FM Mauri Junttila
Ennen kaikki oli erilaista. Syyskuun alkupäivinä alkoi kansakoulu 1950 – luvulla yleisen tavan mukaan myös Temmeksen Haurukylässä. Esimerkiksi vuonna 1952 syyskuun 8. päivä oli maanantai päivä. Se oli ihan hyvä päivä aloittaa kansakoulun syyslukukausi.
Koulupolulla kiva olla
Syksyllä 1952, kun kansakouluni alkoi, Limingan, Tyrnävän ja osin Temmeksen kuntain rajoilla olleenTyrnävän Korvenkylän Limingan kunnassa kirjoilla olleiden kouluikäiset lapset kävelivät päivittäin kansakouluunsa koulupolkuja pitkin Temmeksen Haurukylään. Meitä kulki sieltä silloinkin melko iso koululaisjoukko. Meitä oli Alasaarelan, Junttilan, Tolvasen ja Pasasen lapsia.
Eivät lasten vanhemmat vieneet ennen juurikaan ekaluokkalaisiaan kouluun. Jos, kysymyksessä oli perheen ainoa lapsi, silloin lapsi voitiin viedä kouluun. Perheissä oli ennen paljon lapsia. Sinne mentiin vanhempien koululaisten mukana. He olivat kotiperheen lapsia tai naapureiden lapsia.
Haurukylään kansakouluun
Sinne oli mennyt korvenkyläläisiä lapsukaisia jo kauan ennen meitä syksyn 1952 ensiluokkalaisia. Jo, vuosikymmeniä sinne oli menty ennen meitä opintielle Temmeksen Haurukylän naapurikylästä Tyrnävän Korvenkylästä. Korvenkylä oli aikoinaan kuntain rajoilla. Sellaista oli siellä ollut ennen, että naapuritalon väki saattoi ollla toisenkuntalaisia.
Vanhaan aikaan Tyrnävän Korvenkylästä, Temmeksen Haurukylässä olivat kulkeneet kansakoulussa esimerkiksi vuonna 1922 syntyneet liminkalaiset Oiva Junttila ja hänen serkkunsa Helvi Kylmänen os. Pasanen. Esimerkiksi vuonna 1924 syntyneet Taimi Siitonen os. Junttila, Laura Hongisto os. Pasanen ja Salme Vierimaa os. Pasanen olivat myös hankkineet sieltä lasku – ja lukutaitonsa.
Siellä olivat käyneet kansakoulunsa esimerkiksi myös vuonna 1928 syntyneet korvenkyläläiset Paavo Niemelä ja Alpo Pasanen ja 1927 syntynyt Kalervo Junttila sekä hänen ikäisensä Olli Tjäder ja myös vuonna 1930 syntynyt Mauno Junttila. Haurukylän kansakoulusta oli käynyt noutamassa lasku- ja lukutaitonsa lähelle heidän ikäänsä ollut Otto ja Aino Keräsen Marjatta tytär myös.
Temmeksen Haurukylän kansakoulu oli perustettu vuonna 1923. Eräs vanhanajan opettajista siellä oli ollut Eeva Sutela. Avioiduttuaan Temmeksen papin kanssa hänen sukunimensä oli sittemmin ollut Räsänen. Eräitä Korvenkylän lapsia oli nuorena tyttönä ollut palvelijana rovasti Räsäsen perheellä.
Korvenkyläläisen Irja Junttilan (s.1937) kanssa lähelle samanikäisiä kansakoululaisia Haurukylässä Tyrnävän Korvenkylästä oli esimerkisi Väinö Lääperi. Hän oli alkujaan Karjalan Lumivaaran sotaevakoita. Oli silloin kansakoululaisena ollut myös korvenkyläläinen Taisto Vesala. Kuusamon Tavajärveltä sotaevakkona Temmeksen kautta Tyrnävän Korvenkylään tullut Veijo Tauriainen oli myös kulkenut jonkin verran Haurukylän kansakoulussa tai ehkä Temmeksen kirkonkylässä?
