Maaliskuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Maaliskuu maata näyttää. Maaliskuussa on suuria eroja lämpötiloissa. Keväthangilla hiihtäen voidaan saada kaunis rusketus nopeaan. Yöpakkasilla palelee kauheasti!

Kevätpäivän tasaus

Kevätpäivän tasaus sijoittuu vuonna 2018 maaliskuun 20. päivälle. Meillä ovat silloin yö ja päivä samanpituisia. Se on kalenterissa lähellä Pentin päivää. Se onkin useimmiten kevätpäiväntasauksenpäivä. Pentin nimipäivä on 21.3.2018.

Päivä alkaa voittaa yön. Päivien pidentyminen on ensin hidasta. Yöt alkavat lyhentyä uudelleen, hiljalleen vasta sitten kaukana juhanukselta.

Paljon erilaisuutta maaliskuussa

Lämpötilojen erot ovat hyvin suuret maaliskuun alun ja lopun välillä. Alkuusta maaliskuussa eletään kylmässä, täydessä talvessa. Aluekohtaisia eroja on myös suuria Etelä – Suomen ja Pohjois – Suomen välillä. Etelässä on maaliskuulla jo varhaiskevättä luonossa, kun Lapissa vielä eletään paksujen luminietosten keskellä.

Maaliskuun lopulla alkavat jo eräät varhaiset muuttolinnut: joutsenet, kottaraiset, kuovit, rastaat, kiurut jne palailla Suomeen. Eräät pöllöt ja käpylinnut rakentavat pesiään vauhdilla alkukuusta maaliskuuta. Ne ovat voineet aloittaa kyseiset puuhansa jo lauhan kevään helmikuun lopussa.

Hyönteisten esiintyminen ja saatavuus säätelee lintyjen kevätmuuttoa. Hyönteisiä alkaa esiintyä vasta ilmojen selvästi keväällä lämmettyä. Suurin osa Suomeen muuttavista pikkulinnuista elää hyönteisillä, madoilla ja toukilla.

Maalikuussa esiintyy suvipäiviä eli selvästi + asteisia päiviä. Vesi juoksee vuolaana räystäiltä. Teillä, poluilla, pihoilla ja kaduilla on suuria vesilammikoita.

Lumet voivat lähteä joinakin keväinä jo melko pohjoisesta maaliskuussa. Jossain Oulun korkeudella voi samoihin aikoihin, noina kevättalvipäivinä olla suvi – ilmojen kanssa yhtärintaa jopa – 30C hirmuisia yöpakkasia.

Niinä erikoisempina päivinä, vanhaan aikan, tuli kantavia, kovia hankikelejä kulkea. Hanget kestivät paikoin jopa rekihevosen kulkea hangella heinänhakureissulla. Jotkut ajelivat esimerkisi 1950 – 1960 luvuilla huolettomasti mopedeilla, polkupyörillä traktoreilla kantavilla kovilla hangilla ojista ja viemäreitä välittämättä. Hankikelillä voitiin kulkea hiihtäen nopeaan pitkiä matkoja. Sitä oli äkkiä jopa naapurikylässä vaikka vain kävellen!

Ruoka oli välillä vähissä

Heinien, olkien, rukiiden, ohrain ja kaurain riittävyys olivat kevättalviongelmia vanhaan aikaan. Usein maaliskuussa heinäladot alkoivat ammottaa tyhjyyttään. Aittojen jyvälaarit uhkasivat tyhjentyä tyystin. Talon pihapiirin perunakuopassakin olivat viimeiset marjat, porkkanat, punajuuret, lantut, nauriit ja perunat uhkaavasti lopussa.

Vuosina 1865-1868 Suomessa olivat olleet ns. suuret vuosien 1865 – 1868 nälkävuodet”. Vastaavaa ei oltu koettu sitten vuosien 1695 – 1697 ns. ”suurten kuolonvuosien jälkeen”. Kesää ei tullut laisinkaan joinakin vv. 1865 – 1868 koleiden aikojen märkinä kesinä. Lunta voitiin nähdä paikoin jopa kesäkuukausina.

Jonkin verran on pohdittu ns. suurten vuosien 1865-1868 nälkäkatasrofien syitä. Luonnollisin syy nälkävuosille ja nälkäkatasrofeille oli ollut pitkä koleiden, sateisten kesien kausi. Niinä kesinä ei saatu useisiin vuosiin pelloilta mitään satoa.

