Tarinoita Temmekseltä

FM Mauri Junttila

Se oli näkyvä ja erikoisempi tapaus 1960 – luvun lopulla, kun Temmeksen miehet alkoivat rakentaa kotiseutu -, ulkoilmamuseoaan. Se nousi valtatie, nelostien läheisyyteen Temmesjoen varteen.

Kotiseutumuseo toimii

Paljon aikaansa edellä olleesta Temmeksen kotiseutu-, ulkoilmamuseosta tuli kookas kokonaisuus. Rakennukset ovat aluiltaan pääosin temmesläisiä. Ne siirrettiin sinne hirsinä ja koottiin uudelleen. Museorakennusten vesikattojen ja tulisijojen kokoamisten ja tekemisten voidaan arvella olleen kovasti vaikeaa ja töisevää työtä. Museorakennuksissa on suuria pirttejä pitkine penkkeineen, pirtinpöytineen ja valtavine leivinuuneineen.

Temmeksen museoon sisältyy todella suuria hirsirakenuksia. Ulkoilmamuseo, kotiseutumuseo antaa hyvän kuvan rakennusten suhteen siitä millaista rakennuskantaa oli sielläkin ollut ennen vanhaan.

Museoalue antaa hyvän kuvan myös temmesläisestä talkoohengestä. Sitä oli tarvittu paljon tuossa kookkaassa ulkoilmamuseopuuhailussa. Uskollisesti oli mennyt joukoittain temmesläisiä miehiä ja usein vapaa – aikoinaan kirveineen, sahoineen ja vasararoineen töihin pitäjäläisten omalle museolle.

Puuhamiehenä museohankkeessa oli toiminut temmesläinen kotiseutumies, maanviljelijä Lauri Littow. Hän oli vastanut kaikesta suunnitteluun ja rakennusten kokoamisiin liittyneistä töistä ja niiden monista vaikeistakin ratkaisuista.

Monitoimi rakennuksina toimimista

Museo on toiminut esimerkiksi ohjelmallisten iltamatapahtumien paikkana. Siellä ovat temmesläiset voineet kokoontua keskustelemaan ja tapaamaan erilaisten ajankohtaisten asioidensa vuoksi. Siellä on järjestetty kesäisin suosittuja Temmes – päiviä.

Kotiseutumuseo on ollut esimerkiksi suositun kansallisen massaurheilutapahtuma ”Suomi juoksee viestin” eräs vaihtopaikka. Juoksu on ollut perinteisesti keskikesällä. Se etenee koko Suomen pituuden. Suomi juoksee viestin reitti kulkee pääosin valtatie nelostietä. Tosin reiteissä on ollut muutoksia aikojen saatossa. Juoksijoiden joukoissa on voitu nähdä aikansa kuuluisia urheilijoita.

Oululainen temmesläinen opettaja Heimo Saksio toimi useina kesinä rouvansa kanssa museoalueen hoitajina. Heimolla oli savusauna lämpiämässä ainakin ”Suomi juoksee viestin” aikana. Hänen Leena rouvansa piti museopirtin kahvilaa parin apulaisen kanssa. Oli kovastikin tunnelmallista juoda munkkirinkiläkahvit museopirtin pöydän ääressä. Savusauna loi tuoksullaan tunnelmaa lisää.

Nykyisin vanhuksena elelevä Heimo Saksio oli aikanaan kovastikin erilaisempia Temmeksen miehiä. Hän esimerkiksi kulki Tyrnävällä keskikoulunsa kotoaan Temmekseltä käsin polkupyörällä pyryillä ja pakkasilla, alku – ja loppukesän helteillä.

Kilpailuissa pärjääviä urheilumiehiä hän oli myös ollut. Hän heitti keihästä kohtalaisen pitkälle ja juoksi kovaa kansallisissa kesäurheilukisoissa. Temmesläisten oma urheiluseura oli Temmeksen Taru. Sillä on oma urheilukenttä Temmeksen kirkolla. Se on toiminut myös pesäpalloilu kenttänä.

Heimo menestyi erinomaisesti opettajien kansallisissa sävellyskilpailuissa. Hänen Saksio suvussaan on aina ollut musiikin taitajia. Armas Saksio oli toiminut pelimannina esimerkiksi Temmeksen nuorisoseuran iltamissa. Sylvi Saksio toimi usein kanttorina Temmeksen kirkon tapahtumissa.

Temmeksen kirkko

Temmeksen punaiseksi maalattu ”kuokkamiesten kirkoksi” toisinaan sanottu kirkko valmistui vuonna 1776. Se rakennettiin silloin Limingan luterilaisen seurakunnan Temmeksen kappelikunnan ja saarnahuonekunnan kirkoksi. Se oli välillä pitkän aikaa itsenäisen Temmeksen seurakunnan kirkko. Nykyisin se on Tyrnävän seurakunnan Temmeksen kappelin kirkko.

Kuokkamiesten kirkon rakentajana toimi temmesläinen itsoppinut rakentaja Anders Louvet. Hänen mainitaan olleen paljon maailmaa nähneen miehen. Hän oli tuonut Ruotsin matkoiltaan vaimokseen kuninkaan hovineidin Vestmanlandissa syntyneen neiti Ojeströmin. Kun, ensimmäinen vaimo menehtyi Anders Louvet oli tuonut uudeksi vaimokseen erään kuninkaan hovineiti Montgommary.

Temmesläinen tarina kertoo, kun Anders Louetin uusi vaimo oli matkannut vaunuissa uuteen kotiinsa Temmeksen Koskelankylään. Laskeutuessaan vaunuista hän oli huudahtanut, että ”tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä voi paljaalle maalle astua”.

Tarina kertoo, että Temmeksen kirkon rakennustöiden aikana oli tapahtunut kirkon rakennuskassan kavallus. Syylliseksi todettu mies oli piesty hengiltä, hakaten mahan puolelle tuoreilla notkeilla koivukepeillä. Kuollut mies oli haudattu melko pintaan. Hänen vatsastaan, koivunsälöistä oli versonnut koivu. Se oli saanut ”napakoivu” nimen. Myöhemmin oli todettu, että tämä julmasti teloitettu olikin ollut syytön mies.

Temmeksen kirkon luona seisoo musta hattupäinen kirkon vaivaisukko. Sen oli valmistanut kauan sitten (1867) eräs temmesläinen puuseppä Kandelberg. Vaivaisukko on aikojen saatossa joutunut kokemaan ilkivaltaa ja huonoa kohtelua. Erään kerran sen oli korjannut temmesläinen Lauri Littow.

Suomen sota (1808-1809) kosketti jonkin verran myös Temmestä. Lähikunnissa: Pulkkilassa, Revonlahdella ja Rantsilassa oli sodittu verissäpäin. Temmekselläkin oli hakattu ampumalinjoja. Temmeksen kirkonkylän kirkko – Pekkalassa oli ollut Ruotsin armeijan sotilassairaala. Läheisellä Temmeksen hautausmaalla on sotilassairaalassa kuolleiden yhteishauta ja kivinen muistomerkki.

Suomen sodan sotatilanteen muuttuessa venäläisille voitokkaaksi, Yli – Temmeksen Vitalin talossa oli esimerkiksi ollut venäläisten sotilaiden esikunta ja sotilasleiri. Oma tapauksensa oli ollut sekin, kun ylitemmesläinen nuorimies Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila (1790-1856) oli joutunut venäläisten sotilaiden vangiksi ja pönkän taakse Vitalin saunaan.

Juhon Stina – niminen leskiäiti oli juossut hädissään Temmeksen silloisen kappalaisen Hildenin luo pyytämään häntä kirjoittamaan anomuskirjeen Juhon puolesta. Kirjeessä oli esimerkiksi mainittu, että kuinka väärin oli ollut ottaa vangiksi leskiäidin ainoa poika. Hänen vanhuuden turvansa.

Neuvokkaan ja riuskaliikkeisen Juhon oli onnistunut paeta. On liikkunut erilaisia näkemyksiä hänen paostaan. Olisiko hänen Stina äitinsä kaatanut pönkän käydessään asioilla venäläisten luona? Vai, olisiko paon takana ollut Juhon tuleva, samana vuonna syntynyt puoliso Brita Haapa – Perttula?

Brita oli ensin hakenut kaverikseen Sillankorvasta ”Juntti Jussin” lemmikin viisaan Hallin. Koira oli kaatanut ovelasti kaikessa hiljaisuudessa, varjon lailla liikuen saunan oven tukevan pönkän – pelkkien käsimerkkien ohjaamana. Tämä osaava, nokkela, nopea Halli oli sitten käynyt myös sekoittamassa venäläisten sotakoirain järjenjuoksun ja tottelevaisuuden tyttökoiran hajuillaan, ”Juntti Jussin” paon varmistamiseksi.

Suomen sodan lopputulos lakkautti Pohjolasta Ruotsi – Suomen. Suomalaisista tuli alamaisia Venäjän keisarille vuoden 1809 Porvoon valtiopäivien myötä. Siellä, Suomen säädyt vannoivat uskollisuuttaan Venäjän keisarille. Suomen sodan lopputuloksen myötä saimme alkaa rauhan töihin pitkäksi aikaa. Ennen, se olikin ollut vain jatkuvaa sotimista, päivästä toiseen Ruotsin kuninkaiden mielenoikkujen mukaan.

Nyt, saimme alkaa seurata rauhassa kotipeltojen lantun, nauriin, rukiin, ohran ja heinän kasvua. Saimme seurata rauhassa kultaisen auringon kehrän kiertoa sinitaivaalla. Sitten, illalla mentiin autereisissa, onnellisissa tunnelmissa, uusien vastojen kanssa kotisaunan lämpöön kylpemään.

Erikoisempia rakennelmia

Vielä 1950 – luvulla Temmeksen Haurukylän reunalla oli nähtävissä puusta rakennettuja muusta maastosta korkeutensa vuoksi erottuvia kolmiomittaustorneja. Niitä oli rakennettu siten, että toisesta nähtiin toinen torni. Niitä oli rakennettu Suomen kolmiomittauksella suoritetun kartoituksen avuksi.

Temmeksen kotiseutumuseossa on myös nähtävissä muun muassa toimintakuntoinen Vitalin tuulimylly. Ennen vanhaan isompien talojen pihapiireissä oli ollut tuulimyllyjä. Niitä oli rakennettu viljan jauhatuksen takia. Käyttövoima tuulimyllyihin saatiin ilmaisesta tuulivoimasta.

Tuulen ilmaista, äänetöntä voimaa hyödynnettiin myös maatalojen käyttöveden pumppaamiseen. Vielä 1950 – luvulla Temmeksellä ja Haurukylässä oli nähtävissä talojen tarveveden pumppausta tuulen voimalla. Ne olivat olleet muita rakennuksia hiukan korkeampia tornimaisia rakenelmia.

Esimerkiksi Ylitemmeksen Sillankorvan isännällä Juuso Junttilalla (1878-1960) oli ollut sellainen. Se oli ollut tavan mukaan metallista valmistettu. Se oli ollut nelostien ja Kestilan teiden risteyksen luona olleen vanhan Sillankorvan talon pihan reunalla hiukan muita rakennuksia korkeampana. Tuulimyllyn siivet olivat olleet vahvaa peltiä. Tuulivoimalla käyvän vesipumpun käyttövoiman välitysakseli nivelineen, laakereineen vesipumppuun tarvitsi huoltoa ja voiteluainetta, vaseliiniä.

Temmeksellä oli ollut kokeiluja oman sähkövoiman tuottamisesta. Haurukyläläinen Olli Rusila oli rakentanut 1940 – luvun lopulla pienen oman vesivoimalan pienen Temmesjoen pääväylän reunaan. Se oli tuottanut sähkövaloa heidän talouteensa. Pieni voimala oli ollut hiukan epävakaa ja heikko.

Haurukylässä, jokirannassa on vesivoimalla toiminut Mikkolan saha ja mylly. Se oli toiminut aina 1960 – luvun alkuun saakka. Siellä oli jauhettu viljaa kiviparilla ja sahan puisella yksiraamisella sahalla sahattiin suuret määrät lautoja ja lankkuja seudun taloihin. Kokonaisuuden viimeinen omistaja oli ollut temmesläinen rouva Aune Aura. Mikkolan saha ja mylly ovat nykyisin museoituja. Ne ovat osa Tyrnävän kunnan Temmeksen kylän kultturipolkua.

Valtatie nelostie koki suuria muutoksia 1950 – luvulla. Se oli kulkenut ennen Haurukylän kautta. Uuden nelostien linjauksen myötä Haurukylä jäi siitä sivuun. Entinen nelostie, valtatie muuttui Haurukylän kohdalla tavalliseksi kylätieksi.

Uusitun nelostien rakentaminen tarvitsi paljon hyvää täytemaata hiekkaa ja soraa. Sitä ajettiin läheltä esimerkiksi Haurunkankaalta. Nelostie on kokenut myöhemmin useita rakennustöitä. Sitä on asfaltoitu usein ja paikoin on tehty kovapintaisia levennyksiä ja levähdyspaikkoja sekä pyöräteitä.

Temmes liitettiin Tyrnävään vuoden 2001 alussa. Muutaman vuoden päästä nelostien varteen Haurukylään Haurunkankaalle vaatimattoman Korventien jatkeen luo nousi laajentuneen Tyrnävän kunnan eräs pieni teollisuusalue. Sitä on rakenneltu sopivampaan kuntoon vielä näinä päivinä.

Tyrnävän Temmeksen Leppijärvi on myös kokenut suuria muutoksia. Tämä pienehkö suuren Leppinevan järvi kuivattiin työttömyystöinä vuosina 1953 – 1955. Silloin, kaivettiin syvä kanava korvaamaan entinen tasankojen serpentiinimäinen, Leppijärven luonnonvarainen laskuoja Leppioja.

Muutamien metrien korkuinen Leppijärven viereinen Järvikangas pidätteli sitkeästi pienen järven vesiä. Kaivettiin syvä kanava Järvikankaan läpi. Johan lähtivät viimeisetkin vedet Leppijärvestä!

Kanavaa kaivettiin Leppijärvellä ja sen luona miesvoimin lapioiden ja rautakankien avulla. Jäistä maata pehmitettiin dynamiitillä ja trotyylilla räjäytellen. Alempana Leppiojan kanavan varressa töissä oli myös sen ajan pitkäpuomisia, sinkkiköysikäyttöisiä kaivinkoneita, ”hullu – Jusseja”.

Kuivattu Leppijärvi vesitettiin viime vuosisadan lopussa uudelleen pieneksi järveksi. Siitä oli kuivauksen jälkeen ollut jäljellä vain pieni kosteikko. Se oli vesilintujen suosima. Haukea siellä myös uiskenteli ja siitä pienempiä, niiden ruokakaloiksi käypiä. Leppijärven ympäristöt ovat aina olleet marjaisia. Tosin kuivatun Leppijärven ympäristöt kävivät vuosi vuodelta kitsaimmiksi hilloista.

Temmestarinoissa voidaan mainita myös valtiopäivämiehenä toiminut Abraham Schroderus (1690-1775). Hän oli ollut Rantsilan kappalaisen poika. Hänestä oli tullut maanviljelijä, siksi koska hänen leskiäidillään ei ollut varaa kouluttaa poikaa. ”Rotteerus” isännöi aikoinaan Haurukylässä olevaa Mouckan taloa. Tämä haurukyläläinen talo oli silloin ollut liminkalainen talo.

Temmeksen Haurukylän keksijämies, maanviljelijä Hannes Pehkonen oli myös aikoinaan ollut erilaisempia miehiä. Hän kehitteli kotipajassaan puusta täydellisen mallin aikanaan suositulle ja tehokkaalle Temmes – kaivurille. Raahen Konepaja OY valmisti ja markkinoi hänen keksimäänsä Temmes – kaivuria metallisena traktorikaivurina. Temmeskaivuria oli saatavissa traktorin perään tiukasti ruuvattuna ja myös kuin pienessä traktorin perävaunussa olevana. Esimerkiksi sininen diesel Fordson Major ja Temmeskaivuri oli aikoinaan ollut tehokas ja hyvä työkone.

Lähteitä:

https://isoviha.vuodatus.net/

http://maurintarinoita.munblogi.com/2017/11/02/marraskuun-2017-tarinoita/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Temmeksen_kirkko

http://junttilanjuttuja.blogimaailma.fi/tag/temmes-tarinaa/

https://tyrnavankorpi.wordpress.com/tag/temmes/

https://junttilasillankorva.wordpress.com/tag/pitajahistoriaa/

http://maukkeliini.suntuubi.com/

http://www.turisti-info.fi/n%C3%A4ht%C3%A4vyydet/temmeksen-museoalue/3492/

http://www.kirjastovirma.fi/kirkot/temmes

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmiomittaustorni

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmiomittaus

http://www.maanmittaustieteidenseura.fi/maanmittaus/2009_1_puupponen.pdf

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/maakotkan-pesa-tuhottiin-suomussalmella/439914/

http://www.kirjastovirma.fi/lakeudentuulimyllyt#a2.8

http://ultrajuoksu.fi/nuorgam-helsinki-juoksu-2017/

http://www.kaleva.fi/urheilu/suomi-juoksee-sittenkin/381901/

http://www.kirjastovirma.fi/muistomerkit/rantsila/19

https://www.geocaching.com/geocache/GC614N1_temmeksen-kotiseutumuseo?guid=f42fb2db-b6f6-4552-a9ed-8f5d753a0cf9

Yli Temmeksen vanha Sillankorva ja tuulimylly vedennostoon

 

 

 

 

Temmesläisen Hannes Pehkosen keksimä Temmeskaivuri

 

 

 

 

 

Temmesmuseon komeita hirsirakennuksia

 

 

 

 

pala vanhaa vuosina 1953-1955 kuivattua Leppijärveä Korvenkylän puoleiselta rannalta kuvattuna

 

 

 

 

 

 

 

Toukokuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Toukokuu nimi tulee toukotöistä. Niitä tehdään Suomessa toukokuussa. Isännät etelä – Suomessa kylvävät pitkäikaisia viljalajikkeita varhain toukokuussa ja pohjoisempana sekä Lapisssa kylvetään lyhytaikaisempi lajikkeita myöhemmin. Kylvötyöt tehdään kevään edistymisen mukaan.

Luonnon heräämisen aikaa

Luonto herää voimakkaasti tulevaan kesään toukokuussa. Kasvillisuus aloittaa uuden alkaneen kevään ja kesän voimakkaat kasvamisensa. Lehtipuihin ja pensaisin alkaa kasvaa silmuja ja sitten kohta niihin puhkeavat lehdet. Ruoho alkaa kasvaa ja vihertää. Luonnonkukat alkavat myös kukkia.

Muuttolinnut palaavat enimmäkseen toukokuussa. Siksikin, koska kevään edistyessä niille alkaa löytyä ravinnoksi hyönteisiä, matoja sekä toukkia. Lintujen lentoa voidaan ihailla taivaalla ja kuulla niiden iloista liverrystä ja laulua. Vesilinnut uivat kauniisti ja kisailevat kivasti joissa ja järvissä.

Linnut alkavat valmistaa toukukkaina ja kiireellä pesiään. Ne alkavat munia niihin muniaan niiden kuoriutua uusiksi lintusukupolviksi. Sammakot kurnuttavat iloisina ja puuhakkaina lammikoissa ja rapakoissa. Kalat valmistautuvat myös uuden kesän kutuaikaan ja lisääntymiseen.

