Haurukylän kansakoulu oli tyypillinen maaseudun ihmisten yhteinen rakastettu kyläkoulu. Koulun joulujuhlat, kevään päätösjuhlat, äitienpäivät koettiin kyläläisten kanssa yhdessä. Vanhan ajan 1950 – luvun kinkerit olivat myös yhteisiä tapahtumia kyläläisille ja kansakoululaisille. Koulurakennus on edelleen olemassa Temmeksen Haurukylässä, mutta ilman koululaisia se on ollut jo kauan.
Kouluoloista Limingan lakeudella
Kansakouluja alettiin perustaa Suomeen keisarillisen asetuksen kehoituksesta jo 1850 – luvulla. Liminkaan kansakoulu perustettiin ja rakennettiin 1860 – luvulla. Ehkä ensimmäisten joukossa Suomessa? Liminka oli siis niinä aikoina ollut eräitä valveutuneita kuntia maassamme.
Limingan ensimmäinen kansakoulu on vieläkin Limingan museoalueella hyväkuntoisena seisova kivirakennus. Se on siellä ns. kivikoulun nimellä. Sitä käytetään nykyisinkin vielä opetuksessa. Esimerkiksi viereinen Limingan taidekoulu pitää siellä luentojaan ja esimerkiksi piirustustunteja.
Nuoreen Suomen tasavaltaan tuli itsenäisyyden myötä omaa Suomen tasavallan kansalaiskasvatusta ja kansanopetusta. Meille annettiin siinä mielessä esimerkisi merkittävä kansakouluasetus vuonna 1921. Kansakouluistamme oli silloin ajateltu tehdä kuusivuotisia kouluikäisten lasten opinahjoja.
Huonoja taloudellisia aikoja elettiin kauan nuoressa Suomessa. Kansakoulurakennukset esimerkiksi olivat kalliita rakentaa. Opettajillekin piti kuntain maksaa palkkaa. Joten kustannuksia oli niistä.
Harva niiden vuoden 1921 ja myöhempien aikojen maaseudun lapsi kävi kaikki 6 luokkaa kansakoulua silloisena taloudellisesti huonona aikana. Monet joutuivat tyytymään pelkkään neljään luokkaan. Se tosin riitti silloin kansakoulun suorittamiseen. Sitten vain joutuisaan esimerkiksi uitto – ja metsätöihin tai haravan varteen tai ojankaivuusiin tai lehmiä paimentamaan ja lypsämään.
Kansakouluja perustettiin ensin taajamiin ja kirkonkyliin. Esimerkiksi ylitemmesläinen Yrjö Erkki Junttila (1900-1952) oli käynyt nuorena kansakoulunsa lähes kotitalonsa vieressä Yli – Temmeksellä. Se oli nähtävästi ollut vielä keisarillisen kansakouluasetuksen aikaisia ja alaisia kouluja? Kansakouluasetuksemme aikaan hän oli ollut jo 21 – vuotias nuorimies.
Temmeksen kunnan Haurukylän, Suomen vuoden 1921 kouluasetuksen alainen kansakoulu alkoi toimia vuonna 1923. Se toimi ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon isossa pirtissä. Se sai oman kokonaan uudesta rakennetun koulurakennuksen Mikkolan talon viereen. Kansakoulu toimi enimmän osan elinajastaan kaksiopettajaisena ylä – ja alaluokkain kansakouluna. Ns. sodan jälkeisten suurten ikäluokkain tultua kansakouluikään Haurukylän kansakoulua laajennettiin viereen rakennetulla kansakoulun uudisrakennuksella.
Eräitä Haurukylään ja – kansakouluun liittyviä ihmisiä
Kaikki Temmeksen Haurukylän kansakoulussa koululaisina olleet eivät olleet meikäläisen kaltaisia tavallisia tavallisten polkujen tallaajia. Muista erottuneitakin oli koululaisten joukoissa. Esimerkiksi 1950 – 1960 lukujen koululaisista Haurukylän kansakoulusta Tyrnävän Korvenkylän Alasarelan veljeksistä tuli korkeasti kouluttautuneita yliopistomiehiä. Alasaarelan veljesten kanssa suunnilleen samanikäisiä oleva haurukyläläinen Sirkka – Liisa Kivelä os. Rusila on lääketieteen alalta eräs korkeasti kouluttauneita naisia maassamme.
Haurukylän kansakouluun liittyvänä voidaan mainita myös suosittu näyttelijä, koomikko Leo Lastumäki (1927-2012). Hänen äitinsä oli toiminut muutamia vuosia Haurukylän kansakoulussa keittäjä – vahtimestarina. Heidän pieni perheensä asui silloin Haurukylän kansakoululla. Alkujaan Limingan pitäjän Lapinkankaan kylän Leo pojasta kasvoi 195 cm pituinen vankkarakenteinen mies. Leo Lastumäen suureen suosioon ja tunnettavuuteen voi arvella vaikuttaneen silloisen television ja erityisesti väritelevision voimakas kehittymisen ja yleistymisen.
Temmeksen haurukyläläinen maanviljelijä Hannes Pehkonen kehitti ja rakensi kotipajassaan traktorikaivurin Fordson Major traktorinsa päälle. Se oli ollut puusta rakennettu. Raahen Konepaja OY alkoi valmistaa sitä metallisena. Temmeskaivuria oli traktorin päälle pultattuna ja myös kuin pieneen peräkärryyn rakennettuna. Ne saivat käyttövoimansa traktorin peräpään kardaaliakselilta.
Haurukyläläistä Mouckan taloa oli asunut ja isännöidyt vanhaan aikaan Abraham Schroderus (vv. 1690-1775) niminen mies. Hän oli toiminut valtiopäivämiehenä talonpoikaissäädyn edustajana Ruotsin vallan aikana. Moukka on nykyisin ollut alkujaan ylivieskalaisten Isokosken miesten talo. Isokosket ostivat sen viime sotien jälkeen.
Peloiteltiin koulunvaihdolla
Se oli 1950 – luvun alkua, kun Tyrnävän Korvenkylän Limingan kunnassa kirjoilla olevia kouluikäisiä lapsia peloteltiin pahemman kerran. Kuntain päättäjät olivat suunnitelleet niin ikäviä, että Tyrnävän Korvenkylän liminkalaisten lasten pitääkin alkaa kulkea kansakouluaan kaukana Alatemmeksen uudessa kansakoulussa.