Muukin luonto oli ollut kitsas. Metsistä ei löytynyt marjoja eikä sieniä. Järvet ja joet tyhjenivät kaloista. Metsänriistaa ei ollut. Sitä vastoin meillä oli paljon kulkutauteja.

Eräät ovat nähneet, että 1800 – luvun Krimin sodan (Oolanin sota) pahana kokea. Pääasiassa mereltä käytynä se oli ollut turmiollinen viljan riittävyyden suhteen. Koska, rannikoillamme seilanneet englantilaiset eli engelsmannit olivat tuhonneet suurien laivojensa isoilla tykeillä rannikoidemme viljavarastot tyystin.

Venäjä ja Englanti olivat olleet Krimin sodassa vihollisia keskenään. Sota kosketti ikävällä tavalla myös autonomista Suomea. Englanti tuhosi vahvoilla laivatykeillään esimerkiksi Ahvenanmaan ja tuhosi laajalti Suomen rannikkoa.

Sen voi arvella lisänneen nälkäkuolemien määrää vuosina 1865 – 1868, siksi koska autonomiassamme väkimäärät lisäntyivät. Elintarvikkeiden tuotanto ei sitävastoin lisääntynyt Suomessa samaan aikaan, vaikka niin olisi kuulunut tapahtua.

Entiset, monet Ruotsin kuninkaiden lähes päivittäin käydyt sodat loppuivat 1800 – luvun alusta. Sodankäynti oli ennen ollut kauan aikaa kovin omaperäistä. Sotilaat muodostivat vihollisluotien edessä seisovia rintamia, joukko – osastoja. Välillä heidän joukkoonsa oli posauteltu jopa tykeillä. Voi uskoa, että kuolleisuus oli ollut suurta!

Kansamme väkimäärät alkoivat lisäntyä pitkän autonomian rauhan aikana. Mutta, elintarvikeiden tuottaminen ei lisääntynyt. Vaikka, olisi tarvittu ruokaa silloinkin.

Suurten nälkävuosien aikaan oli ajateltu vielä yleisesti, että ellei sota tapa, niin nälkä ja taudit tappavat. Valtion avustustoiminta oli ollut suurina välkävuosina heikkoa. Viljaa olisi ollut ylenmäärin maailmalla. Venäjän mustan mullan alueiden isännät joutuivat katselemaan, kuinka rotat ja hiiret söivät heidän valtavia viljavarastojaan.

Valtavia USA:n peerioita oli avattu ja kytketty tehokkaaseen viljan tuotantoon jo niinä aikoina. Sinne jäivät niidenkin valtavien preerioiden isäntien suuret viljamäärät mätänemään, rottain ja hiirten syödä heidän valtavan suurista viljasiiloista.

Huonoja aikoja oli eletty elintarvikkeiden tuottamisen suhteen laajalti Euroopassa 1800 – luvulla. Entisessä emämaassamme Ruotsissakin oli ollut kova pula viljasta. Irlanissa oli siirrytty valtavin peltomäärin perunain tuotantoon. Heidän vaivanaan olivat sittemmin olleet pahat perunarutot ja toistuvat hallat.

Paljon liittyi henkilökohtaisia kärsimyksiä ns. suuriin nälkävuosiin. Esimerkiksi niiden aikojen kansalliskirjailijamme (Alexis Stenwall) Aleksis Kivi (10.10.1834 – 31.12.1872) oli joutunut kokemaan ns. suuret nälkävuodet. Hänen uskotaan saaneen vaivakseen kaiken lisäksi myös kesäistä Etelä – Suomea vaivaavaa puutiaiskuumetta.

Suuri kristillinen juhla

Kirkon vuoden suurin juhla pääsiäinen voi sijoittua maaliskuun lopulle tai huhtikuun lopuille. Se voi siis olla almanakassamme noin kuukauden pituisella aikahaarukalla. Vuonna 2018 pääsiäispyhäin tärkeä pitkäperjantai on perjantaina 30.3.2018.

