Helmikuun 2018 juttujani

FM Mauri Junttila

Helmikuu on talvikuukausia. Silloin voivat olla talven kovimmat pakkaset. Helmikuu voi olla tammikuuta kylmempi. Helmikuuta sanotaan usein myös ”pikkutammeksi”. Kansantarinoissa se on kovasti uhoava. ”Tekisin, mitä tahansa. Jäädyttäisin vaikka varsan tamman mahaan, jos toinen silmä ei vettä vuotaisi”.

Helmikuu ei ole hiljainen kuukausi

Helmikuun ensimmäisiä almanakassa huomioituja päiviä on kynttilänpäivä. Sanotaan päivän pidentyneen silloin yhden kynttilän verran. Eräs määritelmä kynttilänpäivän nimeksi on ollut myös se, että ennen seurakuntalaiset maksoivat kirkollisverojaan myös kotona valmistetuilla kynttilöillä. Ne siunattiin tehtäviinsä kynttilänpäivän messussa.

Kynttilänpäivänä on tavallisesti aloitettu luterilaisen kirkon yhteisvastuukeräys. Vanhaan aikaan eräs Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukeräyksen kerääjiä oli korvenkyläläinen 1900 – luvun mies, maanviljelijä Toivo Kaikkonen. Oli suotavaa hänen keräysalueensa talojen varata viisimarkkainen keräykseen. Se oli kerääjille mukavampaa tulipalopakkasten aikaan, jos raha oli viiden markan seteli.

Helmikuun merkkipäiviä on myös laskiainen. Suomen katolisen kirkon aikana se oli ollut huomatumpi ja useampipäiväisempi. Nykyisin juhlimme laskiaissunnuntaita ja laskiaistiistaita. Niitä saatetaan juhlia karnevaalinomaisesti – lähes riehakkasti.

Laskiaisena laskeudutaan pääsiäiseen kestävään suureen paastoon. Syödään vahvaa hernekeittoa, rasvarieskaa ja makeita laskiasipullia, pitkää paastoa odotellessa. Paaston aikana syömisten odotetiin otettavan paljon rauhallisemmin. Uskon näkemysten takia. Paaston nähtiin olevan osa uskovaisen kilvoittelua paratiisin hyvään, onnelliseen vanhurskauteen, maallisesta elämästä pois lähdettyäme.

Ystävänpäivää vietetään vuosittain 14.2. Se on uudempia tulokkaita juhlapäivänä. Ystävänpäivän postikorttien lähettäminen on vakiintunut tapa.

Runebergin päivä

Helmikuun 5:ttä päivää vietetään vuotuisjuhlana Runebergin päivänä, liputuspäivänä. Hän oli syntynyt vuonna 1804 Pietarsaaressa ja kuoli 1877 Porvoossa. Johan. Ludvig Runeberg oli suomenruotsalaisia. Häntä pidetään kansallisrunoilijanamme. Runeberg kirjoitti tuotantonsa ruotsiksi.

Hän eli autonomisessa Suomessa. Runeberg sai elinaikanaan suurta kunnioitusta. Hänen syntymäpäiväänsä alettiin juhlia merkkipäivänä jo hänen elinaikanaan. Ylioppilaita kävi laulamassa hänen ikkunansa alla aina helmikuun 5. s päivä.

Kalevalan päivä

Suomalainen, myös merkittävä 1800 – luvun suurmiehemme, Elias Lönnroth kokosi kansalliseeppoksemme Kalevalan. Hän kiersi suuritöisesti runojen keruumatkoilla laajassa Karjalassa ja Vienassa. Tarinain mukaan hän oli kulkenut jopa paljasjaloin runonkeruumatkojaan.

Lönnroth oli ollut monipuolinen, kyvykäs mies. Hän oli ollut myös oppinut lääkäri. Kalevalan päivä on merkittäviä vuotuisjuhliamme vuodenkierrossa. Se on myös liputuspäivä meillä.

Luonto helmikuussa

Keskialvea eletään helmikuussa. Lunta on kinoksittain maassa ja paljon puissa. Joidenkin näkemysten mukaan helmikuu nimen nähdään tulevan siitä, että lumisilla puiden oksilla ja hangilla kimaltelee monin miljoonin kirkkaita lumikide helmiä.