Sinne olisi ollut koulumatkaa todella pitkästi eli hiukan yli 12 kilometriä. Haurukylän kansakouluun koulumatka oli vain noin 4 kilometriä. Koulumatkojen pituuksissa olisi siis silloin ollut hyvin paljon eroja.
Temmeksen Haurukylän kansakouluun hiihti, käveli tai juoksi kivaa ja mukavaa sekä suojaisaa, viihtyisää metsätietä melko nopeaan. Alatemmekselle pitkä koulumatka olisi pitänyt kulkea melko suojattomia ja tuulisia polkuja sekä silloisia teitä myöten. Valtatie nelostien reunaa kulkeminen olisi myös ollut pitkä osa ikävää raskasta koulumatkaa.
Koulukyydit niinä aikona olivat vielä tuntemattomia niillä Limingan laukeuden seuduilla. Haurukylän kansakouluun kulki matkan nätisti jopa varttitunnin seuduille koulujen hiihtokilpailujen vauhtia hiihtäen. Kelloja ei silloin ollut ranteessa eikä taskussa. Mutta, kun katsoi ajan koulun kellosta ja sitten kodin kellosta, niin hyvin lähelle todellisen ajan sai katsoa juostusta hiihdetystä koulumatkasta. Siksikin oikea oli aika, samaa valtion aikaa elettiin kotona ja koulussa. Radiosta kuunneltiin tarkkaan kello seitsemän äänimerkki ja pantiin pirtin kello oikeaan aikaan – tarvittaessa.
Taannoinen tyrnäväläinen taksiautoilija ja koulukyytejäkin paljon ajanut Esko Pekkala tarinoi kymmeniä vuosia sitten, että esimerkiksi reippaat ja hyväkuntoiset Kaikkosen Idan ja Toivon pojat Jussi ja Hannu ovat takaisin Tyrnävän kirkolla jo samaan aikaan kuin hänkin. Pojilla olivat hyvät polkupyörät kotinsa kujansuussa maitolavan vieressä odottamassa ja valmiina ajettaviksi – kovaa.
Noista reippaista Kaikkosen pojista tuli myöhemmin aktiivikersantteja armeijan töihin. Ennen koulukyytejä esimerkisi Korvenkylän Tyrnävän kunnan puolella asuvat Kaikkosen lapset kävelivät tai hiihtivät Tyrnävän Keskikylään Koivikon koululle.
Voi arvella, että koulukyydit eivät kaikin paikoin monissa kunnissa menneet oikein. Tyrnävälläkin voi uskoa olleen kyläkulmia, että koulukyydit eivät menneet niin kuin olisi kuulunut mennä. Toiset koululaislapset olivat selvästi huonommassa jamassa kuin toiset.
Valtatie nelostien työmaita
Vielä 1950 – luvun aluilla Haurukylän kansakoulun ikkunasta ulos katsoessa näki ohitse kulkevan tutun ”haapavetisen” – linja -auton. Se ajoi Haapaveden kirkonkylän ja Oulun linja auto aseman väliä kerran päivässä. Sillä, pääsi linja – automatkan varrelta käymään vaatekaupassa, asioilla, hammas – , silmälääkärissä tai esimerkiksi vain markkinoilla Oulussa ja sitten vain takaisin kotiin.
Keltaisia postiautojakin kulki vielä kauan uudistettua nelostietäkin myöten. Niillä pääsi myös nätisti Ouluun ja takaisin. Ne kuljettivat postia, pienempää rahtia ja paljon ihmisiä, matkustavaisia.
Haurukylän kohdalla alkoivat suuret uudistettavan nelostien rakennustyöt talvella 1953. Nelostie sai siellä täysin uuden linjauksen. Haurukyän kautta kulkenut nelostie jäi sinne vain pelkäksi kylätieksi.
Uudistettavan nelostien työmaa 1950 – luvun alussa Haurukylässä oli juuri korvenkyläläisten lasten Haurukylän kansakoulun koulupolun vieressä. Siitä oli hyvin paljon ihmeteltävä ja katseltavaa meille silloisille kansakoululaisille.
Täytemaata ajettiin uudelle tiepohjalle useilla suurilla, teliperäisilläkin kuorma – autoilla läheiseltä Haurunkankaalta. Kuorma autot kuormattiin sinkkiköysikäyttöisillä kaivinkoneilla, hullu – Jusseilla. Pyöräkuormaajia ei siellä näkynyt töissä. Oli niitä jo olemassa Suomessa siihen aikaan.
Haurunkankaalle jäi täytemaanajojen jälkeen suuria kirkasvetisiä sorakuoppia. Niissä saattoi uida kesällä. Niissä tulikin uitua usein koulumatkan yhteydessä 1950 – vuosikymmenellä. Silloin oli niin lämpimiä syksyjä, että vesi oli vielä uimakelpoisen lämmintä kansakoulun alettua syyskuussa.
Nelostietä on korjailtu ja paranneltu usein ja paljon. Temmeksenkin kohdalla sitä työtä on tehty usein. Nelostietä levennettiin. Se sai kestopäällysteen. Se sai useita alikulku käytäviä, – tunneleitä, liittymiä se sai myös useita ja katulamppujen kirkkaan valaistuksen pitkälle matkaa. Pyöräteitäkin on rakennettu paljon nelostien viereen.
Sielläkin on viihtyisiä maantien levennyksiä. Ne ovat esimerkkiksi automatkailijoille tarpeellisia, tärkeitä levähdyspaikkoja. Kohtapuolin niissä alkoi pitää lepotaukoja myös pitkän matkan rekka – autoja. Matkaa olikin rekoilla kulkea, kun kuljettivat esimerkikksi Jäämereltä norjalaisilta kalankasvatuslaitoksilta lohta ja muutakin ruokakalaa esimerkiksi Helsinkiin.
Kauniina 1950 – luvun tammikuisena pakkasaamuna huomasi aamulla Haurukylän kansakouluun hiihdellessä päivän jo pidentyneen. Koulu alkoi niinä aikoina tavallisesti aamulla kello 09:00. Silloin saattoi olla jo hiukan valonkajoa taivaanrannalla kouluun mennessä. Lumisadepäivinä sitä vastoin oli hämärää läpi päivän.
