät olleet erityisen sukulaisrakkaita.

Lohkoimme Konttilasta Korven syrjäniityn Keskitalon. Siellä oli entuudestaan karjamaja, kesänavetta pirtteineen. Sitä asui kesäisin ja joskus talvisinkin eräs Matti Konttila, heidän sukulaismies. Matti oli asunut siellä vaatimattomasti. Piti siellä lähinnä Konttiloiden omaisuuksia silmällä.

Aikansa kuluksi Matti ”kopisteli” karjamajan rakennuksia kuntoon, metsästeli ja kalasteli Leppijärvestä, Leppiojasta, Nipsinginojasta, sen lammista sekä läheisestä Jussin jorpakosta. Se sijaitsi Vanhatalon (n:o 2:19) pihapiirissä. Sieltä kalastelut loppuivat, kun sinne muuttivat Kainuun Ristijärveltä lähtenyt seppä Tolonen, Elsa os. Suorsa vaimoineen. He olivat ostaneet Vanhantalon vuonna 1887 eräältä Hilma puolisoni sukulaismies Konttilalta. Tuokin Vanhatalo oli siis ollut alkujaan Konttilan Korven syrjäniittyä. Seppä Antti Tolonen muutti Vanhantalon taloonsa myös kesälle 1895, vaikka oli ostanut sen jo vuonna 1887.

Sepällä oli pajansa kirkolla, mutta hän valitsi asuintalonsa paikan luonnon anteliaisuuden mukaan. Vanhantalon pihan reunalla oli pieni lampi ja Leppijärvi hiukan etäämpänä. Metsot ja teeret kulkivat päivittäisiä reittejään pihan kautta. Pellot kasvoivat perunaa, ruista, ohraa, kauraa, heinää ja myös pellavaa. Heidän lehmät lypsivät  paljon rasvaista maitoa.

Konttiloita oli siis asunut myös Vanhaataloa. Hänkin oli ollut Matti niminen, eräs Konttilain monista Mateista. Konttiloiden miespuolisissa, kun oli vain Matteja. Mutta, naisilleen Konttilat olivat antaneet muitakin etunimiä. Niinä aikoina oli paljon, että suvun naisilla oli lähes kaikilla sama etunimi ja monessa polvessa. Konttiloilla oli toisinpäin.

Keskitalossa Pasaset asuivat muutamia vuosia yhteistaloudessa Matti ja Valborg Konttilan kanssa. Asuinrakennuksesta tehtiin kookas – suurperheelle. Yhteistaloudessamme asuneet Konttilat, Hilma vaimoni sukulaiset kuolivat pois. Ostin Keskitalon. Minun ja Hilman lapset varttuivat. Vanhemmat heistä alkoivat haluta omaa.

Möin Keskitalon pojilleni (Jaakko s. 1888, Armas s. 1894 ja Ahti s. 1897). Lohkoin maistani viereisen maapalan. Se sai nimekseen Uusitalo (2:21). Muutimme sinne Hilma vaimoni ja kahden alaikäisen lapsen kanssa vuonna 1915. Sinne rakennettiin pihapiiri tarpeellisine rakennuksineen entisen lämmitettävän pienen ”kömmänän” tilalle. Pihaa oli asunut eräs myös Matti Konttila lehmän, hevosen sekä parin lampaan kanssa.

Myöhemmin möin Uudentalon vävylleni Erkki Junttilalle (vv.1900-1952) ja Anni (vv.1900-1989) tyttärelleni. Erotutin Keskitalosta Annalan nimen saaneen maan ja rakensin sinne pihapiirin. Muutin sinne Hilma vaimoni ja nuorimman Ainon kanssa.

Keskitalossa asui poikiani. Heistä Armas halusi omaa. Möin hänelle Annalan. Rakensin itselleni, vaimolleni sekä Aino tyttärellemme lähelle Alatalon. Ainon avioiduttua rakensin lähelle Syrjälään mummonmökin itselleni ja puolisolleni ennen vuotta 1933. Syrjälän maat, jotka sijaitsivat Tyrnävän kunnassa, eivät ehkä olleet aluiltaan Konttilaa, mutta en muista kenen olisivat olleet ennen kyseisen niityn ostoani? Limingan ja Tyrnävän kunnan raja oli ennen kauan aikaa ikivanhassa multaisessa kylätiessä, myöhemmin Korventie nimisessä maantiessä.

Nykyisessä olotilassani Taivaaassa, iättömyydessä, ajattomuudessa muistan viimeisen päiväni ajallisessa, raadollisessa elämässä olleen 21.1.1933. Lähtöni sieltä tapahtui Keskitalon suurten koivujen siimeksessä,  pajan luona. Olin menossa Keskitaloon kyläileen. Mennessäni sanoin pihallaan seisoneelle Anni tyttärelleni. ”Alapa keitellä kahvia siihen aikaan. Tulen kahville”. Turhaan odottivat Anni ja Erkki minua. Olivat nähneet pajan luona jonkun ”mytyn” kylätiellä. Minut haudattiin Tyrnävän hautausmaalle. Haudassa lepää myös Aino tyttäreni (vv. 1906-1982).