Lopulla helmikuuta on pienessä määrin myös eläinkunnan heräilyä. Käpylintuja voi alkaa puuhailla pesän laittopuuhissaan. Pöllöjä voidaan tavata myös rakentamassa pesiään. Nuo mainitut linnut voivat munia muniaan kovien pakkasten keskellä. Niiden hiljaisen puoleista ääntelyä voidaan myös kuulla helmikuussa.

Vanhaan aikaan helmikuu oli myös ollut tärkeitä savottatöiden kuukausia. Suomi eli metsistään huomattavan pitkän ajan. Miehiä meni savotoihin metsätöihin hevostensa kanssa. Jotkut olivat menneet savotoihin jo syksyllä ensimmäisten lumisateiden ja pakkasten alkaessa. Mukana oli tavallisesti ollut paljon kauraa ja heiniä hevosille. Ruokatarpeita oli ollut myös itselle.

Isojen metsäyhtiöiden suursavotoissa oli ollut asunto-ja ruokailukämppiä emäntineen. Oli ollut kahvin ja keiton myyntiä. Hevosille oli myös ollut ruuan myyntiä. Mutta, olihan se eläinten ja ihmisten ruokain tuottajain käytännöllistä viedä niitä myös kotoaan. Savotoissa oli ollut paljon työmiehiä puiden kaatotöissä ja kuorimassa pöllejä paperipuiksi valtaviin pöllipinoihin.

Helmikuussa tapahtui ennen

Helmikuun manifesti nimen saanut valtava nimien keruu asiakirja oli koottu talvella 1899. Keräsimme sen silloin vastalauseeksi silloisten isäntiemme, venäläisten venäläistämispolitiikkaa vastaan.

Silloin olivat meillä alkaneet katkerat, surulliset sortovuodet. Suomen alkutaival Venäjän autonomiassa oli ollut kovasti auvoisaa onnen ja rauhan aikaa. Jatkuva haavoissa, monissa sairauksisssa, vilussa ja nälässä sotiminen Ruotsin kuninkaiden mielitekojen mukaan oli päättynyt jo vuonna 1809.

Ihmiset alkoivat rakentaa uusia asuntaloja entisten mustien nokisten pienen pienten hirsikömmädöiden, savutupien ja hatarien havu-ja risumajojen sekä turpasmökkien tilalle. Suomalaiset olivat saaneet pitkän autonomian ajan rauhan aikana myös kerättyä hiukan jyviä aittojensa laareihin.

Autonomian ajan, mukavien kulta – aikojen maatalojen keittiöiden padoissa keitettiin vahvoja lihaperunakeittoja suurissa padoissa. Makean imellyslippuviipaleen päälle vuoltiin paksulti voita ja uunissa paistettua lihaa. Juomana oli monilla taloilla sydäntalvellakin maistuvaa täysmaitoa tai makoisaa kirnupiimää eli huitua.

Tie vapaussotaa

Sortokaudet nimen saaneen yhteiskunnallisen tilanteen alkaessa keisarillinen Venäjä alkoi kiristää otettaan autonomiassamme. Se alkoi suunnitella lisää maksuja ja velvollisuuksia meille. Sotimaan lähdöillä ja asevelvollisuudella Venäjän armeijassa uhkailtiin myös. Helmikuun manifesti (1899) oli ollut suuri vastalause mielenosoitus.

Keisarin valta päättyi Venäjällä vuonna 1917. Siihen oli liittynyt epäjärjestystä, mellakoita, kahakoita ja lakkoja Venäjällä. Oli tapahtunut suuri yhteiskunnan muutos. Venäjä eli valtavaa murroskautta. Tsaarien valta – aika päättyi. Yhteiskunnallisten tapahtumien Venäjällä nähtiin antavan mahdollisuudet Suomen saada itsenäisyys.

Yleisesti Suomen vuoden 1918 sodan, vapaussodan, sisällissodan nähdään alkaneen 27.1.1918. Se oli helmikuun alkua vuonna 1918, kun Oulun valtaus nimen saanut pienehkö nopeatempoinen sota käytiin. Nopeaan, Oulun kahakan voittaneet valkoiset alkoivat laatia ohjelmia hallitsemilleen alueille.

He alkoivat kehoittaa perustamaan alueilleen suojeluskuntia. Temmeksellekin oli perustettu oma suojeluskunta Oulun suojeluskunnan kehoituksesta helmikuussa 1918. Se perustettiin Temmeksen kunnallislautakunnan kanssa. Paljon, kymmenittäin oli saatu temmesläisiä mukaan silloin käynnissä olleeseen Suomen vapausotaan.