Joululahjasuksilla kouluun
Hiihtovälineinä 1950 – luvun koululaisella saattoivat olla joululahjasukset, – sauvat ja jopa monot. Suksina niinä aikoina oli esimerkiksi Esko Järvinen – merkkiset sälesukset. Suksia saatiin siis jo niinä aikoina hyvinä sälesuksina. Niissä olivat esimerkiksi kovasta hickorypuusta tehdyt reunat.
Oman aikansa uutuuksia sälesukset olivat. Kotona veistetyt mäystinsukset alkoivat jäädä historiaan. Suksisauvat kokivat myös muodonmuutoksen ja uudistuksen.
Suositut ja hyvät suksisiteet olivat metalliset ns. Y – siteet. Oli myös Voitto – merkkisiä metallisia suksisiteitä. Sangen suosittuja niinä 1950 – luvun aikoina olivat myös Karhu – merkkiset sälesukset. Paljon hiihtäneellä ja hyvin hiihtokilpailuissa pärjänneellä korvenkyläläisellä koululaisella Matti Tolvasella olivat Karhu – merkkiset sälesukset ja niissä olivat hyvät rotanloukuiksi sanotut metalliset suksisiteet.
Valoilmiöitä
Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan kohdalla oli talvisina pakkasaamuina nähtävissä erikoisempia valoilmiöitä. Vajaan 40 km:n päässä olevan Oulun kaupungin kerrostalot erottuivat taivaanrannalla korkeina, monine kirkkaine valoineen. Kyseiset kaupungin kerrostalovalot, valoilmiöt olivat eräänlaisia kangastuksia.
Kangastuksia voidaan nähdä usein myös kesäisin. Esimerkiksi kesäisenä hellepäivänä autoilijan tai pyöräilijän edessä oleva maantie näyttää joskus, ettei se enää jatku suoraviivaisesti tavallisena maantienä.Se vaikuttaa ja näyttää olevan edessäpäin, kuin kummasti kerroksittain. Kangastukset valoilmiöt näyttivät toisinaan myös kuin, että edessäpäin maantiellä olisi ollut kuin suuria vesirapakoita, – lammikoita.
Erikoisia valoimiöitä ja luonnonilmiöitä nähtiin myös metsissä tai metsän reunoissa. Jotkut vanhat puunkannot ja vanhat puunjuuret ja vanhat, joskus maahan pudonneet oksat kiiltelivät maanpinnan tasolla, kuin niissä olisi ollut valaisevaa fosforia.
Kalakauppiaat kulkivat ennen autoillaan syrjäkylillä myyden kulkukaupalla silakoita ja muita pieniä kaloja. Kun, niitä oli laitettu pirtin lattialle vadille ruuaksi kissalle. Ne saattoivat kiiltää siellä yöllä fosforin lailla. Niitä sanottiin kalastetun Oulunlahdesta ja sieltä lähistöltä. Niissä oli fosforia – saastetta.
Suojasäita
Talvet olivat ennen vanhaan Tyrnävän ja Temmeksen seuduilla aina runsaslumisia pakkastalvia. Mutta, monena 1950 – luvun talvena oli myös kovia suojasäitä. Silloin, leikittiin iloisina ja puuhakkaina suurissa lumikinoksissa ja tehtiin esimerkiksi kookkaita lumilinnoja ja runsaasti lumiukkoja hiilinenineen.
Vaivansa oli suojakelistä suksilla koulussa kulkiessa. Suojakelin voiteita oli vähän ja niitä ei osattu käyttää. Suojasäällä satanut lumi tarttui, pakkaantui suksen pohjiin. Oli helpompaa kantaa sukset olalla ja kävellä ladulla.
Temmeksen Haurukylän kansakoulun luona ollut Temmesjoen Hoikkalan törmän koululaisten mäki oli suojasäiden jälkeen jäinen, liukas ja turhan kova. Oli vaara loukkaantua mäessä. Suksia siellä meni poikki silloin tällöin.
Suojasään jälkeen tuli tavallisesti pakkasia. Kovat jäiset hanget ja suksenladut olivat hiihtäjille huonoja ja suksen pohjia kuluttavia. Niissä saattoi lähteä suksien pojista voiteet ja vaivalla paahdetut tervaukset pois.
Suksen pohja saattoi kulua valkoiseksi paljon kovalla hiihdetyn hankihiihdon jälkeen. Joskus kulumat olivat niissä niin kovat, että suksenpohjan urakin katosi. Se kului tyystin pois. Kovilla jäisillä hankikeleillä oli suuri vaara hiihtää sukset piloille.
Kansakoulussa kuljettiin
Haurukylän kansakoulu oli monien lasten opinahjo esimerkiksi taannoisella 1950 – luvulla. Paljon oli talviaamuisin koululaisten suksia ja sauvoja nojallaan koulun seinää vasten. Keväisin ja syksyisin lapset kulkivat kävellen kouluun. Pyöräilyä kouluun alkoi tulla enemmän esille vasta myöhäisellä 1950 – luvulla.
Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti toimintansa 1920 – luvulla. Se alkoi toimia ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon suuressa pirtissä. Kansakoulu sai myöhemmin oman koulurakennuksen vierestä. Haurukylän kansakoulu laajentui paljon ns. sodanjälkeisten suurten ikäluokkien tullessa kansakouluikään.
Maailma muuttuu
Ensin maaseudun kyliin saatiin kaivattuja kyläkouluja ja sitten niitä alettiin lakkauttaa. Kansakoulu on ollut lakkautettuna Haurukylästäkin jo kymmeniä vuosia sitten. Lapset alkoivat käydä kansakoulunsa ja myöhemmän ajan peruskoulun mukavilla lyhyessä ajassa kauas ehtineillä, joutuisilla koulukyydeillä kaukana kotoa.
Sen voi uskoa vaikuttaneen paljon yhteiskunnassamme, kun saimme viisipäiväisen työviikon vuonna 1966. Peruskouluuudistuksen voi arvella olevan jollain tapaa yhteydessä koululaistenkin työviikkoa muuttaneeseen 5 – päiväiseen työviikkoon.