Tyrnävän Korvenkylässä Alatalossa asunut Tolvasen perhe oli tullut sotaevakkoina Sortavalan maalaiskunnasta. Esimerkiksi heidän urheileva poikansa Matti Tolvanen oli syntynyt vuonna 1943. Hän oli aikoinaan pitkältä sotaevakkotieltään kotiuduttuaan ollut eräitä reippaita Korvenkylän poikia.
Kahtakin koulupolkua kultettiin
Haurukylän kansakouluun kuljettiin paljon Mikkolan tieksi sanottua huonokuntoista peltotietä. Se lähti Korvenkylän alakylästä kohden Haurukylää. Eli, esimerkisi Keskitalon Pasasen Anneli (s. 1945) ja Raija Pasanen (s.1943) sekä Alasaarelan Ainon ja Laurin Maija – Liisa ( s.1940) sekä Inkeri Junttila ja Pentti Junttila (s.1943) olivat kulkeneet ensin pienen matkan Korvenkylän multaista kylätietä päästäkseen Mikkolan koulutielle. Tie oli Temmeksen Haurukylän Mikkolan monien pienten peltojen vaatimaton peltotie. Haurukylän kansakoulua sanottiin ennen paljon myös Mikkolan kouluksi.
Koulutien pituus sitä kautta oli ollut esimerkiksi Korvenkylän Alasaarelan, Pasasen lapsille sekä Niemelän Paavolle ja Lassille sekä Junttilan lapsille oli ollut noin viisi kilometriä. He kulivat ensin matkan Korvenkylässä kylätietä. Kääntyivät sitten kävelemään koulupolkuaan kohden Haurukylää.
Toinen, talvisin eniten käytetty koulutie Haurukylään lähti Korvenkylän yläkylästä. Se kulki Alatemmeksellä sijaitsevan lakeuden kuntainliiton omistaman kunnalliskoti Marttilan suuren metsäsaran läpi. Marttilan tien alkupään seudulta, Korvenkylästä lähti vanhaan aikaan paljon käytetty talvitie. Se meni Korvenkylästä Temmeksen Nurkkalankankaalle, valtatie nelostien luo. Tietä oli käyttänyt esimerkiksi Tyrnävän myllyssä käyneitä temmesläisiä jopa ranttisia myllymiehiä.
Koulutien pituus Haurukylästä Marttilan tien kautta esimerkiksi Alasaarelan, Keskitalon (Pasasia) ja Junttilan lapsille sekä myös aikoinaan Anna ja Jussi Tjäderin lapsille oli ollut noin 4 kilometriä. Esimerkiksi Lauri ja Aino Alasaarelan lapset olivat olleet koulupolullaan Haurukylään jo kohta kotipirtin oven jälkeen.
Ns. Marttilantien koulupolku oli paikoin märkä tie suurine vetisine paikkoineen. Tätä koulutietä kuljettiin sulan maan aikana vain kunnolliset eheät kumisaapaat jaloissa. Marttilantietä käytettiin pääasiassa talvisin hiihtäen kuljettavana koulupolkuna. Joskus, vähän lumen aikana käveltiin Marttilantietä myöten myös talvella. Mikkolan tietä, peltotietä saattoi kulkea sulan maan aikaan jopa polkupyörällä.
Eräänä 1950 – luvun talvena olin kiinnostunut tavallista enemmän hiihtämisestä. Kuljin, silloin tällöin noin kilometrin pitempää Mikkolan tietä koulumatkanani. Hiihdin koulupolkuni Tyrnävän Tempauksessa nuorukaisena jäsenenä olleen hyvän hiihtäjän Tolvasen Matin mukana. Hän asui Alatalossa keskellä Korvenkylää. Mikkolan tie oli hänelle luonnollisempi tie käyttää koulupolkuna.
Tutustuttiin toisiin koulualaislapsiin
Temmeksen Haurukylä oli naapurikylämme. Mutta, en siellä käyty ennen kansakoulua. Tuntematon, salaperäinen vieras kylä oli Haurukylä minulle. Korvenkylästä käytiin ennen kaupassa ostamassa leivontatarpeet, kahvit, sokerit, tulitikut jne pääasiassa vain Tyrnävän kirkolta. Ensimmäisinä kouluaamuina piti oikein ihmetellä, että minkalaista väkeä täällä salaperäisessä Haurukylässä oikein asustaa?