Erilaisia toukokuita

Pitkänomaisessa, kaukana pohjoisessa sijaitsevassa Suomessa on paljon erilaisuutta kevään, kesän tulon ja toukokuiden suhteen. Lapisssa joinakin kesinä vielä hiihdetään ja lasketaan mäkeä, kun etelä – Suomessa on jo kesä. Esimerkiksi Lahdessa, Salossa ja Vantaalla kukat kukkivat ja puissa on jo pieniä lehtiä toukokuussa.

Ehkä kesän auringonvoima ja vuorokausien pitkä valoisuus vaikuttavat, että meillä on elämää myös kaukana pohjoisessa? Esimerkiksi Sallassa kasvaa suuria tukkipuita ja siellä on aikoinaan ollut valtavan suuria autosavotoita. Suomussalmella on jossain määrin mansikanviljelyä. Vuolijoella emännät leipovat oman pellon ohrasta rieskaa. Valiolainen osuuskunta Itämaito on vahva meijeri Kainuussa. Kuusamon osuusmeijeri on suosittu hyvien juustojensa kanssa.

Lumien lähdöt ovat kovin eriaikaisia Suomessa. Esimerkiksi keskiviikkona 18.4.2018 Kajaanissa olivat kaikkialla vielä vahvat luminietokset. Kadut olivat vasta edellisenä päivänä vapautuneet jäästä ja lumesta. Kuopiossa näki jo selvät tulevan kevään merkit. Lahdessa ja muualla Salpausselän eteläpuolella ei ollut enää laisinkaan lunta eikä enää merkkejäkään menneen talven lumista.

Hyvin paljon on ollut erilaisuutta toukokuissa, kun niitä muistelee aikojen saatossa olleina. Joskus, Oulun korkeudella oli vielä lähes hiihtokelejä äitienpäivänä. Se oli eräs 1950 – luvun alun äitienpäivä, kun Tyrnävän Korvenkylän Mauno veikkamme tuli meille vierailulle Muhokselta juuri käytettynä ostamallaan kauniin punaisella Ford henkilöautollaan. Lähdimme meiltä porukalla vierailulle lähistöllä asuvan serkkumme Alpo Pasasen luo. Alpon kujalla oli niin suuri lumikinos, että jouduimme kävelemään loppumatkan.

Se oli eräs 1950 – luvun alun poikkeuksellisen lämmin kevät. Varhaisen kevään vappu oli lämmin. Linnut lauloivat ja maa sekä puut vihersivät. Junttilan Inkeri aloitti polkupyörällä ajon opettelunsa viimeistelyn. Hän oppikin sille lämpimälle vapulle sen tärkeän taidon hyvin hallituin taidoin.

Kohta hän ajeli vanhalla Korvenkylän multakylätiellä kovaa vauhtia kaverinsa Tolvasen Railin kanssa. He polkivat sellaista vauhtia, että heidän vauhtinsa ja ajoviimansa olivat jopa kaataa nurin pienen keväisten pikkulintujen lentoa seuraavan uteliaan Maurin.

Toukokuun juhlia

Vuotuisesta kevään juhlasta vapusta saa kuvan, että se on kaikkien juhla. Mutta, esimerkiksi ylioppilaille se on kovasti tärkeä ja merkittävä lähes riehakas juhla. Kansakoululaiselle vappu oli kiva vapaapäivä ja lähestyvän kevään ja kesän merkkipäivä. Kansakoulussa ei ollut ennen vanhaan vappujuhlia, vain äitienpävää juhlittiin.

Maaseudulla juhlittiin vanhaan aikaan melko vähän vappua. Simaa tosin valmistettiin aina vapuksi suuret määrät. Tippaleipää ei ollut, mutta makeita munkkirinkeleitä ja munkkeja oli syödä runsaasti.

Se vaikutti paljon vapun juhlintaa maaseudulla, että vappu oli juuri alkaneitten toukotöitten aikaan. Oli tärkeää ja kiire saada toukotyöt hyvälle alulle. Oli tärkeää saada kaurat ja ohrat joutumaan hyvissä ajoin kasvuun lyhyelle kesälle. Karjanlannan levitys kauran – ja ohransiemeniä odottaville pelloille oli vappuna tärkeämpää puuhaa maalla, kuin näyttävä ja riehakas vapunjuhlinta.

Ei maaseudulla ollut ennen juurikaan ylioppilaita, joiden juhlan vapun nähtiin olevan. Työtä tehtiin maalla ennen todella paljon – vappunakin . Siksikin vapun juhlien muistaminen jäi ennen vähälle nimenomaan työkiireitten takia. Maatyöt tehtiin ennen hevosilla ja pääosin paljolla ihmismäärällä.

Autojen lisääntyminen maaseudulla vaikutti vapun juhlinnan suosion kasvuun. Kun, autoiltiin Tyrnävältä Ouluun, niin johan vapun juhlinta näkyi. Katukuvassa oli vappumarssijoita ja suuria kulkueita viuhkoineen ja karnevaalitunnelmineen. Katujen varsilla ja Oulun torilla oli paljon kojuja joissa myytiin ”pilvin pimein” vappuun liittyvää. Erityisesti ylioppilaat erottuivat valkolakkeineen.

Äitienpäivänä

Haurukylän kansakoulussa oli ennen 1950 – luvulla aina toukokuun II sunnuntai äitienpäiväjuhlat. Se oli kyläkansakoulun tärkeä ohjelmallinen tapahtuma. Koululaiset esittivät äitienpäiväksi sopivaa ohjelmaa. Äitienpäiväksi valmistettiin lasten toimesta paperisia äitienpäiväkukkia äideille.

Tänään noin satavuotias äitienpäivämme on saanut alkunsa USA:sta. Suomessa äitinpäivää juhlittiin ensi kerran vain pienessä Pohjanmaan Alavieskan kunnassa. Kohta äitienpäivästä tuli meille koko Suomeen tärkeä vuotuisjuhla ja liputuspäivä. Äitienpäiväksi vakiintui meille melko pian toukokuun II sunnuntai.

Eräs merkittävä tapahtuma oli sekin vanhaan aikaan, kun Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan Aino emäntä oli osallistunut presidentin linnassa järjestettyihin ansioituneitten äitien äitienpäiväjuhlaan. Niihin oli sisältynyt arvokkaat juhlat ja ansiomitalien jako. Presidenttinä oli silloin Urho Kekkonen.

Toukokuun monista puuhista

Juuri 1950 – luvun alussa Tyrnävän kirkolta pyöräili eräs nätti ja reipas kerhoneuvojanainen Tyrnävän Korvenkylään. Hän innosti meidätkin puuhaileman kasvimaan kanssa. Olisiko hän myös antanut meille pienen määrän harvinaisempia kurpitsan siemeniä? Porkkanan ja punajuuren siemeniä oli ollut mahdollista ostaa Tyrnävän kaupoista jo iät ajat.

Isä kynti meille Esterillään kasvimaan asuinrakenuksen ja kujan väliin. Muistan, kuinka koivujen vahvoja juuria paukkui poikki Esterin vältin edessä. Kasvimaastamme tuli muutamien aarien kokoinen.

Siellä oli entuudestaan kasvamassa muutamia viinimarjapensaiksi sanottuja. Ne olivat musta – ja punaherukkaa. Paljon, syksyisin marjoja antavia ne olivat. Niitä oli säilöttäväksi kellariin.

Minun kasvimaaosani oli porkkanalla. Ne eivät erityisen hyvin kasvaneet. Minä olin kait kovin laiska keräilemään rikkaruohoja porkkanamaaltani.

Inkerillä olivat kurpitsat kasvamassa hyvin lannoitetussa maassa, lämpimässä asuinrakennuksen seinän vierustassa. Ne kasvoivat todella hyvin. Saimme syödä niistä monet kerrat äidin keittämää makeaa kurpitsakeittoa.

Myöhemmin Anni äidillämme oli kirkkaasta muovikelmusta ja pienistä rimoista rakennettu vajaan kolmen metrin korkuinen ja pohja – alaltaan noin 5:n neliömetrin muovikasvihuone aitan auringon puoleisella seinustalla. Hänellä kasvoi siinä tomaattia ja kurkkua. Niitä tuli syksyisin paljon.

Toukokuulta alkoi koulun kesäloma

Kansakoulussa olivat ennen toukokuun lopussa kevään päättäjäisjuhlat. Suvivirren laulamiset olivat ennen vanhaan vankkoja perinteitä. Suvivirsi keväällä kuului suomalaiseen kouluperinteeseen. Reippaaasti ja kauniisti se raikui esimerkisi Temmeksen Haurukylän kansakoulussa.

Kansakoulun päättäjäisjuhlat olivat toukokuun lopussa. Kesäkuun alusta alkoivat kesälomat. Kesälomat olivat pitempiä ennen. Kouluviikot olivat kuusipäiväisiä. Se vaikutti, että kesäloma oli pitempi.

Vanhaan aikaan 1950 – luvulla oli keskikoulun pääsykoe. Esimerkiksi Tyrnävän yhteiskouluun se oli heti kesäkuun alusta. Sinne mentiin kansakoulusta saatu ns. opettajan suosituskirje mukana. Se oli saatu suljetussa kirjekuoressa. Pääsykokeen tulokset saatiin käydä lukemassa yhteiskoulun ulko – oveen kiinnitetystä paperista muutaman päivän päästä pääsykokeesta.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Toukokuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/toukokuu/

http://www.kulttuurinvuosikello.fi/kuukaudet/toukokuu/

https://puutarha.net/artikkelit/7725/toukokuun_vinkit.htm

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-303.html

http://www.tunturisusi.com/juhlat/toukokuu.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4loma

http://notes.evl.fi/virsikirja.nsf/virsi/571?OpenDocument

https://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84itienp%C3%A4iv%C3%A4

http://kuolajarvenkyla.nettisivu.org/etusivu/historia/suuret-autosavotat/

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/01/18/maailman-suurin-tukkisavotta

mauri aloitti keskikoulun syksyllä 1958

Huhtikuun 2018 juttuja

FM Mauri Junttila

Huhtikuista tarinaa

Meidän vuodenkierrossa kuukautta tarkoittavan huhtikuu sanan arvellaaan tulleen ”huhta” sanasta. Vanhaan aikaan huhtikuun sijoilla olevina aikoina oli kaadettu suuria aloja metsää maahan kuivumaan tulevien kaskien, huhtain sijoille. Kaskeamalla eli kaskenpoltolla peltoviljelyn aikakausi oli ollut hyvin pitkä aika meillä Suomessa.

Kaskenpolttajien maa

Kaskien, halmeiden, huhtamaiden polttamisilla saatiin kasvualustoja viljelykasveille. Tuhka oli ollut hyvää ja tarpeellista lantaa viljakasveille ja myös hampulle, nauriille ja lantulle. Perunanviljely tuli meille vasta kaukana 1700 – luvun alulla.

Sama kaskimaa oli kasvanut hyvin vain pari vuotta. Sitten, se jätettiin rauhaan ja kasvamaan luonnonniittyä ja/tai metsää. Sama maa ja metsä saatettiin kasketa muutamien kymmenien vuosien päästä uudelleen.

Ihmisiä siirtyi asumaan toisille seuduille kaskeamisen myötä. Kaskeamista harrastivat paljon ennen myös maataomistamattomat. Ennen oli ollut kylien yhteisiä maita ja nautintaoikeusmaita. Ne eivät olleet vanhaan aikaan vain tiettyjen omistamia maita.

Kaskeamalla peltomaan valmistaminen oli ollut ennen yleinen tapa. Varsinaisia, vanhoja peltomaita ei ollutkaan. Kaskenpolttajat olivat kaataneet metsien puita tietyn kokoisilta – suuriltakin alueilta kuivamaan maahan kevättalvella. Metsät olivat olleet havupuuta kasvavia ja myös seka – ja lehtimetsiä oli kaskettu.

Oli ollut myös sitä tapaa, että metsistä oli joltakin tietyltä alueelta kuorittu kasvavia pystöpuita. Puut saivat siis kuolla ja kuivaa pystössä. Ne olivat kaadettu vasta muutaman vuoden päästä kaskeksi. Poltetut puut antoivat tuhkaa ravinteeksi maapohjan viljelykasveille. Tuhka oli ollut tärkeä ja välttämätön ravintoaine viljelykasveille.

Kaskenpolttaminen oli ollut suuritöistä ja raskasta työtä. Se oli tarvinnut paljon ihmistyövoimaa. Perheet olivat olleet suuria. Kaikki olivat kaskenpoltossa mukana.

Kaskeamiseen oli liittynyt työvaihe nimeltään ”viertäminen”. Poltettavia, palavia puita, puiden runkoja oli siirretty, vierrelty kaskimaalla paikasta toiseen vahvojen puukankien avulla. Kyseinen työvaihe muovasi tehokkaasti kaskimaan. Se muovasi halmeen maapohjaa. Se saatiin sitten pelkkien risukarhien avulla kylvöalustaksi.

Kaskimailla oli kasvatettu etupäässä ruista ja ohraa, kauraakin. Ohra oli ollut ihmisten ja eläinten ruoka – ainetta. Ohrasta oli valmistettu suuria määriä olutta kauan sitten. Se oli ollut vanhaan aikaan tavanomaisempi ruokajuoma kuin maito ja piimä. Kauraa oli kasvatettu eläimille. Viljelykasvien oljet olivat myös olleet tärkeitä.

Naurista ja lanttua oli myös kasvatettu ihmisten ja eläinten ruuaksi kaskimailla. Peruna tuli Suomeen vasta kaukana 1700 – luvun aluilla. Kaskimailla kasvoi myös hamppua ja pellavaa. Hamppu oli ollut tärkeä raaka – aine vaatteiden ja köysien valmistuksessa. Hamppu oli ollut hyvä kestävä sidelanka villalangalle, kun kudottiin villasukkia ”tumppuja ja tallukoita” suojaksi jaloille ja käsille kylmiltä.

Huhtikuussa tapahtui

Suomen kielen isä piispa Mikael Agricola oli ollut seurueineen palaamassa Venäjältä Ruotsin ja Venäjän väliseen sotaan liittyvistä rauhanneuvotteluista. Aika oli ollut silloin huhtikuun alkupuolta vuonna 1557. Agricola oli menehtynyt äkisti, ehkä sydänkohtaukseen Karjalan Kuolemanjärvellä 9.4.1557.

Suuri, piispa Agricolan seurue oli matkannut rekikyydillä. He olivatkin lähteneet kotimatkalle kuin kiireessä Venäjältä Suomeen ja Turkuun, että ehtisivät perille vielä rekikelien aikana. Jos, kevät olisi ehtinyt pitemmälle,vaivana olisivat olleet pahat kelirikot silloisilla Suomen teillä.

Kauan sitten sodimme entisiä waffenbrudereita, aseveljiämme, saksalaisia, sakuja, sakemanneja eli takkuumiehiämme vastaan Suomen Lappiin sijoittuneessa eräässä II maailmansodan loppunäytöksessä. Siellä oli ollut paljon saksalaisia sotilaita.

Saksalaisten sotilaiden karkoittaminen maastamme oli liittynyt Neuvostoliiton kanssa solmittuun jatkosodan rauhansopimukseen. Viimeinen saksalainen sotilas oli poistunut Kilpisjärveltä 27.4.1945. Lapin sota oli alkanut 1.10.1944 kiivaalla, nopeatempoisella maihinnousulamme Tornion Röyttään ja myös viereiseen Kemiin.

Huhtikuussa 1945 Kilpisjärvellä oli ollut vielä täysi talvi. Lunta oli ollut paljon, kuin sitä Lapissa on tavallisesti vielä huhtikuun lopussa. Sotilailla oli ollut kylmää teltoissaan. Siellä, taistelevat suomalaiset sotilaat olivat olleet asevelvollisia. Muut suomalaissotilaat olivat olleet jo kotiutettuja. Kotiuttamiset alkoivat syyskuussa 1944. Ensin saivat luvan lähteä siviiliin vanhimmat ikäluokat.

Föhn tuuli

Föhn tuulen nähdään liittyvän valtavaan Atlantin Golf virtaan. Golf – virta on mahdollistanut elämän ja maanviljelyn kylmässä Pohjolassa.

Föhn tuuli on eräitä Atlantin merivirtoja. Se virtaa Pohjolassa, Skandinaviassa, kun se virtaa, korkeiden Norjan vuorten yli. Vuorilta alas laskeutuessa se lämpenee.

Pohjois – Pohjanmaalla, vanhan aikaan huomasi, kuinka todella lämmintä tuulta tuli Pohjanlahden toiselta puolen. Se oli kuumaa. Se tiesi surmaa menneen talven lumille.

Varhaisen kevään ja kauran hyvään aikaan tapahtuvan kylvön takana Pohjois – Pohjanmaalla ja Länsi – Lapissa oli ns. Föhn tuli. Kovan kuuman Föhn tuulen aikana talvinen maisema muuttui nopeaan. Se muuttui jopa yhdessä päivässä kevääksi.

Föhn tuuli puhaltaa useita kertoja vuodessa. Talvella se tarkoitti kovia suvipäiviä. Keväällä se tarkoitti aina varhaista kevättä. Pohjanmaalla Närpiössä, Tyrnävällä ja muualla isännät pääsivät pikavauhtia varhaisperunan kylvöön.

Erilaisia keväitä

Aikojen saatossa on ollut kovasti erilaisia huhtikuita. Esimerkiksi eräänä vanhojen aikojen päivänä 27.4.1921 oli mitattu peräti +25,5C lämpötila. Hellettä se oli ollut.

Tavallisesti huhtikuussa on vielä kylmää ja usein paljon lunta. Muuttolintuja palailee meille, mutta hiljalleen. Niiden ruoka hyttyset ja madot ovat kovasti hakusessa vielä huhtikuussa. Jotkut uskaliaat sammakot alkavat kurnutella lämmenneissä rapakoissa.

Se oli niitä eräitä keväitä 1971-1973, kun oli lämmintä kevättä. Erään kerran kauraa kylvettiin jo 27.4.1971. Siitäkin kesästä tuli hyvin lämmin ja kaikki kasvoi hyvin. Niinä aikoina tavallisia viljakasveja Oulun seuduilla olivat kaura ja ohra sekä ruis.

Niinä vanhoina aikoina harrastettiin kesäisin paljon tuorerehun tekoa. Sillä oli oma kiva nimensä. Sanoivat, että ”tehdään virtasia”. Joillakin isännillä ”virtasten tekoja” saattoi olla useita kymmeniä hehtaareita.

Ennen viljan viljelyyn erikoistumista ja ruokaperunan suurimuotoista kasvatusta esimerkiksi Tyrnävän isännillä oli ollut suuria tuottoisia lypsylehmäkarjoja. Maatalojen tilatankkien keräilymaitoauto, imuauto kävi joissakin taloissa jopa kerran päivässä kovimman maidontuotannon aikaan. Tavallisesti se käy hakemassa maitotilojen maidot joka toinen päivä.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaskiviljely

https://geniusloci.chydenius.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=161:kaskenpoltto-ja-kytoviljely&catid=23&Itemid=242&showall=1&limitstart=&lang=fi

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/vaistyminen.htm

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mikael_Agricola

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lipunnosto_kolmen_valtakunnan_rajapyykille

http://ilmatieteenlaitos.fi/fohn-tuuli

mauri junttila v.1958

Maaliskuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Maaliskuu maata näyttää. Maaliskuussa on suuria eroja lämpötiloissa. Keväthangilla hiihtäen voidaan saada kaunis rusketus nopeaan. Yöpakkasilla palelee kauheasti!

Kevätpäivän tasaus

Kevätpäivän tasaus sijoittuu vuonna 2018 maaliskuun 20. päivälle. Meillä ovat silloin yö ja päivä samanpituisia. Se on kalenterissa lähellä Pentin päivää. Se onkin useimmiten kevätpäiväntasauksenpäivä. Pentin nimipäivä on 21.3.2018.

