Marraskuun 2017 tarinoita

FM Mauri Junttila

Muistaakseni sinä marraskuisena päivänä oli aurinkoinen melko lämmin sää. Vesalan Veikko isäntä ajeli uutuuttaan hohtavalla vihreällä Deutz – Fahr traktorillaan peltotiellään. Hän arvioi ja katseli peltojensa kuntoa odotellessaan tulevaa talvea.

Marraskuun puuhia

Vesalan isäntä tuumaili, että ”hyvällä näyttää olevan mallilla”. Talon kyntövuorossa olleet pellot olivat kauniinnäköisiä, hyvin kynnetyillä kynnöksillä, viilloksilla. Pellot saavat nyt levätä rauhassa talven yli. Ne ovat hyviä kylvöalustoja sitten ensi keväänä.

Vanhat, käytännön töissä viljelemään oppineet miehet puhuivat ennen, että peltojen kuuluu saada levätä välillä, muisteli hän. Niin on vuoroviljelyssä, opettivat ennen myös maamieskoulut. Siitä kirjoittavat myös monet maatalousalan julkaisut ja lehdet.

Veikko oli sinä päivänä kierrellyt traktorinsa kanssa viljelyksillään. Hän oli ajanut ensin talon kauimmaiselle pellolle. Hänellä oli mukanaan kevyt kirves, kevyt saha, lapio, vasara ja myös hiukan nauloja. Veikolla oli ollut mielessä kaiken viimeistely. Hän oli esimerkiksi tarkastellut niittylatojensa kuntoa, katsellut peltonsa veto – ojia. Hän heitti niihin pudonneet turppaat ja multakokkareet pois. Pellot olivat hänellä salaojissa, joten sarkaojia ei niissä ollut.

Nittylatojensa luona hän liikkui myös tarkkailevin katsein. Hän katseli sitä, että mitä pieniä puita hän antaa kasvaa ladon seinustoilla ja mitä vesoja karsii pois? Pienet muutamat puut ladon seinustoilla ovat maisemallisesti kauniita.

Merkitystä niillä on myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Pienet puut sopivat esimerkiksi rakennusalustoiksi pikkulintujen pesille. Niihin ne voivat kyhätä pesiään ja kasvattaakseen poikasiaan. Erään niittylatonsa räystän alle hän naulasi laudanpätkän suojaisaan paikkaan. Veikko tuumaili, että sen varaan saattaa peloilla ja niityillä viihtyvä pikkulintu rakentaa pesän ei kesänä. Omalta osaltaan silläkin on merkitystä maaseudun luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.

Ympäristön seuraamista ja kahvinjuontia

Hän ajoi vielä tehtaan maalilta tuoksuvan traktorinsa erään niittylatonsa aurinkoiselle seinustalle. Hän alkoi viettää siellä kahvitaukoa. Veikko tuumaili, että ”nautitaanpa nykyajan mukavuuksista”. Hän sääti traktorinistuimen miellyttävimpään asentoon. Laittoi saapasssukat ja saappaat turvaohjaamon lämpöpuhaltimen kuumaan henkeen. Hän etsi radiosta aseman, josta luetaan uutiset ja päivän peili. Veikko otti kahvit ja eväsvoileivät esille ja alkoi nauttia kauniin aurinkoisen marraskuisen päivän hetkistä.

Tuolla Korventien ja nelostien välisellä uudehkolla yhdystiellä näyttää kulkevan autoja silloin tällöin”: tuumi hän. Hyvää vain, ettei siitä turhan suosittu tullut. Paljon kulkee nykyisin autoja nelostiellä. Jos, niitä alkaa vain osa liikennöidä tuota kautta. Kohta liikaa nekin saattaisivat olla? Kova autoliikenne vaatii esimerkiksi kovan tiepohjan. Melu – ja muuta ikävää haittaa ja saastetta autojen mukana kulkee myös.

Tuossa näkyi hetki sitten ajelevan paikallisia seminologeja. Temmeksen Keppaisen Matti meni Tyrnävän suuntaan ja Tyrnävän Matias Leuanniemi Temmeksen suuntaan. Muutamia tuntemattomia kulki myös tuossa autoillaan. Alasaarelan tohtoripojat tuossa myös liikkuivat. Kävivät katselemassa entisen kotinsa raunioita. Kiikareiden ja kameroiden kanssa olivat liikkeellä. Osaavia lintumiehiä kuuluvat he kaikki olevan.

Hetki sitten tuossa kulki kaksi mustalaisnaista autollaan kulkukaupalla lämpimiä suomalaisia miesten kerrastoja. Toinen heistä oli kuvankaunis tumma nainen ja toinen heistä klenkkasi ikävästi. Kivaa, kun liikkuivat kahvitaukoni aikana ja minulla sattui olemaan massi mukana. Ostin kerrastot itselleni ja Esko pojalleni.

Takalonlinjaksi sanotulla Keskikylään menevällä peltotiellä näkyy myös auto silloin tällöin. Erikoisempi tien nimi on mielestäni ”Takalonlinja”. Mutta, sillä nimellä se on kulkenut jo satoja vuosia. Se on niittytie Keskikylän ikivanhalle Takalolle. Linja nimi tien nimessä saattaa johtua siitä, että peltotie on viivasuora, kuin pyssyllä ammuttu.