Temmesläiset perustivat siis oman suojeluskunnan. He saivat paikallispäällikökseen maanviljelijä Eero Junttilan (vv.1870-1948). Hän oli ottanut päällikkyytensä vastaan 25.2.1918.

Alajunttilan Eero isäntä oli ollut vanhan Suomen kaartin käynyt mies ja aliupseeri. Hän oli ollut paikallissuojeluskunnan päällikkönä 18.9.1918 saakka. Sitten hän oli ollut Temmeksen suojeluskunnnan esikunnan (E:n) jäsen. Hän oli toiminut esimerkiksi suojeluskuntansa kasvatuspäällikkönä vuonna 1919. Tehtävää hoiti hänen jälkeensä Temmeksen poliisi Kalle Honka. Temmeksen suojeluskunnan seuraavaksi paikallispääliköksi tuli Temmeksen kirkkoherra Hannes Mustakallio 18.9.1918. Hän oli samalla toiminut myös Tyrnävän ja Temmeksen suojeluskuntien aluepäällikkönä.

Temmesläisiä oli osallistunut monin kymmenin miehin vapaussotaan jo ennen oman paikallissuojeluskunnan perustamista. Esimerkiksi Tyrnävän suojeluskuntalaisista oli Oulun valtauksessa ollut mukana mm. autoilija Jaakko Pasanen (vv. 1888-1962).

Temmeksen Haurukylän Tomperin talon vanhaisäntä Heikki Karppinen oli kulkeutunut vapaussodan sotareissullaan kauas aina Sallan (Kuolajärvi) rintamille. Hän oli tullut sieltä kotiinsa kesän 1918 aikana. Hän oli kävellyt kotimatkansa.

Tuuli idästä ja lännestä.

Hyvin harva, vain muutama oli uskonut itsenäiseen suomalaisten hallitsemaan Suomeen. Olihan se ennestään tuntematon asia. Monet pitivät suomalaisen miehen kunniana vielä vapaussodan aikana, että vuodattaa hurmeensa valkoiselle hangelle Ruotsin kuninkaan puolesta, vaikkapa Norjan vuorilla. Kaarle XII kaatui Norjassa.

Paljon oli myös ollut sitä mielipidettä, että Suomi neidon pitää mennä seuraavaksi Saksan keisarin syliin, päästyään Venäjän vahvan karhun syleilystä. Naurettavalta, kuin höperön, kuin jollain tapaa vajakin höpinöiltä vaikutti silloin sinivalkoinen, itsenäinen Suomi ajatus vuonna 1918.

Paljon oli ollut vapaussodan ajan seuduilla mielipiteitä, ettemme ole kykeneviä itsenäisyyteen. Vaikeaa näyttää olevan itsenäisyys meille. Se nähtiin kouriintuntuvasti 1990 – luvulla. Me suomalaiset ainoat oikeat Euroopan eurooppalaiset, silloin vielä itsenäiset äänestimme itsemme Euroopan Unioniin. Äänestettiin kiviriippa kaulaan. Ruotsi on esimerkiksi säilyttänyt kruunun rahanaan.

Ennen Euroopan Unioiniin liitymisvaaleja oli puolueiden ja EU parlamentin ehdokkaiden propagandaa. Aina propaganda on kovaa ja vääristävää. Muuttaa valkoisen mustaksi. Ei siitä EU – ehdokkaiden propagandasta saa kuvaa, että huomioidaanko yhteinen hyvä. Vaikuttaa, ettei silloin eikä myöhemminkään ole mitään hyvää haluttu meille suomalaisille.

Lähteitä:

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/helmikuu/

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-292.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/5._helmikuuta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

marraskuu | 2015 | Suomen historian tapahtumia

historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

25.11.2015 – Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kynttil%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

 

kuvitteeelliset muinaissuomalaiset mies ja nainen

 

 

 

 

 

 

Vuoden 2017 joulukuun juttuja

FM Mauri Junttila

Vanha Sillankorvan talo sijaitsi kauan Yli – Temmeksellä nelostien ja Kestilän maanteiden risteyksessä. Taloa ei ole ollut siellä enää vuosikymmeniin. Monien vanhan ajan Temmeksen Junttiloiden tarinat liittyvät Sillankorvaan.