Melko pian Haurukylän koululaislapsukaisista alkoi tulla kavereita. Ensimmäisinä heistä olivat kavereina Isokosken pojat. Eero oli samanikäinen. Altti oli pari vuotta meitä vanhempi. Isokoskilla oli myös pari nuorempaa poikaa.
Mäkelän Seppo tuli melko pian tutuksi ja kaveriksi. Tuttavuuteemme vaikutti kiinnostus urheiluun ja erityisesti hiihtoon. Silloin vuonna 1952 olivat olleet Helsingin kesäolympialaiset ja Oslon vuoden 1952 talviolympialaiset. Urheilun suhteen elimme silloin kiihkeitä kiinnostavia aikoja.
Melko pian tulivat tutuiksi ja kavereiksi myös haurukyläläiset Myllysaaren pojat sekä Rotosen Pekka ja Matti. Karppisen Paavo ja Eino puhuivat usein haurukyläläisestä manviljelijä – keksijästä Hannes Pehkosesta. Pojat asuivat lähellä Pehkosta ja he kävivät siellä silloin tällöin tutustumassa keksijä Hanneksen keksintöihin. Heillä oli niistä kiinnostavaa kertomista minullekin.
Haurukylän kansakoulun vieressä oli kookas Mikkolan maalaistalo. Sen omisivat silloin Pyhännältä muuttaneet Luttiset. Heidän toiseksi nuorin lapsi vilkas Raimo poika kävi usein leikkimässä meidän kansakoululaisten kanssa. Hänellä ei ollut kotona leikkikavereita kuin vain pieni Hilkka siskonsa, mutta lähinaapurissa, Haurukylän kyläkoululla oli paljon meitä lapsukaisia leikkikaveriksi. Raimo aloitti kansakoulunsa muutamaa vuotta minua myöhemmin.
Koululaisten leikkiminen oli silloin 1950 – luvulla sellaista, että välitunneilla juostiin paljon koulun kookkaalla pihalla ”hippasilla”. Lumisota, lumiukot, – linnat leikkejä leikittiin myös. Oli urheilu ja palloiluleikkejä sekä hyppynaruilla hyppimistä ja myrrän hyppimistä oli myös. Piilosillaololeikkejä leikittiin myös kansakoulussa.
Koulussa oli välineinä pesäpallomailoja, muutama räpylä ja pesäpallo. Oli meille myös kuula, kiekko ja keihäs. Oli lentopallokenttäkin lentopalloinen kyläkoulun suurella tontilla maantien toisella puolen.Keihään heiton vaaroista varoiteltiin meitä.
Toisinaan laitettiin sukset jalkaan lyhyen välitunninkin ajaksi. Sitten hiihdettiin, mitä ehdittiin. Koulun lähellä oli myös lyhyitä latuja. Hiihto oli ennen tärkeää. Koulun urheilutunneilla hiihdettiin tosi paljon ja käytiin laskemassa mäkeä läheisellä Hoikkalan jaNiemelän törmällä.
Painimista ja tappelunnujakkaa oli myös paljon lasten keskuudessa. Joillakin lapsilla saattoi olla verta vuotava nenä ja mustelmia kasvoissa ja vartalossa sekä revenneitä vaatteita päivittäisten välitunti leikki – ja painiriehain jäljiltä.
Erilaisia rahapelejä oli myös meillä lapsilla. Pieniarvoisilla kolikoilla niitä pelattiin. Esimerkiksi, että pienellä ryhmällä oli seinän vieressä pystössä pieni puinen tikkukeppi. Kukin ryhmäläinen löi vuorollaan kolikonsa seinään. Tarkoitus oli, että se kimposi tikun luo. Sitten kulloisessa pelissä ”killingissä” pelaajista voittajaksi arveltuvuoro oli tai sellaisen vuoro oli, hän keräsi kolikot joihin hänen vaaksansa eli peukalon ja pikkusormen väli ylsi. Sormiaan sai venyttää huoletta, että ylsi.
