FM Mauri Junttila
Heinätyötarinaa
Kalenterikuukausi heinäkuun nimi tulee meille Suomessa heinätöistä. Ne ovat aina olleet tärkeitä töitä. Ne antoivat lämpimälle kesäiselle kuukaudelle nimenkin. Paljon söivät heinää esimerkiksi taajamien kyyditsimisiin tarkoitetut hevoset (vossikat) pitkän historian ajan.
Heinätyöt tarinoittaa
Myös Tyrnävän Korvenkylän 1950 – luvun heinäkuisten kesäisten peltomaiden yleiskuvaan kuului tuhansien heinäseipäiden rivistöt. Heinät kuivattiin ennen vanhaan Tyrnävälläkin seipäillä. Harvinaisempaa oli ennen kuivattaa niitä luokona maassa.
Korvenkylässä isännillä oli erikokoisia peltoja. Yhteistä niille oli avoimet sarkaojat, joiden varsilla kasvoi kesäisin paljon makeita punaisia ”meskuja”. Korvenkylän toisessa laidassa virtasi Alatemeksellä Temmesjokeen laskeva Nipsinginojankanava. Kylän toisessa reunassa kulki Leppiojankanava, joka yhtyi alempana Tyrnävän Partaalla Tyrnävänjokeen.
Korvenkylää kuivana pitäneet kanavat olivat aluiltaan olleet serpentiinimäisiä alavien tasankomaiden luonnonojia. Niitä alettiin kanavoida 1950 – luvun alkupuolella. Kylän takana sijainnut pieni Leppijärvikin meni siinä rytäkässä kovassa soiden kuivatusbuumissa.
Korvenkyläläisten pellot olivat ennen keskimäärin noin 10 – 15 hehtaarisia. Ne kasvoivat pääosin heinää. Suuripinta – alaisin heinänkasvattaja, – niittäjä ja korjaaja Korvenkylän syrjäniityllään oli Tyrnävän jokivarren keskikyläläisten Matinollien omistama Yli – Ikola. Talon väen lisäksi heidän heinäväkeensä kuului myös muutamia palkattuja heinämiehiä.
Keskikylästä kulki Korvenkylän heinäpelloillaan myös Paavo Ikonen perheineen sekä Nestori Väisänen perheinen Ikosen Paavon heinäpeltorajanaapurina. Eräs heinäin kasvattaja ja kokoaja Korvenkylän keskellä oli keskikyläläinen Samppa Pikkarainen perheineen. Keskikylästä kulki heinätöissä myös Koivikon talon isäntä August Siitonen Korvenkylän Tunkionhaan niityllään. Se oli erään entisen keskikyläläisen suuren Tungion talon niittyjä.
Korvenkylän heinäniityillä esimerkiksi Nipsinginojan varressa kulki heinätöissä myös Tyrnävän kirkonkyläläisiä esimerkiksi Jaakko Viittalan väki Konttilasta. Suuripinta alaisen Kantolan talon väkeä kulki siellä myös sekä Markuksen väkeä. Ja, esimerkiksi myös tyrnäväläisiä Kauppeja. Heinäväkeä Korven niityillä kulki myös Keskikylän Ala – Ikolasta.
Nuotiokahvit niityllä
Monilla Korvenkylän heinäväillä oli tapana keittää nuotiokahvit niityillään. Noin 2 – 4 kilometrin niittymatkaa naapurikylistä kulkeneilla se oli yleinen tapa. Keskikyläläisellä Ala – Ikolalla oli pienehkö hirsinen niittysauna Nipsingissä. Se oli heillä käytössä vielä 1950 – vuosikymmenen lopulla.
Korvenkyläläisistä niityillään keittivät silloin tällöin niittykahvit esimerkiksi kylän keskellä Keskitalossa isännöineet Pasaset. Korvenkylän Niemelän talon väki (Laitiset, Niemelät, Vesalat) harrastivat myös niittykahvien keittoja. Junttilasta en muista niittykahvien keittoja 1950 – luvulta. Joku, Junttilan talon väestä kuljetti nopsasti tuoreet kahvit nisupullineen ja voileipineen kotoaan korissa heinäväelle niitylle.
Olisiko Junttiloillakin ollut niittykahvien keittotapoja nuotioilla vanhempaan aikaan, kun olivat vielä kulkeneet heinäniityillä esimerkiksi ylitemmesläisen Vähä Artun rajanaapurina Leppijärvellä tai Sillankorvan (Junttila) Juuson (vv. 1872-1960) heinävuokramailla Yli – Temmeksen Haurukylän Mikkolan talon Korvenkylän peltotien varressa?