Tuolla Junttilan luona näyttää traktorikaivuri olevan pienessä pellonraivaustyössä. Kovin onkin heidän piha – alueensa ja kotilaidun pieniä elää lypsykarjan kanssa. Nyt ovat ilmat hyviä siihenkin puuhaan. Maa ei ole jäässä. Se on melko kuivaa syksyn maapohjaksi ja eivätkä ole myöskään vielä lumet vaivana.

Veikko pohdiskeli: ”Koirista olen aina tykännyt. Itse olen Suomen pystykorvamiehiä, mutta en voi olla ihailematta Junttilan Ansaa”. Nytkin se näyttää olevan ahkerana mukana raivaustyössä. Vääntelee ja kääntelee siellä touhukkaasti äristen pieniä kiviä ja kantoja. On sopivan kaukana traktorikaivurista, ettei ole vaaraa sen vahingoittua, mutta lähellä, että välillä voi nätisti kipaista kaivurimiehen rapsutettavaksi.

Kun, käyn vierailuilla Junttilassa, niin heidän sakemanni Ansansa on ystävällisesti hymyillen ovella vastassa. Sanoo jopa käsipäivää. Ansa on valioluokan paperikoira, kympin arvosanoin suorittanut koirakoulun testit. Ulkonäöltään komean kaunis, suurikoinen sakemanninarttu, se on. Aina iloinen ja reipas koira se on.

Se tuli Junttilaan muuan vuosi sitten. Helsingissä puutarhurina työskentelevä Liisa toi sen sinne mukanaan tullessaan kotiinsa kesälomalle. Ansa oli Junttilassa tarpeen ja hyvin se on sinne sopeutunut. Sillä on siellä aina kavereita ja puuhaa aamusta iltaan.

Se on hyvä ja luotettava kaverikoira. Kovasti hyödyksi se on heille ollut. Esimerkiksi Ansan Junttilaan tulon aikoihin lähes 10 hirven, uroshirven johtama hirvilauma oli ottanut talon pihan ja lähilaitumen omakseen – ”eellensä”. Pistoolin laukauksin peloteltuinakin, ne jääräpäisesti vain tulivat sinne jyrsimään. Ne hetkessä söivät tyhjäksi talon viereisen pienen kylvetyn italianraiheinälaitumen. Sekin ikävää, että lauma vei mennessään sorkissaan aitalangat kauas metsiin ”laitumella vierailessaan”.

Satuin juuri silloin pyöräileen Tyrnävälle Pömilään, kun näin Ansan olevan hirvien karkoituspuuhissaan. Pelkäsin jo kauhissani, että miten Ansa polon käy? TV:n luontokuvissa esimerkiksi Alaskasta susilauma tappaa karibuja ja muita hirvieläimiä ruuakseen. Joku, susi heidän laumastaan saattaa saada pahan tällin päähänsä hirven potkusta. Ansa riepu oli karkoituspuuhassaan täysin yksin ison hirvilauman keskellä.

Sarvipää ja hirvilehmät esittivät vastalauseitaan sarvin ja sorkin. Mutta, taipaleelle lähtö niille tuli. Ansa on kookas, poikkeuksellisen nopea ja voimakas. Ehti ketteränä jopa nopsasti hypätä hirvisonnin selkään, pelotellekseen sen laumoineen matkoihinsa.

Ehkä siinä jutussa on perää, kun Mauri oli eräänä kesäpäivänä ollut Ansan kanssa hillojen perässä kaukana Leppijärven takana. Eräs karhu olisi halunnut tulla jakamaan juuri poimitun hillasangollisen.

Oli ajattelemattomasti ja varomattomasti mennyt nuuhkimaan Maurin hillasankoa. Maurin täysinäinen hillasangon nuuhkimiset eivät sopineet Ansalle. Ei ollenkaan!

Niin siinä kohta kävi nolosti, että Metsän Kuningas juoksi niiltä marikoilta karmeasti ”saata – peetä” kiroillen ja takapuoltaan pidellen Ansan karkoittamana. Pienen matkan päässä se alkoi jäähdytellä tulikuumia killuttumiaan suosilmäkkeesä kylmällä vedellä. Se sieltä vielä pui vihaisena nyrkkiään ja käytti suuriäänisesti hyvin rumaa kieltä!

Näyttää Esko autoilevan takaisin Oulusta, kääntyi tuossa juuri pihalle, tuumi Veikko. Esko lähti aamusella ostamaan joitain lypsykoneen osia ja siihen uusia – uusimisen vuorossa olevia nännikumeja Oulusta. Lähden tästä katsomaan, että saiko hän niitä ja oliko hän ehtinyt ostaa Oulun torilta toivomiani markkinarinkeleitä?

Uskovaisten kylä

Uskovaisten, pääasiassa vanhoillislestadiolaisten (VL) kylä oli liminkalaisista ja tyrnäväläisistä koostunut pieni Korvenkylä. Sittemmin tapahtui Korvenkylässä sitä, että vuoden 2001 suuren kuntaliitoksen jälkeen kaikki ovat olleet asuinkunnaltaan tyrnäväläisiä. Entisestä itsenäisestä Temmeksen seurakunnasta tuli kappeli Tyrnävän seurakunnalle.

Ennen käytiin pyhäisin seurakunnan sunnuntaimessuissa Tyrnävän kirkossa. Hyvin harvoin käytiin Limingan kirkossa. Joskus käytiin Temmeksen kirkossa. Monet kylän uskovaiset kävivät sunnuntaiseuroissa Tyrnävän Rauhanyhdistyksellä. Siellä on ollut sitä käytäntöä, että vanhoillislestadiolaisten seurat ovat sunnuntaisin kello 18 00.