Suomen sodan aika oli muutosten aikaa

Eräässä vuoden 1933 maatilamatrikkelissa Sillankorvan silloinen isäntä Juuso Junttila vpi (vv. 1878-1960) kertoo Sillankorvan olleen suvullaan hiukan yli 130 vuotta. Tilan päärakennus oli silloin vuonna 1933 ollut hänen mukaansa hiukan yli satavuotias.

Usein nähdään Sillankorvan 1. Junttila sukuisen isännän olleen vuosien 1808-1809 Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva (vv. 1790-1856). Ehkä Sillankorvassa oli asunut jo hänen isänsä Jaakko Matinpoika Kärsämä – Junttila (vv. 1741-1797)? Hän oli kuollut Juhon ollessa vasta 7 – vuotias.

Sillankorvan isännän Juuso Junttilan vpi (vv. 1878-1960) maatilamatrikkelikirjan tarinan mukaan Junttiloita alkoi asua omistajina Sillankorvassa pian 1800 vuosisadan alusta tai kohta 1700 – luvun lopusta. Esimerkiksi Suomen sodan aikana seikkaillut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva oli ollut vuonna 1800 kymmenvuotias lapsi.

Juuso Junttilan (vpi) tarinan mukaan Sillankorvan asuinrakennus oli ollut vuonna 1933 noin satavuotias. Sen rakentamispäivä olisi siis voinut olla noin vuosi 1833? Sillankorvan historian merkittävin mies Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila olisi silloin ollut jo noin nelikymppinen raavas, riski mies.

Suuria muutoksia oli sekin, että Suomen sodan jälkeen meistä tuli Venäjän autonomian hyvinsyöneitä, hyvinvoipia asukkaita, vapaassa lähes itsenäisessä autonomiassa. Saimme keisariksemme rauhan miehen, jalon ja sivistyneen venäläisen ruhtinaan Aleksanteri I:n.

Jatkuvat, toistuvat sotimiset Ruotsin kuninkaiden mielihalujen puolesta lakkasivat. Oli jouduttu sotiin esimerkiksi Norjaa ja Tanskaa vastaan. Sodittiin myös Baltiassa, Narvassa ja Kuurinmaalla. Oltiin sodissa myös etu – ja taka – Pommerissa, Puolassa, monin paikoin Saksassa ja laajasti, laajalla Venäjällä sekä kaukana Ukrainassa.

Temmeksen Kärsämänkylä

Järvitalon järven viereinen Kärsämänkylä oli aikoinaan ollut merkittävä erämaakylä. Siellä oli esimerkiksi ollut Temmeksen kansakoulupiiriin eräs kyläkouluista. Kansakouluilla järjestettiin vuorollaan Temmeksen kunnan jokatalviset koulujen väliset hiihtokisat. Kärsämänkylässä toimi myös Temmeksen srk:n eräs rukoushuone.

Temmeksellä oli vanhaan aikaan asunut Kalle Molander niminen hyvä hiihtäjä ja erämies. Olisiko se ollut vuoden 1951 talvea, kun Kalle Molander ja Rantsilan mies Eino Isoviita kävivät kilpailemassa Tyrnävän hiihdoissa vai olisivatko olleet osallistujina Oulu hiihdoissa? He vierailivat samalle reissulle Korvenkylän Junttilan Erkillä. Molemmilla miehillä olivat komeat palkinnot repuissaan heidän palatessaan takaisin silloisista hiihtokisoista. Isoviita oli ollut naimisissa Erkin lähisukulaisen kanssa. Ennen kilpahiihtäjät olivat kulkeneet kilpailumatkojaan hiihtäen.

Vuoden 1957 Temmeksen kunnan Kärsämänkylässä järjestetyissä koulujen välisissä hiihtokisoissa propagandaa hallinneet koululaiset sanoivat, että Molanderin Teemu on oikeasti hirvenhiihtäjiä. Ei kannata lähteä hänen kanssaan kilpaileen voitosta! Ei!

Vanhanajan erikoisempi hevoskiertomeijeri oli ollut merkittävä osuustoiminnallinen liikeyritys pirteässä Kärsämäkylässä. Se oli toiminut 1800 – luvun lopulta eteenpäin vielä runsaat 50 vuotta. Siellä oli ollut esimerkiksi meijerirakennus laitteineen ja kirnuineen. Siellä oli myös ollut täysitoimisesti palkattu meijerska. Hänellä oli ollut oma pieni asunto meijerirakennuksen yhteydessä.