Reipasta työntekoa
Heinätöille oli tyypillistä kova kiire, nopeus ja käyttävyys. Työurakkana heinätyöt olivat suuri urakka, iso työmaa. Esimerkiksi Korvenkylän Junttilassa kuivaa heinää niitettiin ja korjattiin latoihin kesäisin runsaan 15 hehtaarin alalta. Voi uskoa sen olleen reippaan työnteon aikaa. Heinäsadot olivat jo suuria 1950 – luvulla nopeasti ja voimakkaasti lisääntynen edullisen, helpon keinolannoituksen takia. Teollista apulantaa saatiin silloin 1950 – luvulla ostaa jo mielinmäärin, suurin säkkimäärin.
Timotei (kylvöheinäksi puhekielessä sanottu) oli yleinen satoisa heinäkasvi. Siitä sai todella suuria satoja. Esimerkiksi keskikyläläisellä Korvenkylän heinämaiden rajanaapurillamme Paavo Ikosella heinä kasvoi todella hyvin. Hänen pelloillaan heinät kasvoivat sakeana kiinni toisissaan. Oli kuin ”Iko – Paavo” olisi kuorinut heinäturkkia, heinävuotaa heinäpellostaan.
Vesalat tekivät heinät omalla väellään kotonaan Niemelässä. Heille oli suureksi avuksi Tyrnävän osuusmeijerin konttorissa konttoristina työskennellyt Pauli Vesala. Kesäisin hän kulki konttoritöissään kotoaan käsin. Paulilla oli toinen koti Tyrnävän kirkolla. Pauli kulki matkat polkupyörällä. Pauli oli pukeutunut muodissa olleeseen ”Suomi verryttelypukuun”.
Heinäntöihin valmisteluja
Kevättalvella, kun aurinko alkoi jo kivasti lämmittää, rantteella kuorittiin kuorimaraudalla uusia heinäseipäitä läjiin kuivumaan. Ne saivat jo silloin terävän heinäseipään muodon. Vanhojen heinäseipäiden kunto tarkistettiin, että joutivatko ne jo pilkkoa kahvipuiksi?
Heinäladot kunnostettiin hyvissä ajoin ennen heinätöitä. Välillä rakennettiin uusi heinälato laudoista uusine vaaleine pärekattoineen. Viikatteet ja haravat, hangot kunnostettiin myös.
Niittokone tarvitsi paljon tarkkaa huoltoa. Tavallisesti niittokone purettiin osiin ja sitten se koottiin uudelleen voiteluöljyn kanssa. Niittokoneen terät tarvitsivat myös huoltoa ja terälappujen teroitusta.
Traktorien lisääntyessä käyttökuntoisia kahden hevosen niittokoneita muutettiin traktorilla vedettäviksi. Hevosvetoiset haravakoneet saivat kahden aisan tilalle vain yhden ja traktorin eteensä. Sen ajan niittokoneet ja haravakoneet saivat käyttövoimansa rautapyöriensä kautta.
Korvenkyläläisellä Olli Laukalla oli talvisin tapana valmistaa kotipirtissään puisia haravia suuret määrät. Alkukesästä, toukotöiden jälkeen hän vei niitä hevoskärryillä kaupalle Tyrnävän osuusmeijerin luo torille. Laukka Ollin haravat olivat olleet suosittuja.
Tyrnävän osuusmeijerin luona oli vuosikymmenten ajan eräänlainen epävirallinen tori. Johonkin, 1950 – vuosikymmenen aikaan siellä kulki kiertäviä sianporsaiden ja munintansa aloittavien nuorten kanojen kauppiaita pienillä katetuilla kuorma – autoillaan. ”meijeritorin” reunassa oli Tyrnävän osuusmeijerin omistama suosittu Pömilä – niminen kahvila.
Pömilä kahvilan pitäjänä toimi vuosikymmenien ajan tyrnäväläinen Jenni Herranen, ”Pömilän Jenni”. Lukuisa määrä oli niitä meijerimiehiä, jotka kävivät siellä kahvilla odotellessaan jyviensä jauhatusta mukaansa, jauhoina kotiin vietäväksi, viereisestä Tyrnävän Osuusmeijerin kivipareilla jauhaneesta myllystä. Mylly on museoitu kunnnankirjastoksi.
Helteet, kärpäset, sääsket ja paarmat vaivana
Ei heinänteko ollut vanhaan aikaan yksinomaan maalaisromanttista kahvittelua makoisin tuoksuvin pullakahvein ja herkullisin kananmuna-, sipulirengas-, suolasillivoileipineen, makkaran – ja lihanpaloineen niityllä, oleillen tuoksuvien heinäseipäiden varjossa. Välillä juoden aina piisaavaa, makoisaa, viileää alkoholitonta niittysahtia.
Kovat helteet luonnollisesti takasivat heinänteon onnistumisen. Mutta, saattoivat pitkät helteet rasittaa. Monesti tuntui, että pääseekö seivastettävän heinäsaran päähän koskaan?