Killiginpeluissa oli erilaisia muotoja ja tulkintoja peluutavoista ja rahamääristä. Oli varmaan koulukohtaisiakin killinginpeluun sääntöjä? Saatettiin esimerkiksi myös vain heitää kolikoita maassa olevan viivan takaa maassa, muutaman metrin päässä olleen kepin juurelle. Itsekuin pelaaja sai keräillä kolikot maasta vuorollaan, mihin hänen vaaksansa ylsi. Joitakin sääntöjä siinäkin oli.
Haurukylän kansakoulussa oli myös ns. koulukiusaajia. He olivat heitä, joille tavallinen, tavallisten lasten keskinäinen nujakointi ja rieha ei riittänyt. Haurunkankaalla asui Ruottisten perhe. Heidän Paavo poikansa vihasi erityisen paljon Korvenkylän lapsia. Muut Ruottisen pojat olivat sopuisia.
Tavallisesti Paavo kyttäsi Haurukylässä koulutien vieressä, että milloin Korvenkylän kovasti arat koululaislapset tulevat? Hänellä oli tapana pahoinpidellä, peloitella ja piestä meidät. Osan meistä tai riskinä hän pieksi välillä koko korvenkyläläisten arkojen lasten pienen porukan. Joskus, Paavo jopa mennen tullen rökitti ja pieksi meidät!
Erään kerran nousin ”Euroopan omistaja” Paavoa vastaan. Mistä lienenkään saanut rohkeutta ja voimaa? Paavo oli puukkoa vyöllään kantava, (silloisen 1950 – luvun tavan mukaan lapsillakin saattoi olla puukko vyöllään) hyvinsyönyt, kookas, vihaisen mullin näköinen, synkkä katsantoinen poika, mutta sain hänet sinä aamuna kaadettua.
Kun, Paavo oli maassa kaikki olikin jo helpompaa. Pahoinpitelin, pieksin hänet kunnolla. Paavolta pääsi itku ja parku. Hän jättikin jatkossa meidät rauhaan. Esimerkiksi lähinaapurini lapsena pienikasvuinen Pasasen Jorma oli minulle kiitollinen, kun rökitin Paavon.
Ei minun ”räyhä Paavon” päihittämiseni uskoaseni niin kovin kaunista katseltavaa ollut. Minä itsekin itkin, kun käsittelin pienillä ryrkeilläni häntä. Minä hakkasin häntä epämääräisesti, lähinnä huitoen kovasti peloissani. Mutta, voitin hänet kuitenkin pienillä hennoilla nyrkeilläni.
Olisiko pärjäämiseeni Paavon ”ruotuun laitossa” vaikuttanut serkkuni Olavi Pasasen neuvot? Hän oli ollut jatkosodassa lääkintäaliupseerina erään Mannerheimin ristin ritarin majuri Heikki Nykäsen sissiporukassa. Pasasen Olli kertoili mielellään niistä sota-ajan sissiporukoissa oloistaan meillä kyläilemässä käydessään. Hän myös kertoi siitäkin, että mihin miestä lyödään ja millä voimalla sekä millä tarkoituksella? Niin kaatuu kevyesti raavaampi, isokin mies, kun oikein isketään!
Kouluruokailua
Haurukylän kyläkoululla oli kouluruokailua 1950 – luvulla. Se oli hyvin vaatimatonta. Lämmin keitto oli koulussa kerran päivässä. Se syötiin kiltisti pulpetissa istuen pienistä noin litraisista metallikulhoista. Ruoka haettiin ruokajonoissa seisten luokan viereisestä keittiöstä. Keittona meillä oli turhan usein kunnalle edullista kaurapuuroa. Oli toki välillä myös maittavampia, ruokaisempia lihaperunakeittoja. Torstaipäivä oli hernekeittopäivä. Hyvää oli syödä koulun keittolan hernekeitto!