Päivä alkaa voittaa yön. Päivien pidentyminen on ensin hidasta. Yöt alkavat lyhentyä uudelleen, hiljalleen vasta sitten kaukana juhanukselta.

Paljon erilaisuutta maaliskuussa

Lämpötilojen erot ovat hyvin suuret maaliskuun alun ja lopun välillä. Alkuusta maaliskuussa eletään kylmässä, täydessä talvessa. Aluekohtaisia eroja on myös suuria Etelä – Suomen ja Pohjois – Suomen välillä. Etelässä on maaliskuulla jo varhaiskevättä luonossa, kun Lapissa vielä eletään paksujen luminietosten keskellä.

Maaliskuun lopulla alkavat jo eräät varhaiset muuttolinnut: joutsenet, kottaraiset, kuovit, rastaat, kiurut jne palailla Suomeen. Eräät pöllöt ja käpylinnut rakentavat pesiään vauhdilla alkukuusta maaliskuuta. Ne ovat voineet aloittaa kyseiset puuhansa jo lauhan kevään helmikuun lopussa.

Hyönteisten esiintyminen ja saatavuus säätelee lintyjen kevätmuuttoa. Hyönteisiä alkaa esiintyä vasta ilmojen selvästi keväällä lämmettyä. Suurin osa Suomeen muuttavista pikkulinnuista elää hyönteisillä, madoilla ja toukilla.

Maalikuussa esiintyy suvipäiviä eli selvästi + asteisia päiviä. Vesi juoksee vuolaana räystäiltä. Teillä, poluilla, pihoilla ja kaduilla on suuria vesilammikoita.

Lumet voivat lähteä joinakin keväinä jo melko pohjoisesta maaliskuussa. Jossain Oulun korkeudella voi samoihin aikoihin, noina kevättalvipäivinä olla suvi – ilmojen kanssa yhtärintaa jopa – 30C hirmuisia yöpakkasia.

Niinä erikoisempina päivinä, vanhaan aikan, tuli kantavia, kovia hankikelejä kulkea. Hanget kestivät paikoin jopa rekihevosen kulkea hangella heinänhakureissulla. Jotkut ajelivat esimerkisi 1950 – 1960 luvuilla huolettomasti mopedeilla, polkupyörillä traktoreilla kantavilla kovilla hangilla ojista ja viemäreitä välittämättä. Hankikelillä voitiin kulkea hiihtäen nopeaan pitkiä matkoja. Sitä oli äkkiä jopa naapurikylässä vaikka vain kävellen!

Ruoka oli välillä vähissä

Heinien, olkien, rukiiden, ohrain ja kaurain riittävyys olivat kevättalviongelmia vanhaan aikaan. Usein maaliskuussa heinäladot alkoivat ammottaa tyhjyyttään. Aittojen jyvälaarit uhkasivat tyhjentyä tyystin. Talon pihapiirin perunakuopassakin olivat viimeiset marjat, porkkanat, punajuuret, lantut, nauriit ja perunat uhkaavasti lopussa.

Vuosina 1865-1868 Suomessa olivat olleet ns. suuret vuosien 1865 – 1868 nälkävuodet”. Vastaavaa ei oltu koettu sitten vuosien 1695 – 1697 ns. ”suurten kuolonvuosien jälkeen”. Kesää ei tullut laisinkaan joinakin vv. 1865 – 1868 koleiden aikojen märkinä kesinä. Lunta voitiin nähdä paikoin jopa kesäkuukausina.

Jonkin verran on pohdittu ns. suurten vuosien 1865-1868 nälkäkatasrofien syitä. Luonnollisin syy nälkävuosille ja nälkäkatasrofeille oli ollut pitkä koleiden, sateisten kesien kausi. Niinä kesinä ei saatu useisiin vuosiin pelloilta mitään satoa.

Muukin luonto oli ollut kitsas. Metsistä ei löytynyt marjoja eikä sieniä. Järvet ja joet tyhjenivät kaloista. Metsänriistaa ei ollut. Sitä vastoin meillä oli paljon kulkutauteja.

Eräät ovat nähneet, että 1800 – luvun Krimin sodan (Oolanin sota) pahana kokea. Pääasiassa mereltä käytynä se oli ollut turmiollinen viljan riittävyyden suhteen. Koska, rannikoillamme seilanneet englantilaiset eli engelsmannit olivat tuhonneet suurien laivojensa isoilla tykeillä rannikoidemme viljavarastot tyystin.

Venäjä ja Englanti olivat olleet Krimin sodassa vihollisia keskenään. Sota kosketti ikävällä tavalla myös autonomista Suomea. Englanti tuhosi vahvoilla laivatykeillään esimerkiksi Ahvenanmaan ja tuhosi laajalti Suomen rannikkoa.

Sen voi arvella lisänneen nälkäkuolemien määrää vuosina 1865 – 1868, siksi koska autonomiassamme väkimäärät lisäntyivät. Elintarvikkeiden tuotanto ei sitävastoin lisääntynyt Suomessa samaan aikaan, vaikka niin olisi kuulunut tapahtua.

Entiset, monet Ruotsin kuninkaiden lähes päivittäin käydyt sodat loppuivat 1800 – luvun alusta. Sodankäynti oli ennen ollut kauan aikaa kovin omaperäistä. Sotilaat muodostivat vihollisluotien edessä seisovia rintamia, joukko – osastoja. Välillä heidän joukkoonsa oli posauteltu jopa tykeillä. Voi uskoa, että kuolleisuus oli ollut suurta!

Kansamme väkimäärät alkoivat lisäntyä pitkän autonomian rauhan aikana. Mutta, elintarvikeiden tuottaminen ei lisääntynyt. Vaikka, olisi tarvittu ruokaa silloinkin.

Suurten nälkävuosien aikaan oli ajateltu vielä yleisesti, että ellei sota tapa, niin nälkä ja taudit tappavat. Valtion avustustoiminta oli ollut suurina välkävuosina heikkoa. Viljaa olisi ollut ylenmäärin maailmalla. Venäjän mustan mullan alueiden isännät joutuivat katselemaan, kuinka rotat ja hiiret söivät heidän valtavia viljavarastojaan.

Valtavia USA:n peerioita oli avattu ja kytketty tehokkaaseen viljan tuotantoon jo niinä aikoina. Sinne jäivät niidenkin valtavien preerioiden isäntien suuret viljamäärät mätänemään, rottain ja hiirten syödä heidän valtavan suurista viljasiiloista.

Huonoja aikoja oli eletty elintarvikkeiden tuottamisen suhteen laajalti Euroopassa 1800 – luvulla. Entisessä emämaassamme Ruotsissakin oli ollut kova pula viljasta. Irlanissa oli siirrytty valtavin peltomäärin perunain tuotantoon. Heidän vaivanaan olivat sittemmin olleet pahat perunarutot ja toistuvat hallat.

Paljon liittyi henkilökohtaisia kärsimyksiä ns. suuriin nälkävuosiin. Esimerkiksi niiden aikojen kansalliskirjailijamme (Alexis Stenwall) Aleksis Kivi (10.10.1834 – 31.12.1872) oli joutunut kokemaan ns. suuret nälkävuodet. Hänen uskotaan saaneen vaivakseen kaiken lisäksi myös kesäistä Etelä – Suomea vaivaavaa puutiaiskuumetta.

Suuri kristillinen juhla

Kirkon vuoden suurin juhla pääsiäinen voi sijoittua maaliskuun lopulle tai huhtikuun lopuille. Se voi siis olla almanakassamme noin kuukauden pituisella aikahaarukalla. Vuonna 2018 pääsiäispyhäin tärkeä pitkäperjantai on perjantaina 30.3.2018.

Pääsiäinen pysäyttää edelleen yhteiskuntaa. Esimerkiksi kouluissa ovat pääsiäislomat. Kirkko on kovasti aktiivinen pääsiäisen aikana. Esimerkiksi pääsiäistä edeltävä ns. hiljainen viikko messuineen vie mukanaan myös meitä tavallisia kristittyjä. Kirkon tärkeä tapahtuma Pyhä ehtoollinen oli asetettu kiirastorstaina ennen pitkääperjantaita.

Pääsiäinen on perinnejuhla. Sillä on paljon maallisia ja kirkollisia perinteitä. Se on ennen kaikkea Kristuksen pääsiäiskärsimysten kiristillinen muistojuhla. Hän kuolemalla kuoleman voitti!

Jeesus oli maannut pitkänperjantain traagisten tapahtumain jälkeen kuolleena haudassaan. Kristikunta ja Jeesuksen pelastuskertomus oli silloin ollut hyvin vähän varassa. Miten käy Kristuksen häneen uskovien pelastuskertomuksen kanssa?

Pääsiäiseen liittyy esimerkiksi komeita Pohjanmaan pääsisäiskokkoja. Niillä oli peloteltu noitia ja pahantekijöitä, trulleja tiehensä. Pääsiäiseen liittyy pääsiäistarinoita ja – ruokia. Nykyisin suklaasta tykkäävät nauttivat sitä enemmälti pääsiäisherkkuna.

Pääsiäistä ennen luonnosta asuinhuoneisiin haetut pajun ja koivun oksat ennustavat silmuihin puhkeamisilla, että milloin kesä saapuu? Pääsiäisen liittyviä ovat mämmillä mässäilyt ja kananmunat. Pupuja ja tipuja on pääsiäsikoristeissa ja monissa kuvissa.

Huonekukat ja puutarha tarvitsevat huomiota

Maaliskuussa on jo paljon luonnonvaloa. Huonekukatkin tulee huomatuiksi. Alkaa huomata senkin, että kodin tuttu, vanha Pelargonia monine kaverikukkineen alkaisi vaatia huomiota. Tuossa, nurkkapöydällä se hiukan varjossa talvehti. Hyvää tekee uskoaksemme vaihtaa niille kukkamulta – lannoittaakin ne. Vanhoja jo kuivia oksia, versoja ja muitakin kasvinosia voi taitelle niistä pois.

Ulkona voi myös aloittaa puutarhatyöt hyvissä ajoin. Vanhoja kuivuneita puiden oksia voi katkoa pois. Lumen ja muunkin talven pudottamat oksat on myös hyvä keräillä pois roskaamasta piholta ja puutarhamailta.

Pihanperän kasvihuoneen ja ulkogrillin ympäriltä voi lapioida, koota lumet pois. Puutarhan ne osat joihin suunnittelemme aikaisia kukkia, voidaan puhdistaa myös lumesta. Hiekan ja tuhkan kylväminen viimeisille hangille jouduttaa maan joutumista ja sulamista tulevan kesän koristekukista koostuvan puutarhan kasvualustaksi.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maaliskuu

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/maaliskuu/

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/maaliskuu/

https://puutarha.net/artikkelit/7485/maaliskuun_vinkit_kotipuutarhureille.htm

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/marjanpaiva/

http://www.kirjastovirma.fi/muhos/sananparsia/merkkipaivat_ja_tulevat_saat

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kev%C3%A4tp%C3%A4iv%C3%A4ntasaus

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2018.html

http://tieku.fi/kulttuuri/uskonto/paasiainen-miksi-paasiaisen-ajankohta-vaihtelee

http://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/paasiainen-mika-on-paasiaisen-ajankohta

http://historianet.fi/yhteiskunta/mytologia/peikot-herattivat-kauhua-pohjolassa#cxrecs_s

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/sisusta/puutarha/ala-heita-pelargoneja-pois-syksylla-nain-ne-sailyvat-talven-yli-ensi

varhaisia muuttolintujamme

Helmikuun 2018 juttujani

FM Mauri Junttila

Helmikuu on talvikuukausia. Silloin voivat olla talven kovimmat pakkaset. Helmikuu voi olla tammikuuta kylmempi. Helmikuuta sanotaan usein myös ”pikkutammeksi”. Kansantarinoissa se on kovasti uhoava. ”Tekisin, mitä tahansa. Jäädyttäisin vaikka varsan tamman mahaan, jos toinen silmä ei vettä vuotaisi”.

Helmikuu ei ole hiljainen kuukausi

Helmikuun ensimmäisiä almanakassa huomioituja päiviä on kynttilänpäivä. Sanotaan päivän pidentyneen silloin yhden kynttilän verran. Eräs määritelmä kynttilänpäivän nimeksi on ollut myös se, että ennen seurakuntalaiset maksoivat kirkollisverojaan myös kotona valmistetuilla kynttilöillä. Ne siunattiin tehtäviinsä kynttilänpäivän messussa.

Kynttilänpäivänä on tavallisesti aloitettu luterilaisen kirkon yhteisvastuukeräys. Vanhaan aikaan eräs Tyrnävän seurakunnan yhteisvastuukeräyksen kerääjiä oli korvenkyläläinen 1900 – luvun mies, maanviljelijä Toivo Kaikkonen. Oli suotavaa hänen keräysalueensa talojen varata viisimarkkainen keräykseen. Se oli kerääjille mukavampaa tulipalopakkasten aikaan, jos raha oli viiden markan seteli.

Helmikuun merkkipäiviä on myös laskiainen. Suomen katolisen kirkon aikana se oli ollut huomatumpi ja useampipäiväisempi. Nykyisin juhlimme laskiaissunnuntaita ja laskiaistiistaita. Niitä saatetaan juhlia karnevaalinomaisesti – lähes riehakkasti.

Laskiaisena laskeudutaan pääsiäiseen kestävään suureen paastoon. Syödään vahvaa hernekeittoa, rasvarieskaa ja makeita laskiasipullia, pitkää paastoa odotellessa. Paaston aikana syömisten odotetiin otettavan paljon rauhallisemmin. Uskon näkemysten takia. Paaston nähtiin olevan osa uskovaisen kilvoittelua paratiisin hyvään, onnelliseen vanhurskauteen, maallisesta elämästä pois lähdettyäme.

Ystävänpäivää vietetään vuosittain 14.2. Se on uudempia tulokkaita juhlapäivänä. Ystävänpäivän postikorttien lähettäminen on vakiintunut tapa.

Runebergin päivä

Helmikuun 5:ttä päivää vietetään vuotuisjuhlana Runebergin päivänä, liputuspäivänä. Hän oli syntynyt vuonna 1804 Pietarsaaressa ja kuoli 1877 Porvoossa. Johan. Ludvig Runeberg oli suomenruotsalaisia. Häntä pidetään kansallisrunoilijanamme. Runeberg kirjoitti tuotantonsa ruotsiksi.

Hän eli autonomisessa Suomessa. Runeberg sai elinaikanaan suurta kunnioitusta. Hänen syntymäpäiväänsä alettiin juhlia merkkipäivänä jo hänen elinaikanaan. Ylioppilaita kävi laulamassa hänen ikkunansa alla aina helmikuun 5. s päivä.

Kalevalan päivä

Suomalainen, myös merkittävä 1800 – luvun suurmiehemme, Elias Lönnroth kokosi kansalliseeppoksemme Kalevalan. Hän kiersi suuritöisesti runojen keruumatkoilla laajassa Karjalassa ja Vienassa. Tarinain mukaan hän oli kulkenut jopa paljasjaloin runonkeruumatkojaan.

Lönnroth oli ollut monipuolinen, kyvykäs mies. Hän oli ollut myös oppinut lääkäri. Kalevalan päivä on merkittäviä vuotuisjuhliamme vuodenkierrossa. Se on myös liputuspäivä meillä.

Luonto helmikuussa

Keskialvea eletään helmikuussa. Lunta on kinoksittain maassa ja paljon puissa. Joidenkin näkemysten mukaan helmikuu nimen nähdään tulevan siitä, että lumisilla puiden oksilla ja hangilla kimaltelee monin miljoonin kirkkaita lumikide helmiä.

Lopulla helmikuuta on pienessä määrin myös eläinkunnan heräilyä. Käpylintuja voi alkaa puuhailla pesän laittopuuhissaan. Pöllöjä voidaan tavata myös rakentamassa pesiään. Nuo mainitut linnut voivat munia muniaan kovien pakkasten keskellä. Niiden hiljaisen puoleista ääntelyä voidaan myös kuulla helmikuussa.

Vanhaan aikaan helmikuu oli myös ollut tärkeitä savottatöiden kuukausia. Suomi eli metsistään huomattavan pitkän ajan. Miehiä meni savotoihin metsätöihin hevostensa kanssa. Jotkut olivat menneet savotoihin jo syksyllä ensimmäisten lumisateiden ja pakkasten alkaessa. Mukana oli tavallisesti ollut paljon kauraa ja heiniä hevosille. Ruokatarpeita oli ollut myös itselle.

Isojen metsäyhtiöiden suursavotoissa oli ollut asunto-ja ruokailukämppiä emäntineen. Oli ollut kahvin ja keiton myyntiä. Hevosille oli myös ollut ruuan myyntiä. Mutta, olihan se eläinten ja ihmisten ruokain tuottajain käytännöllistä viedä niitä myös kotoaan. Savotoissa oli ollut paljon työmiehiä puiden kaatotöissä ja kuorimassa pöllejä paperipuiksi valtaviin pöllipinoihin.

Helmikuussa tapahtui ennen

Helmikuun manifesti nimen saanut valtava nimien keruu asiakirja oli koottu talvella 1899. Keräsimme sen silloin vastalauseeksi silloisten isäntiemme, venäläisten venäläistämispolitiikkaa vastaan.

Silloin olivat meillä alkaneet katkerat, surulliset sortovuodet. Suomen alkutaival Venäjän autonomiassa oli ollut kovasti auvoisaa onnen ja rauhan aikaa. Jatkuva haavoissa, monissa sairauksisssa, vilussa ja nälässä sotiminen Ruotsin kuninkaiden mielitekojen mukaan oli päättynyt jo vuonna 1809.

Ihmiset alkoivat rakentaa uusia asuntaloja entisten mustien nokisten pienen pienten hirsikömmädöiden, savutupien ja hatarien havu-ja risumajojen sekä turpasmökkien tilalle. Suomalaiset olivat saaneet pitkän autonomian ajan rauhan aikana myös kerättyä hiukan jyviä aittojensa laareihin.

Autonomian ajan, mukavien kulta – aikojen maatalojen keittiöiden padoissa keitettiin vahvoja lihaperunakeittoja suurissa padoissa. Makean imellyslippuviipaleen päälle vuoltiin paksulti voita ja uunissa paistettua lihaa. Juomana oli monilla taloilla sydäntalvellakin maistuvaa täysmaitoa tai makoisaa kirnupiimää eli huitua.

Tie vapaussotaa

Sortokaudet nimen saaneen yhteiskunnallisen tilanteen alkaessa keisarillinen Venäjä alkoi kiristää otettaan autonomiassamme. Se alkoi suunnitella lisää maksuja ja velvollisuuksia meille. Sotimaan lähdöillä ja asevelvollisuudella Venäjän armeijassa uhkailtiin myös. Helmikuun manifesti (1899) oli ollut suuri vastalause mielenosoitus.

Keisarin valta päättyi Venäjällä vuonna 1917. Siihen oli liittynyt epäjärjestystä, mellakoita, kahakoita ja lakkoja Venäjällä. Oli tapahtunut suuri yhteiskunnan muutos. Venäjä eli valtavaa murroskautta. Tsaarien valta – aika päättyi. Yhteiskunnallisten tapahtumien Venäjällä nähtiin antavan mahdollisuudet Suomen saada itsenäisyys.

Yleisesti Suomen vuoden 1918 sodan, vapaussodan, sisällissodan nähdään alkaneen 27.1.1918. Se oli helmikuun alkua vuonna 1918, kun Oulun valtaus nimen saanut pienehkö nopeatempoinen sota käytiin. Nopeaan, Oulun kahakan voittaneet valkoiset alkoivat laatia ohjelmia hallitsemilleen alueille.