Kotona varsasta kasvanut Sirkka veti vanhana niittytöissä haravakonetta. Sille oli tullut keuhkonlaajentuma, kun asui samassa tallissa kanojen kanssa. Haravakoneen vetotyössä se meni vielä heikkokuntoisenakin. Se piti usein taukoja haravakoneen vetotyössään.
Ennen oli paljon paarmoja ja paljon oli myös pääskysiä. Paarmat hätyyttivät myös Sirkkaa. Välillä, sen tauon aikana, piti kädellä puhdistaa Sirkka kärpäsistä, paarmoista ja sääskistä. Siinä puhdistustyössä oli pian pieni käsi punaisena haravakoneen vetäjän Sirkka rievun verestä. Surullista!
Sateiden pelko vaivasi heinämiestä
Joskus jo kova yökaste saattoi pilata kuivia heiniä. Myös vanhaan aikaan oli sitä, että sateita tuli väärään aikaan tai ne tulivat ukkosmyrskynä kovan vesisateen kanssa. Säitä oli seurattava tarkkaan, että saatiin hyvälaatuisia kuivia heiniä latoihin.
Eräänä 1950 – luvun kesänä, kun vanhin veljemme Oiva oli meille ”isänä” melko nuorena kuolleen isämme tilalla. Saimme heinät kuivina juuri ja juuri latoon kovan ukkosen jo möyröstäessä täysillä ja suuriäänisesti taivaanrannalla.
Näköetäisyydellä silloin työskennellyt Vesalan väki teki kiireisesti heinätöitään. Lähes työhullu Vesalan konttoristipoika Pauli paahtoi myös mukana täysillä heinätöiden parissa. ”Nehän tekevät heinää kuin elokuvissa”: tuumi naapurin reipasta työntekoa seurannut Oiva.
Niinä aikoina Tyrnävän nuorisoseurantalo ”Sikalassa” näytettiin elokuvia jopa kolme kertaa viikossa. Alkuelokuvapätkinä oli usein Buster Keatonin ja Charlie Chaplinin humoristisia elokuvapätkiä. Ne olivat aina kovasti vauhdikkaan näköisiä elokuvakohtauksia.
Lähes joka kesä vanhaan aikaan oli jokin ukkosmyrsky. Rajuilman ukkosmyräkän äänikin saattoi jo säikäyttää. Päältä kulkiessaan ukkossadekuuro saattoi tehdä pahaa jälkeä. Siihen liittyneet trombit hajoittivat ja katkoivat heinäseipäitä. Joskus ukkosmyrsky vei heiniä mukanaan. Raju ukkossade pilasi päälle osuessaan heinäsatoja.
Se oli myös ikävää, kun ukkosilla haja – asusualueen taloista menivät sähköt. Maatalous toimi sähköjen varassa. Sähkökatkos saattoi kestää jopa puoli vuorokautta. Ikävää oli myös sähkökatkoksen aikana yrittää yrittää keittää perunoita, keittää kahvia tai katsoa telkkaria.
Ennen oli urheiluhuippuja. Itäsaksalainen kaunis urheilija Katrin Grabbe juoksi hurjaa vauhtia. Suomalainen Lasse Viren oli voittamaton. Kanssakilpailijat näkivät hänestä vain taivaanrannassa nopeasti etenevän hahmon. Missiluokkaa ollut Tiina Lillak heitti keihästä pitemmälle kuin muut. Mukavaa oli saada seurata heitä televisiosta, kun virtaa oli johdoissa.
Heinätyötapoja
Vanhaan aikaan heinää oli keräilty metsäniityiltä, soilta ja vesien rannoilta miesvoimin sirppien ja viikatteiden avulla. Upottavilla soilla liikuttaessa miehillä oli ollut jaloissaan lumikenkiä muistuttavat apuvälineet. Heiniä oli keräilty pieniin niittylatoihin ja suoviin kantaen selässä taakkoja nuoresta taipuisasta puunvesasta valmistetun ”takkavitan” avulla. Heinät oli haettu kotiin vasta talvella rekihevosilla, kun olivat kantavat turvalliset talvikelit.
Vielä melko myöhään jopa 1950 – luvulla ihmiset olivat kesäisin keräilleet lehtipuiden lehdeksiä sirpin ja/tai terävän puukon avulla. Ne olivat pääasiassa olleet lampaiden talviruokaa. Lehdeksiä oli voitu antaa talvella myös lehmille. Huonosyöntiseksi mennyt lehmä oli saatu houkuteltua sillä keinoin syömään tavallista heinää.
Tavallinen hyvin toimiva heinänkorjuuväline kesäisillä niityillä oli ollut hevonen ja kärryt. Hevoskärryjä oli joustavilla keveillä kumipyörillä varustettuina ja myös jäykempiä puusta ja kovilla rautavanteilla. Kolukärryiksi sanottuja olivat ne jäykästi kulkevat kärryt.