Pääsiäinen pysäyttää edelleen yhteiskuntaa. Esimerkiksi kouluissa ovat pääsiäislomat. Kirkko on kovasti aktiivinen pääsiäisen aikana. Esimerkiksi pääsiäistä edeltävä ns. hiljainen viikko messuineen vie mukanaan myös meitä tavallisia kristittyjä. Kirkon tärkeä tapahtuma Pyhä ehtoollinen oli asetettu kiirastorstaina ennen pitkääperjantaita.

Pääsiäinen on perinnejuhla. Sillä on paljon maallisia ja kirkollisia perinteitä. Se on ennen kaikkea Kristuksen pääsiäiskärsimysten kiristillinen muistojuhla. Hän kuolemalla kuoleman voitti!

Jeesus oli maannut pitkänperjantain traagisten tapahtumain jälkeen kuolleena haudassaan. Kristikunta ja Jeesuksen pelastuskertomus oli silloin ollut hyvin vähän varassa. Miten käy Kristuksen häneen uskovien pelastuskertomuksen kanssa?

Pääsiäiseen liittyy esimerkiksi komeita Pohjanmaan pääsisäiskokkoja. Niillä oli peloteltu noitia ja pahantekijöitä, trulleja tiehensä. Pääsiäiseen liittyy pääsiäistarinoita ja – ruokia. Nykyisin suklaasta tykkäävät nauttivat sitä enemmälti pääsiäisherkkuna.

Pääsiäistä ennen luonnosta asuinhuoneisiin haetut pajun ja koivun oksat ennustavat silmuihin puhkeamisilla, että milloin kesä saapuu? Pääsiäisen liittyviä ovat mämmillä mässäilyt ja kananmunat. Pupuja ja tipuja on pääsiäsikoristeissa ja monissa kuvissa.

Huonekukat ja puutarha tarvitsevat huomiota

Maaliskuussa on jo paljon luonnonvaloa. Huonekukatkin tulee huomatuiksi. Alkaa huomata senkin, että kodin tuttu, vanha Pelargonia monine kaverikukkineen alkaisi vaatia huomiota. Tuossa, nurkkapöydällä se hiukan varjossa talvehti. Hyvää tekee uskoaksemme vaihtaa niille kukkamulta – lannoittaakin ne. Vanhoja jo kuivia oksia, versoja ja muitakin kasvinosia voi taitelle niistä pois.

Ulkona voi myös aloittaa puutarhatyöt hyvissä ajoin. Vanhoja kuivuneita puiden oksia voi katkoa pois. Lumen ja muunkin talven pudottamat oksat on myös hyvä keräillä pois roskaamasta piholta ja puutarhamailta.

Pihanperän kasvihuoneen ja ulkogrillin ympäriltä voi lapioida, koota lumet pois. Puutarhan ne osat joihin suunnittelemme aikaisia kukkia, voidaan puhdistaa myös lumesta. Hiekan ja tuhkan kylväminen viimeisille hangille jouduttaa maan joutumista ja sulamista tulevan kesän koristekukista koostuvan puutarhan kasvualustaksi.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maaliskuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/maaliskuu/

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/maaliskuu/

https://puutarha.net/artikkelit/7485/maaliskuun_vinkit_kotipuutarhureille.htm

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/marjanpaiva/

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/sananparsia/merkkipaivat_ja_tulevat_saat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kev%C3%A4tp%C3%A4iv%C3%A4ntasaus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2018.html

http://tieku.fi/kulttuuri/uskonto/paasiainen-miksi-paasiaisen-ajankohta-vaihtelee

http://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/paasiainen-mika-on-paasiaisen-ajankohta

http://historianet.fi/yhteiskunta/mytologia/peikot-herattivat-kauhua-pohjolassa#cxrecs_s

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/sisusta/puutarha/ala-heita-pelargoneja-pois-syksylla-nain-ne-sailyvat-talven-yli-ensi

varhaisia muuttolintujamme

Tolosepän tarina

FM Mauri Junttila

Tolos sepän tarina

Kainuulainen olen synnyltäni. Kertovat minun mahdollisesti syntyneen kesällä 1857 sepän tölliin lähellä Puolangan Hepoköngästä. Meitä oli siellä kuuden hengen perhe.