Rippikoulussa käytiin enimmäkseen Tyrnävällä. Temmeksellä kävi rippikoulunsa muutamia korvenkyläläisiä, jotka olivat syntyneet 1920 – luvulla. Kotiseudullaaan ja kotona kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Uskovaisten seuroja on ollut muuan kerta kylän joka talossa. Aktiiveja uskovaisia Korvenkylässä ovat olleet: Alasaarelat, Laukat ja Kaikkoset. Puhujapapeista seuroista voidaan mainita esimerkiksi Tyrnävän entiset kirkkoherrat Jaakko Kaltakari ja Lauri Mustakallio. Esimerkiksi 1950 – luvun aluilla lestadiolaisseuroissa Alasaarelassa puhujina oli myös maallikoita.

Olin eräänä 1950 – luvun kesänä mukana, kun veikkani Kalervo Junttila ja setäni Eino Junttila kävivät seuroissa Alasaarelassa. Jotain he puhuivat seurain puheista ja tapahtumista illalla Junttilassa. En muista, että mitä he kommentoivat. Lapsen mieleen jäi vain jotain yleiskristillistä ja, että oli oltu uskovaisten seuroissa.

Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti 1950 – luvulla useiden vuosien ajan pyhäkoulua Korvenkylän lapsille kotonaan. Pyhäkoulu toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Eräänä kesäsunnuntaiaamuna menimme Korvenkylän pyhäkoululaisten joukolla Tyrnävän kirkon sunnuntaimessuun. Pyöräilimme sinne joukolla Keskikylän kautta. Lähdimme ensin Korvenkylästä kylätietä eli Takalonlinjaa myöten.

Kova kaatosade yllätti meidät. Niillä kohdin oli keskikyläläisen Keräsen Sulon uusi, vielä tuoreelle puulle tuoksuva heinälato. Se antoi hyvän suojan sateelta. Sinne tuli suojaan myös polkupyöräillen sunnuntaiulkoilullaan ollut Partas – Pekka. Hän kiroili tapansa mukaan karmeasti päälle noussutta kovaa, etkessä läpikastelevaa sadekuuroa. Alasaarela uskovaisena rukoili Taivaan Isältä sateen loppumista. Kaatosade lakkasi. Sen loppumista pyydettiin samanaikaisesti yläkerran ja alakerran herroilta. Ennen vanhaan oli kesäisin ilmoja, että seudun yli kulki voimakas sadekuuro. Sitten oli tuntitolkulla tosi lämmintä ja aurinkoista.

Esimerkiksi hurmoshenkisyyttä uskonasioissa ei tiedetä Korvenkylässä olleen. Eräs erikoisempi tapaus sattui itsenäisyyspäivänä 1957. Lestadiolaisseuroihin Kaikkosella osallistui myös korvenkyläläinen emäntä Kaisa Tolvanen. Hän oli menehtynyt äkisti sairauskohtaukseen. Kaisa Tolvanen oli syntynyt Sortavalan maalaiskunnan suur Rytyssä vuonna 1903. Hän oli kokenut monet sotaevakon ikävät, harmit, surut ja vaivat.

Kulttuurissa mukana

Suomalaiskansallista kulttuuria muovannut nuoriseuratominta alkoi autonomian aikana. Silloin keisarinamme oli ollut valistunut Suomelle myötämielinen Aleksanteri II (1855-1881). Nuorisoseuratoiminta alkoi Kauhavalla vuonna 1877.

Nuorisoseuroja perustettiin aikanaan esimerkiksi myös Temmekselle ja Tyrnävälle. Niillä olivat olleet siellä omat toimitalot. Temmekselle helmikuussa 1918 perustetun Temmeksen suojeluskunnan oli ottanut asukkaakseen ja siipiensä suojaan paikallinen nuorisoseura, siksi kunnes se sai oman toimitalon suojeluskuntatalo Väinölän.

Nuorisoseurat järjestivät esimerksi ohjelmallisia iltamia. Korvenkyläläisten Iikka ja Hilma Pasasen (os. Konttila) eräät lapset löysivät tulevan puolisonsa Temmeksen nuorisoseuran iltamista. Nuoret olivat olleet silloin hiukan yli kaksikymppisiä.

Suojeluskunnissa oli ollut mukana myös kulttuurikasvatusta. Sen voi nähdä osaltaan polveutuvan nuorisoseurain alkiolaisuudesta. Niissä oli ollut esimerkiksi kesä – ja talviurheilua, kulttuuria, näytelmätoiminta, kulttuuriharrastusta ja myös nuoren Suomen tasavallan valistuskasvatusta. Nuorisoseurain ja suojeluskuntain toimintaaan liityi raittiuuden, henkisen kulttuurin ja urheilun harrastusta ja ihannointia.

Korvenkyläläiset Kalervo ja Mauno Junttila sekä Alpo Pasanen olivat kulkeneet mukana harjoituksissa Temmeksen suojeluskunnan sotilaspojissa. He osallistuivatt Temmeksen sotilaspoikain urheilutoimintaan ja myös näytelmäharrastukseen.