Kärsämänkylän osuusmeijeri oli ollut silloisen yleisimmän tavan mukaan voita valmistava meijeri. Vertauksena voidaan mainita, että Tyrnävän kirkonkylän melko kookas osuusmeijeri alkoi valmistaa suuria emmental – juustoja jo sangen varhain.

Kärsämänkylästä voit olivat viety useina vuosina kerran viikossa noin 8 kilometrin päähän Rantsilaan vilkkaammin liikennöidyn maantien varteen. Ei ole esimerkiksi tietoa sitäkään, että olivatko Kärsämänkylän isännät saanet ostaa myymästään täysmaidosta palautusostoina voinvalmistuksessa sivutuotteena syntynyttä tuoretta maistuvaa kirnupiimää eli huitua?

Kärsämänkylässä toimii edelleen toimelias kylän oma nuorisoseura. Se on jo hyvin kauan toiminut nuorisoseura omine toimitaloineen. Kärsämänkylässä oli aikoinaan toiminut myös Temmeksen suojeluskunnan reipas alaosasto.

Temmeksen kirkonkylän ja Kestilän kirkonkylän välinen kestopäällysteinen seututie rakennettiin 1960 – luvulla. Sen yhteyteen rakennettiin myös kookas lentokoneiden varalaskupaikka kivalle luonnokauniille paikalle kirkasvetisen Järvitalon järven luo.

Kärsämänkylän kautta on kuljettu ikiaikaisesti. Aikojen kuluessa siellä on risteillyt useita talvi – ja muita teitä ja polkuja sinne ja sieltä eteenpäin, kaus muihin kyliin ja pitäjiin. Esimerkiksi eräs vanhan ajan talvitie oli kulkenut Kärsämänkylän kautta Tyrnävälle – Kolmikantaan Mälliselle ja sieltä edelleen eri reittien kautta Ouluun.

Kärsämänkylässä on aina ollut kookkaita hirsirakennuksia suurine pirtteineen ja pihoineen. Siellä oli aikoinaan ollut myös kievareita kyytihevosineen. Se sijaitsi vanhaan aikaan keskeisemmin kesä-ja talvikulkureittien varrella. Monien eri kuntien asukkaista koostunut pieni Kärsämänkylä yhdistettiin läheiseen, viereiseen Siikajokiltatvan Rantsilaan vuonna 2001.

Eräitä entisiä kärsämänkyläläisiä

Myöhempi sotaveteraani ja Mannerheimin ristin ritari Kustaa Similä oli ollut alkujaan Kärsämänkylän poikia. Hän oli aikoinaan ollut Temmeksen Kärsämänkylän suojeluskuntalaisia ja oli ollut tarkka ampuja. Hän oli ollut niitä, joka oli ampunut tavallisella pienoiskiväärillä lentävää metsoa silmään. Ennen oli niin tarkkoja miehiä!

Oulun vanhimpana asukkaana 105 – vuotiaana elänyt Valde Tenhula oli syntynyt ja elänyt nuorukaiseksi Kärsämänkylässä. Hän oli aikoinaan seurannut monien kärsämänkyläläisten esimerkkiä ja matkusti Atlantin taakse ”kultaa vuolemaan”.

Sieltä palattuuan hän oli toiminut Oulussa poliisina niinä aikoina, kun poliisit vielä veivät pakkasilla selässään tai polkupyörän tangolla/tarakalla sammuneita mukaville putkan lämpimille olkipahnoille ”leppäilemään”. Tenhula oli simmemmin toiminut viinakaupan myyjänä eläkeikäänsä saakka Oulussa. Valde oli ollut kolmen sodan veteraaneja. Vapaussodassa hän oli vartioinut Temmeksen suojeluskuntalaisena Temmesjoen ylittävää merkittävää Pohjanmaan radan rautatiesiltaa Limingassa.

Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva

Tarinani, Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut ”Juntti Jussi” oli elänyt Ylitemmeksellä vuosina 1790-1856. Suomen sodan aikana hän oli joutunut Vitalin talossa majailleiden venäläisten vangiksi.