Syrjälä jäi Hilma leskelleni. Hän ei juurikaan asunut Syrjälää. Ahti, leskeksi jäätyään tarvitsi apua Keskitalossa. Hilmani meni sinne. Syrjälää alkoi viljellä Ahti ja maat mökkeineen siirtyivät hänelle myöhemmin.

Sanoivat minua Korvenkylän perustajaksi. Ehkä se niin on. Vanhaataloa, naapuria asuivat Toloset, mutta heistä ei jäänyt sukua kylään. Pieniä mökkejä oli Korvessa niinä aikoina ja pian myöhemmin tuli useita, kun aloimme Hilman ja hänen Konttila sukuisten sukulaistensa kanssa asua ympärivuotisesti Keskitalossa, entisellä Konttilan syrjäniityllä.

Kylä on kokenut paljon muutoksia. Kaikki kylän pient mökit ja töllit häipyivät, tyhjentyivät aikanaan asukkaistaan. On ollut monia sellaisia mökkejä, joita ei tiedetä Korvessa edes olleiksi.

Ehkä minua pidetään siksi kylän perustajana, rakensinhan sinne neljä taloa ja yhden mummonmökin. Raivasin Korpeen melkoiset määrät peltoa perunan, viljan ja heinän kasvuun. Perustamiini pihapiireihin tulivat aina seuraavat asukkaat jälkeeni. Niissä on asuttu pitempään tai lyhyempään. Pihoja on vain rakenneltu uudelleen talojen uusien asukkaiden toimesta. Syrjälän mökkiä tosin ei ole jäljellä.

Pilven reunalta seurailen nykyisin entisen kotikyläni tapahtumia ja elämää. Olen mietiskellyt ja pohtinut ratkaisujani, joita aikoinaan tein. Olemme monien tuttujen kanssa muistelleet menneitä ja niistä on paljon keskusteltu.

Isäni kertomia tarinoita minulla ei luonnollisesti ole. Enhän ollut kuin pari vuotta hänen kuoltuaan. Ei ole myöskään tarinoita äidinkään puolelta. Joitain tietoja sain sieltä ja toisen täältä. Sain sellaisen käsityksen, että isämme oli saanut ajatuksen asettautua Tyrnävälle ja perustaa perheen sinne. Aikoinaan minulla, orpopojalla olisivat olleet ”kaikki ovet auki taivasta myöten lähteä”. Ei ollut juurikaan juurtumisen syitä, ei esimerkiksi sukua siellä. Jäin kuitenkin Tyrnävälle. Ajattelin laittaa isävainaatani paremmaksi. Pureuduin tiukasti maahan.

Suhdettani kuutta vuotta nuorempaan Hilma puolisooni, olen myös miettinyt. Jotenkin meidän välille syttyi kipinöintiä. Kaikkia syitä en muista. Hänessä minua viehätti esimerkiksi hänen hoivaamishalunsa. Aina hän hoivasi jotain. Se saattoi olla variksenpoikanen tai karitsa. Sen ei ollut väliä. Ulkonäöltään hän oli tavallisen näköisiä naisihmisiä.

Itse olin kooltani keskikokoisia. Kertoivat minun olleen lapsena kauniin ja nuorena komean. Olen kuullut, että synnyttyäni eräs naapurin emäntä oli ihastellut, että ”Voi, herttinen sentään, ku on söötti tyttövauva!” Äitini oli nostanut kolttuni reunaa ja sanonut:”Katoppa!”

Vanhempana, tehdessäni raskaita töitä, vanhenin ja menetin ulkonäköäni, kuin muutkin raatajat. Ehkä, nuorena tehdyt hevos-ja lehmäkauppani sopivat yhteen komean ulkomuotoni kanssa? Siitä kuulin joidenkin tarinoita, että taipumukseni hevoskauppoihin olisivat olleet isäni puolen perintöä. Isoisälläni oli ollut ruotsalainen etu-ja sukunimi. Liekö totta?

Nuoruuteni aikoihini nuorilla oli tapana ”painiskella lämpimikseen”. Tyrnävällä painijoilla, tappelijoilla oli lempinimi ”tupenkääntäjä”. Miehillä oli ennen aina puukko vyöllään. Toinen haastoi toisen painiskeluun sanomalla: ”Käännä tuppi”. Alettaessa kisailla, tupet pyöräytettiin selän puolelle. Housumuoti oli erilainen? Niissä ei ehkä ollut monia ”rakseja” vyölle. Tai olisiko ollut niin, että housut olivat henkseleillä. Tuppivyöksi sanottu vyö oli vyötäröllä ”tuppiroskaa” varten. Tyrnävällä ei tapeltu puukon kanssa. Ne olivat Etelä – Pohjanmaan ”häjyjen” tapoja. Osallistuin kisailuihin. Toisinaan sain turpiin ja toisinaan en.