Tulivat suuret nälkävuodet (vv. 1865-1867). Uskoimme ympäristön luonnon antavan meille elämisen mahdollisuudet. Mutta, kovin olivat Ahdin antimet ja Tapion saaliit köykäisiä. Kaikin puolin kitsasteli luonto silloin. Oli tauteja sekä kuolemaa. Meidänkin perhe pieneni.

Kyllästyimme entiseen. Lähdimme naapurikuntaan Ristijärvelle. Uskoimme siellä tervapitäjässä parempaa olevan. Huonoa ja puutteenalaista oli sielläkin. Tervankuljetus ja –valmistaminen oli tuonut tähän Kainuun pitäjään elantoa ja vaurautta, vaiva oli nälkävuosista sielläkin tervaan liittyvän toimeentulon kanssa.

Kerran, eräänä kesäisenä iltana isäni jutteli Ristijärven mökissämme, että lähdetään tervaveneen mukaan Ouluun etsimään parempaa. Sattui sopivasti. Eräs tervaveneen ”kippari” tarvitsi soutajia. Isäni otti työn. Hänellä oli Kainuun miehenä kokemusta sepäntöiden lisäksi myös tervansoudusta.

Elämämme oli silloin tosi huonossa jamassa. Sepäntöistä ei juuri palkkaa saatu. Ruuasta oli pula, nälkää nähtiin. Isä otti soututyön siksikin, kun sai luvan ottaa minut mukaan. Juttelivat, että jää pojan kanssa Ouluun. Ei meitä ollut enää, kuin kaksi. Siskot ja veljet kuolivat tauteihin. Äiti menehtyi suruun.

Isä sai töitä Oulun pajoista ja verstaista. Jäimme sinne. Olimme molemmat pitkän aikaa OY Åströmillä. Venäjän armeija tarvitsi paljon nahkatehtaan tuotteita käynnissä olleen Turkin sodan takia. Myötätuulessa toiminut tehdas tarvitsi konemiehiäkin. Minusta tuli aikanaan seppä ja metallimies.

Ajatuksenani oli mennä sotilaaksi Venäjän armeijaan Turkin sotaan. Olisin saanut asesepän töitä, ei olisi tarvinnut elää ”luotien laulussa”. Mutta sodan luonne ja miksi sitä käytiin, ei miellyttänyt minua.

Isäkin kuoli niinä aikoina, Olin yksin. Maailma oli muuttunut. Oli höyrylaivoja. Höyryjunia kulki Suomen suurimpien kaupunkien välillä. Olisikohan ollut kesä 1878? Oulun satamassa oli käymässä englantilainen höyrylaiva. Kaverini Matts Järnberga oli ollut merillä, osasi englantia. Hän houkutteli mukaansa ja toimi tulkkina, kun kävimme hakemassa pestit S/S Shipper höyrylaivaan. Jo seuraavana aamuna lähdettiin kohden Amsterdamia.

Olin kohta konemiehenä laivassa. Höyrykoneet tykkäsivät sormenpäistäni. Ja ihan kivasti siellä muutenkin meni. Rakastin työtäni merillä. Suunnittelin jo hakea konemestarikoulutukseen. Suunnitelmani jäivät, kun eräs laiva upposi ja vei mukanaan monia tuttuja.

Sekin vaikutti, joudutiin kapakkatappeluun Lontoossa. Eräältä englantilaiselta seilorilta lyötiin leuka pään sisään. Henkihän siltä meni. En osallistunut tappeluihin. Tanssin nopearytmisiä neekeri- ja muiden kapakan naisten kanssa. Tosin paljon join silloin merimiesten janojuomaa rommia ja wiskyä.

Harmi se, kun laivakaverini riehuivat nyrkkiensä kanssa. Se ehkä myös oli huonoa, kun olen suuri romuluinen mies. En ole koskaan ollut ulkomuodoltani mitään ”lasten katseltavia”. Ulkonäkö voi näköjään vaikuttaa.

Jopahan kohta oli kainaloissani kahtapuolta puolikymmentä englantilaista konstaapelia. Riuhtaisin itseni irti. Pakenin Lontoon sumuun. Syyttömänä pakenin. Enhän tapellut siellä.