Aikuisina miehinä Temmeksen suojeluskuunan toimintaan olivat Korvenkylästä osallistuneet: Oiva Junttila, Pauli Vesala ja Toivo Ylitalo. Pauli Vesala oli nuoreksi maaseudun pojaksi poikkeuksellisesti opiskellut. Hän oli käynyt kauppakoulun. Hän oli koko työikänsä konttoristina eri konttoreissa. Viimeiseksi työkseen hän oli toiminut Muhoksen Osuuspankin varatoimitusjohtajana. Hän asui silloin Muhoksella.

Lähteitä:

Ahti Pasanen vv. 1897-1970.

Anni Junttila os. Pasanen vv. 1900-1989.

Veikko Vesala vv. 1920-2006.

Oiva Junttila vv. 1922-2001.

Taimi Siitonen os. Junttila 1924 -.

Kalervo Junttila vv.1927-2014.

Alpo Pasanen vv.1928-1989.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspojatki

https://en.wikipedia.org/wiki/Deutz-Fahr

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuorisoseuraliike

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suviseurat

https://sites.google.com/site/oulunsuojeluskuntavv19391944/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljelykierto

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/seurat

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/nuorisoseurat

https://www.genealogia.fi/hakem/karjala/karjala31.htm

Tolvanen Juho maanvilj. Rytty
Tolvanen Kaisa emäntä Rytty Tyrnävä Korpi

Tarinointia Tyrnävän Leppijärven seuduilta

FM Mauri Junttila

Tyrnävän Leppinevan pieni Leppijärvi kuivattiin vuosina 1953-1955 työttömyystöinä. Se vesitettiin uudelleen viime vuosisadan lopussa. Kuivattuna järvi oli puuton kosteikko, jonka keskellä sinnitteli alle puolen hehtaarin lampi. Kosteikossa ja pienessä lammessa viihtyi vesilintuja ja myös haukea.

Järven laskuojia

Leppijärven reunasta alkunsa saava järven laskuoja Leppioja laskee vetensä Tyrnävänjokeen Leppiojan kylän jälkeen nelostien läheisyydessä. Korvenkylässä Haurukylän puoleista reunaa myötäilevä Nipsinginoja saa myös alkunsa vetiseltä Leppinevalta. Se laskee vetensä Temmesjokeen Alatemmeksellä kyläkoulun luona.

Molemmat luonnonojat perkattiin lähes samanaikaisesti Leppijärven tyhjennyksen kanssa tai pian Leppijärven kuivauksen jälkeen. Perkaustöitä ja kanavointeja tehtiin pääasiassa työttömyystöina miesvoimin lapioin ja rautakangin. Jäistä maata pehmittiin dynamiittiä ja trotyylia räjäyttämällä.

Perkauksia kyseisiin luonnonojiin tehtiin myös kookkailla tela-alustaisilla kaivinkoneilla. Pitkän teräksisen nostopuomin omaavia vaijerikäyttöisiä kaivinkoneita sanottiin ennen Hullu – Jusseiksi. Niiden käyttövoimana toimi vahva bensiini – tai petroolimoottori. Niitä alkoi myöhemmin tulla myös dieselmoottorikäyttöisinä.

Metsiä ja peltoja kunnostetaan

Nipsinginoja ja Leppioja perkattiin Korvenkylässä uudelleen perusteellisesti jo 1950 – luvun lopussa ja pian 1960 – luvun alussa. Korvenkylän ympäristössä aloitettiin niinä aikoina suuret metsien kunnostus – ja ojitustyöt monien miesten ja suurten katerpillarioja – aurojen kanssa. Kanavien vesimäärät lisääntyivät ja perkauksia jouduttiin tekemään uudelleen ja uudelleen.

Metsien kunnostustyöt vaikuttivat positiivisesti luonnon kasvuun. Pientä havupuuta ja lehtipuuta kasvaneet suot antoivat ruokaa hirville. Niiden määrät alkoivat lisääntyä rajusti. Leppijärven takana on laajoja metsiä. Erämaata sanottiin Ikoseksi. Alueilla asui 1970-luvulla muutamia karhuja. Oli havaintoja ”vauvakarhuistakin”. Helppoa on karhun kellistää lihava aikuinen hirvi saaliikseen. Varhaisella 1970 – luvulla Korvenkylässä oli myös muutama pieni kauris lehmien seassa laitumella.

Esimerkiksi vuosikymmen 1970 oli monimuotoisen luonnon elämän ja kasvun suhteen kukoistavaa ja runsasta. Korvenkylässä oli paljon pääskysiä. Sähkölinjojen pylväiden välien sähkölangat olivat täynnä pääskysiä syysmuuton aikaan. Niitä istui siellä tiukasti toisissaan kiinni. Eivät pääskyset paljoa paina, mutta näytti siltä, että sähkölangat notkuivat niiden painosta.

Metsien lannoitukset ja ojitukset vaikuttivat metsäin kasvuun. Metsiin tuli paljon risusavotoita. Tyrnävän metsänhoitoyhdistyksen metsäteknikko Teemu Putkosella oli usein risusavottamiehiä töissä. Eräs heistä oli Tyrnävän Nipsingissä asuva Sulo Väänänen. Väänäsen Sulo liikkui työmatkansa mopedilla. Tapana oli ennen ollut, että isäntä teki risusavotasta talon osuuden. Tai hänen maksoi palkatuille risusavottamiehille talon työn osuuden risusavotasta.

Vuosikymmenellä 1960 ja ennen aloitettiin myös laajoja viljelyspeltojen kunnostustöitä. Sarkaojia kaivettiin uusia ja vanhoja kunnostettiin. Pellot saivat uusia veto – ojia tyhjentämään sarkaojat. Nipsinginojassa ja Leppiojassa esiintyi edelleen suuria kevättulvia. Lumisten talvien paljot lumien sulamisvedet eivät mahtuneet kulkemaan uomissaan, vaan tulvivat ympäristöihinsä.