Meillä oli tapa poimia syksyisin puolukoita koulun varastoon koulun viereisestä kangasmetsiköstä, Haurunkankaalta. Saimme syödä poimistamme puolukoista keitettyjä marjapuuroja ja/tai kiisseleitä talven aikana. Kaurapuurotkin maistuivat silloin makoisilta, kun oli kiiseliä, marjakeittoa ja siihen hiukan ripotella sokeria. Koululle vietiin talven aikana myös pieni säkillinen perunoita käytettäväksi kouluruokiimme.
Keittoja sai hakea koulukeittiöstä lisää. Torstaipäivän kansakoulun hernekeitto oli hyvää kasvavan, aina nälkäisen lapsen syödä. Sitä haettiin tavallisesti jonoissa lisää.
Voileipiä ei ollut tarjolla koulun puolesta. Tavanmukaisesti kouluun lähtiessä laitettiin kotona aamulla reppuun muutama voileipä ja pieni maitopullo maitoa. Joskus talvella oli niin kovia pakkasia, että eväsmaito saattoi ottaa matkalla hiukan jäätä.
Kyläkoulun vieressä oli Limingan Osuuskaupan Haurukylän pieni sivumyymälä. Sieltä saatoimme käydä ostamassa esimerkiksi pienen lenkkimakkarapalan joko välitunneilla tai enen koulua tai sen jälkeen. Myymälänhoitajana siellä toimi Aune Tiensuu niminen moottoripyöräilevä nainen.
Vanhaan aikaan hinnat olivat edullisia ostajalle. Kun, osti isonkin palan lenkkimakkaraa. Maksusta selvisi helposti taskusta löytyvillä muutamilla kolikoilla. Karkit olivat myös edullisia ostaa.
Kansakoulukavereistani Mäkelän Seppo ei hyväksynyt lenkkimakkaran syöntiä. Lihansyöjiä Seppo kyllä oli. Saattoi hän joskus jopa pistää makeisenkin suuhunsa. Seppo hyväksyi vain oikean lihan esimerkiksi sianlihan. Makkarassa kuulemma oli vain paljon huonoja rasvoja hänen mielestään.
Kerrattain, kun olimme hiihtelemässä koulun luona. Minä otin makkarapalan taskusta ja aloin syödä sitä. Seppo otti sen minulta ja heitti julmasti lumeen. Hän murskasi sen ”vääränä syötävänä” hankeen. Ei paljon puuttunut, että Seppo olisi rökittänyt minut lenkkimakkarapalan syönnistä!
Minä kykenin ostamaan makkarapaloja ja karkkejakin, koska vanhin silloin kotona asustellut Oiva veikkani antoi minulle tarverahaa pienistä palveluista esimerkisi polttopuiden teosta ja noutamisesta liiteristä. Hän sai sotainvalidieläkettä ja sai tuloja siitäkin, kun ajoi kyläläisten maidot maantien varteen. Kesäisin hän sai tienata, kun kävi tekemässä maatöitä Ferguson traktorillaan kyläläisille.
Minä olin ehkä Oivalle mieluisampi kuin Pentti veikkani. Pentti riepu alkoi opetella tupakanpolttoa nurkan takana Lääperin Väinön ja Tolvasen Matin kanssa. Se oli kielteistä kasvavalle lapselle!
Vuodenkiertoa seurataan
Koulutietä Temmeksen Haurukylään kulkiessa sai seurata aitiopaikalta koskemattoman luonnon keskeltä vuodenkiertoa. Kansakoulu alkoi syksyllä ja päättyi keväällä. Luonnon keskellä kulkivat meidän koulupolut kotoa Haurukylän kansakoululle.
Syksyllä koulun alkaessa saattoi olla vielä kovasti lämmintä. Oli jopa helteistä. Säät alkoivat muuttua nopeaan lokakuun lähestyessä ja nopeampaan lokakuun puolella. Puut menettivät kauniin vihreää väriään ja lehtipuut puodottivat juuri kellastuneet ruskan värjäämät lehtensä. Loppukuulla lokakuulla alkoi olla toistuvasti yöpakkasia. Maat alkoivat jäätyä. Luntakin saattoi näkyä joinakin varhaisina syksyinä paikoin jo lokakuussa.