Muistaakseni, kainaloissani roikkuneet konstaapelit puhuivat jotain, että ”this is a really ugly sailor, must be arrested. He is naturally the Murder. Ei mielestäni ruma ulkomuoto riittänyt pidättämiseen murhasta. Juoksin satamaan. Kovasti pelkäsin, tosi kovasti. Siellä murhaajat joutuivat hirteen. Kovin on barbaarimainen myös englantilaisilla poliiseilla pidätettyjen kohtelu. Satamassa oli laivoja lähdössä. Otin pikapestin laivaan, jonka määränpää oli Kuuban Havanna. Se meni vielä hakemaan lisälastia Hull: sta: Minä vaihdoin laivaa. Nousin erääseen tanskalaiseen paattiin. Kööpenhaminasta siirryin laivamiehenä Tallinnaan ja sieltä edelleen Suomeen. Se oli hurjaa menoa, kuljin tuon välin salakuljettajien kyydillä.

Ikävät tapahtumat ja monet pikapestit, laivojen vaihtamiset vaikuttivat. Ne veivät hermoni. Käsissäni oli myöhemmin välillä vapinaa. Vaiva ei kylläkään haitannut esimerkiksi viikatteita ”kallitessa”. Jätin merimieselämäni. Matkustin Ouluun. Se oli minulle kuin kotikaupunki. Hakeuduin siellä sepäntöihin.

Siellä meni sepäntöissä jonnekin vuoteen 1887. Mietiskelin maailmanmenoa ja osaani siinä. Oma paja tuli haaveeksi. Olihan esimerkiksi isäni ollut seppä ja edelleen seppiä monessa polvessa. Maalta lähteneenä aloin myös kaivata maalle. Sinne, missä ruoka kasvaa. Kainuuseen en halunnut lapsuuden nälkäkokemusten jälkeen.

Mieltäni alkoi askarruttaa runsasruokaisuudesta kuulu Tyrnävä. Olin heitä myös tavannut asiakkaina pajoissa, verstaissa. Samaa kieltä puhuvia olivat ja maksoivat kolikoillaan pian työt, joista heitä laskutin sepäntöistäni.

Aloin muuttaa haaveitani todeksi. Vuokrasin kaksoispyhien aikaan ratsun ja matkasin Tyrnävälle. Siellä oli silloin eräs kirkonkylän seppä luopumassa sepäntyöstään ja pajastaan.

Pääsimme sopimukseen pajasta ja työkaluista. Pian pyhäinmiesten päivältä olin seppänä Tyrnävällä. Lähellä oli vuokrattavana asunnokseni sopiva pihamökki. Se oli erään Suorsan omistama.

Kaikki alkoi mennä nopeaan Tyrnävällä. Salamavauhtia meni kaikki. Töitä oli enemmän, kuin ehti tehdä. Vaimokin tuli hankittua. Olin kerrattain pienen pihamökkini pihalla valmistelemassa sitä syksyn-, talventuloon. Taloon tuli kyläilee heidän sukulaisiaan Eräs heistä, kuvankaunis nainen seisahtui eteeni ja tokaisi ”Hyi saatana! On niin ruma, että on komea”.

Sepä säpsäytti. Säikäytti, minua vuosia meriä purjehtinutta jo kolmikymppistä miestä. Veti melkein vetelät housuun! Kovin kummastutti tuo. Outo puhetapa oli tällä Tyrnävän naisella puhutella seppää. Olin niiden muutamien Tyrnävän päivien aikana jo tottunut, että seppää puhutellaan kunnioittavasti. Mutta, tämän Elsan kanssa rengastimme toisemme kohtapuolin. Hänen varhaisesta töykeästä, ylimielisestä käyttäytymisestään huolimatta,

Tyrnävä osoittautui kultakaivokseksi. Töitä piisasi. Osittain se johtui työkokemuksestani höyrykoneista. Isännät, kylämeijerit ja työosuuskunnat laittoivat kilvan ”onkapannuja”. Ei juuri ehtinyt tehdä niitä töitä, mistä tykkäsin eli viikatteiden taontaa. Avuksi tuli paikkakuntaa tunteva tuore aviovaimo. Hän puuhasi minulle puolenkymmentä sepänapulaista. Töitä järjestellen, kisällejä hyödyntäen alkoi ehtiä moneen.

Sepäntöitä tehden, höyrykoneitten kanssa puuhatessa tuli tuttuja esimerkiksi kirkonkylän Konttilat. Näillä etunimien kanssa oli tosi kummallisesti. Kaikilla oli Matti etunimenään!