Tarinani aikoina maaseudun koneellistumisessa alkoi myös tapahtua suuria muutoksia. Tuli paljon kätevillä kumipyörillä ja hydraulisilla kolmipistenostolaitteilla varustettuja maataloustraktoreita.

Esimerkiksi Temmeksen haurukyläläinen Pentti Karppinen (Tomperin Pentti) hankki hydraulisilla sylintereillä varustetun ketterän ja tehokkaan suomalaisen Ahma traktorikaivurin. Hän kulki sen kanssa kaivamassa isäntien pelloille sarkaojia ja pienvaltaojia. Maaseudun muutoksia oli sekin, että työhevosten määrät vähentyivät rajusti koneellistumisten alkaessa.

Poukamia, pieniä lampia

Alkuperäiset Leppijärven ja Leppinevan laskuojat Leppioja ja Nipsinginoja olivat olleet tasankomaiden mutkaisia serpentiinimäisiä luonnonpuroja. Ne olivat paikoitellen kääntyneet virtaamaan jopa takaisin tulosuuntaansa. Niiden varsilla oli ollut useita lintujen ja kalojen elämää suosineita luonnonlampia. Niitä oli ennen sanottu poukamiksi.

Nipsinginojan vaikutusalueella Korvenkylässä oli ollut esimerkiksi Jussinjorpakko niminen pieni lampi Sääskelän 2:22 niityn päässä lähellä Vesalan Veikon (1920-2006) taloa (Vanhatalo=Niemelä 2:19). Jussinjorpakossa oli voitu uida vielä 1950 – luvun alussa. Nipsinginojan kanavointi hävitti tuonkin entisen lasten suosiman uintipaikan. Siitä muutaman kilometrin päässä Nipsinginojaa alaspäin oli Alpo Pasasen (1928-1989) talon luona pieni kalaisa lampi, poukama. Se oli olemassa vielä 1960 – luvun alussa.

Luonnonvaraisen Leppiojan alkulähteillä oli ollut useita pieniä runsasvetisiä lampia. Muutaman kilometrin päässä Leppijärvestä on Tunkionhaka niminen jo kauan sitten peltoviljelyksessä ollut niitty. Se on entisen, kauan sitten historian hämärään kadonneen keskikyläläisen jokivarren Tungion sivuniittyjä. Tunkionhaassa olivat 1900 – luvun alkukymmeninä asuneet Anna ja Oskari Katajamaa pienen kalaisan lammen rannalla. Lampi oli ollut uintikelpoinen vielä 1960 – luvun aluilla. Leppiojan kanavointi ja monet kanavan perkaukset kuivattivat myös tämän pienen lammen, lasten suositun uimapaikan.

Leppijärvi laskuojineen ja poukamineen olivat olleet kalaisia. Kyläläiset olivat pyytäneet niistä kalaa katiskoilla. Heillä oli ollut lähes aina katiskoita pyynnissä. Usein niissä oli saatu kalaa.

Tyrnävänjoki oli myös ollut erilainen ennen vanhaan. Esimerkiksi jokivarressa kirkonkylässä oli ollut nätti melko kookas Kuulampi niminen lampi. Kirkonkyläläisten Konttilan ja Kankaalan talojen luona Tyrnävänjoessa oli ollut Umpilampi niminen melko syvä lampi.

Takavuosina oli Oulussa ilmestyvissä Kalevassa ja Liitossa silloin tällöin kirjoituksia, että josko rakentaisimme Tyrnävänjokeen pohjapatoja? Niillä olisi esimerkiksi säännöstelty alajuoksulla keväisin vaivaavia suuria kevättulvia. Maisemahoidollisesti ne olisivat olleet myös merkittäviä. Niiden taakse oli ajateltu syntyvän pieniä lampia tai pieniä järviä. Niissä olisi voitu uida kesäisin ja soudella pienin kivoin venein.

Isäntien Leppijärvestä laskuojineen

Varsinaisen Leppijärven vesineen ja Temmeksen puolen rantaniittyineen oli omistanut Temmeksen Nurkkalankankaan Arttu Vähä (1894-1974). Tyrnävän Keskikylän Juottolan talon suuret metsät yltävät Leppijärven reunaan ja Leppiojaan. Keskikylän Sipolan talon maat ylsivät Leppiojaan ja sivu siitä. Suurta Sipolaa asuu nykyisin entisiä Kuusamon Tavajärven ja Paanajärven sotaevakoita.

Jo, kauan sitten historian hämärään kadonneen keskikyläläisen jokivarren Tungion talon maat ylsivät Leppiojaan ja sivu siitä. Tungion talon peruina Korvenkylän reunaan jäi kookas pelto nimeltään – Tunkionhaka. Suurella keskikyläläisellä Koivikolla oli ollut runsaasti maita Leppiojaan saakka ja sadoin hehtaarein sivu siitä sekä Nipsinginojaan ja sivu siitä. Yli – Temmesläisillä kirkko – Pekkalalla ja keski Pekkalalla oli myös ollut niittyjä luonnovaraisen Leppiojan alkulähteillä.