He alkoivat kehoittaa perustamaan alueilleen suojeluskuntia. Temmeksellekin oli perustettu oma suojeluskunta Oulun suojeluskunnan kehoituksesta helmikuussa 1918. Se perustettiin Temmeksen kunnallislautakunnan kanssa. Paljon, kymmenittäin oli saatu temmesläisiä mukaan silloin käynnissä olleeseen Suomen vapausotaan.

Temmesläiset perustivat siis oman suojeluskunnan. He saivat paikallispäällikökseen maanviljelijä Eero Junttilan (vv.1870-1948). Hän oli ottanut päällikkyytensä vastaan 25.2.1918.

Alajunttilan Eero isäntä oli ollut vanhan Suomen kaartin käynyt mies ja aliupseeri. Hän oli ollut paikallissuojeluskunnan päällikkönä 18.9.1918 saakka. Sitten hän oli ollut Temmeksen suojeluskunnnan esikunnan (E:n) jäsen. Hän oli toiminut esimerkiksi suojeluskuntansa kasvatuspäällikkönä vuonna 1919. Tehtävää hoiti hänen jälkeensä Temmeksen poliisi Kalle Honka. Temmeksen suojeluskunnan seuraavaksi paikallispääliköksi tuli Temmeksen kirkkoherra Hannes Mustakallio 18.9.1918. Hän oli samalla toiminut myös Tyrnävän ja Temmeksen suojeluskuntien aluepäällikkönä.

Temmesläisiä oli osallistunut monin kymmenin miehin vapaussotaan jo ennen oman paikallissuojeluskunnan perustamista. Esimerkiksi Tyrnävän suojeluskuntalaisista oli Oulun valtauksessa ollut mukana mm. autoilija Jaakko Pasanen (vv. 1888-1962).

Temmeksen Haurukylän Tomperin talon vanhaisäntä Heikki Karppinen oli kulkeutunut vapaussodan sotareissullaan kauas aina Sallan (Kuolajärvi) rintamille. Hän oli tullut sieltä kotiinsa kesän 1918 aikana. Hän oli kävellyt kotimatkansa.

Tuuli idästä ja lännestä.

Hyvin harva, vain muutama oli uskonut itsenäiseen suomalaisten hallitsemaan Suomeen. Olihan se ennestään tuntematon asia. Monet pitivät suomalaisen miehen kunniana vielä vapaussodan aikana, että vuodattaa hurmeensa valkoiselle hangelle Ruotsin kuninkaan puolesta, vaikkapa Norjan vuorilla. Kaarle XII kaatui Norjassa.

Paljon oli myös ollut sitä mielipidettä, että Suomi neidon pitää mennä seuraavaksi Saksan keisarin syliin, päästyään Venäjän vahvan karhun syleilystä. Naurettavalta, kuin höperön, kuin jollain tapaa vajakin höpinöiltä vaikutti silloin sinivalkoinen, itsenäinen Suomi ajatus vuonna 1918.

Paljon oli ollut vapaussodan ajan seuduilla mielipiteitä, ettemme ole kykeneviä itsenäisyyteen. Vaikeaa näyttää olevan itsenäisyys meille. Se nähtiin kouriintuntuvasti 1990 – luvulla. Me suomalaiset ainoat oikeat Euroopan eurooppalaiset, silloin vielä itsenäiset äänestimme itsemme Euroopan Unioniin. Äänestettiin kiviriippa kaulaan. Ruotsi on esimerkiksi säilyttänyt kruunun rahanaan.

Ennen Euroopan Unioiniin liitymisvaaleja oli puolueiden ja EU parlamentin ehdokkaiden propagandaa. Aina propaganda on kovaa ja vääristävää. Muuttaa valkoisen mustaksi. Ei siitä EU – ehdokkaiden propagandasta saa kuvaa, että huomioidaanko yhteinen hyvä. Vaikuttaa, ettei silloin eikä myöhemminkään ole mitään hyvää haluttu meille suomalaisille.

Lähteitä:

http://www.taivaannaula.org/perinne/kansanperinteen-pyhat/helmikuu/

http://vanha.suomenluonto.fi/artikkeli-292.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/5._helmikuuta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Helmikuun_manifesti

marraskuu | 2015 | Suomen historian tapahtumia

historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

25.11.2015 – Temmeksen kirkonkylän Sillankorvasta olivat lähteneet 18 5/3 99 suuren adressin allekirjoittajiksi kunnantupaan isäntä Antti Junttila (1825-1905) poikansa Jaakon (1863-1944) ja Eeron (1870-1948)kanssa. Mukana olivat olleet myös Sillankorvan emäntä Maria Junttila os. Anttila (1840-1901) talon miniä

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/2015/11/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kynttil%C3%A4np%C3%A4iv%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Johan_Ludvig_Runeberg

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalevalan_p%C3%A4iv%C3%A4

 

kuvitteeelliset muinaissuomalaiset mies ja nainen

 

 

 

 

 

 

Tammikuun 2018 tarinaa

FM Mauri Junttila

Päivät pidentyvät

Kauniina 1950 – luvun tammikuisena pakkasaamuna huomasi aamulla Haurukylän kansakouluun hiihdellessä päivän jo pidentyneen. Koulu alkoi niinä aikoina tavallisesti aamulla kello 09:00. Silloin saattoi olla jo hiukan valonkajoa taivaanrannalla kouluun mennessä. Lumisadepäivinä sitä vastoin oli hämärää läpi päivän.

Joululahjasuksilla kouluun

Hiihtovälineinä 1950 – luvun koululaisella saattoivat olla joululahjasukset, – sauvat ja jopa monot. Suksina niinä aikoina oli esimerkiksi Esko Järvinen – merkkiset sälesukset. Suksia saatiin siis jo niinä aikoina hyvinä sälesuksina. Niissä olivat esimerkiksi kovasta hickorypuusta tehdyt reunat.

Oman aikansa uutuuksia sälesukset olivat. Kotona veistetyt mäystinsukset alkoivat jäädä historiaan. Suksisauvat kokivat myös muodonmuutoksen ja uudistuksen.

Suositut ja hyvät suksisiteet olivat metalliset ns. Y – siteet. Oli myös Voitto – merkkisiä metallisia suksisiteitä. Sangen suosittuja niinä 1950 – luvun aikoina olivat myös Karhu – merkkiset sälesukset. Paljon hiihtäneellä ja hyvin hiihtokilpailuissa pärjänneellä korvenkyläläisellä koululaisella Matti Tolvasella olivat Karhu – merkkiset sälesukset ja niissä olivat hyvät rotanloukuiksi sanotut metalliset suksisiteet.

Valoilmiöitä

Tyrnävän Korvenkylän Alasaarelan kohdalla oli talvisina pakkasaamuina nähtävissä erikoisempia valoilmiöitä. Vajaan 40 km:n päässä olevan Oulun kaupungin kerrostalot erottuivat taivaanrannalla korkeina, monine kirkkaine valoineen. Kyseiset kaupungin kerrostalovalot, valoilmiöt olivat eräänlaisia kangastuksia.

Kangastuksia voidaan nähdä usein myös kesäisin. Esimerkiksi kesäisenä hellepäivänä autoilijan tai pyöräilijän edessä oleva maantie näyttää joskus, ettei se enää jatku suoraviivaisesti tavallisena maantienä.Se vaikuttaa ja näyttää olevan edessäpäin, kuin kummasti kerroksittain. Kangastukset valoilmiöt näyttivät toisinaan myös kuin, että edessäpäin maantiellä olisi ollut kuin suuria vesirapakoita, – lammikoita.

Erikoisia valoimiöitä ja luonnonilmiöitä nähtiin myös metsissä tai metsän reunoissa. Jotkut vanhat puunkannot ja vanhat puunjuuret ja vanhat, joskus maahan pudonneet oksat kiiltelivät maanpinnan tasolla, kuin niissä olisi ollut valaisevaa fosforia.

Kalakauppiaat kulkivat ennen autoillaan syrjäkylillä myyden kulkukaupalla silakoita ja muita pieniä kaloja. Kun, niitä oli laitettu pirtin lattialle vadille ruuaksi kissalle. Ne saattoivat kiiltää siellä yöllä fosforin lailla. Niitä sanottiin kalastetun Oulunlahdesta ja sieltä lähistöltä. Niissä oli fosforia – saastetta.

Suojasäita

Talvet olivat ennen vanhaan Tyrnävän ja Temmeksen seuduilla aina runsaslumisia pakkastalvia. Mutta, monena 1950 – luvun talvena oli myös kovia suojasäitä. Silloin, leikittiin iloisina ja puuhakkaina suurissa lumikinoksissa ja tehtiin esimerkiksi kookkaita lumilinnoja ja runsaasti lumiukkoja hiilinenineen.

Vaivansa oli suojakelistä suksilla koulussa kulkiessa. Suojakelin voiteita oli vähän ja niitä ei osattu käyttää. Suojasäällä satanut lumi tarttui, pakkaantui suksen pohjiin. Oli helpompaa kantaa sukset olalla ja kävellä ladulla.

Temmeksen Haurukylän kansakoulun luona ollut Temmesjoen Hoikkalan törmän koululaisten mäki oli suojasäiden jälkeen jäinen, liukas ja turhan kova. Oli vaara loukkaantua mäessä. Suksia siellä meni poikki silloin tällöin.

Suojasään jälkeen tuli tavallisesti pakkasia. Kovat jäiset hanget ja suksenladut olivat hiihtäjille huonoja ja suksen pohjia kuluttavia. Niissä saattoi lähteä suksien pojista voiteet ja vaivalla paahdetut tervaukset pois.

Suksen pohja saattoi kulua valkoiseksi paljon kovalla hiihdetyn hankihiihdon jälkeen. Joskus kulumat olivat niissä niin kovat, että suksenpohjan urakin katosi. Se kului tyystin pois. Kovilla jäisillä hankikeleillä oli suuri vaara hiihtää sukset piloille.

Kansakoulussa kuljettiin

Haurukylän kansakoulu oli monien lasten opinahjo esimerkiksi taannoisella 1950 – luvulla. Paljon oli talviaamuisin koululaisten suksia ja sauvoja nojallaan koulun seinää vasten. Keväisin ja syksyisin lapset kulkivat kävellen kouluun. Pyöräilyä kouluun alkoi tulla enemmän esille vasta myöhäisellä 1950 – luvulla.

Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti toimintansa 1920 – luvulla. Se alkoi toimia ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon suuressa pirtissä. Kansakoulu sai myöhemmin oman koulurakennuksen vierestä. Haurukylän kansakoulu laajentui paljon ns. sodanjälkeisten suurten ikäluokkien tullessa kansakouluikään.

Maailma muuttuu

Ensin maaseudun kyliin saatiin kaivattuja kyläkouluja ja sitten niitä alettiin lakkauttaa. Kansakoulu on ollut lakkautettuna Haurukylästäkin jo kymmeniä vuosia sitten. Lapset alkoivat käydä kansakoulunsa ja myöhemmän ajan peruskoulun mukavilla lyhyessä ajassa kauas ehtineillä, joutuisilla koulukyydeillä kaukana kotoa.

Sen voi uskoa vaikuttaneen paljon yhteiskunnassamme, kun saimme viisipäiväisen työviikon vuonna 1966. Peruskouluuudistuksen voi arvella olevan jollain tapaa yhteydessä koululaistenkin työviikkoa muuttaneeseen 5 – päiväiseen työviikkoon.

Kyläkoulussa kulun pitkä historia

Kansakouluja alettiin perustaa jonkin verran kauan sitten Venäjän keisarillisen kouluasetuksen ja määräyksten mukaan. Niitä alettiin perustaa autonomiseen Suomeen 1860 – luvulta lähtien.

Pohjois – Pohjanmaan Liminka, edistyneenä maalaiskuntana sai ensimmäisen kansakoulunsa eli ns. kivikoulun kirkonkylään jo vuonna 1866. Eräs maaseudun lapsi ylitemmesläinen vuosina 1900 – 1952 elänyt Yrjö Erkki Junttila oli käynyt nuorena kansakoulunsa kotinsa vieressä Temmeksen kirkonkylän kansakoulussa.

Kyläkouluja aiemmin oli ollut seurakuntain ylläpitämiä ns. lukkarinkouluja. Niissä oli opetettu vain lukemaan. Ei siis kirjoittamaan. Pääpaino lukkarinkouluissa oli ollut raamatunhistorian kertomuksissa. ”Akanottolupa” oli aikoinaan ollut lukkarinkoulun suorittamisen takana.

Supistetussa kansakoulussa opittiin

Nuoreen Suomeen saatiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Se tuli uuden tasavaltamme presidentti K.J.Ståhlbergin alkuaikana. Siitä kaavailtiin 6 – luokkaista.

Taloudelliset olot kansan keskuudessa olivat ennen olleet hyvin huonot, ankarat, surkeat ja karut. Ei köyhillä kunnillakaan juuri ollut varaaa perustaa kansakouluja, saati rakentaa niihin uusia koulurakenuksia.

Monen lapsen kansakoulun käynti jäi esimerkiksi 1930 – luvun ankarana pula – aikana, taloudellisen taantuman aikana vain 4 – vuoden mittaiseksi. Se piisasi monina silloisina hädänalaisina vuosina pakollisen oppivelvollisuuden suorittamiseksi.

Historian tuntemalla pula – aikanamme noin vajaa 90 vuotta sitten, moni maaseudun lapsi joutui lähtemään raskaisiin savotta – ja uittotöihin heti hiukan vartuttuaan. Niitä töitä oli ollut silloinkin, niinä huonoina taloudellisen taantuman aikoina. Koulun käynnit saivat jäädä monilta lapsilta vain muutamien vuosien mittaisiksi.

Äärimmäisissä maaseudun kurjuustapauksissa suuressa lapsiperheessä saattoivat olla vain yhdet kunnolliset kengät. Koulumatkat olivat ennen myös olleet hyvin pitkiä.

Lasten lukemaan, laskemaan ja kirjoittamaan oppimisessa oli tarvittu paljon omatoimisuutta. Perheen vanhemmat lapset olivat opettaneet nuorempia siskojaan ja veljiään.

Opetusmateriaalia oli myös olleet vähänlaisia. Vanhan ajan kauppaostosten käärepaperit, paperisäkit ja paperipussit soveltuivat uusiokäyttöön piirustus – , kirjoitus – ja laskento alustoiksi. Vanhempien siskojen ja veljien käyttämiä koulukirjoja lukivat edelleen pienemmät siskot ja veljet.

Erilaisuuksia 1930 – luvun laman aikana

Erilaisuuksia oli ollut 1930 – luvun lama – aika. Taannoisella vuosikymmenellä 1930 oli esimerkiksi ollut pitkä lämpimien kesien kausi. Kyseistä taloudellisen taantuman, ikävää pula – aikaa ei voi verrata vanhan ajan 1860 – luvun suuriin nälkävuosiin.

Ihmiset olivat oppineet jonkin verran päivittäisen talousrahan käyttöön 1920 – 1930 luvuilla. Jokapäiväisestä käyttörahasta ennnenkaikkea oli pulaa 1930 – luvulla. Pankkilainojen lainojen lyhennyksiin olisi myös tarvittu selvää rahaa. Veronmaksuja oli sillon myös toisilla.

Satoisan makoisan leipäviljan ja osin kotieläimillekin ruuaksi annetun hyödyllisen melko satoisan vehnän viljely levisi kauas pohjoiseen aina Rovaniemelle ja kauas Kemijokivarteen saakka. Tyrnävän isännät perustivat kuntaansa harvinaisen vehnämyllyn 1930 – luvulla. Sitä ennen pohjoisin vehnämylly oli ollut Kalajoen Tyngän mylly.

Pula – aikana oli ollut paljon maatalojen pakkohuutokauppoja. Pankit omistivat niinä aikoina paljon heille tuottamattomia maatiloja. Niitä oli myös vuokrailtu viljelijöille pankkien toimesta.

Tyrnävänjoki varressa oli ollut kookkaita, joitakin ns. manttaalitaloiksi sanottuja suurtiloja. Niistä osa siirtyi pula – aikana pankkien omistukseen. Monet niistä saivat Tyrnävällä uusia pirteitä maahenkisiä isäntiä kohta viime sotien jälkeen Karjalan ja Kuusamon sotaevakoista.

Taannoinen 1930 – luvun suuri taloudellinen lama oli vaiva koko Suomessa. Pohjois- Pohjanmaan piippolalainen kirjailija Pentti Haanpää kirjoitti romaaneissaan myös pula – ajasta. Hän kirjoitti kokemuksista pääasiassa maaseudun ihmisten kokemina.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kangastus

http://ilmatieteenlaitos.fi/tahtitieteelliset-vuodenajat

https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/yrittajan-abc/tyonantajan-abc/tyoaika/arkipyhat-2018-567825

https://www.uusimaa.fi/artikkeli/469213-unohdettu-historia-kultakaudella-neljannes-suomen-puusuksista-valmistettiin-porvoon

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_J%C3%A4rvinen

https://www.urheilumuseo.fi/portals/47/virtuaalimuseo2009/42hakulinen.swf

https://vanhojamainoksia.blogspot.fi/2017/03/rotanloukku-1953-ja-y-side-1951.html

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/hiihtajaiset

http://historiantapahtumia.omablogi.fi/kansakoulujen-hiihtokilpailujen-historiasta/

http://www.kaapeli.fi/maailma/kalevala/KOLMASTOISTA.html

http://metsastajaliittofi.adv3.nebula.fi/liitteet/jahti/jahti2011_2_s21.pdf

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001195785.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

https://www.eduskunta.fi/pdf/saadokset/101-1921.pdf

http://www.kirjastovirma.fi/kulttuuri-identiteetti/13

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/11/09/pentti-haanpaan-isannat-ja-isantien-varjot-kertoi-siita-mista-haluttiin-vaieta

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Haanp%C3%A4%C3%A4

http://oppimateriaalit.internetix.fi/fi/avoimet/8kieletkirjallisuus/kirjallisuus/kotimainen/haanpaa/02_tuotannosta

http://brantberg.fi/Haanpaa%20Pentti.htm

mauri junttila vuonna 1952

Vuoden 2017 joulukuun juttuja

FM Mauri Junttila

Vanha Sillankorvan talo sijaitsi kauan Yli – Temmeksellä nelostien ja Kestilän maanteiden risteyksessä. Taloa ei ole ollut siellä enää vuosikymmeniin. Monien vanhan ajan Temmeksen Junttiloiden tarinat liittyvät Sillankorvaan.

Suomen sodan aika oli muutosten aikaa

Eräässä vuoden 1933 maatilamatrikkelissa Sillankorvan silloinen isäntä Juuso Junttila vpi (vv. 1878-1960) kertoo Sillankorvan olleen suvullaan hiukan yli 130 vuotta. Tilan päärakennus oli silloin vuonna 1933 ollut hänen mukaansa hiukan yli satavuotias.

Usein nähdään Sillankorvan 1. Junttila sukuisen isännän olleen vuosien 1808-1809 Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva (vv. 1790-1856). Ehkä Sillankorvassa oli asunut jo hänen isänsä Jaakko Matinpoika Kärsämä – Junttila (vv. 1741-1797)? Hän oli kuollut Juhon ollessa vasta 7 – vuotias.

Sillankorvan isännän Juuso Junttilan vpi (vv. 1878-1960) maatilamatrikkelikirjan tarinan mukaan Junttiloita alkoi asua omistajina Sillankorvassa pian 1800 vuosisadan alusta tai kohta 1700 – luvun lopusta. Esimerkiksi Suomen sodan aikana seikkaillut Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva oli ollut vuonna 1800 kymmenvuotias lapsi.