Sekin oli mielenkiintoista, että talvella Marttilan tien kautta koulumatkaa hiihtäessä näki paljon eläinten jälkiä. Jänisten jäljet olivat yleisiä. Orava oli jossain siirtynyt puuulta toiselle. Ketut, kärpät ja monenlaiset hiiret jättivät lumelle omanlaisiaan omia jälkiään. Joskus oli jopa yksinäinen hirvi jättänyt kävelyjälkiään metsiin koulupolun yli. Minua ei ole metsästys koskaan kiehtonut, mutta luonnon kauneutta ihailen. Siihen kuuluu paljon: maisemia, eläimiä ja kasveja, kukkia sekä puita.
Oli ennen paljon monen lajin varpusia ja paljon muita lintuja. Oli muuttolintuja. Vitivalkoinen mettikana, riekko oli eräs omaperäinen eläjä metsälintujen joukossa. Se saattoi syöksyä ilmasta suoraan hankeen. Se jäi lepäämään sinne koloonsa, kieppiin. Kovilla pakkasillakin se yöpyi levollisesti ja rauhassa kiepissään.
Se oli erikoisempaa nähtävää, kuultavaa ja koettavaa, kun hiihteli aamulla unenpöpperössä kohden Haurukylän kansakoulua. Puhtaan valkoisesta hangesta, eheästä koskemattomasta hangesta nousi taianomausesti siivilleen useita vitivalkoisia mettikanoja ikävästi räkättäen!
Niillä oli rumasti räkättävä äänekäs ääni. Se kuulosti kuin pilkkanaurulta. Ääni todella säikäytti pienen hiihtäjän. Lienevätkö mettikanat varoitelleet rumalla äänellään hangissa kiepeissä lepääviä ja yöpyviä lajitovereitaan?
Keväiden tuloissa oli myös paljon mielenkiintoista nähtävää ja seurattavaa. Keväillä oli joskus sitä, että se tuli hyvin nopeaan paksulumisenkin talven jäkeen. Marttilantien paksuun lumeen talvella hiidetty luminen koululatu alkoi upottaa ikävästi. Se oli kohta vaikea ja raskas hiihtää pienen koululaisen. Paremmat kävelykelit koulupoluilla olivat vielä edessäpäin.
Mutta, toukuussa olivat jo talven paljot lumetkin lähteneet koulutieltämme. Kävely lumettomalla tiellä oli sitten mukavan helppoa. Saattoi, kävellessään jopa hyräillä ja laulella huolettomana ja seurata ympäristöstä kevään tulon edistymistä ja merkkejä. Luonto kasveineen ja kukkineen, puineen, pensaineen ja eläimineen alkoi herätä uuteen kesään.
Muuttolintuja tuli suurin parvin Pohjolaan. Nähtiin esimerkiksi suurten kurkiaurojen lentoa aurinkoisella sinitaivaalla. Joitakin joutsenia lensi pareittain pesimään Leppijärvelle. Oli se tilanne päällä, että ”kuu kiurusta kesään ja puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen”.
Haurukylän kyläkoulussa vietettiin perinteisesti äitienpäivää toukokuun II sunnuntaina. Koululaiset esittivät siellä ohjelmaa. Tilaisuus oli suosittu haurukyläläisten keskuudessa.
Koulu loppui toukokuun lopussa. Sitten olivat vuorossa kansakoulun kevätlukukauden päättäjäiset juhlatilaisuuksineen ja todistustenjakoineen. Laulettiin yhteisesti koululaisille tuttu ”suvivirsi”. Mukava ja kiva, silloin vanhaan aikaan vielä pitkä kesäloma alkoi heti kesäkuun alusta.
Lähteitä:
http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2016/09/
https://koulukaverit.com/uploads/school_material/1/2/4/4/0/school_12440/917430/917430_1356456023.pdf
https://suomenhistoriantapahtumia.wordpress.com/tag/vilja-kypsyy/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koulukiusaaminen
https://peda.net/oulu/lansituulenkoulu/luokkalehti/jea/leikit-ennen-ja-nyt2
https://www.kaleva.fi/juttutupa/oma-elama/vanhanajan-pihaleikit-kunniaan/315782
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu
http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/opetusjakoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Haurukylä