Kyläkoulussa kulun pitkä historia
Kansakouluja alettiin perustaa jonkin verran kauan sitten Venäjän keisarillisen kouluasetuksen ja määräyksten mukaan. Niitä alettiin perustaa autonomiseen Suomeen 1860 – luvulta lähtien.
Pohjois – Pohjanmaan Liminka, edistyneenä maalaiskuntana sai ensimmäisen kansakoulunsa eli ns. kivikoulun kirkonkylään jo vuonna 1866. Eräs maaseudun lapsi ylitemmesläinen vuosina 1900 – 1952 elänyt Yrjö Erkki Junttila oli käynyt nuorena kansakoulunsa kotinsa vieressä Temmeksen kirkonkylän kansakoulussa.
Kyläkouluja aiemmin oli ollut seurakuntain ylläpitämiä ns. lukkarinkouluja. Niissä oli opetettu vain lukemaan. Ei siis kirjoittamaan. Pääpaino lukkarinkouluissa oli ollut raamatunhistorian kertomuksissa. ”Akanottolupa” oli aikoinaan ollut lukkarinkoulun suorittamisen takana.
Supistetussa kansakoulussa opittiin
Nuoreen Suomeen saatiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Se tuli uuden tasavaltamme presidentti K.J.Ståhlbergin alkuaikana. Siitä kaavailtiin 6 – luokkaista.
Taloudelliset olot kansan keskuudessa olivat ennen olleet hyvin huonot, ankarat, surkeat ja karut. Ei köyhillä kunnillakaan juuri ollut varaaa perustaa kansakouluja, saati rakentaa niihin uusia koulurakenuksia.
Monen lapsen kansakoulun käynti jäi esimerkiksi 1930 – luvun ankarana pula – aikana, taloudellisen taantuman aikana vain 4 – vuoden mittaiseksi. Se piisasi monina silloisina hädänalaisina vuosina pakollisen oppivelvollisuuden suorittamiseksi.
Historian tuntemalla pula – aikanamme noin vajaa 90 vuotta sitten, moni maaseudun lapsi joutui lähtemään raskaisiin savotta – ja uittotöihin heti hiukan vartuttuaan. Niitä töitä oli ollut silloinkin, niinä huonoina taloudellisen taantuman aikoina. Koulun käynnit saivat jäädä monilta lapsilta vain muutamien vuosien mittaisiksi.
Äärimmäisissä maaseudun kurjuustapauksissa suuressa lapsiperheessä saattoivat olla vain yhdet kunnolliset kengät. Koulumatkat olivat ennen myös olleet hyvin pitkiä.
Lasten lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan oppimisessa oli tarvittu paljon omatoimisuutta. Perheen vanhemmat lapset olivat opettaneet nuorempia siskojaan ja veljiään.
Opetusmateriaalia oli myös olleet vähänlaisia. Vanhan ajan kauppaostosten käärepaperit, paperisäkit ja paperipussit soveltuivat uusiokäyttöön piirustus – , kirjoitus – ja laskento alustoiksi. Vanhempien siskojen ja veljien käyttämiä koulukirjoja lukivat edelleen pienemmät siskot ja veljet.
Erilaisuuksia 1930 – luvun laman aikana
Erilaisuuksia oli ollut 1930 – luvun lama – aika. Taannoisella vuosikymmenellä 1930 oli esimerkiksi ollut pitkä lämpimien kesien kausi. Kyseistä taloudellisen taantuman, ikävää pula – aikaa ei voi verrata vanhan ajan 1860 – luvun suuriin nälkävuosiin.
Ihmiset olivat oppineet jonkin verran päivittäisen talousrahan käyttöön 1920 – 1930 luvuilla. Jokapäiväisestä käyttörahasta ennnenkaikkea oli pulaa 1930 – luvulla. Pankkilainojen lainojen lyhennyksiin olisi myös tarvittu selvää rahaa. Veronmaksuja oli sillon myös toisilla.
Satoisan makoisan leipäviljan ja osin kotieläimillekin ruuaksi annetun hyödyllisen melko satoisan vehnän viljely levisi kauas pohjoiseen aina Rovaniemelle ja kauas Kemijokivarteen saakka. Tyrnävän isännät perustivat kuntaansa harvinaisen vehnämyllyn 1930 – luvulla. Sitä ennen pohjoisin vehnämylly oli ollut Kalajoen Tyngän mylly.
Pula – aikana oli ollut paljon maatalojen pakkohuutokauppoja. Pankit omistivat niinä aikoina paljon heille tuottamattomia maatiloja. Niitä oli myös vuokrailtu viljelijöille pankkien toimesta.
Tyrnävänjoki varressa oli ollut kookkaita, joitakin ns. manttaalitaloiksi sanottuja suurtiloja. Niistä osa siirtyi pula – aikana pankkien omistukseen. Monet niistä saivat Tyrnävällä uusia pirteitä maahenkisiä isäntiä kohta viime sotien jälkeen Karjalan ja Kuusamon sotaevakoista.
Taannoinen 1930 – luvun suuri taloudellinen lama oli vaiva koko Suomessa. Pohjois- Pohjanmaan piippolalainen kirjailija Pentti Haanpää kirjoitti romaaneissaan myös pula – ajasta. Hän kirjoitti kokemuksista pääasiassa maaseudun ihmisten kokemina.
Joulu on tunnetuin juhla vuodenkierrossa. Monille se on vuoden tärkein juhla. Joulupäivää vietetään läntisen kulttuurin piirissä 25.12.
Joulu pysäyttää jokaisen. Sitä pidetään perhejuhlana. Sitä juhlivat myös yksinäiset ja yksinelävät. Eniten se on lasten juhla. Eläintenkin juhlana voidaan joulua pitää. Koko luonto pukeutuu Pohjolassa talvisin puhtaanvalkoiseen joulunviettoasuunsa.
Joulun sanotaan alkavan Tuomaan päivästä (21.12.) ja päättyvän Nuutinpäivänä (13.1.). Tuolle aikavälille sijoittuvat jouluaatto, joulupäivä, tapaninpäivä, uusivuosi ja loppiainen. Joulun ajasta elää Suomessa sanonta: ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti poijes viepi”.