Juuso Junttilan (vpi) tarinan mukaan Sillankorvan asuinrakennus oli ollut vuonna 1933 noin satavuotias. Sen rakentamispäivä olisi siis voinut olla noin vuosi 1833? Sillankorvan historian merkittävin mies Juho Jaakonpoika Sillankorva – Junttila olisi silloin ollut jo noin nelikymppinen raavas, riski mies.

Suuria muutoksia oli sekin, että Suomen sodan jälkeen meistä tuli Venäjän autonomian hyvinsyöneitä, hyvinvoipia asukkaita, vapaassa lähes itsenäisessä autonomiassa. Saimme keisariksemme rauhan miehen, jalon ja sivistyneen venäläisen ruhtinaan Aleksanteri I:n.

Jatkuvat, toistuvat sotimiset Ruotsin kuninkaiden mielihalujen puolesta lakkasivat. Oli jouduttu sotiin esimerkiksi Norjaa ja Tanskaa vastaan. Sodittiin myös Baltiassa, Narvassa ja Kuurinmaalla. Oltiin sodissa myös etu – ja taka – Pommerissa, Puolassa, monin paikoin Saksassa ja laajasti, laajalla Venäjällä sekä kaukana Ukrainassa.

Temmeksen Kärsämänkylä

Järvitalon järven viereinen Kärsämänkylä oli aikoinaan ollut merkittävä erämaakylä. Siellä oli esimerkiksi ollut Temmeksen kansakoulupiiriin eräs kyläkouluista. Kansakouluilla järjestettiin vuorollaan Temmeksen kunnan jokatalviset koulujen väliset hiihtokisat. Kärsämänkylässä toimi myös Temmeksen srk:n eräs rukoushuone.

Temmeksellä oli vanhaan aikaan asunut Kalle Molander niminen hyvä hiihtäjä ja erämies. Olisiko se ollut vuoden 1951 talvea, kun Kalle Molander ja Rantsilan mies Eino Isoviita kävivät kilpailemassa Tyrnävän hiihdoissa vai olisivatko olleet osallistujina Oulu hiihdoissa? He vierailivat samalle reissulle Korvenkylän Junttilan Erkillä. Molemmilla miehillä olivat komeat palkinnot repuissaan heidän palatessaan takaisin silloisista hiihtokisoista. Isoviita oli ollut naimisissa Erkin lähisukulaisen kanssa. Ennen kilpahiihtäjät olivat kulkeneet kilpailumatkojaan hiihtäen.

Vuoden 1957 Temmeksen kunnan Kärsämänkylässä järjestetyissä koulujen välisissä hiihtokisoissa propagandaa hallinneet koululaiset sanoivat, että Molanderin Teemu on oikeasti hirvenhiihtäjiä. Ei kannata lähteä hänen kanssaan kilpaileen voitosta! Ei!

Vanhanajan erikoisempi hevoskiertomeijeri oli ollut merkittävä osuustoiminnallinen liikeyritys pirteässä Kärsämäkylässä. Se oli toiminut 1800 – luvun lopulta eteenpäin vielä runsaat 50 vuotta. Siellä oli ollut esimerkiksi meijerirakennus laitteineen ja kirnuineen. Siellä oli myös ollut täysitoimisesti palkattu meijerska. Hänellä oli ollut oma pieni asunto meijerirakennuksen yhteydessä.

Kärsämänkylän osuusmeijeri oli ollut silloisen yleisimmän tavan mukaan voita valmistava meijeri. Vertauksena voidaan mainita, että Tyrnävän kirkonkylän melko kookas osuusmeijeri alkoi valmistaa suuria emmental – juustoja jo sangen varhain.

Kärsämänkylästä voit olivat viety useina vuosina kerran viikossa noin 8 kilometrin päähän Rantsilaan vilkkaammin liikennöidyn maantien varteen. Ei ole esimerkiksi tietoa sitäkään, että olivatko Kärsämänkylän isännät saanet ostaa myymästään täysmaidosta palautusostoina voinvalmistuksessa sivutuotteena syntynyttä tuoretta maistuvaa kirnupiimää eli huitua?

Kärsämänkylässä toimii edelleen toimelias kylän oma nuorisoseura. Se on jo hyvin kauan toiminut nuorisoseura omine toimitaloineen. Kärsämänkylässä oli aikoinaan toiminut myös Temmeksen suojeluskunnan reipas alaosasto.

Temmeksen kirkonkylän ja Kestilän kirkonkylän välinen kestopäällysteinen seututie rakennettiin 1960 – luvulla. Sen yhteyteen rakennettiin myös kookas lentokoneiden varalaskupaikka kivalle luonnokauniille paikalle kirkasvetisen Järvitalon järven luo.

Kärsämänkylän kautta on kuljettu ikiaikaisesti. Aikojen kuluessa siellä on risteillyt useita talvi – ja muita teitä ja polkuja sinne ja sieltä eteenpäin, kaus muihin kyliin ja pitäjiin. Esimerkiksi eräs vanhan ajan talvitie oli kulkenut Kärsämänkylän kautta Tyrnävälle – Kolmikantaan Mälliselle ja sieltä edelleen eri reittien kautta Ouluun.

Kärsämänkylässä on aina ollut kookkaita hirsirakennuksia suurine pirtteineen ja pihoineen. Siellä oli aikoinaan ollut myös kievareita kyytihevosineen. Se sijaitsi vanhaan aikaan keskeisemmin kesä-ja talvikulkureittien varrella. Monien eri kuntien asukkaista koostunut pieni Kärsämänkylä yhdistettiin läheiseen, viereiseen Siikajokiltatvan Rantsilaan vuonna 2001.

Eräitä entisiä kärsämänkyläläisiä

Myöhempi sotaveteraani ja Mannerheimin ristin ritari Kustaa Similä oli ollut alkujaan Kärsämänkylän poikia. Hän oli aikoinaan ollut Temmeksen Kärsämänkylän suojeluskuntalaisia ja oli ollut tarkka ampuja. Hän oli ollut niitä, joka oli ampunut tavallisella pienoiskiväärillä lentävää metsoa silmään. Ennen oli niin tarkkoja miehiä!

Oulun vanhimpana asukkaana 105 – vuotiaana elänyt Valde Tenhula oli syntynyt ja elänyt nuorukaiseksi Kärsämänkylässä. Hän oli aikoinaan seurannut monien kärsämänkyläläisten esimerkkiä ja matkusti Atlantin taakse ”kultaa vuolemaan”.

Sieltä palattuuan hän oli toiminut Oulussa poliisina niinä aikoina, kun poliisit vielä veivät pakkasilla selässään tai polkupyörän tangolla/tarakalla sammuneita mukaville putkan lämpimille olkipahnoille ”leppäilemään”. Tenhula oli simmemmin toiminut viinakaupan myyjänä eläkeikäänsä saakka Oulussa. Valde oli ollut kolmen sodan veteraaneja. Vapaussodassa hän oli vartioinut Temmeksen suojeluskuntalaisena Temmesjoen ylittävää merkittävää Pohjanmaan radan rautatiesiltaa Limingassa.

Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorva

Tarinani, Suomen sodan aikana seikkailuja kokenut ”Juntti Jussi” oli elänyt Ylitemmeksellä vuosina 1790-1856. Suomen sodan aikana hän oli joutunut Vitalin talossa majailleiden venäläisten vangiksi.

Hänet oli laitettu lujasti vangiksi pönkän taakse Vitalin talon saunaan. Venäläiset eivät juuri ottaneet vankeja Suomen sodan aikana. Juntti Jussi oli ollut eräs poikkeus säännöistä.

Vangitun Juntti Jussin, Juho Jaakonpoika Junttila – Sillankorvan Stina äiti oli juossut hädissään silloisen Temmeksen kappalaisen Hildenin luo. Hän oli pyytänyt Hildeniä kirjoittamaan venäläisille anomuksen Juhon puolesta. Kirjeessä oli esimerkiksi mainittu, että ”kuinka väärin oli ollut ottaa leskiäidin ainoa poika”.

Juhon oli onnistunut paeta Vitalin saunasta. Siitä on erilaisia tulkintoja, että miten se oli oikeasti tapahtunut? On arveltu, että venäläisten kanssa asioidessaan hänen Stina äitinsä oli ohikulkiessaan potkaissut pönkän nurin saunan ovelta.

On tarinoita myös siitä, että hänen tuleva vaimonsa Brita Haapa – Perttula olisi kaatanut pönkän Vitalin saunan ovelta. Britalla oli nähtävästi ollut kaverina Sillankorvan viisas ja rohkea Halli? Juntti Jussin kasvattama koira. Kun, Juho oli kuullut pönkän kaatuvan ovelta, hän oli lähtenyt pakoon ja hyvin liukkaasti lähti. Salamana hän oli paennut! Eivät häntä tavoittaneet nuolena kiitävät kasakat, eivätkä muutkaan venäläissotilaat pyssyineen.

Suomen sota oli päättynyt sunnuntaina 17.9.1809 Haminan rauhaan. Juho oli palaillut sotapakolaisten tavoin piilostaan. Suomen sodan jälkeen alkoivat heti rauhan työt. Peltojen kylvämiset ja kyntämiset olivat ensisijaisia. Oli ollut polttopuuhalkojen noutamisia metsistä jne. Rakennuspuitakin uusiin rakenuksiin alettiin kuljetettaa metsistä.

Monet isännät piristyivät ja uskalsivat alkaa uuden suopean keisarin hallinnon alla jopa suurempiin pihapiirien parantamistöihin. Siihen asti totutut mustat, synkät savutuvat ja – pirtit alkoivat hilkalleen väistyä uusien valoisain pirttien, savuhormillisten ja ikkunallisten mukavien ja myös lämpimimpien asuinrakennusten tieltä.

Venäjän jalo keisarillinen hallitsija oli luvannut Porvoon valtiopäivillä 1809 korottaa suomalaiset kansana maailman muiden kansakuntien joukkoon. Samalla Suomen säädyt olivat vannoneet Porvoon valtiopäivillä uskollisuuttaan Venäjän keisarille.

Erilainen oli ollut Suomen sodan jälkeinen tilanne kuin isonvihan. Isonvihan aikana oli venäläisillä ollut selvä kansanmurha tavoitteena. Suomen sodan aikana, sotaa eivät kokeneet monet edes lähes armeijoiden kulkureiteillä asuneet.

Suomen sodan jälkeen suomalaisten miesten ei tarvinnut enää lähteä Ruotsin kuninkaiden mielioikkujen mukaan jatkuviin, usein toistuviin sotiin. He saivat alkaa rauhassa kyntää ja kylvää peltojaan sekä korjata satojaan. Saivat täyttää aittojaan.

Sillankorvan Juuso Junttila vpi

Viimeinen Sillankorvaa isännöinyt Junttila oli ollut Juuso Junttila vpi (1878-1960). Hän oli ollut menestyneitä hyvin pärjänneitä miehiä. Juusolla oli eläissään ollut paljon ja laajisti maita ja mantuja. Hän oli myös pitänyt vaimonsa Aino Junttila os. Klaavun kanssa menestyvää sekatavarakauppaa Sillankorvassa.

Juuso oli ollut kaikinpuolin suosittu ja tykätty mies. Juuso oli ollut mukana kaikessa Temmeksellä. Hän oli ollut kirkkoväärti ja pankkien johtokunnissa istunut mies. Hän oli myös ollut Temmeksen suojeluskunnan esikunnan (E) jäsen. Juuso oli ollut suojeluskunta – alikersantti.

Juuso Junttila (vv. 1878-1960) oli nuorempana ollut pitkä komea tummahipiäinen voimakasvärinen mies. Vanheneminen nakersi Juusoakin. Hän oli esimerkiksi vuonna 1957 Haurukylän kansakoulussa pidetyillä kinkereillä seurakunnan edustajana. Jo, paremmin rumanpuoleinen harmaa mies oli jo Juuso silloin.

Sillankorva oli aikoinaan ollut myös harjoittelutila. Oulun läänin Pyhäjärven – /Pyhäsalmen meijerissä meijerskana pitkän päivätyön tehnyt, varhaisella 1920 – luvulla syntynyt Fanni Junttila oli nuorena aloittanut vaadittavat työharjoittelunsa lähinaapurissaan Temmeksen Sillankorvassa.

Jorman lato

Eräs Sillankorvan mailla talossaan asunut Sillankorva – Junttila sukuinen oli ollut maanviljelijä Jorma Jooseppi Junttila (s.1926) Hänen 11 vuotta nuorempi serkkunsa Temmeksen taiteilija Seppo Similä oli maalannut paljon kauniita ja komeita maalauksia myös fyysisen mallin mukaan. Taiteilija Similä maalasi aikoinaan tosi kauniin maalauksen esimerkiksi Jorman ladosta.

Sillankorvasta oli erotettu 1800 – luvun lopulla viereiset Alajunttila ja Ylijunttila. Niissä on asunut ja asuu vanhan Ylitemmeksen Sillankorvan Junttila sukulinjaan kuuluvia Junttiloita. Kyseiset talot ovat olleet aina sangen elinvoimaisia maataloja runsasmaitoisine, isotissine lypsylehmineen ja muine hyvinvoipine karjoineen.

Jouluja vietettiin

Joulunviettojen suhteen voimme puhua perinteisistä jouluista. Joulun viettotavat ovat säilyneet samoina kauan. Esimerkiksi joulukuusi ja runsaat maistuvat jouluruuat ovat jo edellisiltä sukupolvilta tuttuja ja vuodesta toiseen toistuvia. Joulupukki on myös suurille ihmisjoukoille vanha kiva jouluisin lahjoineen vieraileva toivottu tuttu.

Kinkku, joululaatikot, joululimppuineen, joululeivoksineen, maistuvine nisuineen ovat tuttuja jouluruokia. Jouluinen riisipuuro, sekahedelmä, väskynä-, luumu – tai rusinasoppa nostavat edelleen vuosikymmenten jälkeen veden kielelle.

Tarinallisuus on tärkeä osa jouluja. Jouluisin herkistytään muistelemaan lapsuuden jouluja. Tavanomaisesti jouluisin tarinoidaan mieleenjääneistä asioista ja ihmisistä.

Oli jonkin verran joululahjoja meille lapsukaisille myös 1950 – luvulla. Toisena joulupyhänä eli Tapanina saatiin yleisen tavan mukaan mennä katsomaan minkalaisia joululahjoja olivat naapurit saaneet?

Esimerkiksi kotikylän naapuri Tolvasen Matti (s. 1943) sai jouluisin joitain kivoja kaupasta ostettuja joululahjoja. Niihin sain minäkin koskea ja katsella. Naapurini Pasasen Markku (s. 1944) sai esimerkiksi: Tex Willer, Davy Crocett, Wild West ja Pecos Bill seikkailulehtiä, joita sain minäkin lukea.

Joululahjojen voidaan nähdä olevan vanhaa perua. Raamatun kertomusten kolme Itämaan viisasta tietäjää matkasivat vuonna nolla pieneen Betlehemiin. Mukana heillä oli arvokkaita lahjoja vastasyntyneelle Kristus – lapselle, tulevalle Kuninkaiden Kuninkaalle ja meidän Häneen uskovien Vapahtajalle. Kristillisessä jouluperinteessä joulahjat ovat olleet jo kauan mukana joulunvietossa.

Lähteitä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_suuriruhtinaskunta

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulutanaan2/lohi-maistuu-tenhulan-valdelle/241626/

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/karsamankylan-rukoushuone-ei-prameile/527714/

http://www.kirjastovirma.fi/liminka/tahystaja/1955-04-29

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lentokoneiden_varalaskupaikka

Suomen maatilta osa IV

Tunnus

24680

Kunta

Temmes

Kylä

Temmes

Tilan nimi

Sillankorva

Tilannevuosi 1933

Yli Temmeksen Sillankorvan talo 1930 – luvulla

 

 

 

 

mauri junttila v.1958

Marraskuun 2017 tarinoita

FM Mauri Junttila

Muistaakseni sinä marraskuisena päivänä oli aurinkoinen melko lämmin sää. Vesalan Veikko isäntä ajeli uutuuttaan hohtavalla vihreällä Deutz – Fahr traktorillaan peltotiellään. Hän arvioi ja katseli peltojensa kuntoa odotellessaan tulevaa talvea.

Marraskuun puuhia

Vesalan isäntä tuumaili, että ”hyvällä näyttää olevan mallilla”. Talon kyntövuorossa olleet pellot olivat kauniinnäköisiä, hyvin kynnetyillä kynnöksillä, viilloksilla. Pellot saavat nyt levätä rauhassa talven yli. Ne ovat hyviä kylvöalustoja sitten ensi keväänä.

Vanhat, käytännön töissä viljelemään oppineet miehet puhuivat ennen, että peltojen kuuluu saada levätä välillä, muisteli hän. Niin on vuoroviljelyssä, opettivat ennen myös maamieskoulut. Siitä kirjoittavat myös monet maatalousalan julkaisut ja lehdet.

Veikko oli sinä päivänä kierrellyt traktorinsa kanssa viljelyksillään. Hän oli ajanut ensin talon kauimmaiselle pellolle. Hänellä oli mukanaan kevyt kirves, kevyt saha, lapio, vasara ja myös hiukan nauloja. Veikolla oli ollut mielessä kaiken viimeistely. Hän oli esimerkiksi tarkastellut niittylatojensa kuntoa, katsellut peltonsa veto – ojia. Hän heitti niihin pudonneet turppaat ja multakokkareet pois. Pellot olivat hänellä salaojissa, joten sarkaojia ei niissä ollut.

Nittylatojensa luona hän liikkui myös tarkkailevin katsein. Hän katseli sitä, että mitä pieniä puita hän antaa kasvaa ladon seinustoilla ja mitä vesoja karsii pois? Pienet muutamat puut ladon seinustoilla ovat maisemallisesti kauniita.

Merkitystä niillä on myös luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen kannalta. Pienet puut sopivat esimerkiksi rakennusalustoiksi pikkulintujen pesille. Niihin ne voivat kyhätä pesiään ja kasvattaakseen poikasiaan. Erään niittylatonsa räystän alle hän naulasi laudanpätkän suojaisaan paikkaan. Veikko tuumaili, että sen varaan saattaa peloilla ja niityillä viihtyvä pikkulintu rakentaa pesän ei kesänä. Omalta osaltaan silläkin on merkitystä maaseudun luonnon monimuotoisuuden säilymisessä.

Ympäristön seuraamista ja kahvinjuontia

Hän ajoi vielä tehtaan maalilta tuoksuvan traktorinsa erään niittylatonsa aurinkoiselle seinustalle. Hän alkoi viettää siellä kahvitaukoa. Veikko tuumaili, että ”nautitaanpa nykyajan mukavuuksista”. Hän sääti traktorinistuimen miellyttävimpään asentoon. Laittoi saapasssukat ja saappaat turvaohjaamon lämpöpuhaltimen kuumaan henkeen. Hän etsi radiosta aseman, josta luetaan uutiset ja päivän peili. Veikko otti kahvit ja eväsvoileivät esille ja alkoi nauttia kauniin aurinkoisen marraskuisen päivän hetkistä.

Tuolla Korventien ja nelostien välisellä uudehkolla yhdystiellä näyttää kulkevan autoja silloin tällöin”: tuumi hän. Hyvää vain, ettei siitä turhan suosittu tullut. Paljon kulkee nykyisin autoja nelostiellä. Jos, niitä alkaa vain osa liikennöidä tuota kautta. Kohta liikaa nekin saattaisivat olla? Kova autoliikenne vaatii esimerkiksi kovan tiepohjan. Melu – ja muuta ikävää haittaa ja saastetta autojen mukana kulkee myös.