Myös traktorin peräkärryillä kerättiin heinää seipäiltä latoihin. Eräs vanhan ajan erikoisempi heinänkorjuutyöväline oli ”lamuska”. Se oli ollut laudoista tehty, lauttaa muistuttava maanpinnalla vedettävä melko kevyt heinänkorjuun väline. Se liukui kevyesti heinäpelloilla.
Hevonen ajettiin heinälamuskan kanssa esimerkiksi pariladon välikköön. Lamuskan heinäin eteen välikössä laitettiin jonkinmittainen vahva riuku. Sitten sanottiin hevoselle: ”Siirryppä Polle nyt vähän etenpäin”. Sitten, hankomiehet siirsivät vauhdilla kentältä lamuskasta ri’un tai vahvan köyden sekä rautakangen avulla pudotetun heinäkasan ladon uumeniin.
Heinähuutokauppoja
Sitä oli vielä 1950 – luvulla, että kasvavaa heinää huutokaupattiin. Heinähuutokaupoista ilmoitettiin sanomalehdissä pienin ilmoituksin. Huutokauppoja pidettiin, kun heinä pelloilla oli kooltaan jo jonkinmoista. Mutta, hyvissä ajoin ennen heinän tähkimistä niitä pidettiin.
Heinähuutokauppojen historian voi arvella olleen hyvin vanhan. Ehkä satoja vuosia? Ihmiset kävivät huutamassa niistä heinää koottavaksi, koska kotinavetan lehmälle ja/tai hevoselle ei vaikuttanut tulevan riittävästi heinää omilta pieniltä heinämailta.
Toisilla taloilla olivat laajat pellot, jotka kasvoivat sakeana heinää, mutta talossa ei ollut heinäntekijöitä. Silloin, oli viisaampaa myydä ne pystöön heinähuutokaupalla. Jotkut ostivat heinää huutokaupasta pystöön ja tekivät niistä kuivaa heinää myyntiin –
ansiomielessä.
Oma erikoisuutensa 1950 – 1960 – luvuilla oli se, että heinää ja olkea meni rekkakuormittain myyntiin Pohjois – Norjaan. Norja tuki Jäämeren rantojensa maaseudun asuttamista. Kun, siellä kulki turistina, niin näki suuria komeita maatiloja. Niiden laitumilla käyskenteli lypsylehmiä ja emakoitakin. Kaikkialla Pohjois – Norjassa näki laumoittain ”Natolampaita”.
Kalakukon tarina
Vanhaan aikaan oli tavallista, että jonkinkokoinen porukka heinämiehiä lähti talosta kävelemään kohden tutun heinää kasvavan puron ja lammen rantoja. Meni heitä myös suurille heinäisille soille ja metsien monille pienille niityille He menivät niille niittämään ja kokoamaan heinää kotieläimilleen tulevan talven varalle.
Kävellen he taallisesti matkasivat. Ehkä joillakin oli mukana heinätyöväen tavaroiden taakkaa kantaa hevonen? Heinäväellä oli mukanaan haravia, sirppejä ja viikatteita. Repuissa ja konteissä oli mukana ruokaa.
Eräs erinomainen niittymiesten ruoka ennen vanhaa oli ollut kalakukko. Siinä oli paistettuna tarpeellisia ruoka – aineita: kalaa, lihaa ja leipää. Paistettuina ne säilyivät paremmin kuin paistamattomina. Mukana heillä saattoi olla onkivälineitä, onkiakseen välillä heinämaiden viereisistä kalaisista puroista.
Kalakukkoa pidetää savolaisten keksintönä. Voi sen alkuperä olla muussakin maakunnassa? Toivottavasti se on kuitenkin suomalainen keksintö.
Juomana heillä oli tavallisesti mukanaan kohtalaisen hyvin säilyvää piimää. Olutta on ollut ruokajuomana talonpojilla jo hyvin kauan. Perunaa voi uskoa niittymiehillä olleen myös mukana. Peruna tuli Suomeen vasta 1700 – luvun alussa.
Lähteitä:
Ahti Pasasen (1897-1970) tarinointeja.
Anni Junttilan os. Pasanen (1900-1989) juttuja.
Oiva (1922-2001) ja Kalervo (1927-2014) Junttilan tarinointeja.
Veikko Vesalan (1920-2006) muisteluja.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4kuu
https://almanakka.helsinki.fi/fi/publikationer/blogi/469-heinaekuussa-heinaentekoon.html
http://maurintarinoita.munblogi.com/2017/07/
https://almanakka.helsinki.fi/fi/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4
http://www.tunturisusi.com/nostalgia/heinantekoa.htm
http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/perinteinenkarjatalous.htm
http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/vaesto