Muitakin aikamäärityksiä on jouluaikaan aikojen saatossa esiintynyt. Esimerkiksi eräs muinainen pohjoismainen kuningas Knut oli määrännyt joulun ajaksi täyden kuukauden. Eli se alkoi joulukuun 13 päivästä ja sitä kesti tammikuun 13 päivään. Eräs tavanomainen määritys joulun ajaksi on laskea sen alkavan 1. adventista ja päättyvän loppiasena.
Kristillinen joulu perustuu raamatunhistorian Kristus – lapsi tarinaan. Kristillinen perinne on myös suomalaisen joulun perusta. Kristuksen syntymän aikoina elettiin vuotta nolla. Tänään eletään vuotta 2016 jKr (vuosi 2016 jälkeen Kristuksen syntymän). Nykyisin sanotaan myös, että ”jälkeen ajanlaskun alun”. Sanotaan esimerkiksi 2016 jaa. Lähtökohtana sillekin on sama ajanlaskutapa eli Kristuksen syntymä vuonna nolla. Siitä alkoi ajanlaskumme eli vuodesta nolla.
Joulunvietossa näkyy kansallisia tapoja ja perinteitä. Suomalaisen joulun nähdään saaneen vaikutteita ruotsalaisesta ja saksalaisesta jouluperinteestä. Nykyisten aikojen kaupallisten ja materialististen joulujen nähdään saaneen vaikutteensa Yhdysvalloista.
Omintakeisesta suomalaisesta joulusta voidaan mainita joulurauhan julistaminen jouluaattoisin kello 12.00 Turussa. Suomessa, lahjoja jakavan joulupukin uskotaan asuvan Lapin Korvatunturilla. Mutta, koko Suomi on joulun edeltä joulumaa.
Suomalainen joulu on perhejuhla. Tavallisimmin joulua vietetään perheen parissa runsaita jouluruokia syöden. Lahjoja annetaan ja niitä saadaan. Joulukortteja lähetellään. Suomalaiselle joululle on tyypillistä nostalgisuus ja lapsuuden joulujen muistelut. Tarinallisuus elää nykypäivänä jonkinlaista renesanssia Euroopassa. Suomalaisessa jouluperinteessä se on säilynyt ikiajat.
Jouluihin kuuluu muistelut. Muistellaan lapsuuden mukavia jouluja. Jouluaattoisin muistetaan myös vainajia ja vuoden aikana kuolleita viemällä hautausmaille kynttilöitä heidän haudoilleen.
Joulu on Kristuksen syntymän muistojuhla. Tavanomaisesti käydään joulumessuissa sekä hartaustilaisuuksissa tai niitä katsotaan televisiosta. Yhteistä lännen ja idän kirkon alueilla on viettää sitä juuri Kristuksen syntymäjuhlana omine vivahde eroineen. Nykyisin ovat olleet hyvät mahdollisuudet seurata katolisen kirkon paavin joulutervehdyksiä suorina tv – lähetyksinä Vatikaanista. Niitä seuraavat myös monet muut uskontokuntalaiset kuin vain roomalaiskatoliset.
Kristillistä joulua juhlitaan eri tavoin. Jotain uuttakin on joulun viettoon tullut ajan myötä. Nykyiselle ajalle ovat jo perinteisiksi tapahtumiksi muodostuneet kirkoissa järjestettävät ”Kauneimmat Joululaulut” tilaisuudet. Ne ovat olleet jo aluiltaan lähtien hyvin suosittuja yhteistilaisuuksia. Niihin osallistuu heitäkin, jotka eivät juuri muuten tai muulloin ole kiinnostuneita seurakuntien toiminnasta.
Joulun vieton ja juhlimisen nähdään materialistuvan vuosi vuodelta. Suuren suosion saavuttaneet pikkujoulujen vietot yleistyvät ja varhaistuvat. Ennen vanhaan, isäin ja isoisäin elinaikoina, esimerkiksi 1950-luvulla, olivat vain koulujen kuusijuhlat lähes ainoita pikkujoulujuhlia. Niitä alettiin yleisemmin viettää vasta Santa Lucian päivästä (13.12.) lähtien. Nykyisin on monenmoisia firmojen, liikeyritysten sekä yhdistysten pikkujouluja ja osa aloittaa pikkujoulujuhlimisensa jo marraskuulla.
Toisaalta voidaan mainita, että vaikka ennen vanhaan joulua ei juhlittu vielä marraskuulla. Mutta, usein lähestyvä joulu huomioitiin kuitenkin jo melko varhain. Esimerkiksi koululaislapsia kehoitettiin ahkeroimaan ja lukemaan kotiläksynsä. Joulupukki kuulemma muistaa heidät ahkeroinneistaan joululahjoillaan.
Vanhankantaisessa suomalaisessa talonpoikaiskulttuurissa jouluvalmistelut alkoivat jo varhain. Joululahjat tehtiin pääosin itse. Neulottiin sukkia, villapuseroita ja lapasia. Tehtiin puuhevosia ja niille työkaluja. Veistettiin suksia ja valmistettiin kelkkoja. Noita kaikkia annettiin sitten jouluna joululahjoina.
Maalaistaloissa aloitettiin syksytalvesta tavanomaiseen vuodenkiertoon kuuluneet syysteurastukset. Kinkkuja suolattiin ja makkaroita valmistettiin. Leipiä leivottiin ja juustoja valmistettiin. Osan ruuasta sanottiin olevan varatun juhlaruuaksi.
Valaistukseen tarvittavia kynttilöitä valmistettiin teuraseläinten talista. Oluttakin laitettiin tynnyreihin. Kaikki tuo toiminta liittyi myös tavanomaiseen talonpoikaiseen toimintaan eli varautua elämään ruuan kanssa talven yli. Valmisteluissa talvea varten ajateltiin myös joulua ja varattiin jotain erityistä, maukkaampaa ja parempaa jouluksi.
Joulun taustalta nähdään löytyvän myös maallisia perinteitä kristillisten perinteiden lisäksi. Maallisten perinteiden arvellaan olevan muinaisissa sadonkorjuujuhlissa. Niitä vietettiin muinaisgermaanisessa ja – skandinaavisessa perinteessä vuoden loppupuolella.