Tyrnävän kirkonkylän Konttila omistaa maita Järvikankaalla ja Leppijärven rannalla. Monilla Korvenkylän taloilla on maita kylän Leppijärven puoleisella rannalla. Konttilan talon maat ja eräiden Korvekylän talojen maat ovat aluiltaan ikiaikaisia. Joillakin taloilla talon rekisterinumeron alkuosa on kaksi. Se on harvinaisempaa. Esimerkiksi Korvenkylän vanhin maarekisteriin erotettu talo Niemelä/Vanhatalo on 2:19, Keskitalo on 2:20, Uusitalo on 2:21 ja Sääskelä on 2:22.

Huoltotie Leppijärven tyhjennystyömaalle

Hiljaista oli autoliikenne Korvenkylässä vanhaan aikaan. Kun, Leppijärven tyhjennys aloitettiin kovilla pakkasilla tammikuussa 1953. Sinne tehtiin ensin talvitienä huoltotie. Siinä oli kylän lapsille ihmettelemistä, kun tyrnäväläinen autoilija Paavo Niemelä työnsi Kempsunsa (GMC) kärkilumiauralla tien Järvikankaalle Tyrnävän Keskikylästä, Korvenkylän vanhan kylätien (Takalon linja) ja peltoteiden sekä metsäteiden kautta.

Paavon Kempsu (GMC) oli väkivahva järeä teliperäinen nelivetoinen. Se saattoi olla aluiltaan länsiliittotuneitten Normannian maihinnousun ylijäämävarastoista? Leppijärven tyhjennyksen alettua Paavo Niemelä alkoi kuljettaa lava – autonsa lavakopissa aamuisin työmiehet työmaalle ja iltaisin takaisin kirkolle. Järvikankaan työmaaparakit eivät olleet yöpymiseen tarkoitettuja.

Ennen entisen Leppijärven tyhjennystyömaan huoltotien aurausta Korvenkylästä – Järvikankaalle, loppumatkalle sinne oli tehty noin kolmimetrinen tielinja. Siitä oli poistettu puita, kantoja ja kiviä. Tien pohja jäätyi kovilla tammipakkasilla, kun siellä liikuttiin työntouhussa. Niemelän Paavon ei tarvinnut pelätä Kempsunsa vajoamista sulaan metsämaahan, kun aurasi tien sinne.

Kun, Paavo ensimmäisen kerran aurasi huoltotietä Järvikankaalle. Hänellä oli Kempsunsa lavalla useita räjähdeainelaatiokoita. Hän jätti ne Junttilan Oivan aitaan. Hän sanoi, että ”turvallisempaa on aurata loppumatkan vaikeakulkuinen metsätieosuus ilman niitä”.

Järvikankaalle rakennettiin pieni Leppijärven tyhjennyksen työmaa. Siellä oli muutama parakki ja varasto räjähteille. Niihin aikoihin räjäyteltiin dynamiittiä säästelemättä. Työmaaruokalaa piti siellä keskikyläläinen Samppa Pikkarainen. Hänellä oli hyvä maatila entisen suuren Koivikon mailla Tyrnävän Keskikylässä jokivarressa. Heillä oli siellä ollut myös pieni Tyrnävän Osuuskaupan sivumyymälä. Anna ja Samppa Pikkarainen olivat lapsettomia. He adoptoivat tytön ja pojan. Anna ja Samppa Pikkarainen kulkivat silloin tällöin seuroissa ja Tyrnävän kirkossa silloisen maaseudun ihmisten yleisen tavan mukaan.

Kylätie tuli

Sotien jälkeen maaseudun kylät kasvoivat. Kylät alkoivat myös haluta parempia kulkuyhteyksiä. Oli oltu tulevaa Korventietä vastaan ja puolestä. Korvenkyläläisistä koostunut ”karvalakkilähetystö” oli käynyt Muhoksella muhoslaisen maalaisliittolaisen kansanedustaja Aaro Kaupin luona apua pyytämässä. Hän oli hankkinut Korventielle rahoituksen ja rakentamispäätöksen.

Kun, vuosina 1953-1955 rakennettiin kylätietä, Korventietä. Täytemaana sinne ajettiin hiekkaa Järvikankaalta Konttilan talon metsäsaralta. Pääosin työ tehtiin hevoskärryin ja lapioin. Traktoreita siellä oli ollut työssä vain Korvenkylän Junttilan Oivan uusi harmaa Ferguson ja Keskikylän Yli-Ikolan uusi keltainen Renault. Lapiolla traktorikuormat tehtiin myös.

Korventie oli ensin ollut useita vuosia vain heikkokuntoinen. Enemmän se oli vain hiesupohjainen tielinja, jossa olivat vaivana pahat kelirikot syksyisin ja keväisin. Liikenne lisääntyi myös Korventiellä. Nekin Järvikankaalta aikoinaan ajetut hiekat ovat lentäneet pölyinä pois jo vuosia sitten. Tiestä huolehtiva Tyrnävän kunta alkoi ajattaa kesäisin Korventielle hyvää sepeliä tien korjaukseen. Tie onkin ollut kunnoltaan erinomainen jo vuosia. Se jatkuu nykyisin nelostielle.

Heinäntekoa luonnonniityiltä

Leppiojan alkupäässä oli muutamien kilometrien matkalla ollut reheviä luonnonniittyjä sadoin hehtaarein. Niityt olivat aikoinaan olleet tarpeeseen hankkiessa kotieläimille ruokaa. Heinää on syötetty lehmille, hevosille ja lampaille aikojen alusta. Mahdotonta sanoa, että keitä isäntiä niilläkin Leppiojan alkupään niityillä oli ollut niittämässä viikatteineen ja keräilemässä heinää eläimilleen aikojen saatossa?