Hänet oli laitettu lujasti vangiksi pönkän taakse Vitalin talon saunaan. Venäläiset eivät juuri ottaneet vankeja Suomen sodan aikana. Juntti Jussi oli ollut eräs poikkeus säännöistä.

Vangitun Juntti Jussin, Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorvan Stina äiti oli juossut hädissään silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo. Hän oli pyytänyt Hildeniä kirjoittamaan venäläisille anomuksen Juhon puolesta. Kirjeessä oli esimerkiksi mainittu, että ”kuinka väärin oli ollut ottaa leskiäidin ainoa poika”.

Juhon oli onnistunut paeta Vitalin saunasta. Siitä on erilaisia tulkintoja, että miten se oli oikeasti tapahtunut? On arveltu, että venäläisten kanssa asioidessaan hänen Stina äitinsä oli ohikulkiessaan potkaissut pönkän nurin saunan ovelta.

On tarinoita myös siitä, että hänen tuleva vaimonsa Brita Haapa – Perttula olisi kaatanut pönkän Vitalin saunan ovelta. Britalla oli nähtävästi ollut kaverina Sillankorvan viisas ja rohkea Halli? Juntti Jussin kasvattama koira. Kun, Juho oli kuullut pönkän kaatuvan ovelta, hän oli lähtenyt pakoon ja hyvin liukkaasti lähti. Salamana hän oli paennut! Eivät häntä tavoittaneet nuolena kiitävät kasakat, eivätkä muutkaan venäläissotilaat pyssyineen.

Suomen sota oli päättynyt sunnuntaina 17.9.1809 Haminan rauhaan. Juho oli palaillut sotapakolaisten tavoin piilostaan. Suomen sodan jälkeen alkoivat heti rauhan työt. Peltojen kylvämiset ja kyntämiset olivat ensisijaisia. Oli ollut polttopuuhalkojen noutamisia metsistä jne. Rakennuspuitakin uusiin rakenuksiin alettiin kuljetettaa metsistä.

Monet isännät piristyivät ja uskalsivat alkaa uuden suopean keisarin hallinnon alla jopa suurempiin pihapiirien parantamistöihin. Siihen asti totutut mustat, synkät savutuvat ja – pirtit alkoivat hilkalleen väistyä uusien valoisain pirttien, savuhormillisten ja ikkunallisten mukavien ja myös lämpimimpien asuinrakennusten tieltä.

Venäjän jalo keisarillinen hallitsija oli luvannut Porvoon valtiopäivillä 1809 korottaa suomalaiset kansana maailman muiden kansakuntien joukkoon. Samalla Suomen säädyt olivat vannoneet Porvoon valtiopäivillä uskollisuuttaan Venäjän keisarille.

Erilainen oli ollut Suomen sodan jälkeinen tilanne kuin isonvihan. Isonvihan aikana oli venäläisillä ollut selvä kansanmurha tavoitteena. Suomen sodan aikana, sotaa eivät kokeneet monet edes lähes armeijoiden kulkureiteillä asuneet.

Suomen sodan jälkeen suomalaisten miesten ei tarvinnut enää lähteä Ruotsin kuninkaiden mielioikkujen mukaan jatkuviin, usein toistuviin sotiin. He saivat alkaa rauhassa kyntää ja kylvää peltojaan sekä korjata satojaan. Saivat täyttää aittojaan.

Sillankorvan Juuso Junttila vpi

Viimeinen Sillankorvaa isännöinyt Junttila oli ollut Juuso Junttila vpi (1878-1960). Hän oli ollut menestyneitä hyvin pärjänneitä miehiä. Juusolla oli eläissään ollut paljon ja laajisti maita ja mantuja. Hän oli myös pitänyt vaimonsa Aino Junttila os. Klaavun kanssa menestyvää sekatavarakauppaa Sillankorvassa.

Juuso oli ollut kaikinpuolin suosittu ja tykätty mies. Juuso oli ollut mukana kaikessa Temmeksellä. Hän oli ollut kirkkoväärti ja pankkien johtokunnissa istunut mies. Hän oli myös ollut Temmeksen suojeluskunnan esikunnan (E) jäsen. Juuso oli ollut suojeluskunta – alikersantti.