Menin naimisiin Konttilan Hilman kanssa 14.9.1888. Minulla ja Hilmalla oli Matti esikoinen. Hän menehtyi jo vauvana. Eloonjäänyt Jaakko syntyi jo 7.11.1888. Noihin liittyvät asiat eivät olleet ennen vanhaan poikkeuksellisia. Lapsia alkoi syntyä jo nuorille, lähes lapsille. Naimisiin mentiin viime tipassa tai toiset sanoivat leikisti ”lapsen syntyneen liian aikaisin, etuajassa”. Käytäntöön vaikutti, että perillisten saantia pidettiin ennen  tärkeänä. Piti nähdä se, että saako nainen lapsia? Vanha käytäntö ei tunnu johdonmukaiselta nykyajatteluun. Suita hankittiin lisää, vaikka oli pulaa ruuasta. Mutta, tulihan työtätekeviä käsiä sekä paimenessa piipertäviä jalkoja lisää. Sillä oli merkitystä silloin.

Se tietenkin on surettanut usein, kun jäin pienenä lapsena orvoksi. Isä ja äiti suhdetta en ole kokenut. Ei ole kokemusta myöskään veljistä eikä siskoista.

Saattaa olla, ettei minulla ole verisukulaisia laisinkaan Tyrnävällä? Saman sukunimen omaavia oli siellä silloinkin paljonlaisesti. Heissä oli sekä talokassukuisia että talottomia Pasasia. Saman sukunimisten kanssa kuviteltiin joskus olevamme sukua. Lieneekö minulla sukulaisia äidinkään puolelta? Hänen uskon olleen ”valkolaisia” Muhokselta. En tiedä sieltä ketään äidin sukulaista. Noilla eväillä olen joutunut elämään. Onnekseni, sain elää Hilman kanssa!

Oulun matkat hevosella tulivat hyvin tutuiksi. Ensimmäisiä kertoja kävin siellä jo pienenä lapsena. Kulloiset Tyrnävän isäntäni ottivat ”elättinsä” mukaan Ouluun maalta vietävien halkojen, heinäin jne vienti-, myyntimatkoille. Sanoivat minun tulleen erinomaisesti toimeen hevosten kanssa. En myöskään lapsena juuri painanut. Isännät kykenivät laittamaan suurempia markkinakuormia hevosilleen. Isäntä torkkui suurimman osan matkasta kuormassa ja ”elätti” ohjasti hevosen. Välillä käveltiin helpotukseksi hevoselle.

Oulussa hevoset olivat tärkeitä kulkunvälineitä ja myös työssä vielä kaukana 1900-vuosisadalla. Siellä on ollut aina varuskunta suurine hevosmäärineen. Paljon meni perunaa, naurista, heinää, olkea, ohraa, ruista ja kauraa Ouluun. Tyrnävä oli eräs merkittävä kyseisten artikkeleiden toimittaja.

Nuorukaisena, kun aloin elää jo omaa elämää ja saada omaa rahaa. Toimin niinä aikoina usein hevoskuskina Tyrnävän isännillä heidän käydessä juopottelemassa, juhlimassa Oulussa. Siitä pitivät, kun käsittelin hellästi heidän hevosia. Myös sanoivat, että ”Pasa Iikka on siitä hyvä, etteivät viinakset katoa, eivätkä vähene heidän juomisiensa kliimaksien aikana ja jälkeen”.

Johonkin aikaan Ouluun vietiin torituotteiden välittäjille esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaa mallisia leipäjuustoja. Joskus saatettiin itsekin myydä jotain torilla. Tyrnävälle perustivat juustomeijerin vuonna 1906. Se alkoi ostaa ympäristön maitoja. Sinne veimme maitoja Korvesta jo sen alkuajoista lähtien. Vietiin vuorotellen. Esimerkiksi Jussi Tjäder toimi paljon ”maitopoikana” Korven talokkaille.

Se ei ollut hevoselle mikään kevyt matka, kun käytiin viemässä Ouluun heinä-, olki- tai kaurakuorma. Työstä se kävi hyvällekin hevoselle. Reissua voi verrata hevosen raskaaseen työpäivään pellolla. Matkaakin, kun oli suuntaansa jotain noin 35 – 45 kilometriä. Matkan varressa oli tauko-, ja levähdyspaikkoja. Hevonen juotettiin, annettiin sille pureskeltavaa. Tavallisesti taukopaikoilla hieroin kevyesti hevosen jalat. Eräs muistissani oleva juotto-/taukopaikka oli Tyrnävän Partaalla. Nimiltään olivat siellä tosi kivasti. Talon nimi oli Paratiisi ja sitä isännöivät Aatami ja Eeva.