Tuossa näkyi hetki sitten ajelevan paikallisia seminologeja. Temmeksen Keppaisen Matti meni Tyrnävän suuntaan ja Tyrnävän Matias Leuanniemi Temmeksen suuntaan. Muutamia tuntemattomia kulki myös tuossa autoillaan. Alasaarelan tohtoripojat tuossa myös liikkuivat. Kävivät katselemassa entisen kotinsa raunioita. Kiikareiden ja kameroiden kanssa olivat liikkeellä. Osaavia lintumiehiä kuuluvat he kaikki olevan.

Hetki sitten tuossa kulki kaksi mustalaisnaista autollaan kulkukaupalla lämpimiä suomalaisia miesten kerrastoja. Toinen heistä oli kuvankaunis tumma nainen ja toinen heistä klenkkasi ikävästi. Kivaa, kun liikkuivat kahvitaukoni aikana ja minulla sattui olemaan massi mukana. Ostin kerrastot itselleni ja Esko pojalleni.

Takalonlinjaksi sanotulla Keskikylään menevällä peltotiellä näkyy myös auto silloin tällöin. Erikoisempi tien nimi on mielestäni ”Takalonlinja”. Mutta, sillä nimellä se on kulkenut jo satoja vuosia. Se on niittytie Keskikylän ikivanhalle Takalolle. Linja nimi tien nimessä saattaa johtua siitä, että peltotie on viivasuora, kuin pyssyllä ammuttu.

Tuolla Junttilan luona näyttää traktorikaivuri olevan pienessä pellonraivaustyössä. Kovin onkin heidän piha – alueensa ja kotilaidun pieniä elää lypsykarjan kanssa. Nyt ovat ilmat hyviä siihenkin puuhaan. Maa ei ole jäässä. Se on melko kuivaa syksyn maapohjaksi ja eivätkä ole myöskään vielä lumet vaivana.

Veikko pohdiskeli: ”Koirista olen aina tykännyt. Itse olen Suomen pystykorvamiehiä, mutta en voi olla ihailematta Junttilan Ansaa”. Nytkin se näyttää olevan ahkerana mukana raivaustyössä. Vääntelee ja kääntelee siellä touhukkaasti äristen pieniä kiviä ja kantoja. On sopivan kaukana traktorikaivurista, ettei ole vaaraa sen vahingoittua, mutta lähellä, että välillä voi nätisti kipaista kaivurimiehen rapsutettavaksi.

Kun, käyn vierailuilla Junttilassa, niin heidän sakemanni Ansansa on ystävällisesti hymyillen ovella vastassa. Sanoo jopa käsipäivää. Ansa on valioluokan paperikoira, kympin arvosanoin suorittanut koirakoulun testit. Ulkonäöltään komean kaunis, suurikoinen sakemanninarttu, se on. Aina iloinen ja reipas koira se on.

Se tuli Junttilaan muuan vuosi sitten. Helsingissä puutarhurina työskentelevä Liisa toi sen sinne mukanaan tullessaan kotiinsa kesälomalle. Ansa oli Junttilassa tarpeen ja hyvin se on sinne sopeutunut. Sillä on siellä aina kavereita ja puuhaa aamusta iltaan.

Se on hyvä ja luotettava kaverikoira. Kovasti hyödyksi se on heille ollut. Esimerkiksi Ansan Junttilaan tulon aikoihin lähes 10 hirven, uroshirven johtama hirvilauma oli ottanut talon pihan ja lähilaitumen omakseen – ”eellensä”. Pistoolin laukauksin peloteltuinakin, ne jääräpäisesti vain tulivat sinne jyrsimään. Ne hetkessä söivät tyhjäksi talon viereisen pienen kylvetyn italianraiheinälaitumen. Sekin ikävää, että lauma vei mennessään sorkissaan aitalangat kauas metsiin ”laitumella vierailessaan”.

Satuin juuri silloin pyöräileen Tyrnävälle Pömilään, kun näin Ansan olevan hirvien karkoituspuuhissaan. Pelkäsin jo kauhissani, että miten Ansa polon käy? TV:n luontokuvissa esimerkiksi Alaskasta susilauma tappaa karibuja ja muita hirvieläimiä ruuakseen. Joku, susi heidän laumastaan saattaa saada pahan tällin päähänsä hirven potkusta. Ansa riepu oli karkoituspuuhassaan täysin yksin ison hirvilauman keskellä.

Sarvipää ja hirvilehmät esittivät vastalauseitaan sarvin ja sorkin. Mutta, taipaleelle lähtö niille tuli. Ansa on kookas, poikkeuksellisen nopea ja voimakas. Ehti ketteränä jopa nopsasti hypätä hirvisonnin selkään, pelotellekseen sen laumoineen matkoihinsa.

Ehkä siinä jutussa on perää, kun Mauri oli eräänä kesäpäivänä ollut Ansan kanssa hillojen perässä kaukana Leppijärven takana. Eräs karhu olisi halunnut tulla jakamaan juuri poimitun hillasangollisen.

Oli ajattelemattomasti ja varomattomasti mennyt nuuhkimaan Maurin hillasankoa. Maurin täysinäinen hillasangon nuuhkimiset eivät sopineet Ansalle. Ei ollenkaan!

Niin siinä kohta kävi nolosti, että Metsän Kuningas juoksi niiltä marikoilta karmeasti ”saata – peetä” kiroillen ja takapuoltaan pidellen Ansan karkoittamana. Pienen matkan päässä se alkoi jäähdytellä tulikuumia killuttumiaan suosilmäkkeesä kylmällä vedellä. Se sieltä vielä pui vihaisena nyrkkiään ja käytti suuriäänisesti hyvin rumaa kieltä!

Näyttää Esko autoilevan takaisin Oulusta, kääntyi tuossa juuri pihalle, tuumi Veikko. Esko lähti aamusella ostamaan joitain lypsykoneen osia ja siihen uusia – uusimisen vuorossa olevia nännikumeja Oulusta. Lähden tästä katsomaan, että saiko hän niitä ja oliko hän ehtinyt ostaa Oulun torilta toivomiani markkinarinkeleitä?

Uskovaisten kylä

Uskovaisten, pääasiassa vanhoillislestadiolaisten (VL) kylä oli liminkalaisista ja tyrnäväläisistä koostunut pieni Korvenkylä. Sittemmin tapahtui Korvenkylässä sitä, että vuoden 2001 suuren kuntaliitoksen jälkeen kaikki ovat olleet asuinkunnaltaan tyrnäväläisiä. Entisestä itsenäisestä Temmeksen seurakunnasta tuli kappeli Tyrnävän seurakunnalle.

Ennen käytiin pyhäisin seurakunnan sunnuntaimessuissa Tyrnävän kirkossa. Hyvin harvoin käytiin Limingan kirkossa. Joskus käytiin Temmeksen kirkossa. Monet kylän uskovaiset kävivät sunnuntaiseuroissa Tyrnävän Rauhanyhdistyksellä. Siellä on ollut sitä käytäntöä, että vanhoillislestadiolaisten seurat ovat sunnuntaisin kello 18 00.

Rippikoulussa käytiin enimmäkseen Tyrnävällä. Temmeksellä kävi rippikoulunsa muutamia korvenkyläläisiä, jotka olivat syntyneet 1920 – luvulla. Kotiseudullaaan ja kotona kuolleet korvenkyläläiset ovat haudattu Tyrnävän hautausmaalle.

Uskovaisten seuroja on ollut muuan kerta kylän joka talossa. Aktiiveja uskovaisia Korvenkylässä ovat olleet: Alasaarelat, Laukat ja Kaikkoset. Puhujapapeista seuroista voidaan mainita esimerkiksi Tyrnävän entiset kirkkoherrat Jaakko Kaltakari ja Lauri Mustakallio. Esimerkiksi 1950 – luvun aluilla lestadiolaisseuroissa Alasaarelassa puhujina oli myös maallikoita.

Olin eräänä 1950 – luvun kesänä mukana, kun veikkani Kalervo Junttila ja setäni Eino Junttila kävivät seuroissa Alasaarelassa. Jotain he puhuivat seurain puheista ja tapahtumista illalla Junttilassa. En muista, että mitä he kommentoivat. Lapsen mieleen jäi vain jotain yleiskristillistä ja, että oli oltu uskovaisten seuroissa.

Korvenkyläläinen Lauri Alasaarela piti 1950 – luvulla useiden vuosien ajan pyhäkoulua Korvenkylän lapsille kotonaan. Pyhäkoulu toimi Tyrnävän seurakunnan alaisuudessa. Eräänä kesäsunnuntaiaamuna menimme Korvenkylän pyhäkoululaisten joukolla Tyrnävän kirkon sunnuntaimessuun. Pyöräilimme sinne joukolla Keskikylän kautta. Lähdimme ensin Korvenkylästä kylätietä eli Takalonlinjaa myöten.

Kova kaatosade yllätti meidät. Niillä kohdin oli keskikyläläisen Keräsen Sulon uusi, vielä tuoreelle puulle tuoksuva heinälato. Se antoi hyvän suojan sateelta. Sinne tuli suojaan myös polkupyöräillen sunnuntaiulkoilullaan ollut Partas – Pekka. Hän kiroili tapansa mukaan karmeasti päälle noussutta kovaa, etkessä läpikastelevaa sadekuuroa. Alasaarela uskovaisena rukoili Taivaan Isältä sateen loppumista. Kaatosade lakkasi. Sen loppumista pyydettiin samanaikaisesti yläkerran ja alakerran herroilta. Ennen vanhaan oli kesäisin ilmoja, että seudun yli kulki voimakas sadekuuro. Sitten oli tuntitolkulla tosi lämmintä ja aurinkoista.

Esimerkiksi hurmoshenkisyyttä uskonasioissa ei tiedetä Korvenkylässä olleen. Eräs erikoisempi tapaus sattui itsenäisyyspäivänä 1957. Lestadiolaisseuroihin Kaikkosella osallistui myös korvenkyläläinen emäntä Kaisa Tolvanen. Hän oli menehtynyt äkisti sairauskohtaukseen. Kaisa Tolvanen oli syntynyt Sortavalan maalaiskunnan suur Rytyssä vuonna 1903. Hän oli kokenut monet sotaevakon ikävät, harmit, surut ja vaivat.

Kulttuurissa mukana

Suomalaiskansallista kulttuuria muovannut nuoriseuratominta alkoi autonomian aikana. Silloin keisarinamme oli ollut valistunut Suomelle myötämielinen Aleksanteri II (1855-1881). Nuorisoseuratoiminta alkoi Kauhavalla vuonna 1877.

Nuorisoseuroja perustettiin aikanaan esimerkiksi myös Temmekselle ja Tyrnävälle. Niillä olivat olleet siellä omat toimitalot. Temmekselle helmikuussa 1918 perustetun Temmeksen suojeluskunnan oli ottanut asukkaakseen ja siipiensä suojaan paikallinen nuorisoseura, siksi kunnes se sai oman toimitalon suojeluskuntatalo Väinölän.

Nuorisoseurat järjestivät esimerksi ohjelmallisia iltamia. Korvenkyläläisten Iikka ja Hilma Pasasen (os. Konttila) eräät lapset löysivät tulevan puolisonsa Temmeksen nuorisoseuran iltamista. Nuoret olivat olleet silloin hiukan yli kaksikymppisiä.

Suojeluskunnissa oli ollut mukana myös kulttuurikasvatusta. Sen voi nähdä osaltaan polveutuvan nuorisoseurain alkiolaisuudesta. Niissä oli ollut esimerkiksi kesä – ja talviurheilua, kulttuuria, näytelmätoiminta, kulttuuriharrastusta ja myös nuoren Suomen tasavallan valistuskasvatusta. Nuorisoseurain ja suojeluskuntain toimintaaan liityi raittiuuden, henkisen kulttuurin ja urheilun harrastusta ja ihannointia.

Korvenkyläläiset Kalervo ja Mauno Junttila sekä Alpo Pasanen olivat kulkeneet mukana harjoituksissa Temmeksen suojeluskunnan sotilaspojissa. He osallistuivatt Temmeksen sotilaspoikain urheilutoimintaan ja myös näytelmäharrastukseen.

Aikuisina miehinä Temmeksen suojeluskuunan toimintaan olivat Korvenkylästä osallistuneet: Oiva Junttila, Pauli Vesala ja Toivo Ylitalo. Pauli Vesala oli nuoreksi maaseudun pojaksi poikkeuksellisesti opiskellut. Hän oli käynyt kauppakoulun. Hän oli koko työikänsä konttoristina eri konttoreissa. Viimeiseksi työkseen hän oli toiminut Muhoksen Osuuspankin varatoimitusjohtajana. Hän asui silloin Muhoksella.

Lähteitä:

Ahti Pasanen vv. 1897-1970.

Anni Junttila os. Pasanen vv. 1900-1989.

Veikko Vesala vv. 1920-2006.

Oiva Junttila vv. 1922-2001.

Taimi Siitonen os. Junttila 1924 -.

Kalervo Junttila vv.1927-2014.

Alpo Pasanen vv.1928-1989.

Muistojen tulva; Tarinoita Tyrnävän Korvenkylästä. Toimittaneet: Matti, Erkki ja Esko Alasaarela. Pohjolan Painotuote OY Rovaniemi 2011.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilaspojatki

https://en.wikipedia.org/wiki/Deutz-Fahr

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuorisoseuraliike

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suviseurat

https://sites.google.com/site/oulunsuojeluskuntavv19391944/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Viljelykierto

http://www.kirjastovirma.fi/temmes/pitajanumero/seurat

http://www.kirjastovirma.fi/tyrnava/nuorisoseurat

https://www.genealogia.fi/hakem/karjala/karjala31.htm

Tolvanen Juho maanvilj. Rytty
Tolvanen Kaisa emäntä Rytty Tyrnävä Korpi

Syskuun 2017 juttuja

FM Mauri Junttila

Erilaisia ilmoja oli ennenkin. Kun, esimerkiksi Temmeksen Haurukylän kansakoulu aloitti syyslukukautensa vuonna 1952 syyskuun kahdeksantena päivänä. Silloin, oli vielä lämmintä. Ilmat saattoivat joinakin päivinä olla jopa helteisiä. Seuraava, vuoden 1953 talvi oli hyvin kylmä. Puhuivat silloin huippukylmistä – 40C pakkasista.

Paljasjaloin

Ennen kuljettiin kesäisin hiekkateillä ja niityillä sekä pelloilla paljon paljain jaloin. Sitä tapaa oli lapsilla, aikuisilla ja vanhoilla ihmisillä. Kun, koulu alkoi syksyisin, ensin kengät tuntuivat puristavilta. Se ei johtunut yksinomaan siitä, että jalat kasvoivat. Eli kengät kävivät pieniksi kasvaneisiin jalkoihin. Jalkaterät olivat myös tottuneet vapauteen kesän aikana. Siksikin kengät tuntuivat ahtailta ja puristavilta.

Yleistä oli ennen paljasjaloin kulku. Vanhat kuvaukset ja koulukirjat kertovat kuinka esimerkiksi 1800 – luvun tunnettu kansalliseepos Kalevalan runojen kerääjä Elias Lönnnrot oli kulkenut laajassa Karjalassa pitkiä runonkeruumatkojaan paljasjaloin.

Paljasjaloin oli kuljettu ennen kesäisin yleisen tavan mukaan paljon ja kenkien puuttuessa kuljettiin pakosta ilman kenkiä, paljasjaloin. Mutta, niinä 1950 – vuosikymmenen alkuaikoina kaikilla koululaislapsilla olivat kengät, useitakin. Niitä ostettiin kaupasta usein omilla rahoilla, esimerkiksi makeiden meskumarjojen myyntirahoilla. Silloin, 1950 – luvulla, oli jo sitä, että kenkiä ja saappaita oli ostettavissa kaupoista ja ihmisillä oli myös rahaa ostaa niitä.

Muutamat kunnat antoivat syksyisin kumisaappaita koululaislapsille. Vanhempaan aikaan, erityisesti sota – aikana ja heti sen jälkeen kengistä oli ollut paha pula. Niitä ei saanut silloin rahallakaan. Oli pulaa nahkasta, josta tehtiin kenkiä. Ei ollut myöskään kumiteriä työkenkiin. Kaikesta oli pulaa sota-aikana ja sen jälkeen.

Niinä 1950 – luvun alkuaikoina usein koulaisen vaatimaton kenkävarasto olivat yhdet nahkamonot eli hiihtokengät, kumisaappaat ja/tai kumiteräsaapaat, matalat tennarit, joillakin olivat nahkaiset, nauhalliset nätit kävelykengät. Monella koululaisella olivat nahkasaappaat. Niistä ”jatsarit” olivat arvokkaimmat, kauneimmat.

Temmeksen Haurukylässä lapset kulkivat kansakoulunsa kotoa käsin. Joillakin lapsilla saattoi olla pitkiä koulumatkoja. Siellä ei kuitenkaan ollut sitä, kuin oli ollut monissa Suomen erämaakunnissa, että lapset asuivat viikot koulujen asuntoloissa.

Haurukylän kansakoulussa kuljettiin kesällä kävellen. Pyöräily tuli suosituksi vasta vuosikymmenen lopulla. Talvisin koulumatkat kuljettiin aina hiihtäen.

Syksyisin alkavaan koulunkäyntiin liittyvää oli ennen myös se, että maaseudun kesäinen ilo ja mukava eli aitoissa nukkumiset jäivät. Tapa jäi pois syksyltä. Kansakouluun lähdettiin heräten pirtin sängyistä tai kamareiden sängyistä. Siksikin menivät aitan sängyt lapsilta, kun syksyisin aitta alkoi täyttyä puidusta viljasta. Ne veivät alkusyksystä tilan aitoista. Yökylmät tulivat myös aitoissa nukkuvien vaivaksi.

Haurukylän kansakoulu oli kaksiopettajainen. Heillä olivat opetettavina yläluokat ja alaluokat sekä jatkokoululuokka. Oppilasmäärät kasvoivat Haurukylässäkin, kun viimeiset viime sodan jälkeiset suuret ikäluokat tulivat kouluikään. Joutuivat siellä jopa laajentamaan kansakoulurakennusta. Tarinani Haurukylän kansakoulu on ollut lakkautettuna jo kymmeniä vuosia. Niin on käynyt monelle Suomen kyläkoululle. Haurukylän kansakoulu oli aloittanut toimintansa 1920 – luvun alulla ensin vuokralla viereisen Mikkolan talon pirtissä.

Urheillaan

Kansakouluni alkamisvuonna, noin kuukausi ennen koulun syyslukukauden alkua päättyivät siihen astisen Suomen tärkein urheilutapahtuma eli Helsingin vuoden 1952 kesäolympialaiset. Suomi ei ollut silloin enää suurjuoksijoiden maa kaikkien.- suurtenkin juoksukilpailuiden varma voittaja. Juoksijalegenda Paavo Nurmikin oli jo vanhoja miehiä Helsingin olympialaisten aikana.

Huippujuoksijoita Helsingin kesäkisoissa oli esimerkiksi tsekkiläinen suurjuoksija Emil Zatopek. Helsingin kesäkisoista tuli Suomelle kuusi kultamitalia, mutta ne tulivat muista kuin juoksulajeista. Olympialaisista oli niiden aikana meille paljon seuraamista. Televisioiden aikakausi oli silloin vielä hyvin kaukana edessäpäin, mutta radio ja monet lehdet kertoivat Helsingin kesäolympialaisten urheilutapahtumista.