Sitten, kun sadonkorjuutyöt ja paljon aikaa vieneet riihien puinnit olivat selvitetty ja saatettu onnelliseen päätökseensä. Ihmisille oli kertynyt ylimääräistä aikaa ja syitä juhlimisiin.
Muinaisten roomalaisten tiedetään viettäneen nykyisen joulun paikalle sijoittuvana pakanallisia Saturnaalia – juhlia. Niiden uskotaan olevan erään perinnehaaran joulunviettoon. Kristinuskon vahvistuessa ja laajentuessa kristillinen joulu alkoi sijoittua pakanallisen joulun sijalle.
Kristillisen joulun alkuperästä löytyy myös lahjojen antamista jo hyvin kaukaisesta ajasta eli vuodesta nolla. Raamatun Kristus tarina kertoo kolmesta viisasta Itämaan tietäjästä, jotka olivat tulleet Betlehemiin kumartamaan vastasyntynyttä pienokaista – tulevaa kuningasten kuningasta. Heillä oli ollut mukanaan lahjoja kultaa ja mirhamia.
Joulukuu, aikaa määrittävänä, kuukautta tarkoittavana sanana kalenterivuodessa tuli suomenkieleen 1600 – luvulla. Suomalaisen joulu – sanan alkuperää on pohdittu ja sanan alkuperäksi on esitetty omia näkemyksiä. On arveltu suomenkielisen joulu – sanan tulleen lainasanana eri kieliryhmän ruotsalaisesta jul (joulu) – sanasta.
Toisaalta suomalaisen joulu – sanan uskotaan olevan lähtöisin muinaisskandinaavis/-germaanisesta jovla, joulud – sanoista. Suomalaisen joulu – sana alkuperäksi on esitetty esimerkiksi myös brittiperäistä yule – sanaa. Sitä joulu – sanaksi sijoittaessa voidaan pienenä sivukaneettina arvella, että olisiko yule- sanalla ehkä skandinaaviset vaikutteet? Britannia oli muinoin ollut vuosisatojen ajan viikinkien hallinnoimaa aluetta. Viikinkivaikutteena Britanniassa voidaan esittää siellä eräissä paikannimissä esiintyvät by – päätteet esimerkiksi Whitby, Pohjois – Yorkshiressa (ruots. by = suom. kylä).
Johdonmukaisesti etenevää, suomenkielisen joulu – sanan muodostumista ruotsinkielestä tai muustakaan kielestä ei ole toistaiseksi esitetty. Ehkä suomalaisen joulun ainutlaatuisuuden ja erinomaisuuden takana onkin mystisyys ja salaperäisyys? Suomalaisen joulu – sanankin alkuperä, kun on selvittämätön.
Salaperäistä suomalaisessa joulussa on myös kaukana Lapissa, Korvatuntunturilla asuva moniin miljooniin koteihin, jouluaattoisin lähes samoihin aikoihin ehtivä joulupukki. Joulupukin sanotaan olevan satoja vuosia vanhan pitkäpartaisen miehen. Hänellä on herttainen vaimo – joulupukin muori ja paljon tonttuapualaisia sekä valtavan suuri lelutehdas Korvatunturilla. Meidän joulupukki kulkee työmatkojaan etupässä poroilla. Petteri Punakuono on joulupukin luotettava lempiporo.
Sitä vastoin skandinaavisen jul (suom = joulu) – sanan alkuperästä on johdonmukaisia esityksiä. Sen alkuperä löytyy muinaisskandinaavisesta kulttuurista ja ruotsalaisesta pyörää tarkoittavasta hjul – sanasta.
Se tarkoitti muinaisskandinaavien ja viikinkien soturi –ja merenkulkijakansan (vv. 700 – 1000 jKr.) ajattelussa myös auringon kehrää taivaalla. Pyörä yhdistettiin myös ajankulkuun ja vuodenkiertoon. Vuodenkiertoa muinaisskandinaavit ja viikingit joutuivat seuramaan jokapäiväisen elantonsa hankkimisessa. Heillä oli esimerkiksi ollut kauas suuntautuneitten ryöstöretkeilyidensä lisäksi pienimuotoista maanviljelyä ja karjanhoitoa. He, noidenkin asioiden takia joutuivat seuraamaan vuodenkiertoa.
Sotimiset ja ryöstelyt olivat ennen olleet yleinen elannon hankintatapa. Viikinkien tavat eivät siitä poikenneet. Kun, matkoilla olleiden vuodenkierto (hjul) alkoi kääntyä syystalveen. Pimeys lisääntyi raskaasti ja purjehdusvedet uhkasivat jäätyä. Heillä oli ollut totuttu tapa palata koteihinsa ennen vesien jäätymisiä. Viikingeiltä on ehkä peräisin läntisen kulttuuripiirin yleinen sanonta, että ”jouluksi kotiin”.
Olisikohan viikinkien matkoilta palailtu Lucian päivän aikoihin? Esimerkiksi eräs Pohjoismaiden kuningas Knut oli määrännyt jouluajan alkavaksi 13.12. Olisiko osaltaan siitä johtuvaa se, että alkujaan sisilialaisen Santa Lucian (vv. 283 – 13.12.303 tai 13.12.304 jKr.) romanttinen pyhimystarina ja perinne, jäi elämään vain skandinaaviseen kulttuuriin? Viikingit purjehtivat ennen muinoin myös Välimerellä ja kotiin palattuaan he kertoilivat matkoiltaan tarinoita. Nostalgisuus, romanttisuus sekä tarinoinnit ovat olleet vanha tapa pohjoismaista ja myös suomalaista jouluperinnettä.
Suomalaisesta jouluperinteestä voi vielä mainita, että jouluun kuuluu olennaisesti joululoma. Koululaisilla se on tänäänkin kohtalainen. Vanhaan aikaan, ennen viisipäiväistä kouluviikkoa se oli ollut nykyistä vielä pitempi.
Ansiotöissään ahertavat pyrkivät myös viettämään joululomaa – juuri jouluna mahdollisuuksiensa mukaan. Joulua vietetään monella tapaa ja erilaiset ovat myös joulun viettäjillä mahdollisuudet ja toiveet viettää sitä. Elämme voimakkaasti eriarvoistuvassa yhteiskunnassa. Toisilla on ylenmäärin rahaa ja toisilla vain velkaa. Toisilla on hyvä kunto ja vankka terveys ja toisilla on elämässään vain sairautta sekä heikko liikuntakykykin vaivana.