Taloissa on vaihtunut isäntiä. Suku oli saattanut sammua talosta. Isännät saattoivat lähteä katsomaan elämän mahdollisuuksia muualle – muille seuduille. Tai vainolainen oli tehnyt miekalla tappotöitä, tyhjentänyt taloja asukkaista. Isonvihan (1714-1721) aikana venäläiset olivat käyttäneet tehokkaasti ns. poltetun maan taktiikka Limingan kylissä. Sekin toiminta oli nähtävästi vaihdattanut isäntiä.

Pitkinä aikakausina, aikojen saatossa heinää oli kerätty niityiltä nautintaoikeuksin. Kesäisin kylien miehiä ja naisia oli matkannut järvien ja jokien sekä luonnopurojen varsille keräileen heinää. Heiniä oli säilötty hirsilatoihin ja suoviin niittopaikoilleen. Niitä oli ajettu talvella niityiltä kotiin hevosreellä lumikelien aikaan.

Syrjänittyjä oli ollut johonkin historian aikaan kyläläisten yhteisomistuksissa, mutta kuitenkin ne olivat olleet kyläläisillä täysin nautintaoikeuksin. Sukupolvien ajan oli sanottu esimerkiksi, että jo isäni isoisälläkin olivat olleet nautintaoikeudet tähän niittyyn.

Ei ikivanhoilta muinaisilta ajoilta ole luettavissa kirjoitettuja tietoja maiden omistusoikeuksista. Pappiloiden ja säätyläisten omistuskirjat olivat niistä ensimmäisiä. He osasivat lukea ja kirjoittaa.

Yli – Temmeksen Nurkkalankankaan Vähä Arttu teki kesäisin suuriin suoviin heinää Leppijärven niityltään muutamia vuosia vielä järven tyhjennyksen jälkeen. Korvenkyläläiset olivat koonneet kauan heinää talojensa rantamailta Leppijärven rantamilta Korvenkylän puoleiselta reunalta.

Esimerkiksi Keskitalolla 2:20 (Konttiloita ja Pasasia) ja mahdollisesti Vanhatalo/Niemelällä oli myös ollut jopa pieni pelto Leppijärven rannalla. Maat olivat siellä olleet kovin kivisiä, niin kylä alkoi kasvaa toiseen kivettömien peltojen suuntaan. Muutamina 1900 – vuosisadan alkukymmenien kesinä Junttilan Erkki (1900-1952) oli kuljettanut hevosen kantosatulassa osiin puretun niittokoneen korvenkyläläisten Leppijärven rantaniitylle Järvikankaan jälkeisen pienen suon yli.

Isonvihan aikaan

Suuren vuosien 1700-1721 Pohjan sodan aikana Limingan lakeuden kylissä oli raivonnut isoviha nimen saanut sota. Se oli hävittänyt vuosina 1714-1721 kaiken asutuksen Limingan, Tyrnävän ja Temmeksen kylistä. Hävitys oli ollut totaalista. Kylät, talot ja asumukset poltettiin. Kotieläimet teurastettiin tai tapettiin. Kiinnisaadut ihmiset tapettiin. Jopa kissat ja koirat oli isketty hengiltä.

Suuren Pohjan sodan välittömiä seurauksia oli ollut se, että Ruotsi menetti Itämeren herruuden ja suurvalta asemansa. Uusi vahva mies kyseisillä alueilla oli jatkossa Venäjän tsaari Pietari Suuri.

Isonvihan jälkeen Ruotsin Itämaa eli Suomi ei enää kokenut täyttä hävitystä, kuin se koki silloin ja usein sitä ennen. Talot Limingan lakeudella saivat seisoa paikoillaan vainolaisten niitä tuhoamatta.

Isonvihan alkaessa säätyläiset ja sotilaat pakenivat silmät kauhusta ”suittirenkaina” ja pelosta kiljuen turvaan emämaa Ruotsiin. Tarinoiden mukaan vasta Norjan suuret vuoret pysäyttivät heidät. Rahvas pakeni kauhuissaan syvien metsien turvaan ja suojaan.

Puolustuskyvyttömiä olivat olleet pelkin puisin heinähangoin ja puukepein sekä pienin puukoin varustautuneet rahvaan miehet. Kasakoilla oli ollut teräksisiä pistokeihäitä, sapeleita ja runsaasti henkilökohtaisia ruutiaseita sekä pieniä tykkejä. Kasakoiden hevoset olivat olleet nopeita, hyväkulkuisia. Ne olivat menneet vauhdilla jopa pienten soiden yli. Kasakat olivat liikkuneet tehokkaina noin 30 – 40 miehen sotilasosastoina. Rahvas sitävastoin oli ollut pelkin puukepein ja puukonnysäin kanssa varustautuneita yksittäistaistelijoita.

Osa rahvaasta oli onnekseen löytänyt ja saanut turvan syvistä metsistä. Mutta, paljon heitä saivat tarinoiden mukaan kasakat kiinni metsistäkin. Tavallisesti se tarkoitti hengenlähtöä kiinnijääneille.