Kirkolla asuva Konttilan kantatalon isäntä oli Matti Konttila. Talon Haurukylän ja Keskikylän välisellä syrjäniityllä asui kolme Matti Konttilaa. Enemmän tai vähemmän he olivat sujua keskenäänkin. Sukua olivat myös isäntä Konttilalle, jonka taloon syrjäniityt kuuluivat. Nämä syrjäniityllä asustelevat ”mökin Matit” olivat isäntä Konttilan arkipuheissa: Matti 1., Matti 2. ja Matti 3.

Eräänä päivänä tuli talokas Konttilan kanssa puheeksi maanosto talon paikaksi. Hän sanoi, että olisi syrjäniityllä myydä. Jo, sille illalle lähdettiin katsomaan sinne. Siellä oli kolme pihapiiriä, joissa asustelivat Matit1 – 3.

Syrjäniitty ympäristöineen viehätti minua. Se myös kiinnosti, kun isäntä Konttila jutteli: ”Tänne Konttilan syrjäniitylle saattaisi ehkä syntyä pieni kylä”. Hän pähkäili, että uuden kylän nimi voisi olla: Korpi, Korvenkylä.

Ihastuin kyläsyntyajatukseen ja mahdollisen uuden pienen kylän romanttiseen nimeen: Tyrnävän Korpi. Sellaisia jutteli silloin isäntä Matti Konttila.

Eniten ihastuin hänen sivuniittynsä Haurukylän puoleisella, hiukan muuta maastoa ylempänä sijainneeseen Matti 3. pihapiiriin. Sekin oli kaupanteolle sopivaa. Matti 3. halusi lähteä pois ikäväkseen kokemasta kappelikunnasta. Ei siitäkään isommin tykännyt, kun kirkolla häntä puhuteltiin ”kolmoseksi”.

Matti 3. lähti mukaamme ensin Konttilaan. Hänellä ei sillä hetkellä ollut karjaa. Helppoa oli lähteä. Lähti kohtapuolin Konttilastakin. Muutti kaupunkilaiseksi Etelä – Suomeen. Tämä Matti sanoi menevänsä sinne esi-isiensä juurille.

Olin sitten Konttilan syrjäniittypalan ja sillä sijaitsevan mökin omistaja. Isäntää olin olevinani. Se minua myöhemmin harmitti, kun Limingan vallesmanni alkoi jo parin päivän päästä vaatia tiluksieni lohkomista, erottamista Konttilasta.

Sekin osaltaan kismitti, kun siellä syrjäniityllä seisoskeli Konttilan Matteja pihoillaan, kuin konsanaan isäntinä, vaikka heidän pihansa olivat Konttilasta lohkomatta. Näin näitä Matteja siellä jo varhaisemmin. Olin siellä käynyt lyhyen Tyrnävällä oloaikana kalastamassa Leppijärvestä ja samalla sain muutaman metson sekä teeren.

Ihmetellessäni asiaa nimismiehelle. Hän sanoi, että ”Voi, voi sinua poloista! Se heidän asiansa. Se on kokonaan toinen juttu. Nämä Matit asuvat ja elävät siellä omalla perintömaallaan. Kyllä sinun täytyy muualta tulleena maapalasi erottaa, jos aioit siellä asua”. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että kunnollinen oli tämä, niiden nimismiesten joukossa, joita Limingassa on aikojen saatossa ollut.

Maani sai lohkomisessa nimen Vanhatalo. Maarekisterinumeroksi sille tuli 2:19. Vanhaantaloon kuului yhteismetsäosuus Tyrnävän Ylipäästä, Konttilan ulkometsäsarasta.

Vanhantalon lähinaapuria asui Matti 2. ”kakkonen”. Hän oli jotain sukua kirkonkylän Konttiloille. En muista miten? Pian sielläkin tuli ajankohtaiseksi niittypirtin erottaminen maineen kantatalo Konttilasta. Isäntä Matti Konttila sai eräänä päivänä ”jertta slaakin”. Ajankohtaisiksi tulivat isännänvaihdos ja muut omaisuudenjärjestelyt. Ne koskettivat myös heidän syrjäniittyään.