Yleisurheilu oli heti kansakoulun alaluokilta suosittua. Juoksu saattoi olla suosituin urheilumuoto? Oli silloin 1950 -luvun koululaislapsilla mahdollisuus harrastaa monia kenttälajeja kiekonheittoa ja keihäänheittoa. Lentopallo alkoi nostaa suosiotaan. Pesäpalloilu oli edelleen suosittua. Kesälajikilpailuja ja juoksukilpailuja oli jo ensimmäisen päivän sisälle kansakoulun alkamisesta. Talvella hiihdettiin ”veikko hakulisina ja muina superhiihtäjinä” kilpaa usein.

Haurukylän kansakoulu oli lasten ja nuorten kokoontumispaikka kouluaikojen ulkpuolellakin. Siellä harrastettiin usein esimerkiksi lentopalloa. Muina urheilulajeina harrastettiin esimerkiksi keihään – ja kiekonheittoa.

Haurukylän kansakoulun läheisyydessä oli vaatimattoman Temmesjoen melko kookas Niemelän/Hoikkalan törmä. Se oli suosittu mäenlaskupaikka. Siellä voitiin laskea pisimmillään lähes sadan metrin liukuja. Välillä joku katkaisi mäessä suksensa. Mäki oli talven suojakeleillä kova ja liukas. Kipeää teki kaatua jäiselle rinteelle. Tietääkseni siellä ei kukaan katkaissut jäseniään. Koulun hiihtokilpailujen kaikki ladut kiersivä kyseisen törmän kautta. Niitä olivat kilometrin latu ja kolmen ja neljän kilometrin ladut.

Isokosken Altin ja Eeron sekä Mäkelän Sepon kotien luona oli jokitörmässä Möyryn törmäksi sanottu pieni jyrkkä mäki. Siellä oli pystysuraa laskua oli runsas 10 metriä. Se vaati taitoa laskea kaatumatta.

Aapista luetaan

Lukutaito on ihmiselle hyvin tärkeä. Eivät aina kaikki ole osanneet lukea Suomessa. Hyvin kauan Suomessa oli ollut lukutaidottomuutta. Sitä oli ollut vielä 1900 – luvulla.

Kansakoulun tarkoitus oli opettaa lapsia lukemaan ja kirjoittamaan sekä laskemaan. Yleistä tietoutta niissä opetettiin myös kuten: luonnontietoa, historiaa ja maantietoa sekä ympäristöoppia. Piirustuskin oli merkittävä taito lasten opetella. Asioiden kuvaaminen piirtämällä on merkittävää ja tärkeää se myös on. Uskontoa ja raamatunhistoriaa oli ennen paljon kouluissa. Kouluilla oli myös sellaisia kivoja mukavuuksia kuin lainakirjasto. Esimerkiksi Santeri Ivalon; Juho Vesainen jne.

Kotiseutuun tutustuttiin ympäristöopin tunneilla. Käytiin koulusta esimerkiksi linja – autoretkellä Oulussa. Haurunkangas kansakoulun vieressä oli mainio sivu lukea Pohjois – Pohjanmaan kangasmaastosta. Lähellä virtasi Pohjanlahteen laskeva pieni Temmesjoki, mikä tarinoi ympäristöstään ja pohjoispohjalaisesta tasankomaiden rauhallisesti virtaavasta lyhyehköstä joesta.

Lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan opeteltiin kuutena päivänä viikossa. Lauantai oli muita lyhyempi koulupäivä. Käsitöitä oli jo ensimmäistä vuodesta. Se oli ensin vain vaatimatonta patalappujen virkkaamista. Haurukylän kansakoulussa oli taitavia puutöiden tekijöitä. Esimerkiksi kansakoululainen Seppo Korkala teki jossain 8-9 vuoden iässä kauniita jakkaroita, joita eivät kyenneet tekemään edes aikuiset miehet.

Haurukylän kansakoulua sanottiin myös Mikkolan kouluksi. Sen tontti oli aikoinaan lohkaistu viereisestä Mikkolan talosta. Kyseistä taloa isännöi Pyhännältä muuttanut maanviljelijä Ville Luttinen. Kansakoulun vieritse kulki nelostie. Se oli 1950-luvun alkupuolella suuren rakennustyön alla. Valtatien linjausta muutettiin monin paikoin. Esimerkiksi entinen Haurukylän kautta kulkenut valtatie nelosie jäi kylätieksi. Haurunkangas muutti muotoaan 1950 – luvulla. Sieltä ajetettiin paljon maa-ainesta uudelle nelostielle. Sinne jäi muutamia suuria uintikelpoisia hiekkakuoppia.

Kansakoulun ohi kulki vanhaan aikaan harvakseltaan ”onnikoita”. Siihen aikaan niissä olivat isot takapuskurit, jotka olivat vaarallisia ”ookauspaikkoja” lapsille. Opettaja kertoi meille tarinaa kahdesta koululaispojasta, jotka olivat ookanneet onnikan takapuskurilla. Heidän kyydistä hyppäämisensä oli epäonnistunut pahoin.

Siihen aikaan käytettiin paljon kippurakärkisiä nahkakenkiä. Pojat olivat jääneet roikkumaan kenkäinsä kärkien kippuroista takapuskuriin. Kuljettaja ei ollut huomannut tapausta. Pojat olivat roikkunet siellä ties kuinka pitkän matkan? Poikain kasvojen etuosat olivat hankautuneet täysin pois karkean hiekkatien hankaamana.

Temmesjokivarressa Haurukylässä oli silloin 1950 – luvulla vesivoimalla toimiva ja vielä käypä pieni puuraaminen Mikkolan raamisaha ja jauhomylly. Joessa oli sillä kohtaa vuolaampi, vetisempi kohta ja lisäksi pieni saari. Ne soivat edellytykset rakentaa kyseiseen kohtaan vesivoimalla toimivat pienet myllyn ja sahan. Ne omisti temmesläinen leskirouva Aune Aura. Kyseiset rakennukset ovat nykyisin museoituja ja ne ovat osa Tyrnävän kunnan Temmeksen kylän kulttuuripolkua.

Ympäristöopin tunneilla käytiin tutustumassa noihin Temmesjokivarren vesivoimalla toimiviin laitoksiin. Puuraamisahalla sahasivat sinä tutusmispäivänämmekin tukkeja lankuiksi ja laudoiksi ja myllynkiviparit myllyssä jauhoivat viljaa. Rouva Aura tarjosi meille pienille tutustujavierailleen kuumaa kaakaota.

Haurukyläläinen Olli Rusila oli rakentanut pienen vesivoimalan tuottaakseen sähköä kotitalouteensa. Siinä oli myös hyödynnetty joen ja sen rannan välistä pientä saarta ja kapean kohdan kautta virtaavaa hiukan vuolaampaa veden virtausta.

Haurukyläläinen Albert Rusila oli löytänyt muutamia ikiaikaisia kivikauden esineitä mailtaan. Niihin saimme käydä tutustumassa eräällä ympäristöopintunnilla. Haurun talon löytöesineet menivät aikanaan Pohjois – Pohjanmaan museon kokoelmiin Ouluun. Temmes oli noussut jääkauden jälkeen merestä nopeampaa kuin alempana sijaitseva Limingan taajama. Siellä merivesi lainehti vielä pitkään.

Haurukylässä on vanha Mouckan talo (nykyisin Isokoskien omistama). Siellä kohteena koululaislapsilla oli esimerkiksi talon vellikellon ihmettely ylhäällä aitan päädyssä. Haurukylän Mouckaa on joskus isännöidyt valtiopäivämies Abraham Schroderus (1690-1775). Temmes oli silloin kuulunut kylänä suureen Liminkaan.

Haurukylän kansakoulun vieressä oli kiva erikoisuus kuten Limingan osuuskaupan sivumyymälä. Sieltä voitiin käydä ostamassa karkkeja. Niitä oli siellä myynnissä monenlaisina laatuina jo siihen maailmanaikaan. Joskus ostettiin kahvipaketti kotiin viemiseksi. Kahvin tiukka säännöstely alkoi rakoilla Helsingin kesäolympialaisten aikoihin.

Myymälänhoitajana siellä toimi yksinäinen, miellyttävä nainen nimeltään Aune Tiensuu. Hän oli moottoripyörän omistava nainen. Olisiko moottoripyörä ollut tsekkiläinen Jawa? Niitä sai silloin kohtalaisen helposti ja ne olivat edullisia, luotettavia, kestäviä, vähäkulutuksesia moottoripyöriä. Hän kävi esimerkisi asioimassa sillä Limingan osuuskaupan päämyymälässä.

Oma erikoisuus keväiseen Haurukylään liittyen oli se, että monet pienet kevytrakenteiset Temmesjoen ylittävät sillat purettiin pois pahimman tulva ajaksi. Lapset kuljetettiin silloin veneillä joen yli. Haurukylän sivukulkevaksi rakennettiin aikanaan ”Lännentieksi” sanottu kylätie. Se lähti Limingasta ja päättyi Temmeksen kirkolle. Se vaikutti helpottavasti paikallisliikenteeseen esimerkiksi Haurukylässä.

Huonosti ja vielä huonommin

Aina ovat koululaislapset nahistelleet, painineet ja tapelleet keskenään. Sitä oli myös Haurukylän kansakoulussa. Nahinat, välituntiriitelyt eivät saaneet osakseen suurempaa huomiota. Ne ohitettiin olan kohautuksin. Ehkä tekivät oikein?

Kovaa verbaalista välivaltaa oli Haurukylän kansakoulussa. Se oli välillä kuin käsin kosketeltavaa. Esimerkiksi koulun ohi kulki pieni kylätie. Tiellä kulki välillä klenkkaavia, nilkuttavia, vaatimattoman näköisiä kylän vanhoja. Koululaislapset räkyttivät heille rakkikoirain tavoin koulun aidan takaa.

Koululaislapset ilkkuivat toisilleen esimerkiksi heikon pukeutumisen, resuisten vaatteiden takia tai heikkojen suksien takia. Esimerkiksi haurukyläläiset Pehkosen Eero, Rusilan Sirkka ja Luttisen Raimo olivat jonkinmoisia arjalaisia, olivat siis meihin verrattuna ylirotua. He mallinsivat II maailmansodan ajan natseja, yli-ihmisiä. Pitivät alarotuna esimerkiksi meitä saman koulun pieniä naapurikylän lapsia. Sekin oli esimerkiksi kuin vikaani, kun isäni kuoli syöpään vain 52 vuoden iässä.

Haurukylän kansakoulun liikuntatunneilla kansakoulupoika Pellikka Veikolla oli tapana pitää jalkapallon peluussa kovia hiihtomonoja. Se oli lapsen oma vika, jos jäi ”haaveileen ja uneksimaan”, potkituttaan Veikolla nilkkojaan.

Länkisääri liikanimen saanut Ruottisen Paavo hallitsi tienpätkää kotinsa ja koulun välillä. Tavanomaisesti hän pieksi minut sille lyhyelle taipaleelle aamuin – illoin. Hänen pieksämisiään pelkäsin. Jouduin elämään kauhun hetkiä häntä pelätessäni.

Aloin laskea yöllä alleni traumaattisten kauhukokemusteni takia. Se ei yksistään piisannut, että Paavo pieksi minut aamuin illoin. Haurukylän talokkaiden vahvaa ja voimakasta liharuokaa syöneet lapset olivat kovia pieremään ja myös kovia valehtelemaan. Erään kerran he panivat pieremisensä minun syykseni. Väkivahva, väkivaltainen Hilkka Tikkanen heitti pelkällä laihalla kauravellillä eläneen pienen Maurin pulpetteineen päivineen luokan nurkkaan.

Jatkuvien väkivaltaisten kokemusten myötä tulin alle laskevaksi pelokkaaksi ja araksi lapseksi. Pelkäsin säikkynä jo omaa varjoani, ennen kuin uskalsin nousta vastarintaan isolle väkivaltaiselle vahvalle Paavolle. Paavo oli aikansa pahiksia.

Silloin säästyin pahoinpitelyiltä, kun kiersin kyseisen tienpätkän kaukaa metsän kautta. Eräänä päivänä kuitenkin nousin vastarintaan. Mistä lienen sanut voimia ja rohkeutta siihen? Sain kaadettua Paavon ja käsittelin häntä tovin kovin ottein. Pieksin hänet pienillä nyrkeilläni. Pahoin piesty Paavo alkoi itkeä suureen ääneen. Sain häneltä sen kurituksen jälkeen olla rauhan. Joskus, Paavo murisi, ärisi ja irvisteli, mutta rauhoittui, kun esittelin hänelle nyrkkiäni, luuvitosta.

Minulle menestys ”Pahis Paavon” nöyryyttämisestä nousi hiukan päähän. Erään kerran päätin jopa kurittaa koulun isoja yläluokkalaispoikia Tolvasen Mattia ja Rotosen Pekkaa. Siihen pölijään yritykseeni ei nähtävästi ollut järkevää syytä.

He pitivät minua itsestään erillään yksinkertaisesti vain painaen vahvalla kädellään päälakeeni. Minä siinä rimpuilin ja heilutin nyrkkejäni. Onnekseni Matti ja Pekka olivat kilttejä, ystävällisiä poikia. Monet kerrat hiihdettiin sittemmin Tolvasen Matin kanssa iloisesti rupatellen koulusta kotiin Mikkolan tien kautta.

Haurukylän kansakoulussa oli joitain nättejä naisopettajia. Tietenkään ei heitä minulle sattunut opettajiksi. Esimerkiksi Eeva Limingoja oli niitä vähemmän kaunita naisia, rumia. Samoin Hilkka Tikkanen. Lisäksi hän oli häijy ja puolueellinen.

Vuosina 1957-1958 siellä oli opettajana opettajaseminaarin käynyt reipas, ystävällinen ja kiltti nuorimies Pasi Saari. Hän ei ollut ruumiillisen kurin kannattajia. Aloin saada hyviä todistuksia ja pääsin pyrkimään oppikouluun. Mukavaa oli sinne mennä kouluun. Siihen aikaan pyrittiin keskikouluun. Kirjalliset kokeet olivat niihin heti kesäkuun alusta.

Oli Tyrnävän keskikoulussa kookkaita raskasnyrkisiä poikia, mutta minusta oli tullut kovin ketterä. Väistelin helposti nopeatkin iskut ja iskin nopeasti takaisin. Niinä aikoina myös ns. Karate kulttuuri oli nostamassa päätään. Tyrnävän keskikoulussa muutamat isot pojat iskivät tiilikiviä poikki pelkällä nyrkiniskulla.

Harmi, kun ei silloin Tyrnävällä sattunut vastaan nyrkkeilyn tai painin valmentajaa. Ehkä olisin jossain elämäni vaiheessa ollut peräti maailmanmestari painisssa tai olympiavoittaja, samoin nyrkkeilyssä?

Paremmin Temmeksen Haurukylään liittyvään tarinaani voinee laittaa myös jotain muuta Temmekseen liittyvää. Esimerkiksi Anders Louet (k. 1809) oli ollut temmesläinen itseoppinut kirkonrakentaja ja paljon matkustellut rakennusmies. Tarina kertoo, että hän oli tuonut matkoiltaan vaimokseen kuninkaan, alkujaaan vestmandilaisen kamarineidin neiti Oijeströmin. Hänen kuoltuuan Louet oli tuonut Tukholmasta kuninkaan kamarineidin neiti Montcomeryn uudeksi vaimokseen. Hän oli matkannut vaunuissaan Temmeksen Koskelankylään. Tarina kertoo, että siellä tämä uusi puoliso oli sanonut, että ”Tuokaa raanua, tuokaa raanua, en minä voi paljaalle maalle astua”.

Lähteitä:

https://almanakka.helsinki.fi/fi/julkaisut/kalenteri-vuodelle-2017.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyskuu

https://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_L%C3%B6nnrot

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kes%C3%A4olympialaiset_1952

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansakoulu

http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/kouluhistoria/kansakoulusta_peruskouluun

https://tyrnavanhaurukyla.wordpress.com/tag/temmes/

http://www.rantalakeus.fi/uutiset/fortum-suunnittelee-oulun-seudulle-suomen-monipuolisinta-ja-suurimpiin-kuuluvaa-materiaalien-kasittelykeskusta-6.703.237846.67e0a3b2b5

http://kuntabongari.blogspot.fi/2010/07/372-temmes.html

http://archi

ve.is/MO8B

https://www.geni.com/people/Abraham-Schroderus/6000000020529690810

http://historianet.fi/kulttuuri/urheilu/kuinka-vanha-laji-karate-on

http://www.meidokan.net/seuran_esittely/materiaalia/opas/

mauri junttila v.1958

 

Temmesläisen Hannes Pehkosen keksimä Temmeskaivuri

Elokuun tarina

FM Mauri Junttila

Elokuu on myös kesäkuukausiksi laskettavia. Silloin normaalikesinä on vielä lämmintä, joskus jopa helteistä. Elokuussa alkaa elonkorjuu. Siitä elokuu on saanut nimensä.

Viljankorjuut ovat muuttuneet erilaisiksi leikkuuupuimureilla tapahtuvan puinnin myötä. Nykyisin, hyvien olosuhteiden ja suotuisten kasvukausien vallitessa monilta paikkakunnilta vilja on puitu pois jo elokuussa. Aikainen viljankorjuu johtuu viljan jalostuksesta lyhytaikaiseksi. Puimureilla puitavat viljat ovat aikaisia lajikkeita.

Leikkuupuinti muutti maaseudun ilmettä ja kuvaa. Ruis – ja muut kuhilaat sekä viljaseipäät jäivät pois pelloilta. Talot alkoivat rakentaa viljankuivaamoita. Ensin ne olivat vaatimattomia lavakuireita pihapiireissä. Ajan myötä viljankuivaamot muuttuivat suuriksi siilokuivaamoiksi. Niiden vieressä seisoo suuria viljasiiloja.

Ennen vanhaan viljaa alettiin niittää sirpeillä ja viikatteilla kuivattavaksi kuhilailla ja seipäillä elokuussa. Tavanomaisia viljoja olivat kaura, ruis ja ohra. Vehnääkin oli etelä – Suomessa. Viljaa hangottiin viikateniiton jäljiltä myös seipäille kuivumaan. Ruis sidottiin lyhteiksi ja ne ladotiin kuhilaille. Kuhilaita seisoi säännöllisissä riveissä pelloille. Sanottiin myös, että ”laitetaan jalalle”, kun tehtiin ruiskuhilaita pelloille.

Yksi ruislyhde taiteltiin keskeltä. Se laitettiin ylimmäiseksi suojaamaan muuta kuhilasta vesisateilta. Se oli kuin hattu suojana kuhilaalla. Jotkut isännät sitoivat myös kauraa ja ohraa lyhteille ja kuivasit ne pelloilla kuhilailla tai ladottuna seipäille.

Niitettyä ja kuhilailla kuivattua viljaa kerättiin pelloilta hevospelein riiheen puitavaksi. Riihet olivat lämmitettäviä. Joillakin isännillä sama rakennus saattoi toimia sekä riihenä että saunana.

Viljat kuivuivat edelleen lämmitettävässä riihessä. Niistä tuli riihikuivia. Riihessä lyhteiden tähkäpäitä hakattiin varstoilla. Siten saatiin puitavat jyvät irti niistä. Epäpuhtaat jyvät puhdistettiin töryistä ja ruumenista esimerkisi viskaten. Sitten, jäljelle jäi aittaan vietäväksi vain puhtaita riihikuivia, riihentuoksuisia jyviä.