Isonvihan aikana Limingan kirkkoherrana oli toiminut Kristian Gisselkors. Hän myös oli myös paennut kauhuissaan muiden säätyläisten tavoin Ruotsiin. Vuonna 1721 rauhan tultua ja palatessaan pakomatkaltaan, hän oli alkanut laatia tilastoja Limingan menetyksistä isossavihassa. Huomattavaa oli ollut sekin, että venäläiset olivat vieneet paljon vankeja kaiken muun hävittämisen lisäksi.

Pohjois-Pohjanmaalla isonvihan aikana ikävää mainetta niittänyt verihurtta, sotarosvo ja kelmi Kustaa Lillbäck (1700 – 1721) oli ollut aluiltaan säätyläispoika, ei hän siis ollut rahvaan poikia. Hänen isänsa oli ollut Ruotsin Itämaan hallintovirkamiehiä. Hän oli ollut korkeasti arvostettu Iin ja Pudasjärven nimismies ja vouti.

Sota muutti nuoren Kustaa Lillbäckin elämänkulun. Ei hän saanut elää eikä nauttia säätyläispojan todennäköisesti osakseen tulleestä säätyläisen mukavasta huolettomasta elämästä, paljoista ruuista ja runsaista väkijuomista notkuvien jatkuvien pitopöytien äärellä lihavana pappina tai äveriäänä nimismiehenä.

Sitävastoin hänen kohtalokseen oli tullut isonvihan ajan lapsisotilaan surullinen kohtalo venäläisten käsissä ja – joukoissa. Huonoja olivat lapsisotilaiden kohtalot olleet niinäkin aikoina.

Iissa talvella 1715 venäläisten vangiksi joutunut nuori Kustaa Lillbäck joutui kasakoiden ”uudelleen koulutettavaksi”. Sittemmin vielä samaisen isonvihan sodan jatkuessa, hän alkoi liikkua kasakoiden kanssa polttaen, ryöstäen, raiskaten ja tappaen Pohjois-Pohjanmaalla.

Isonvihan vielä käynnissä ollessa (v. 1717) hän oli antautunut ruotsalaisille. Hänen huono tuurinsa jatkui. Surullinen, entisen lapsisotilaan elämä päättyi, kun ruotsalaisille antautunut Kustaa Lillbäck mestatiin Tukholmassa v.1721. Kustaa riepu oli ollut virunut vankiloissa lähes kolme vuotta ennen mestaustaan.

On nähtävissä Kustaan kohtaloa niinkin, että entinen lapsisotilas oli ollut kuin joku vammaiseen verrattava kyttyräslkäinen, jolla oli ollut ikäviä rumia haisevaa visvaa vuotavia kasvannaisia, mutta ei kuitenkaan ollut yksinäiselle saarelle eristettävä spitaalinen. Nätimpää oli siis ollut päästä tästä vangiksi antautuneesta entisestä lapsisotilaasta, tuosta Kustaa kummajaisesta tyystin eroon!

Tyrnävän Korvenkylässä liikkui ennen tarinoita isonvihan ajoilta. Kylän reunalla Kotakankaalla oli ollut isonvihan aikaista asutusta kodan, kotien muodossa. Järvikangas ja sen selvästi muusta ympäristön maastosta ylempänä ollut jatke pieni moreeniharju Korkeakangas, Leppiojan alkulähteet sekä Kotakaarto olivat myös tarjonneet turvapaikkoja isonvihan sotapakolaisille. Jos, sotapakolaiset ehtivät esimerkiksi paeta ”Ikoseksi” sanottuun suureen Leppijärven takaiseen erämaahan. Hyvässä lykyssä saattoi käydä niin, etteivät kasakat heitä sieltä löytäneet.

Usein, isonvihan syvien metsien piilopirtin ajatellaan olleen kuin niiden 1700 – luvun alkuaikojen jokivarsien ja rintamaiden kylien tavanomaisen savutuvan tai savupirtin. Hirsistä veistetyn ja nätisti salvetun savupirtin nurkassa oli seisonut kookas lämmitettävä kivikasa, kiuas. Tuollainen, niinä aikoina yleisesti rahvaan asuntona toiminut, oli ollut esimerkiksi suuritöinen rakentaa.

Voi paremmin uskoa isoavihaa paossa olleilla ihmispoloilla olleen vain vaatimattomia, nopeaan kyhättyjä asuinsuojia. Yksinkertaisimmillaan se oli ollut pelkkä nuotio suojaisan notkelman ja metsän siimeksessä. Nuotion vierustoille saatettiin alkaa rakentaa suojaseinämiä havuista, risuista ja turppaista. Laavuksi sanotulla yöpyminen oli ennen ollut nätti tapa nuotion lämmössä yöpymiseen. Turve – , turpaskömmänät sekä havu- ja risumajat olivat olleet yleisiä isonvihan sotapakolaisille.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Leppij%C3%A4rvi_(Tyrn%C3%A4v%C3%A4)

http://mauri009-lakeudelta.blogspot.fi/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nipsinginoja

https://www.fonecta.fi/kartat/Leppij%C3%A4rvi%20(Vesist%C3%B6)%20Korvenkyl%C3%A4,%20TYRN%C3%84V%C3%84?lon=25.62278344458262&lat=64.69979540200656&z=13

https://www.kotimaa24.fi/blogit/paholaisen-renki/comment-page-2/

http://www.pellervo.fi/pellervo/kp10_06/iso_viha.htm

http://www.kirjastovirma.fi/oulunkihlakunta/tarinoita_liminka

https://www.youtube.com/watch?v=sHy8kThotyg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mets%C3%A4ojitus

suomuurain
hilla
lakka