Juuso Junttila (vv. 1878-1960) oli nuorempana ollut pitkä komea tummahipiäinen voimakasvärinen mies. Vanheneminen nakersi Juusoakin. Hän oli esimerkiksi vuonna 1957 Haurukylän kansakoulussa pidetyillä kinkereillä seurakunnan edustajana. Jo, paremmin rumanpuoleinen harmaa mies oli jo Juuso silloin.

Sillankorva oli aikoinaan ollut myös harjoittelutila. Oulun läänin Pyhäjärven – /Pyhäsalmen meijerissä meijerskana pitkän päivätyön tehnyt, varhaisella 1920 – luvulla syntynyt Fanni Junttila oli nuorena aloittanut vaadittavat työharjoittelunsa lähinaapurissaan Temmeksen Sillankorvassa.

Jorman lato

Eräs Sillankorvan mailla talossaan asunut Sillankorva – Junttila sukuinen oli ollut maanviljelijä Jorma Jooseppi Junttila (s.1926) Hänen 11 vuotta nuorempi serkkunsa Temmeksen taiteilija Seppo Similä oli maalannut paljon kauniita ja komeita maalauksia myös fyysisen mallin mukaan. Taiteilija Similä maalasi aikoinaan tosi kauniin maalauksen esimerkiksi Jorman ladosta.

Sillankorvasta oli erotettu 1800 – luvun lopulla viereiset Alajunttila ja Ylijunttila. Niissä on asunut ja asuu vanhan Ylitemmeksen Sillankorvan Junttila sukulinjaan kuuluvia Junttiloita. Kyseiset talot ovat olleet aina sangen elinvoimaisia maataloja runsasmaitoisine, isotissine lypsylehmineen ja muine hyvinvoipine karjoineen.

Jouluja vietettiin

Joulunviettojen suhteen voimme puhua perinteisistä jouluista. Joulun viettotavat ovat säilyneet samoina kauan. Esimerkiksi joulukuusi ja runsaat maistuvat jouluruuat ovat jo edellisiltä sukupolvilta tuttuja ja vuodesta toiseen toistuvia. Joulupukki on myös suurille ihmisjoukoille vanha kiva jouluisin lahjoineen vieraileva toivottu tuttu.

Kinkku, joululaatikot, joululimppuineen, joululeivoksineen, maistuvine nisuineen ovat tuttuja jouluruokia. Jouluinen riisipuuro, sekahedelmä, väskynä-, luumu – tai rusinasoppa nostavat edelleen vuosikymmenten jälkeen veden kielelle.

Tarinallisuus on tärkeä osa jouluja. Jouluisin herkistytään muistelemaan lapsuuden jouluja. Tavanomaisesti jouluisin tarinoidaan mieleenjääneistä asioista ja ihmisistä.

Oli jonkin verran joululahjoja meille lapsukaisille myös 1950 – luvulla. Toisena joulupyhänä eli Tapanina saatiin yleisen tavan mukaan mennä katsomaan minkalaisia joululahjoja olivat naapurit saaneet?

Esimerkiksi kotikylän naapuri Tolvasen Matti (s. 1943) sai jouluisin joitain kivoja kaupasta ostettuja joululahjoja. Niihin sain minäkin koskea ja katsella. Naapurini Pasasen Markku (s. 1944) sai esimerkiksi: Tex Willer, Davy Crocett, Wild West ja Pecos Bill seikkailulehtiä, joita sain minäkin lukea.

Joululahjojen voidaan nähdä olevan vanhaa perua. Raamatun kertomusten kolme Itämaan viisasta tietäjää matkasivat vuonna nolla pieneen Betlehemiin. Mukana heillä oli arvokkaita lahjoja vastasyntyneelle Kristus – lapselle, tulevalle Kuninkaiden Kuninkaalle ja meidän Häneen uskovien Vapahtajalle. Kristillisessä jouluperinteessä joulahjat ovat olleet jo kauan mukana joulunvietossa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulutanaan2/lohi-maistuu-tenhulan-valdelle/241626/

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/karsamankylan-rukoushuone-ei-prameile/527714/

http://www.kirjastovirma.fi/liminka/tahystaja/1955-04-29

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentokoneiden_varalaskupaikka

Suomen maatilta osa IV

Tunnus

24680

Kunta

Temmes

Kylä

Temmes

Tilan nimi

Sillankorva

Tilannevuosi 1933

Yli Temmeksen Sillankorvan talo 1930 – luvulla

 

 

 

 

mauri junttila v.1958