Oljet kerättiin tarkoin talteen. Kokonaisina, pitkinä säilyneet rukiinoljet olivat raaka-ainetta olkipatjoihin makuuaitoissa, pirtin sängyissä tai kamareissa. Kokonaisista oljista sommitellut jouluhimmelit ovat myös ikivanhoja koristeita. Olkipatjoihin vaihdettiin uudet oljet esimerkiksi juhannukseksi ja jouluksi. Entiset patjaoljet käytettiin joko karjan suun kautta ruokana, kuivikkeina tai suoraan navetan tunkioon.

Olkea käytettiin talven mittaan karjasuojissa myös lehmien ja muiden nautojen sekä hevosten ravintona, ruokana. Olkea käytettiin myös lehmien ja hevosten alla suojaamaan alustan epämukavuuksilta ja kovuudelta.

Makuualusta oli puhtaampi ja miellyttävämpi navetta – ja tallieläimille, kun siihen laitettiin puhtaat uudet oljet. Heiteltiin olkea kuivikkeeksi myös sikojen karsinaan. Lampaiden karsina tarvitsi talven mittaan olkea kuivikkeeksi. Eläinten hyvinvoinnista ja puhtaudesta huolehtimisessa karjasuojissa oljet olivat siis tärkeässä osassa.

Maatalouden alkaessa ennen vanhaan 1900-luvun aluilla hiljalleen koneellistua, jyvät alettiin erottaa puitavista viljan tähkistä puimakoneilla. Niitä oli sanottu ”ryskyiksi”. Voimakoneina niillä oli toimiut höyryllä toimivia painavia, kookkaita lokomobiileja.

Oli puintipaikoilla ollut myös polttomoottorikäyttöisiä maamoottoreiksi sanottuja koneita. Niitä oli ollut esimerkiksi yksitahtinen, muutaman hevosvoiman tehoinen yksisylinterinen Olympia tai Wickström maamoottori. Puimakoneina 1950 – luvulla oli ollut puisia, puurunkoisia Teijon Tarmo ja Esa puimakoneneita.

Viime sotien jälkeen esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Erkillä oli ollut puimakoneena Teijon Tarmo. Voimakoneena sille oli ollut petroolikäyttöinen yksisylinterinen suomalainen Wickström. Korvenkylän puimaosuuskunnalla oli samanaikaisesti ollut petroolikäyttöinen Olympia maamoottori ja puimakoneena heillä oli ollut keltainen Esa. He puivat viljansa siten, että kiersivät koneineen puimassa puimaosuuskunnan taloissa vuoronperään. Se tarkoitti, että puimapaikoilla oli kunnolla väkeä. Väkeä tarvittiinkin paljon puimakoneaikaan.

Maamoottoreissa oli käytössä myös ns. kuulamoottoreiksi sanottuja. Niissä ei ollut sytytystulppaa, vaan sylinterin vahva rautalaki kuumennettiin puhalluslampulla tulikuumaksi. Kova paine ja sylinterin yläosan kuumuus sytyttivät polttoaineen. Moottori alkoi käydä ja tehdä työtään nöyrästi, kun se käynnistettiin riuskasti pyöräyttäen hihnapyörästä.

Vanhaan aikaan, kun viljaa puitiin riihessä, puinti saattoi kestää alkutalveen. Eihän enää oikeasti ollutkaan kiireitä, kun vilja oli turvassa kuivassa riihessä.

Osa isännistä saattoi kunnostaa, silloin jossain riihen puintien välissä, jopa peltojaan ennen peltojen lopullista jäätymistä. Tai keräiltiin pelloilta talteen viimeiset herneet, kaalet, perunat, porkkanat, punajuuret, nauriit, lantut, sipulit jne. Riihen puinti saattoi olla välillä jopa tieten tahtoen keskeytyksissä tärkeiden syystöiden takia.

Se oli vanhaan aikaan syksyisin merkittävä tapaus, kun saatiin uutta viljaa ja sen myötä saatiin uutispuuroa tai esimerkiksi pohjoispohjalaista uutisrieskaa. Ohra on ollut kautta aikain Suomen eniten viljelty viljakasvi. Sitä on käytetty paljon karjanrehuna lehmille, sioille ja myös hevosille, vaikka kaura on parempaa hevosille.

Ohran käyttö mallasohrana on myös ikivanha asia. Mallasohra on ollut oluen raaka-ainetta kautta aikain. Kotona valmistettu olut kävi vanhaan aikaan kuin rahana talonpojille. Ruokajuomana olut on ollut tärkeää säilyvyytensä takia pitkän historian ajan. Esimerkiksi armeijat ja laivaväki maksoivat osan palkoista oluella.

Ohrajauhoista leivottu pohjoispohjalainen ohut, lähes läpinäkyvä peruna-ja maitorieska ovat maittavaa perinneruokaa. Ohrasta saadaan maukasta uunipuuroa. Kauran viljely oli välillä vähäistä, kun perheviljelmät luopuivat koneellistuessaan hevosistaan. Kauraleipä, kaurapuuron lisäksi on nykyajalle nostamassa suosiotaan.

Viljojen puinneissa oli esimerkiksi1950-luvulla erilaisuuksia. Toiset isännät keräsivät pelloiltaan viljaa talon pihapiirin varta vasten rakennettuun suureen makasiiniin, elosuojaan. Puimakone seisoi siellä päivästä-, viikosta toiseen moottoreineen samassa paikassa ahkerassa puintityössä. Oljet ja ruumenet lensivät lietson pitkän vanerisen tai peltisen torven avulla kauas samaan kasaan odottamaan myöhempää käyttöä.

Oli ennen yleisesti myös sitä käytäntöä, että puimakone moottoreineen siirrettiin pelloilla vainiolta toiselle. Puitiin vainio tyhjäksi ja sitten siirryttiin toiselle vainiolle.

Leikkuupuimureiden yleistyessä viljanpuintiin tarvittava työväki vähentyi. Viljaa on puitu, kuivattu ja käsitelty irtoviljana jo kymmeniä vuosia. Yksikin mies kykenee hoitamaan laajat puitavat vilja – alueet, kun vilja käsitellään irtoviljana.

Uusien lyhytaikaisten viljalajikkeiden ja nykyaikaisten viljankuivaamoiden sekä suotuisan kesän myötä esimerkisi ohran leikkuupuinti voi alkaa elokuun puolivälissä. Peltoviljojen puinnit ovat nykyisen koneellistuneen maatalouden aikana olleet ohi jo ennen elokuun loppua. Vehnät ja rukiitkin ovat silloin puitu pois pelloilta.

Elokuun töitä oli ennen ruismaiden kunnostamistyöt. Ruismaan sarkaojat lapioitiin tai aurattiin konevoimin huolellisesti puhtaiksi. Lapiolla pelloille heitellyt heinäiset turppaat pienittiin ns. ojakirveillä, samoin koneaurauksen tuomat ojamaat käsiteltiin hienontamalla ne. Ns. ojakirveet olivat terältään pitkänomaisia, sapelia muistuttavia rautaisia työkaluja varustettuna pitkällä puuvarrella.

Ruismaille ajettiin esimerkiksi vanhojen jo lahoamisensa aloittaneiden, edellisten syksyjen peltojen puintipaikkojen olkiläjien jäännöksiä. Ruis, jota viljeltiin oli syysruista. Sitä kylvettiin syyskuun alussa. Ruismailla oli kaunis vihreä laiho, ennen talvea. Ruista sanottiin ennen rahakasviksi. Ruisleivän syönti oli ennen yleinen tapa Suomessa.

Melkein luomuviljelyä oli maanviljelys vielä 1950 ja 1960 luvuilla. Kaupasta ostettavia väkilannotteita, apulantoja oli toki vapasti ostaa ja käyttää. Mutta, esimerkiksi karjanlanta hyödynnettiin tarkoin. Peltojen puimapaikkojen vanhat lahoamisen aloitaneet olkikasat levitettiin lannaksi ruismaalle. Niiden lahoamista joudutettiin joskus seikoittamalla niihin karjanlantaa.

Tyrnävän Korvenkylän Junttilan Oivalla oli useana 1950-luvun kesänä apulaisena, kesälomalainen, Muhoksen Tiilitehtaalla työnjohtajana työskennellyt Olavi Pasanen. Olavi piti kesälomaa välillä elokuussa. Joinakin seiväskuivattuksen ja pienikokoisten peltoheinälatojen kesinä heinäteon loppumiset tosin menivät elokuulle.

Olavi oli silloin hyvä apu heinätöissä maanviljelijä serkulleen Oivalle. Iltaisin he kertoivat keskenään paljon esimerkiksi sotajuttuja tai juttelivat muuen vanhoista mielenjääneistä asioista. Päivisin he kunnostivat esimerkiksi ruismaata monena kesänä.

He tupakoivat paljon silloisen yleisen tavan mukaan. Erään kerran uunin reunalla kotipirtin tapahtumia seurannut talon pirttikissa pökertyi tupakansavuun ja putosi kolahtaen lattialle. Putosi pirtin lattialle. Tavallisesti kissa tulee uunin päältä hiljaa ja huomaamattomasti. Ei kissalle onneksi tullut vaurioita siitä pankolta tippumisesta.

Molemmat mehet lopettivat tupakointinsa sittemmin, kuin sitä myöhempinä aikoina paljon tehtiin. Olavi Pasanen oli ollut jatkosodasssa sissinä. Hän oli ollut mukana tarunhohtoisissa kaukopartioissa. Heillä oli partioseikkailuja esimerkiksi kaukana Arkangelin ja Muurmannin radoilla ja muualla laajoissa itä – Karjalan erämaissa.

Poimitaan marjat talteen

Sadonkorjuut marjojen suhteen alkaa jo heinäkuussa. Pohjoisen herkku hilla eli lakka kypsyy poimittavaksi valoisilla soilla jo heinäkuussa. Sekä luonnonvaraiset että viljellyt mansikat ovat poimittavia jo heinäkuussa. Puolukkaa, ehkä eniten Suomessa poimittua ja syötävää marjaa alkaa löytyä poimittavaksi elokuulla.

Vanhassa Tyrnävän Korvenkylässä oli ollut hyviä marjamaita. Hillaa oli paljon jo kylän vieressä entisellä Sipolan rämeellä. Tai sitä löytyi kylän toiselta, Temmeksen Haurukylän puoleiselta reunalta, kunnalliskoti Marttilan metsäsaroilta. Vuosina 1953-1955 kuivatun Leppijärven ympäristö oli ennen hillojen aarreaitta.

Löytyi Järvi-, Leppinevalta myös karpaloa. Leppijärven lähi kankailla Järvikankaalla, Kotakankaalla ja Teerikaarroilla kasvoi paljon puolukkaa. Mustikkaa löytyi varjoisten korpimaiden varjoista myös. Vuosina 1953 – 1955 työttömyystöinä kuivattu Leppijärvi on vesitetty uudelleen viime vuosisadan lopussa eli 1990 – luvulla.

Korvenkylän lapset poimivat ahkerasti kylän monien niittymaiden ojien reunoilta 1950-luvulla mesimarjaa eli meskua. Se oli silloin rahakasvi. Lapset saivat uusia kenkä-, vaatevarastojaan meskurahoilla. Tai käytiin elokuvissa Tyrnävän kirkonkylän ”Sikalassa”. Siellä oli vanhaan aikaan elokuvia jopa kolme kertaa viikossa.

Suomalaisten suosikkia ”Tuntematon sotilas” elokuvaakin näytettiin entisessä Tyrnävän osuusmeijerin sikalassa – uusiokäyttöön otetussa ”Valistustalossa” kohta ilmestymisensä jälkeen. Elokuvasta oli tehty kopioita suuret määrät levitykseen ympäri Suomea. Elokuvan saama suuri suosio oli osattu ennakoida oikein.

Muita luonnonmarjoja kuin meskuja Korvenkylän koululaislapset eivät juuri poimineet myyntiin. Mesku oli ennen ollut tärkein rahamarja koululaisille. Muiden luonnonmarjojen hinnat olivat esimerkisi 1950 – 1960-luvuilla olleet alhaisia ja kesäisin maataloissa oli paljon muuta maanviljely – ja sadonkorjuutyötä. Lapset joutuivat osallistumaan täysipainoisesti kotitalon kesä – ja sadonkorjuutöihin.

Korvenkylän kouluaislapset poimivat hillaa eli lakkaa, mustikkaa sekä puolukkaa kesäisin valtavasti omaan käyttöön. Oli järkevää poimia ravintorikkaita, terveellisiä metsämarjoja mahdollisimman paljon omaan pöytään kasvavien, aina nälkäisten lasten vatsain täytteeksi. Luononmarjat olivat ilmainen ravinnon – ja ruuanlähde vähävaraisille suurille lapsiperheille.

Pihlajat notkuivat marjoista toisina syksyinä ja talvina. Pihoilla oli pihlajia. Oli niitä muuallakin. Pihlajanmarjoja ei juuri keräilty 1950 –1960 – luvuilla kotikäyttöön. Välillä ne ovat olleet suositumpia ja niitä on keräilty talteen syöntiin ja säilöntään. Muuan suomalainen karamelli, makeinen oli ennen pihlajanmarjoilla maustettu.

Siihen, etteivät pihlajanmarjat olleet suosittuja vaikutti se, että oli saatavilla paljon muuta maukkaampaa esimerkiksi hillaa ja meskua. Pihlajanmarjat eivät ole erityisen maukkaita. Mutta, eivät ne jääneet mätäneenkään. Pikkulinnut syövät talven aikana niitä. Hyväähän on pikkulintujenkin saada syödä massut pullolleen marjoja.

Tavanomaisia olivat pitkän pimeän talven aikana päivittäiset kiisselit, marjakeitot ja – mehut. Marjoja syötiin myös keittämättä. Hirsiaitasta talvella haetut jäiset survotut puolukat tarvitsivat sulattuaan vain hienoasokeria päälleen. Jotkut sanoivat kyseistä marjamössöä – huupaksi. Toiset laittoivat marjamössöön myös hiukan ruisjauhoja. Se oli siten valmistettuna valmista syötävää. Korvenkylässä oli lapsirikkaita perheitä. Metsämarjoja käytettiin satoja litroja perhettä kohden pitkän talven aikana.

Se oli syyskesällä suuri työmaa, kun säilöttiin marjoja. Puolukat pyrittiin poimimaan kuivina. Niistä puhdistettiin roskat pois. Eräs tapa oli, että ulkona mieluummin tuulisella säällä, yksi nousi pöydälle tai tuolille ja kaatoi pihalle levitetyn lakanan päälle marjasankon mahdollisimman korkealta. Tuuli vei roskat lakanan ulkopuolelle.

Puolukat säilyivät hyvin survoksena puusaavissa viileässä hirsiaitassa. Niitä säilyi myös kokonaisina kuivina, puhtaina aitassa puusaavissa. Sieltä puolukoita haettiin tarpeen mukaan. Hillat eli lakat säilöttiin sokerin kanssa lasisiin astioihin, samoin mustikat. Kotipensaissa kasvaneet mustat – ja punaiset viinimarjat keitettiin ja sitten vain lasiastioihin ja lasipulloihin talven varalle. Joskus kävi, että säilöttyihin lasitölkkeihin ja pulloihin tuli hiukan hometta marjamassan päälle.

Entiset Tyrnävän korvenkyläläiset veljekset Kalervo ja Oiva Junttila innostuivat metsämarjojen poimintaan uudelleen 1970 – luvulla. Kalervolla saattoi joskus olla kaverina hänen Muhokselle nuorena muuttaneen Helvi serkkunsa muhoslainen aviomies Reino Kylmänen. He kulkivat marjassa autoillaan. Ajelivat voileipäeväiden kanssa, joskus jopa satojen kilometrien päähän esimerkiksi Manamansaloon tai kauas Rantsilan Kärsämänkylän taakse jopa Kestilaan saakka. Oiva kulki monena kesänä marjareissuillaan kaukana Lapissa, Vieno vaimonsa siskon Kittilän hillasoilla saakka.

Oli Kalervolla marjakavereina välillä myös hänen lähinaapureitaan, sukupolven tai jopa kaksi häntä nuorempia miehiä. He tekivät aamulla ravitsevat voileipäeväät reppuihinsa ja autoilivat kymmenien kilometrien päähän esimerksi Utajärven tai Ylikiimingin suurille marjamaille. Usein, he olivat marjareissuillaan pitkän päivän.

Oiva käytti marjanmyynti rahojaan lomamatkoihin Turkkiin. Kalervo ei ollut laisinkaan kiinnostunut ulkomaista. Hän mieluummin kierteli autoillen Suomessa. Marjanpoiminta innostus heillä alkoi ehkä siksikin, kun luonnonmarjojen hinnat nousivat rajusti 1970 – luvulla ja heillä oli hyvät autot, joilla kulkea. Marjanpoiminta innostus oli niinä aikoina suurta. Monet sitä harrastivat.

Monet esimerkit vaikuttivat ehkä myös marjanpoimintainnostukseen? Muhokselle oli vanhaan aikaan tullut ns. venepakolaisia Vietnamista. Ketterinä, nopsakinttuina he kulkivat marjastamassa metsissä ja soilla. Tavanomaisesti he tulivat iltapäivällä tai iltasella takaisin metsistä näyttävän näköisten, suurisaavisten marjalastiensa kanssa tien varteen. Kohta he matkasivat marjainsa kanssa Ouluun marjanostajain luo.

Kalervokin oli nähnyt marjanvientireissuillaan Ouluun, kuinka venepakolaiset veivät suuria metsämarjalastejaan Ouluun marjanvälittäjälle. Ja, he saivat niistä suuria rahasummia hetimiten käteensä – kourat täyteen. Marjakauppa oli silloin lähes 50 vuotta sitten luotettavaa käteiskauppaa.

Erikoisuutenaan marjainpoimintaan liittyen voi kertoa, että 1950-luvulla Temmeksen Haurukylän kansakoululaiset poimivat marjoja koulun varastoon, koululasten syödä niitä talvella. Ruokatunneilla syötiin poimistamme puolukoista keitettyä marjapuuroa. Kansakoulut alkoivat ennen syyskuussa. Kansakoulun marjainpoimintatalkoot olivat pian syyskuun alusta. Puolukoita ja poimittiin koulun välittömästä läheisyydestä.

Elokuussa on usein vielä kovastikin kesää, mutta merkkejä on lähetyvästä syksystä. Pääskysiin liittyvä sanonta ”Laurilta (10.8.) laumaan ja Perttulilta peräti pois” enteilee syksyn tuloa. Paljon oli pääskysiä Korvenkylässä vielä 1970-luvulla. Tavanomaisesti elokuun puolivälissä oli suuria laumoja parveilevia pääskysiä visertämässä sähkölangoilla. Ne olivat täpötäynnä pääskysiä. Lieneekö ollutkaan kuinka paljon niitä sähkölangoilla? Siellä ne olivat langoilla ja juttelivat pääskysten kielellä tulevavasta syysmuutosta.

Lähteitä:

Oiva Junttila (1922 – 2001) ja Kalervo Junttila (1927-2014).

http://www.arktisetaromit.fi/fi/arktiset+aromit/marjat/sadon+kypsyminen/

https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4il%C3%B6nt%C3%A4

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sadonkorjuu

https://www.youtube.com/watch?v=yr2zj0OEhBg

http://www.kaleva.fi/juttutupa/tiede-ja-luonto/laurilta-108-laumaan-perttulilta-perati-pois/2777896

http://www.martat.fi/marttailu/marttailunurkka/laurinp-iv-st-mieleen/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/puhdistus.htm

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/peltoviljely/elonkorjuu.htm

http://www.virtuaali.info/opetusmaatilat/index.php?tila_id=1&ohjemappi&kategoria_id=288&kortti=2939

varstalla hakattiin jyvät irti tähkästä
riihenpuinnissa käytettyjä välineitä