Tasapuolinen joulu on kylläkin siinä mielessä, että joulu on kaikilla tavalla tai toisella aina samaan aikaan vuodesta Pohjantähden, Otavan ja muiden tuttujen tähtien ja kuun alla.
Haurukylän kansakoulussa
Jokaisella on muistikuvia koulun joulujuhlista. Niitä on kansakouluista, oppikouluista ja peruskouluista. Niitä on meillä myös ammattikouluista ja – opistoista.
Kunnallisten kansakoulujen historia juontaa Suomessa autonomian ajalta. Vuonna 1866 jalo keisarimme Aleksanteri II antoi meille keisarillisen kansakouluasetuksen. Kansakouluja alettiin perustaa kaikkialle Suomeen. Sitä ennen lasten ja nuorten opetus Suomessa oli ollut seurakuntien lukkarinkoulujen varassa.
Kansakoulujen perustamisen aikaan liittyy ns. kansallinen herääminen. Esimerkiksi Pohjois – Pohjanmaan kuntiin oli perustettu niinä aikoina myös kirjastoja. Niitä oli perustettu jo ennen kunnallisia kansakouluja. Muhokselle kirjasto oli perustettu jo vuonna 1851. Kirjastot olivat toimineet ensin yksityisten kirjainlahjoittajien toimesta.
Kirjastoissa oli toiminut myös suosittuja lukupiirejä. Se oli ollut hyvä toimintamuoto kirjastojen vähien lainakirjojen aikaan. Hyvää ja antoisaa oli varmaan ollut myös keskustella luettujen kirjojen sisällöistä. Tavattiinhan lukupiireissä myös muita kirjoista kiinnostuneita.
Suomalaiset ovat lukijakansaa. Koko 1900 – luvun käytimme eniten maailmassa kirjastojen lainauspalveluja. Tuolloin monilla kustantajilla oli myös ollut myydä halpoja kirjoja – esimerkiksi joululahjoiksi. Muun muassa hämeenlinnalainen Arvi A. Karisto OY möi asiamiestensä kautta vuosittain ennen joulua edullisia kirjoja. Sieltä myyttiin myös liittoutuneitten valvontakomission kieltämiä kirjoja esimerkisi: Adolf Hitler; Mein Kampf, Onttoni Miihkaelin; Raatteentiellä, Armas J. Pullan; Ryhmy ja Romppainen nimisten sotakaverusten sotaseikkailukirjoja.
Varhaisimpia kansakouluja oli ollut muutamia yksityisten henkilöiden ylläpitämiä. Esimerkiksi kenraali Johan Munck oli perustanut koulun kartanonsa lähistölle vuonna 1856. Siellä alettiin antamaan opetusta lapsille jo syksyllä 1857. Kenraali Munck ei saanut kouluunsa valtionapua, vaan hän huolehti koulun kustannuksista itse. Tuohon Munckin kouluun päästäksen lapsilta oli vaadittu jonkinmoinen lukutaito.
Keisarillisen kouluasetuksen (v.1866) mukaan kuntain kansakouluista suunniteltiin kuusivuotisia. Seurakuntien ylläpitämät lukkarinkoulut olivat olleet kestoltaan lyhyitä vain viikkoja. Seurakuntien kinkereillä oli annettu myös opetusta. Mutta, pääpaino opetuksessa lukkarinkouluissa sekä kinkereillä oli ollut kristillisessä kasvatuksessa ja opetuksessa sekä raamatunhistorian kertomuksissa ja tapahtumissa. Se oli ollut erikoisempaa, että seurakuntien ylläpitämissä ns. lukkarinkouluissa oli opetettu vain lukemaan, muttei kirjoittamaan.
Pohjois-Pohjanmaalla Limingassa kansakoulu aloitti toimintansa vuonna 1868. Se alkoi toimia kansakouluksi rakennetussa rakennuksessa Limingan kirkonkylässä. Limingan museoalueella on edelleeen tämä vanha koulurakennus ns. kivikoulu. Se on ehkä Suomen vanhimpana kansakouluna aloittanut koulu? Lähikuntaan, Temmekselle saivat hankittua kirkonkylän kansakoulun vuonna 1891.
Itsenäisen nuoren Suomen koululaitoksen historian tärkeä merkkipaalu oli ollut 15.4.1921. Silloin, astui yleinen oppivelvollisuus virallisesti voimaan Suomessa. Tämä tarkoitti, että maalaiskunnilla oli velvollisuus perustaa kansakoulu jokaiseen kirkonkylään ja/tai sivukylään, jos tulevassa koulupiiriissä olisi 20 oppilasta. Niinä päivinä eli 1920-luvulla alkoi toimia myös Temmeksen Haurukylän kansakoulu.
Kansakoulun opettajia valmistui opettajaseminaareista. Esimerkiksi Raahessa oli ollut opettajaseminaari. Paljon toimi kansakoulunopettajina epäpäteviä. Saattoipa joku hyvin kansakoulun suorittanut toimia kansakoulunopettajana nuoremmilleen. Opettajissa oli ollut myös keskikoulun tai kauppakoulun käyneitä.
Opettajina toimi usein henkilö, joka oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja halusi hankkia sillä tapaa tuloja esimerkiksi yliopistolukuihinsa. Esimerkiksi taannoinen presidenttimme Mauno Koivisto oli toiminut ylioppilaana kansakoulunopettajana.
Maalaiskylien kansakoulun poikien käsityöopettajina toimi ennen usein joku kylän käsistään tekevä mies. Jos, koulussa oli miesopettaja, niin hän tavallisesti opetti myös poikien käsityöt. Tavallisesti naisopettaja opetti tyttöjen käsityöt. Patalappuja virkkasivat käsitöinään ennen virkkuukoukuillaan myös kansakoulun ensimmäisen luokan pojat.