Tämä syrjäniityn maatila sai nimekseen Keskitalo ja maarekisterinumeroksi sille tuli lohkomisessa rekisterinumero 2:20. Muistelen, että jatkossakin taloa asui Konttila sukuinen. Olisiko se ollut tämä Matti 2. ”keskimmäinen”, vai toinen Konttila? Heitä, kun Tyrnävällä, Limingan kappelissa oli useita ja lähes kaikki olivat Matteja etunimiltään.

Kohtapuolin Keskitalon otti haltuunsa kirkonkylän Konttilan talon vävy Iikka Pasanen puolisoineen. Keskitaloa asui jonkin aikaa Pasasia ja Konttiloita yhdessä. Yhdessä he rakensivat Matti ”kakkosen” vaatimattoman karjamajan pihapiirin uudelleen. Sinne tuli iso asuinrakennus ja muut rakennukset.

Alue ei enää ollut pelkkää Konttilan metsäsarkaa, syrjäniittyä. Siitä alettiin puhua kylänä. Kylän nimi oli silloin, niinä kylän syntyaikoina isäntä Konttilan aikoinaan ajattelema, mainitsema romanttinen: Korpi.

Korven uuden kantatalon Keskitalon lapset kasvoivat. He alkoivat haluta jotain omaa. Iikka Pasanen lohkoi maistaan viereisen Matti 1. asuman mökin. Vanhimmat Iikka Pasasen lapset saivat Keskitalon. Iikka muutti alaikäisten lastensa ja Hilma vaimonsa kanssa Matti 1. asumaan mökkiin. Tämäkin, vielä hyvin nuori Matti 1. jätti kotiseutunsa. Ylypiäästi, hyvin ylypiäästi ja pian lähti Tyrnävältä. Olisiko, kun pääsi lähteen, kulkeutunut ihan Atlantin taakse?

Matti 1. ”försti” Konttila oli nuorukaisena asunut siellä vaatimattomasti, vain hiukan sänkyä suuremmassa lämmitettävässä kömmänässä. Pasasen Iikka rakensi tilalle hiukan suuremman pirtin ja päätyyn pari kamaria lisäksi.

Tämä maa sai lohkomisessa nimekseen Uusitalo. Maarekisterinumeroksi se sai 2:21. Olisiko maatilan nimeen vaikuttanut uusi aika? Kaikki uusi viehätti. Elettiin 1. maailmansodan ja monien suurten yhteiskunnallisten mullistusten aikaa. Esimerkiksi vuonna 1917 Suomi erottautui Venäjästä itsenäiseksi valtioksi. Puoluepoliittinen elämä alkoi Pohjois-Pohjanmaallakin.

Kylän nopeaa kasvua seurasin ja ihmettelin monet kerrat katsellessani iltaisin Vanhantalon pirtin ikkunasta. Tuohon lähelle, maitteni sisälle rakensivat mökkinsä Juho ja Anna Tjäder omistamalleen Sääskelän (n:o 2:22) niitylle. Metsään, Haurukylän metsätien varteen, Konttilan maalle rakensivat parin huoneen pienen talonsa Juho ja Kaisa Marttila. Pieniä taloja sekä mökkejä nousee kylään kuin sieniä sateella. Olisiko niitä luvultaan jo 19?

Se minua kismittää vieläkin, kun ”valtesmanni” pani silloin minulle kiireen tämän Vanhantalon lohkomiseen monien työkiireiden alla. Olisi ollut paljon takomista ja kallittemista. Isännät kilvan kyselivät apua ”onkapannujensa” korjauksessa, käytössä ja huollossa. Esimerkiksi tuo Marttiloiden asuma metsämökki on vieläkin päätilastaan Konttilasta erottamaton.

Se on meikäläisen osa tänään, että Taivaasta pilven reunalta tarkkailen maailmanmenoa. Täällä on paljon tuttuja. Heidän kanssa tarinoiden menee aika nopeaan. Olen pähkäillyt tupakanpolton aloittamista. Se on täällä vaivansa, kun ajattomuudessa, iättömyydessä eletään. Tapahtumien oikeille paikoille sijoittamisen kanssa. Olisihan mukavaa saada nuo tarinointien yhteydessä tulleet vuosiluvut kohdalleen. Tuo tosin vaivaa, kun Elsan ja minun ainoa poika tuli myös tänne, mielestäni turhan pian.