Yleisen oppivelvollisuuden tultua voimaan, kuntiin perustettiin myös kiertokouluja. Kiertokoulua pidettiin myös monien Limingan lakeuden syrjäkylien maataloissa. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylässäkin oli pidetty välillä kiertokoulua. Opettajina toimi kiertokoulunopettajia tai esimerkiksi lähi srk:n pappi. Ennen oli ollut myös ns. supistettuja kansakouluja. Niissä lapsi suoritti oppivelvollisuutensa neljässä vuodessa.
Temmeksen Haurukylässä oli vuosina 1956-1958 yläluokkien opettajana Pasi Saari niminen opettajaseminaarin käynyt nuori silmälasipäinen mies. Alaluokilla oli aina naisopettajia. Opettajat olivat aluiltaan Temmeksen ulkopuolelta tulleita. Eräskin naisopettaja Köngäs – sukuniminen oli tullut sinne kaukaa Kittilästä.
Se oli vuotta 1953, kun Tyrnävän Korvenkylän Limingan kuntaan kuuluville kylän koululaislasten vanhemmille esitettiin, että lasten alkaa kulkea kansakoulussa Alatemmeksellä. Sinne oli rakennettu uusi koulurakennus. Saimme kuitenkin jatkaa kansakoulua Haurukylässä. Sinne kulku oli muutamia kilometrejä lyhyempi ja kivempi, koska sinne hiihdettiin ja/tai käveltiin vain kuntainliiton kunnalliskodin metsäsaran läpi. Siellä, suojaisalla koulupolulla ladut ja kävelypolut pysyivät auki ja kunnossa myös pienillä lumipyryillä.
Kun oli hyvät hiihtokelit, niin ehti kotiin jopa 20 minuutissa juomaan päiväkahvin. Ei meidän silloisten koululaisten tarvinnut alkaa kulkea useampia kilometrejä pitempää matkaa Alatemmekselle, ja eikä tarvinnut tietystikään mennä kuusijuhlaan sinne.
Niinä vanhoina 1950-luvun aikoina kansakouluiässä oli ns. sodanjälkeisiä suuria ikäluokkia. Kansakoulut olivat tupaten täynnä koululaisista kaikkialla Suomessa. Sittemmin, vuonna 1957 kansakoulun laajennus tuli ajankohtaiseksi Haurukylässäkin. Uudisrakennukseen tuli lisää muuan luokkahuone ja asuntoja opettajille.
Myös Haurukylään oli tullut muutamia sotaevakkoperheitä sodissa menetetetyiltä alueilta. Monet Suomen viime sodissa mukana olleet avioituvat rauhan tultua ja saivat lapsia. Oli ennen ollut sitäkin, että ihmisiä siirtyi asumaan toisiin kuntiin ja kyliin, kun sodanjälkeinen asevelitalo tulikin tehtyä väärään paikkaan ja kuntaan.
Kuusijuhlassa Haurukylässä
Koulujen joululomat ja joulujuhlatkin ovat yhtä vanhoja kuin koulutkin ovat. Sitten alkoi tavan mukaan joululoma. Vuosikymmenellä 1950 kansakoulun joululoma oli noin kolme viikkoa. Silloin oli koulua lauantaisinkin, niin joululoma oli sangen pitkä.
Joululomaa edelsi koulun joulujuhla. Se saattoi olla Santa Lucian päivän iltana (13.12) tai kohta sen jälkeen. Kouluun palattiin tammikuussa. Kevätlukukausi saattoi alkaa joskus Nuutinpäivän jälkeen, mutta aina se alkoi vasta loppiaisen jälkeen. Vuonna 1956 Lucian päivä oli torstaina 13.12. Vuonna 1957 Nuutinpäivä oli sunnuntaina 13.1.
Koulun joulujuhlaa sanottiin ennen myös kuusijuhlaksi. Esimerkiksi vuonna 1956 Temmeksen Haurukylän kyläkoulun joulujuhlassa yksinlaulua esittivät koululaistytöt Anneli Pasanen ja Ilona Sopenperä. Haurukylän kansakoulussa joulujuhlan ohjelmiin osallistuivat kaikki koululaislapset. Tavanomainen ohjelma niissä oli joulukuvaelma, joka tarvitsi useamman lapsen osallistumisen. Koululaislasten yhdessä esittämät joulu – ja tonttuleikit muodostivat tärkeän osan juhlan ohjelmaa. Puuhaa oli koululaisille myös kuusijuhlakuvaelmissa esiintyvien lasten esiintymisasujen valmistamisesta.
Monet tonttulaululeikit ja ”Heinillä härkien kaukalon” jouluvirsi olivat eräitä kuusijuhlalauluja. Joulu Jeesuksen syntymäjuhlana tuli tavallisesti esille koululaisten esittämissä kuvaelmissa. Tiernapojat kuvaelma kertoo yleisimmät asiat Kristuksen syntymästä ja sen ajoista.
Haurukylän kansakoulun joulujuhlassa olivat yleisönä mukana kaikki kyläläiset. Eihän pienessä kylässä muita tapahtumia juuri ollut. Harvoin niissä kuusijuhlissa joululahjoja jaettiin, mutta joulukorttien jakamiset koululaisten kesken olivat tapana. Haurukylän koulun kuusijuhlassa oli aina mukana myös joulupukki. Joulupuurokin syötiin siellä. Mukana siinä oli myös pieni rusinainen joulupulla.
Haurukylän kansakoulun kuusijuhla oli illalla. Kuun, Pohjantähden ja Otavan alla sinne matkattiin. Matka kuusijuhlaan kyläkoululle kuljettiin hevosillä tai hiihtäen. Seuraavana päivänä haettiin todistukset koulusta. Sitten jäimme joululomalle.
Kun, lähti hiihtämään pimeässä koulun kuusijuhlaan, niin silmät näkivät pian. Jos, oli kuutamo, niin se oli jo ylellisyyttä pienelle kuusijuhlaan lähtevälle ja sieltä palaavalle – hiihtää kirkkaalla kuutamolla miljoonien sädehtivien lumikidetimanttien päällä.
Seuraavana päivänä, lyhyen aikaa valaiseva talvinen aurinko herätti lumikidetimantit uudelleen välkehtimään, kun haimme koulusta joulutodistukset. Koulupolun varren jänikset, mettikanat (riekko), oravat, teeret ja muuan kettukin toivottivat hyvää ja mukavaa joululomaa.
